HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Nisäkkäät

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Kuvia sijoittamatta[muokkaa]

MG 7760.jpg

Yleistä[muokkaa]

Maailmassa oletetaan elävän noin 5 000 nisäkäslajia, tunnistettuja noin 4 600. Uusien nimien luetteloa voi tarkastella Luonnontieteellisen keskusmuseon sivuilla www.fmnh.fi

TALVITURKKI[muokkaa]

Syys-marraskuussa kasvava talviturkki on paksumpi ja tiheämpi. Metsäjäniksellä 500-700 karvaa neliösentillä, kaksi kertaa enemmän kuin kesällä. Alimmaisena on paksu pohjavilla, päällä pitkä peitinkarva. Pörhistely lisää suojaa. Talvikarva on yleensä ontto ja väriltään vaaleampi. Täysin valkoisia metsäjänis, naali, kärppä, lumikko, riekko ja kiiruna. Valkoinen väri myös heijastaa iholta karkaavaa lämpösäteilyä takaisin. Naali kestää 70 asteen pakkasia, ylimääräinen lämmöntuotanto alkaa noin 40 asteessa. Karvanvaihdon rytmiä säätelee lähinnä päivän pituus. Ympäristöön sopimaton talviturkin väri tekee eläimistä vähemmän liikkuvia. Jäniksen turkinvaihto alkaa pohjoisessa syyskuussa ja päättyy Etelä-Suomessa joulukuun lopulla. Ensin vaalenee kyljet, viimeisenä pää. Keväällä turkin vaihtumiseen vaikuttaa päivän pituus ja lämpötila. Oravalla turkki on talvella harmaa, korvien ja vatsan väri ei muutu, ensimmäisinä vaihtavat vanhat urokset ja keväällä syntyneet, vaihto kestää kaksi kuukautta ollen lokakuussa valmis. Vanhat naaraat ja kesällä syntyneet valmistuvat marraskuussa. Syksyllä syntyneet vielä myöhemmin.

TURKISRIISTAELÄIMET[muokkaa]

Kettu, supikoira, mäyrä, näätä, hilleri, kärppä, minkki, saukko, majava, piisami, orava, tarhattu naali, pesukarhu.

SORKKAELÄIMET[muokkaa]

(=LAHKO) (8) Rytöpeura, entinen nimi sikahirvi. Davidinhirvi eli milu.

HIRVI[muokkaa]

= LAJI (ALCES ALCES) (HIRVIELÄIMET = HEIMO TAI SUKU) RIISTAELÄIN

Katso sivu Hirvi

VALKOHÄNTÄKAURIS[muokkaa]

(ODOCOILEUS VIRGINIANUS) LAUKONPEURA RIISTAELÄIN

Säkä 90-110 cm, pituus 150-180 cm, pukki jopa 130 kg, naaras 40-80 kg. Pitkähkö, alta valkea häntä, häirittynä pystyssä varoittamassa. Kesällä punertavanruskea, syksyllä vaaleanharmaa, maha vaalea, väriraja selvä. Pukilla nk. tulppaanisarvet. Yleinen Hämeessä, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla, muualla harvakseltaan. Rehevissä metsissä, yli 50 cm lunta haittaa, joten talvella usein kuusikoissa. Kiima marraskuussa, synnyttää touko-kesäkuussa 1-3 vasaa. Jälki 6-9 (12) cm pitkä. Jälkijono kuten kuusipeuralla ja metsäkauriilla.

Ruohovartiset kasvit, oraat, versot, varvut, talvella mustikka ja kataja tärkeitä.

Pohjoisamerikkalainen laji, Minnesotasta. Siirtoistutus Laukon kartanolle 1934 Amerikkaan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten lahjana Suomen Metsästäjäliitolle. Elävänä saapui neljä naarasvasaa ja yksi urosvasa. 1938 ne päästettiin vapaaksi luontoon, jossa alkoi lisääntyminen ja leviäminen. 1949 tuotiin lisää, joista kolme pääsi Laukkoon asti. Suurimmillaan kanta on ollut Etelä-Suomessa 40 000 ja jatkaa leviämistään pohjoiseen. Lumirajana pidetään 50 cm. Ensimmäinen jahti järjestettiin 29.11.1970. Aistii näöllä, kuulolla ja hajulla, joista viimeiseen luottaa pääasiassa. Tien yli peurat menevät kaksi kerrallaan. Parhain metsästää väijymällä tornissa tai pellon reunalla. Tekee spurtteja, mutta pysähtyy kuuntelemaan perässätulijaa. Suuret urokset tulevat hämärän suojassa viimeisenä ruokailemaan. Ajavat mäyräkoirat tehokkaita. Metsästyskaudella 2001-2002 pyyntimäärä noin 17 000. (Jahti - Sakari Lönnqvist, Metsästäjä – Jyri Rauhala)

KUUSIPEURA[muokkaa]

(DAMA DAMA) RIISTAELÄIN

Uhrieläin Roomassa. 1890 Saksasta Aulangolle siirretyt kuolivat. Uusi istutus 1935-54 Aasialaisperäistä (Vähä-Aasiasta) kuusipeuraa, aluksi tarhoissa. Nyt Etelä-Hämeessä, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa erillisiä kantoja. Huono kylmän kesto, lumi haittaa, ravinnon vähyys ja heikko soveltuvuus. Paikkauskollinen. Ruohonsyöjä eli pelloilla ja niityillä. Isoissa laumoissa. Kokoluokka kuin valkohäntäpeuralla. Karva kesällä punertavanruskea, jossa vaaleita täpliä, talvella tummahkonruskea. Valkea peräpeili. Pukin sarvet lapiomaiset. Kiima loka-marraskuu, 1-2 vasaa kesä-heinäkuussa. Ruohovartiset, oksat, versot, varvut, oraat. Uudessa nisäkäsnimistössä täpläpeura kenties. Jälki 5-7 cm on pienempi kuin valkohäntäpeuran, mutta suurempi kuin metsäkauriin. Sorkan sivut lähes suorat, vrt. valkohäntäpeura ja metsäkauris joilla kaarevat. Kuusipeuran papanat hiukan litteitä ja usein toisissaan kiinni.

METSÄKAURIS[muokkaa]

(CAPREOLUS CAPREOLUS) TARVAS RIISTAELÄIN

Pienin ja siroin, säkä 65-75 cm, pituus 90-130 cm, paino 15-35 kg. Häntä lyhyt, uroksen piikikkäät sarvet putoavat loka-joulukuussa. Kesällä punertavanruskea, talvella kellertävän harmaa, valkea peräpeili reisien takasivuille, vasa nuorena täplikäs. Kasvattaa sarvet talvella! Ahvenanmaalla ja Tornio-Kemin alueella, Etelä-Suomessa esiintymiä. Pensaikkoiset metsiköt aukeiden tuntumassa, talvella jokilaaksoissa. Kiima heinä-elokuu, viivästynyt sikiönkehitys, sikiönkehitys alkaa joulukuussa, touko-kesäkuussa 1-3 vasaa. Ruohovartiset kasvit, varvut, oksat, marjat, sienet. Levinnyt Ruotsista ja itärajalta. Lumen syvyys ongelma. Ensimmäiset metsäkauriit ammuttiin Manner-Suomen puolella 1991-1992 Lapin riistanhoitopiirissä. Metsäkauris on lisääntynyt voimakkaasti 1990-luvun lopulta lähtien. Vuonna 2001 on oletettu metsäkauriin nousevan muutamassa vuodessa Lounais-Suomen yleisimmäksi hirvieläimeksi. Jälki 4-5 cm.

METSÄPEURA[muokkaa]

(RANGIFER TARANDUS FENNICUS) RIISTAELÄIN

Poroa suurempi, pitkäjalkaisempi ja pitkäkuonoisempi, hirvaat 70-150 kg, vaatimet 40-100 kg, pituus 180-220 cm, säkä 90-120 cm. Karva ontto, kummallakin sarvet, hirvas pudottaa keskitalvella, vaadin keväällä. Juostessa kuuluu sorkista naksahtelua. Ruohovartiset kasvit, sienet, talvella jäkäläkankailla, yöt usein järven jäällä. Kiima syys - lokakuulla, usein vain 1 vasa touko-kesäkuussa. Erossa poroista takaa rotupuhtauden. Tunturipeurasta poro. Metsäpeura poroa kookkaampi. 1800-luvun loppuun mennessä metsästetty pois. 1950 leivisi takaisin Venäjältä Kuhmoon. Siirretty myös Kivijärvelle ja Ähtäriin. 1979-80 Salamajärvelle siirto à nyt n. 700. Kainuussa 1600-1700. (M&K 5/2000)

SAKSANHIRVI[muokkaa]

(CERVUS ELAPHUS)

1500-luvulla Ahvenanmaalle ja Ruissaloon, 1930 Inkooseen siirretyt kuolleet. Hirven jälkeen Euroopan suurin hirvieläin. Uros 100-225 kg, naaras 80-120 kg, säkä 120-150 cm. Kesällä punertavanruskea, talvella tummanharmaa. Uroksella sarvet, suuret ja monihaaraiset, ei lapiomaiset. Istutettu Suomeen.

MUFLONI[muokkaa]

(ONTTOSARVISET) RIISTAELÄIN

Kesylampaan kantamuoto Välimeren saarilta, 25-30 kg, säkä 65-75 cm, uroksella kierteiset sarvet, naaraalla pienet. Istutettu 1939 Inkoon Hättöön saareen ja 1949 Porin edustalle Säpin saareen.

VILLISIKA[muokkaa]

(SIAT) RIISTAELÄIN

1956 havaittiin, levinnyt rajan yli idästä. Kaikkiruokainen. Karjulla torahampaat. 3-5 poikasta huhti-toukokuussa. Talvi hankala. Yleensä ryhmissä, karjut yksin. Metsäkarju. Oulun lääniin eteläpuolella. 100-200 kpl. 150-200 cm, 80-230 kg.

PORO[muokkaa]

- RAGNIFER TARANDUS

Pohjois-Euroopassa tavataan kaksi peuran alalajia, tunturipeura ja metsäpeura. Poro on Skandinaavisen tunturipeuran kesytetty muoto, puolikesy märehtivä sorkkaeläin. Sekoittunut myös metsäpeuraa. Ei kuulu riistalajistoomme. Hirvas on uros, vaadin naaras, vasa aivan nuori . Kermikkä - urosvasa 1. talvena. Urakka - urosvasa 2. talvena. Nimiloppu - yli 7 vuotta. Kymppi – albiino. Musikka tai mutsikki - harmahtavan musta uros tai naaras. Valkko - vaalea uros tai naaras. Runo - maho, lihava naaras. Nulppo - sarveton. Marto - vasaton.

Porolla ei ole hikirauhasia, vaan se saaloo eli huohottaa suu auki. Jälki on pyöreä. Ei katko oksia vaan riipii. Aisteista vahvin haju ja yleensä vaeltaa vastatuuleen. Kulkiessaan poro luottaa hajuaistiinsa ja näin ollen mutkittelee. Mutkittelee vastamäessä. Poro erottaa liikahduksen kaukaakin. Poron sorkan reunat ovat terävät, mutta suden talviturkki on tuuhea ja osuma suden kuonoon on kuolettava. Susi iskee poron takareiteen irrottaen lihaksen luusta.

Matkat mitattiin poronkusemien mukaan. Liikarasitus saattoi kuitenkin aiheuttaa kusiumpin eli kykenemättömyyden virtsata. Tästä saatettiin päästä imemällä tai puhaltamalla. Ennen suomalaiset vihasivat lappalaisia, kun niiden porot tuhosivat viljelykset. Porot ja hirvet kulkevat samoja polkuja, mutta ihminen rakentaa esteitä niille. Räkän aikaan kurjan näköinen. Korvamerkit viiltoja, pykäliä, pistettyjä reikiä. Vino poro eli pilakko pitää oikaista teurasikäinen. Poro kaadetaan oikealle kyljelleen ja puukko sydämeen vasemmalta, lasketaan irti ja kaatuu parin askeleen jälkeen. Poron vasasta 5 kg lihaa mutta vuoden kuluttua 60 - 70 kg. Kookas hirvas jopa 90 kg riippuen vuodentulosta. Pallastunturin hotellilla oli Petter Maggan poro maskottina ovella. Poro ei osaa väistää estettä etteikö taakka osuisi siihen. Poro valitsee laidunpaikkansa niin että tuuli tulee metsästä ja nousee tunturiin, jolloin tuulen alapuolelta lähestyvä susi nähdään. Suden hyökätessä tokka jakautuu kahteen suuntaan. Syömäporo eli oikeus köyhän ottaa poro toisen tokasta tai ei ole suuri synti. Parhaan poron taljan saa syksyllä, kun poro on vaihtanut karvan. Siitä tulee tämä lapissa käytettävä nimitys "purkatalja" eli siinä syyskuun tienoilla. Karvan pituus on n. 2 cm:ä ja karva pysyy erinomaisesti kiinni.

Naaras tarvitsee sarvet puolustaakseen vasaa, jolloin uhkaava poro pakenee. Jos toinen poro kääntää päänsä kohti vasaa, emo hyökkää. Takapuoli ei haittaa. Jos puolustaisi sorkilla aiheuttaisi se vastahyökkäyksen sorkilla ja vasa saattaisi jäädä alle. Näin ollen sarvet ovat suoja omaa lajia vastaan. Vasomattomilla naarailla voi olla edellisvuotiset kelosarvet. Kevättalvella ilmestyy otsaan korvasientä muistuttavat myhkyrät, kasvavat ensin taaksepäin, sitten eteenpäin. Sarvien muoto riippuu sukupuolesta, iästä ja ravinnon runsaudesta. Komeimmat ovat hirvailla, mutta pudottavat ne keskitalvella. Urosporo tiputtaa sarvet kohta rykimisen jälkeen. Naaras pudottaa sarven vasomisen jälkeen muutamassa päivässä kun vasa oppii varomaan muita poroja. Syksyllä hankaa sarvista kuivuneen nahan. Vasa roukuu emäänsä. Vastasyntynyt vasa vaeltaa ja emä seuraa perässä. Lauman lähtiessä liikkeelle lähtee myös vastasynnyttänyt emä ja saattaa jättää vasan. Räntäkelillä kuolee vasoja vilustumiseen, kun emo ei saa niitä kuivaksi.

Porolla on kaksi säännöllistä kohdetta vuodessa. Pakopaikka räkkäaikaan ja syksyn rykimämaasto. Talvimaaston määrää jäkälä, lumi ja hankikeli. Laumalla ei ole yleensä johtajaa. Voimakkain pakenee ja muut seuraavat perässä. Mitä suurempi lauma sen vähemmän se häiriintyy. Nähdessään lajikumppaniensa kulkevat ohi lähtee yksinäinen poro seuraamaan. Kootakseen tokan etsitään hirvaan kokoama partti, jota marssitetaan ympäriinsä. Määrän kasvaessa alkaa kuitenkin vaikuttaa massapako, varsinkin tokan pysähtyessä. Poistuvat palaavat tai koira hakee ne takaisin tokkaan. Poro kiinni kyytipäivän aamuna. Hiljainen poro valjastaa on laiska. Pidetään koko ajan päitsien hihnasta kiinni valjastettaessa. Porolle puhuessa se katselee takaisin “Onpas suupaltti äijä”. Ei pidä hyväilystä. Poroa ei päästätetä vaan aina pidetään hihnasta kiinni.

Poroja vahingoittavat paarmat, kurmulintu ja saulakantekijä. Selkä ja kylkinahan kohoumat eli kurmut syntyvät kurmupaarman muniessa vatsankarvoihin ja josta toukat kulkevat ylös. Kesällä ne porautuvat ulos porosta ja kotelon kautta kehittyvät paarmoiksi. Heikko poro voi tähän kuolla. Saulakantekijä laskee muna sierainaukkoihin, josta toukat kulkevat kurkkuun ja synnyttävät tulehduksia, joita porot yrittävät parantaa yskien.

Poronhoitolaki ja paliskuntajärjestelmä[muokkaa]

Perinteisessä saamelaisessa poronhoidossa toiminnallinen perusyksikkö on ollut ennen Lapinkylä eli siida. Kirjallisia sopimuksia poronhoidon järjestelyistä Kuusamossa ja Pudasjärvellä on jo 1700-luvulta ja senaatin vuonna 1898 tekemällä päätöksellä poronomistajat velvoitettiin perustamaan tarkoin maantieteellisin rajoin määritellyt paliskunnat. Säädöksiä tarkistettiin vielä vuonna 1916. Poronhoitolaki säädettiin vuonna 1932 ja sitä ajanmukaistettiin vuosina 1948 ja 1968. Uusi poronhoitolaki säädettiin vuonna 1990. Poronhoitolaissa määritellyn poronhoitoalueen maapinta-ala on noin 114 000 neliökilo- metriä. Sen etelä raja noudattaa lännessä Kiiminkijokea ja idempänä Puolangan-Hyryn- salmen maantietä sekä Kuhmon kunnan pohjoisrajaa. Tällä alueella asuva Suomen kansalainen ja paliskunta voivat olla poronomistajia. Poronomistajia on nykyään hieman yli 7 000.

Poronhoitolain mukaan poronhoitoalue on jaettu paliskuntiin, joiden tehtävänä on suojella poroeloa, edistää sen hoitoa sekä estää poroja tekemästä vahinkoa ja menemästä toisten paliskuntien alueille. Vuonna 1994 paliskuntia oli 56, näistä 40 Lapin ja 16 Oulun läänissä. Merkkipiirejä oli 14. Kullakin paliskunnalla on hallitus, poroisäntä, varaisäntä ja rahastonhoitaja. Paliskuntien yhdyssiteenä toimii Paliskuntain yhdistys, jonka tehtävänä on:

  • johtaa Suomen porotaloutta
  • edistää poronhoitoa ja sen tutkimusta sekä
  • hoitaa porotalouden suhteita muuhun yhteiskuntaan. Paliskuntain Yhdistys vastaa valtakunnan rajoilla olevien esteaitojen (yht. n. 2000 km) rakentamisesta ja kunnossapidosta. Paliskuntain Yhdistys hyväksyy myös uudet poromerkit ja pitää poromerkkirekisteriä. Yhdistyksen hallitukseen kuuluu 16 jäsentä ja sen edustajakokous eli poroparlamentti pidetään vuosittain toukokesäkuun vaihteessa. Poronhoitolain noudattamista valvovat alueillaan Lapin ja Oulun lääninhallitukset. Porotalous kuuluu maa- ja metsätalousministeriön toimialaan.

Poronvuosi ja poronhoitotyöt[muokkaa]

Poromies on aina käyttänyt hyväkseen pohjoista luonnonrytmiä hoitaessaan poroja. Poronhoito- töistä eniten aikaavievä on porojen kokoaminen. Muita maastossa suoritettavia töitä ovat porojen merkitseminen, lukeminen, erottaminen, teurastaminen ja paimentaminen. Poronhoidossa erotetaan lähinnä kaksi työhuippua: vasanmerkintäaika kesä-heinäkuussa sekä syys- ja talvierotusten aika syys-tammikuussa.

Poron lisääntyminen liittyy kiinteästi eri vuodenaikoihin. Poro vasoo tavallisesti touko-kesäkuussa, mutta poikkeuksellisesti vasoja voi syntyä vielä syksyllä, jopa marras-joulukuullakin. Sanonta "vappuna vasa hangella' ilmoittaa vasontakauden alkamisen. Vasonnan huippu on kuitenkin Erkinpäivän tienoilla ja suurin osa vasoista syntyy pälville kesäkuun alkuun mennessä. Vuosittain näkee poronhoitoalueella päivänvalon 130-150 000 pientä, mutta nopeasti kehittyvää poronvasaa. Syntyessään poronvasa painaa keskimäärin 5-7 kiloa.

Vasojen painonkehitys on nopeinta alkukesällä, ja syntymäpaino kaksinkertaistuu jo ensimmäisen kuukauden aikana. Päivittäinen painonlisäys lähentelee suotuisissa oloissa puolta kiloa. Vastasyntynyt vasa on täysin riippuvainen emän maidosta. Myöhemminkin vaatimen maidontuotto vaikuttaa suuresti vasan kehittymiseen. Poron maito sisältää erittäin runsaasti kuiva-ainetta, valkuaista ja rasvaa (n. 20%). Aikaisemmin tehtiin poronmaidosta maukkaita juustoja ja sitä suositeltiin myös juomaksi allergikoille.

Juhannuksen tienoilla hyönteiset eli räkkä ajavat poroja suuriin tokkiin tuntureille ja soille. Hyttynen onkin poromiehen paras renki koottaessa poroja kesällä vasanmerkitsemisaitoihin. Nämä aidat ovat tavallisesti kiinteitä, mutta myös siirrettäviä käytetään. Kesätokkien kokoaminen suoritetaan metsäalueilla jalkaisin, tunturialueella maastomoottoripyöriä käyttäen. Myös lentokonetta käytetään apuna porojen etsimisessä.

Kesällä vasa seuraa emäänsä, mutta tunnistamisessa käytetään apuna myös numerointia. Vasat otetaan aidassa kiinni käsin tai vimpaa ja suopunkia käyttäen ja pannaan korvamerkillä emänsä merkille. Lain mukaan jokaisen poron korviin on leikattava paliskuntain Yhdistyksen hyväksymä poromerkki. Erilaisia tekoja (sanoja) on 20 ja käytössä olevia poromerkkejä yli 10 000. Vasanmerkintä suoritetaan tavallisesti yöllä ilman hieman viilennettyä. Paliskunnissa vasanmerkintä jatkuu usein elokuuhun saakka. Ne vasat, joita ei saada kesällä merkkiin, merkitään syksyn ja syystalven erotuksissa. Kesä ja alkusyksy ovat porojen kuntoutumisen, kasvun ja vararavinnon keruun aikaa. Kesäajan ravinto vaihteiee suuresti tärkeimmillä kesälaitumilla, joita ovat suot, jokivarsiniityt, pohjoisessa avotunturit ja metsäalueilla avohakkuualueet. Näiltä porot saavat riittävästi ruohoja, saroja ja heiniä ravinnokseen. Käytetyimpiä ravintokasveja ovat raate, järvikorte, kultapiisku, horsma ja lehtipuiden vesat. Kesäravinnon ravintoarvot ovat korkeat, ja poro pyrkii valitsemaan aina parhaan, juuri kasvuvaiheessa olevan ravinnon. Kesäravinto on myös helposti sulavaa ja siinä on runsaasti valkuaista, vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenajneita. Näitä hyviä rehuja poromiehet korjaavat poroille myös talven varalle. Heinä, lehdekset ja korte ovat näistä tärkeimmät.

Loppukesällä ja syksyllä porot syövät mielelään sieniä. Sienissä on runsaasti valkuaista, sokeria, rasvaa ja vitamiineja. Vaadin ja hirvas tulevat kiimaan syksyllä. Tuolloin niillä on kelotut kovat luusarvet, ja niiden kunto on parhaimmillaan. Kiima eli rykimä alkaa normaalisti elokuun lopulla, ja suurin osa vaatimista tulee kantaviksi jo lokakuun loppuun mennessä, loput marraskuun puolella.

Syksyllä poromies käyttää hyväkseen porohirvaiden ja vaadinten muodostamia rykimäparttioita kootessaan poroja erotusaitauksiin. Vaadinhaaremiaan vartioivat valtahirvaat helpottavat suuresti poromiesten työtä. Kokoaminen tapahtuu tunturialueilla lumen aikana moottorikelkkaa käyttäen. Nykyään porotalouden käytössä on yli tuhat moottorikeikkaa. Metsäalueella porojen kokoaminen suoritetaan pääasiassa sulanmaan aikana jalkaisin ja lumikengillä tai suksilla liikkuen. Erotusaidat ovat joko kiinteitä tai siirrettäviä. Porot kuljetetaan erotusaitoihin siulojen eli johdinaitojen avulla. Varsinaisen aidan osat ovat syöttöaita, kaarre, kirnu ja konttorit. Erotusaidassa porot erotellaan ja luetaan. Erottamisessa teurasporot otetaan erilleen eloporoista. Samoin erotetaan vieropaliskuntien porot ja viedään omille alueilleen. Erotustilaisuudessa eloporot eli siitokseen jätettävät porot luetaan, ja eräissä paliskunnissa loisiääkitään. Luettava poro otetaan kiinni, tunnistetaan ja ilmoitetaan lukumiehllie, joka merkitsee poron ja omistajan poroluetteloon. Lukumiehet viiltävät puukolla poron kylkikarvoihin näkyvän lukumerkin. Porojen lukeminen on lakimääräinen työ, jossa valantehneet luottamusmiehet toimivat johtajina. Viime vuosina eloporoja on ollut noin 215.000.

Erotuksissa osa vanhemmista hirvaista ja urakoista kuohitaan porohäriksi, hyviksi teurasporoik- si. Erotusaitojen yhteydessä olevat kenttäteurastamot poistuvat käytöstä. Ne korvataan EU-tasoisilla laitosyksiköillä, joita on rakennettu eri puolille kahdeksan ja kaksi on rakenteilla. Teurastusta valvovat teurastamon esimies sekä tarkastuseläinlääkäri, joka myös suorittaa lihantarkastuksen. Erotukset ja teurastukset päättyvät vuoden vaihteessa. Lihat kuljetetaan ostajaliikkeiden varastoihin ja sieltä edelleen vähittäiskauppoihin. Vuosittain teurastetaan 125-140.000 poroa, joista yli 70 % on vasoja. Porohärästä saadaan lihaa 50-60 kiloa ja vaatimesta 35-40 kiloa. Vasan teuraspaino on keskimäärin 20 kiloa.

Poronlihaa tuotetaan vuosittain 3,0-3,5 miljoonaa kiloa, arvoltaan noin 100 miljoonaa markkaa. Vuonna 1994 kokonaistilityshinta oli n. 26 mk/kg. Poromiesperheiden oma kulutus on noin 130 000 kiloa. Poronlihaa viedään vähän myös ulkomaille. Matkailijoille tarkoitettujen taljojen, sarvien ja kotona tehtyjen käsitöiden myynnillä on varsinkin Pohjois-Lapissa huomattava taloudellinen merkitys.

Hyvän kesä- ja syksyravinnon koostumus näkyy myös poronlihan koostumuksessa. Poronlihan lihassyyt ovat ohuet ja liha siten erittäin mureaa. Poronlihan rasvapitoisuus on alhainen monien muiden eläinten lihaan verrattuna. Lihasten ja lihassyiden välissä ei ole juuri rasvaa. Poro varastoi rasvoja selän päälle useita senttimetrejä paksuksi kerrokseksi eli pinnaksi. Näillä rasvavarastoilla poro selviää talven yli. Poron rasva sisältää erittäin runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja. Näitä rasvahappoja on yleensä kasvisravinnossa. Myös monityydyttymättömiä rasvahappoja on rasvassa ja poron veressä runsaasti. Näitä vitamiinien kaltaisia rasvahappoja ihminen ei pysty valmistamaan elimistössään, joten niitä on saatava ravinnosta. Osa näistä rasvahapoista muuttuu elimistössämme verenkiertoa ja rasva-aineenvaih- duntaa edistäviksi aineiksi ns. prostagiandiineiksi.

Poroniihan vaikuaisainepitoisuus on myös korkea, ja se sisältää runsaasti vapaita aminohappoja. Erittäin runsaasti syksyisessä poronlihassa on vitamiineja, joista tärkeimpiä ovat monet B-ryhmän vitamiinit. Myös A-vitamiinia on paljon. C-vitamiinia on poronlihassa 4-5 kertaa enemmän kuin naudanlihassa. Vasan lihan vitamiinipitoisuudet ovat korkeammat kuin aikuisten porojen ja pitoisuudet ovat korkeimmillaan juuri syksyn teurastusaikana.

Poronlihassa on runsaasti kivennäis- ja hivenaineita, kuten typpeä, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, fosforia, rikkiä, piitä, mangaania, sinkkiä ja kuparia. Erittäin runsaasti poronlihassa ja myös veressä on rautaa. Poron veri sisältää runsaasti muitakin tärkeitä aineita, mm. lesitiiniä. Lesitiini ja C- vitamiini edistävät seleenin toimintaa elimistössämme. Seleeni on erittäin tärkeä hivenaine ja vaikutukseltaan hyvin samanlainen E-vitamiinin kanssa. Poronlihassa seleeniä on erittäin runsaasti, jopa 15 kertaa enemmän kuin naudanlihassa. Seleeni edistää sydämen toimintaa ja verenkiertoa. Se vähentää myös haitallisten rasvojen muodostumista ja estää kudosvaurioita. Seleeni on lisäksi tehokas raskasmetallien ja myrkyllisten aineiden haittavaikutusten estäjä. Seleeni estää todennäköisesti myös syövän syntyä.

Poron sisäelimet ovat arvokasta ravintoa. Maksan A-vitamiinipitoisuus on syksyllä moninkertainen naudan ja sian pitoisuuksiin verrattuna. Myös muita vitamiineja sekä eri kivennäis- ja hivenaineita on poron maksassa ja munuaisissa runsaasti. Poron kieli on maukasta herkkua.

Syystalven kiima-ajan jälkeen hirvas pudottaa sarvensa ja porot siirtyvät vähitellen talvilaitumille. Kesäiset vihreät ruohokasvit lakastuvat, ja poron ravinnossa lisääntyy jäkälän, varpujen ja muiden kuituisten kasvien osuus. Lumen peitettyä kasvillisuuden poro siirtyy käyttämään yhä enemmän luontaista talviravintoaan, jäkälää ja luppoa. Monin paikoin jäkälät muodostavat 30-60% poron talviravinnosta. Poro on ainoa suurikokoinen kasvissyöjä, joka pystyy tehokkaasti käyttämään hyväkseen jäkälää ja luppoa. Talvella poro kykenee ensisijaisesti tyydyttämään vain perusaineenvaihdunnan energiatarpeet, talviravinnolla se pysyy hengissä ja laihtuu. Poronjäkälien ja lupon valkuais- ja kivennäisainepitoisuudet ovat alhaiset, mutta niiden energiasisältö on runsaan hiilihydraattipitoisuuden vuoksi korkea. Talviravinnostaan poro saa nopeasti kylmissä oloissa tarvitsemaansa energiaa. Poron talviravitsemuksen ydinongelmana onkin pidettävä usein energiansaantia eikä niinkään ravinnon niukkaa valkuaisj a kivennäisainepitoisuutta.

Poronhoidon kannattavuus perustuu poron kykyyn hankkia myös suurin osa talvi-ravinnosta omatoimisesti. Poron ravinnon riittävyyden kannalta on avainasemassa jäkälän, lupon ja metsälauhan riittävyys ja saatavuus talvioloissa. 1980-luvun lopulla sai noin 60 % poroista talviravintonsa ensisijaisesti luonnonlaitumilta. Muonio-Savukoski-linjan pohjoispuolella luonnonlaitumet ovatkin porojen ainoa ravinnonlähde. Jäkälän merkitys on suurin poronhoitoalueen pohjoisosissa, jossa porot pystyvät kaivamaan sitä lumen alta normaali talvina kevääseen saakka. Etelä- ja keskiosissa porot siirtyvät tammi-maaliskuussa, kun kaivu vaikeutuu lumipeitteen kovetessa tai paksutessa, paljolti puilla kasvavan lupon käyttöön. Vanhojen kuusimetsien luppolaitumista eli 1970-luvun lopulla vielä noin viidennes poroista. Tarhoissa hoidettiin noin 15% poroista, ja lähes sama poromäärä eli hakkuutyömailla syömällä kaadettujen puiden luppoa. Talvella 1986-87 oli lisäruokinnassa noin 40% koko poronhoitoalueen eloporoista.

Poromiehen talvitöistä tärkeimpiä ovat paimentaminen ja porojen lisäruokinta. Tunturialueella pidetään paimentamisella porot koossa, tokassa, melkein ympäri vuoden. Paimentaminen suoritetaan moottorikelkan ja porokoiran avulla. Paimennuksella ohjaillaan porot vuodenajoit- tain sopiville laitumille ja estetään niitä vaeltamasta vieropaliskuntiin ja valtakunnan rajojen yli. Metsäaueella paimentamisella tarkoitetaan lähinnä porovahinkojen ehkäisemistä ja porojen vartiointia. Viljelysten suoja-aidat ovat paliskuntien rakentamia ja niillä pyritään suojelemaan viljelyksiä porojen aiheuttamilta vahingoilta.

Laidunten muuttuessa poroja joudutaan ravintotilanteen helpottamiseksi myös paikoin ruokkimaan. Viime vuosina on jouduttu turvautumaan talviruokintaan sekä viemään maastoon moottorikelkoilla lisä- ja hätärehua, lähinnä heinää. Porojen lisäruokinnassa on yhä ratkaisemattomia ongelmia sekä taloudelliseen kannattavuuteen liittyviä kysymyksiä.

Tilastoja[muokkaa]

Lihantuotanto poroista 2 miljoonaa kg (2000-2001) Auton alle jääneitä n. 2000 kpl, junan alle 270 kpl (2001) Maasuurpedot tappaneet n. 2000 kpl (2001), eniten tappaa ahma, sitten otso, susi. Poroja (2000/2001) 185 731, suurin sallittu 203700 kpl.

JÄNISELÄIMET[muokkaa]

METSÄJÄNIS[muokkaa]

Katso aiheesta sivulta Jänis

RUSAKKO[muokkaa]

Katso aiheesta sivulta Jänis

VILLIKANIINI[muokkaa]

Etelä-Ruotsi. Mainittu metsästyslainsäädännössä.

HYÖNTEISSYÖJÄT[muokkaa]

SIILI[muokkaa]

RAUHOITETTU. Levinnyt kaakosta. Asutuksen lähellä. Liikkuu öisin. Horros lokakuulta toukokuulle, ei alle +2 astetta. Syksyllä rasvakerroksen keräys. Kirkuu, tuhisee. 4-5 poikasta elokuussa. 2-3 vuotiaaksi. Liikenne tappaa. Sopivaa ruokaa kypsennetty liha ja kala, ruuantähteet. Vältä kovin suolaisia ja pilaantuneita ruokia että maitotuotteita. Perinteisiä pesäpaikkoja suojaisat lehtikompostit, ryteiköt ja avoimet talonalustat. Vältä ylenpalttista pihan siivousta, kokoa risu-lehti kasoja, aseta vanerinpala seinää vasten nojalleen. Pesälaatikko. Jätelaudasta tai vesivanerista. Sijoita rauhalliseen paikkaan, johon ei valu vettä. Katto 50 x 50 cm irrotettava, laatikko 46 x 46 cm, ilmareikä laatikossa. Sisälle kuivia heiniä ja lehtiä, jotka vaihdetaan vuosittain. Oulun läänin eteläpuolelle asti. 20-30 cm, 300g-1500 g. 5000-7000 piikkiä eli muuntunutta karvaa, pituus 25 mm.

METSÄPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

NOKKAHIIRI. RAUHOITETTUJA. Syömättä vain muutamia tunteja. Ei kelpaa petoeläimille. 4-8 poikasta 3 kertaa vuodessa, vaihtelee vuosittain. Lumessa kiemurteleva häntäviiva. Lumireiän halkaisija alle 2 cm. Uloste päästä käyristynyt. Erityisesti helmipöllö syö päästäisiä.

Koko Suomi. Kaikkialla. 5,5-8 cm, 5-15 g. 3 väriä turkissa. 5 varvasta.

KORPIPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

RAUHOITETTU.

IDÄNPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

RAUHOITETTU.

VAIVAISPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

RAUHOITETTU.

KÄÄPIÖPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

RAUHOITETTU.

VESIPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

RAUHOITETTU.

MUSTAPÄÄSTÄINEN[muokkaa]

RAUHOITETTU.

MAAMYYRÄ[muokkaa]

KONTIAINEN. RAUHOITETTU. Tunneli suoraan kasasta alas. Kaivaa/työntää toisella kaivinkäpälällä vuorotellen. 4 poikasta touko-kesäkuussa. 5 vuotiaaksi. Madot ym. Puree matoa etupäähän, mato säilyy hengissä. Lehtöpöllö pyydystää. Keski-Suomen pohjoisosiin. 15 cm, 75-95 g. Ei korvia.

JYRSIJÄT[muokkaa]

Hiirillä näkyvät korvat, myyrillä ei. Päästäisellä selkeä nokka eli nokkahiiret, hiirellä ei terävää nokkaa.

ORAVA[muokkaa]

IMG 2415.jpg

(ORAVAT)

Ennen kaupallisesti tärkein riistaeläin koko maassa. Tuuhea häntä peräsin. Erityisesti kuusimetsät. Liikkuu päivisin. Pesä korkealla, pallonmuotoinen. Nukkumapesiä myös. Sieniä oksanhaaroihin. Kerää varastoja. 1-2 poikasta 2 kertaa vuodessa. Vihollisia kanahaukka, näätä, kettu, kissa. Takajalkojen jäljet etujälkien takana. Koko Suomi. Talvella harmaa. Mäntyoravalla korvat ja häntä lähes punaiset, kuusioravalla mustat.

LIITO-ORAVA[muokkaa]

SIIPI-ORAVA. Rauhoitettu.Lehti- ja sekametsissä. Liikkuu yöllä auringonlaskun jälkeen. Liitää, ei lennä jopa 80 m alaoksille, kiipeää ylös. Äänet korkeita. 2-3 poikasta toukokuussa. Talviruokaa koivun ja lepän norkot. Myös lintuja ja munia. Etujalkojen jäljet takajalkojen edessä. Papanan keltainen väri siitepölystä. Vihollisia ihminen, kanahaukka, pöllöt, näätä. Pohjoismaista vain Suomessa. Oulu-Kuusamo linjan eteläpuolella. 100-175 g.

PIISAMI[muokkaa]

(MYYRÄT). MYSKIROTTA. RIISTAELÄIN. 1919 istutettu Kajaaniin, uudestaan 1922 Kruunupyyhyn. Pohjois-Amerikasta. Myös Virginian eli sinipiisamia. Talvipesä mm. ruo'oista matalassa vedessä halkaisija jopa 1.5m, pesästä pääsee sukeltamaan suoraan veteen, usein simpukankuoria lähellä, myös maapesissä rantatörmässä. Voi syödä veden alla suljettuaan huulensa. Rannoilla. Hengityspesiä jäässä, jossa heinätuppoja. Kaisla, lumme, simpukat, kala. 5-7 poikasta 2-3 kertaa vuodessa. Ei Tunturi-Lapissa. Litistynyt mela häntä. 50-60 cm hännän kanssa, 1 kg.

MAJAVA[muokkaa]

(MAJAVAT) RIISTAELÄIN. Kanadanmajava karkotti euroopanmajavan alueilta, joilla laji eli jo 100 000 vs. Majava on ensimmäinen ihmisten Suomesta sukupuuttoon hävittämä nisäkäs, viimeinen ammuttiin Sallan Eniönjoella 1868. 1935 tuotiin euroopanmajavia Norjasta ja paria vuotta myöhemmin/1933 kanadanmajavia Yhdysvalloista, kymmeniä vuosia myöhemmin selvisi että norjalaiset olivat euroopanmajavia ja yhdysvaltalaiset kanadanmajavia. Kanadanmajavalla poikuekoko suurempi. Turkis kestävä. Hauste sisältää "mystisiä parannusaineita". Padot. 5 vuotta samassa paikassa. Ei havupuuta. Häntä mm. varoittaa. Suurin kaadettu puu halkaisijaltaan 72 cm. Euroopanmajavaa Noormarkussa. Kanadanmajavan suurin alue itä-rajalla. 10-20 kg, häntä 20-30 cm. Kanadanmajavan häntä on 15 cm leveä, euroopanmajavan 10 cm, karvan väri hiukan eroaa ja nenäluun pituus.

TUNTURISOPULI[muokkaa]

RAUHOITETTU.

METSÄSOPULI[muokkaa]

RAUHOITETTU. Vanhan kuusikon sammalikko. Liikkuu öisin. Urosjälkeläisiä vain 25 % ß Xx Uros ei vaikuta. 3-5 poikasta useamman kerran vuodessa. Pääasiassa sammaletà syömäjälkiä. Lähes koko maa. 8-11,5 cm, 14-40 g. Tuhkanharmaa. Takaselässä ruskea lautuma.

VESIMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITTAMATON. Keot eivät ole järjestyksessä, vrt. maamyyrä.

METSÄMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITTAMATON. Monipuolinen ympäristö. 4-5 poikasta, koko vuosi lisääntymisaikaa. Kasvit, hyönteiset. Saalistaa lehtopöllö ja hiirihaukka. Myyräkuume. Ei Tunturi-Lapissa. Punertava turkki ja suhteellisen pitkä häntä. 8-13,5 cm, 7-40 g. Ei harmaat posket.

PUNAMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITETTU.

HARMAAKUVEMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITETTU.

LAPINMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITTAMATON.

PELTOMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITTAMATON.

KENTTÄMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITTAMATON.

IDÄNKENTTÄMYYRÄ[muokkaa]

RAUHOITETTU.

METSÄHIIRI[muokkaa]

RAUHOITTAMATON. Tuoreet metsät, niittyjen laiteet, ei avomaat, syksyisin rakennuksiin. Liikkuu öisin. Ketterä, nopea. Häntä yleensä jälkijonon vieressä. Ei hajua. Keski-Suomeen asti. Päältä kellanruskea, alta valkea, raja jyrkkä, rinnassa poikittaislaikku. 9-13 cm, 25-50 g. 3-6 poikasta/2-4 krt./v.

PIKKUMETSÄHIIRI[muokkaa]

PELTOHIIRI[muokkaa]

RAUHOITETTU.

ROTTA[muokkaa]

ISOROTTA. RAUHOITTAMATON. Sopeutuva. Sekoitetaan vesimyyrään. 6-8 poikasta. Mm. huuhkaja saalistaa. Koko Suomi. 21-29 cm, 250 g. Ruskehtava, alta vaalea.

MUSTAROTTA[muokkaa]

RAUHOITETTU.

KOTIHIIRI[muokkaa]

RAUHOITTAMATON.

KOIVUHIIRI[muokkaa]

RAUHOITETTU.

TAMMIHIIRI[muokkaa]

RAUHOITETTU.

VAIVAISHIIRI[muokkaa]

RAUHOITETTU.

PÄHKINÄHIIRI[muokkaa]

PETOELÄIMET[muokkaa]

(15) Yhteistä petoeläinmäinen hampaisto: 12 pientä etuhammasta, 4 kulmahammasta, poskihampaat.

ILVES[muokkaa]

(KISSAELÄIMET) VALPPAS. RIISTAELÄIN. Mieliruokaa jänis ja metsäkauris.Talvisin syö valkohäntäpeuroja. Myös kettukanta voi lähes kadota ilveksen määrän lisääntyessä. Liikkuu hämärässä. 8 m hyppyjä. Kiima maaliskuussa. 2-3 poikasta toukokuussa. Koko Suomi. 50-90 cm. 20 kg. Kuuluu EU:n luontodirektiivin lajiluokituksessa täysin rauhoitettuihin lajeihin. Poikkeuksena esimerkiksi jos ilves aiheuttaa erittäin merkittäviä vahinkoja, tulee pihamaille toistuvasti rettelöimään tai uhkaa hävittää jonkin toisen luonnonvaraisen lajin kokonaan seutukunnalta. Mutta yksilöiden poistaminen ei saa uhata lajin olemassaoloa. Liikkuu yöaikaan. Lumessa pennut kulkevat emon jäljissä.

SUSI[muokkaa]

(KOIRAELÄIMET). RIISTAELÄIN. Pääravintoa hirvi, 5 kg/pv. Hämärässä. Sosiaalinen, 5-10 ryhmissä. Alfa-pari hallitsee. Tasainen ravi yllensä max 45 km/h. Jälkijono suora, koiralla mutkitteleva. Koiran kanssa lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Ulvoo, haukkuu, murisee. 12-15 vuotta. 4-7 poikasta touko-kesäkuussa. Lyhyet korvat, pää leveä, silmät vinot ja keltaiset. 30-45 kg, kellanharmaa turkki. Itäraja – Kemin eteläp.

Ensin ruokailee johtajauros ja –naaras eli ns. alfapari. Johtajuus vaihtuu harvoin. Laumassa lisääntyy vain alfapari. Nuoret urokset lähtevät yleensä vaeltamaan. Lauma merkitsee oman alueen ja puolustaa sitä, yhteenotossa kuolee susia. Tätä välttääkseen lauma viettää oloaan reviirin ydinosassa, jolloin reunojen saaliseläimillä on rauhansa.

KETTU[muokkaa]

Katso sivu Kettu

NAALI[muokkaa]

RAUHOITETTU. Uhanalaisin nisäkäs. Lämpötilan noustessa kettu siirtyy pohjoiseen ja valtaa tilaa.

SUPIKOIRA[muokkaa]

Katso sivu Supikoira

KARHU[muokkaa]

(KARHUELÄIMET). RIISTAELÄIN. Liikkuu hämärässä. Talvipesään loka-marraskuussa, ulos huhtikuussa, voi vaihtaa asentoa päivittäin, ei syö, juo, eikä virtsaa unessa. Liikkuu yli 50 km/h. Tuhisee, karjuu, mörisee. Parittelu kesäkuussa. Poikaset vinkuvat. 1-3 poikasta tammikuussa, seuraavat 1,5-2,5 vuotta. Mesikämmen. Keväällä lihaa (hirvi) valkuaisvajeeseen, juhannuksen jälkeen pääasiassa kasvisravintoa.

Koko Suomi. Liikkuvaa sorttia. Noin 235 cm, 100-250(350) kg. Uroskarhu voi liikkua talvipesältään kesän aikana parin sadan kilometrin päähän. Naaraskarhujen liikkuvuus uroksiin verrattuna on suppea. Karhujen liikkuma-alueet menevät päällekkäin. Naaraan alkaessa lisääntyä se pysyy kuitenkin oman emänsä elinpiirillä tai sen lähituntumassa. Karhujen liikkeitä ohjaavat suuret vesistöt.

Karhun häntä on lyhyt sen takia, kun se sattui tulemaan metsästä tielle silloin, kun kettu oli syömässä niitä reestä pudottelemiaan kaloja. Niin karhu kysyi ketulta: Mistä sinä kaloja sait? Niin kettu sanoi: Rosvoltahan silleen kysytään. Vaan minä neuvon sinua suurempaa ja vanhempaa. Että nyt kun ilmestyy hyvin paljon kiiluvia taivaalle, niin silloin mene järvelle ja pane häntäsi avantoon ja istu avannon reunalla niin pitkään, kunnes rupeaa hyvin kirpelöimään, niin silloin on joka karvan nenässä kala. Karhu teki niin ja se sitten nyhtäisi. Häntä jäikin avantoon ja siitä asti on karhulla ollut lyhyt häntä. (Ruskeala 1939)

NÄÄTÄ[muokkaa]

Katso sivu Näätä

HILLERI[muokkaa]

RIISTAELÄIN. Ei arvoturkis ennen. Rannat, hakkuuaukeat. Myyrät, hiiret, kalat, sammakot, käärmeet. 3-10 poikasta toukokuussa. Ei risteydy minkin kanssa. Tuhkuri. Oulun läänin eteläpuolella. Muistuttaa minkkiä. 30-45 cm, 500-1200 g. Kuono päältä tumma, alta vaalea eli vaalea suunympärys. Vaaleat naamakiehkurat silmien takana.

MINKKI[muokkaa]

Katso sivu Minkki

VESIKKO[muokkaa]

RAUHOITETTU. Vain Pohjoismaista Suomessa. Muutamia ilmeisesti Suomessa. Useita syitä häviämiseen. Liikkuu yöllä. Valkea ylähuuli kiertää leveälti suupielten takaa. 30-35 cm, 300-900 g.

KÄRPPÄ[muokkaa]

  • Riistaeläin. Portimo. Kärpännahkaviitat. Kotieläin hiirenpyyntiin. "Kärppä viitenä kivikossa".
  • Koko Suomi. Karvanvaihto huhti-toukokuussa. Rannat, niityt. Syö jyrsijöitä, lintuja, ja erityisesti kaloja. Tappaa enemmän kuin syö. 3-8 poikasta toukokuussa. Kannanvaihtelu 2 vuotta myyriä jäljessä. Uros noin 200 g ja naaras noin 100 g. 16-20 cm, 90-450 g. Hännän pää aina musta.
  • Tutkii kolot, ihmisasutuksen lähellä, peltojen ojanreunat, kivirauniot. Pyydykset hajustumaan sinne missä on hiiriä yms. Hyvä rauta 120-2 tai loukku. Loukuissa kala hyvä syötti.

LUMIKKO[muokkaa]

RAUHOITETTU. Pienin petoeläin. Missä kärppäkin, yleensä keloissa, heinäkasoissa. 4-6 poikasta. Erityisesti syö peltomyyriä. Hännänpää talvella valkoinen, kesällä ruskea. Koko Suomi. 15-20 cm, 20-100 g.

AHMA[muokkaa]

RIISTAELÄIN. Liikkuu hämärässä. 20-40 km/pv. Karvanvaihto 2 kertaa vuodessa. 1-3 poikasta helmi-maaliskuussa. 5-8(14) vuotiaaksi. Poro, kettu, jänis, kanalinnut, marjat. Suurin näätäeläin. Merkkejä kaarnanoksat puun juurella. Piehtaroi. Enemmänkin syötävän etsijä kuin pyydystäjä, seurailee karhuja haaskoille. Erittäin hyvä hajuaisti. 1982 täysrauhoitus. Ei reviiriä, samalla haaskalla voi käydä useampi ahma, kutsutaan martelismiksi. Erittäin hyvä suunnistustaito, käyttää hyväkseen myös hajumerkkejä. Itäraja. 70-85 cm, 15 kg.

SAUKKO[muokkaa]

RIISTAELÄIN. Lähes sukupuutossa vuosisadan alussa. Rauhoitettu 1974. Vaatii vettä ja kaloja. Yleensä yöllä liikkuu. Vesi sulana läpi talven. Lyhyt vihellys. 2-3 poikasta huhti-toukokuussa. 10 vuotiaaksi. Laskee mahallaan etujalat suorina. Koko Suomi. 60-80 cm, 5-12 kg.

MÄYRÄ[muokkaa]

Katso sivu Mäyrä

PESUKARHU[muokkaa]

SUPI. Puolikarhu. Pohjois-Amerikasta. Levinnyt Tanskaan.

HYLKEET[muokkaa]

Läheistä sukua petoeläimille. Raajat muuttuneet eviksi. Ei pureksi kalaa.

KIRJOHYLJE[muokkaa]

RIISTAELÄIN.

SAIMAANNORPPA[muokkaa]

RAUHOITETTU.

ITÄMERENNORPPA[muokkaa]

RIISTAELÄIN.

NORPPA[muokkaa]

Ei laumaeläin. Hallia yleisempi. Pää pyöreämpi. Hallia pienempi. Kiehkuraiskuvioita.

HARMAAHYLJE[muokkaa]

HALLI. RIISTAELÄIN. Laumoissa. Yli 5 000 kpl. Yleensä ulkoluodoilla. Karvanvaihto huhti-toukokuussa. Hallinlaulu. 1 poikanen maalis-huhtikuussa. Naaras 35 vuotiaaksi. Syö kaloja. Ihminen vihollinen, PCB. Halli elää yli 45 v., paino 120-270 kg., paino 40-130 kg. Talvella hengittelevät railoissa ja hengitysreikäverkostonsa avulla. Selvä kuono. 2,5 m, 300 kg.

VALAAT[muokkaa]

PYÖRIÄINEN[muokkaa]

PHOCOENA PHOCOENA. 1900-luvun alussa havaittiin koko merialueellamme pyöriäisiä, pikkuvalaita. Nykyään vahvin kanta Itämeren eteläosassa. Kattegatissa, Tanskan salmissa ja Pohjois-Atlantin rannikolla paikoin runsas. Taantuman syitä kenties 1940-luvun kylmät talvet, kalanpyydykset, ympäristömyrkyt vesiliikenne. Pienimpiä hammasvalaitamme, aikuinen noin 1,5 metriä ja 50 kg. Pyöreähkö, päältä tummanharmaa, kyljistä vaaleampi ja alta valkoinen. Tunnistaa parhaiten matalasta, kolmiomaisesta selkäevästä pintauinnin aikana. Pyrstöevä levittäytyy vaakatasossa, pää on pyöreähkö, ei otsakulmaa. Arka, hiljainen, yksin tai pikkuryhmissä. Nimi rullaavasta uintitavasta. Ravinto rannikkovesistä, kaloja kuten silakka ja kilohaili 3-6 kg per päivä. Merialueidemme pyöriäiset ja muut valaat ovat rauhoitettuja. Pyritään vähentämään menehtymistä kalanpyydyksiin. Jos näet tai kuulet puhuttavan pyöriäisistä ota yhteys esimerkiksi Eläinmuseoon Helsinkiin. Varmistu että kyseessä ei ole halli tai norppa, joilla pää vedenpinnan yläpuolella pintauinnissa. www.ascobans.org www.vyh.fi/luosuo/lumo/pyoriain/pyoriain.htm (Ympäristöministeriö 2001 esite)

LEPAKOT[muokkaa]

VESISIIPPA[muokkaa]

Saariston yleisin, jopa 15 vuotta.

LAMPISIIPPA[muokkaa]

VIIKSISIIPPA[muokkaa]

ISOVIIKSISIIPPA[muokkaa]

RIPSISIIPPA[muokkaa]

KORVASIIPPA[muokkaa]

ISOSIIPPA[muokkaa]

KIMOLEPAKKO[muokkaa]

ETELÄNLEPAKKO[muokkaa]

POHJANLEPAKKO[muokkaa]

ISOLEPAKKO[muokkaa]

MOPSILEPAKKO[muokkaa]

KORVAYÖKKÖ[muokkaa]

KÄÄPIÖLEPAKKO[muokkaa]

PIKKULEPAKKO[muokkaa]