Pakkopaastot osa 3

Johdanto[muokkaa]

Pakkovarastointi[muokkaa]

Katovuosina turvalliselle varastotilalle on tarvetta. Harjakattoisessa omakotitalossa on mahdollisuus ottaa käyttöön välikatto, kattotuolien välitilat, varsinkin mikäli välikattoa ei ole ehditty tukkia puhallusvillalla.

puhallusvillatussa, muuten tilavassa välikatossa voidaan kävelytelineiden ulottuville asentaa esimerkiksi seinäripusteisia astiakaappeja vaikkapa kattotuolin vastakkaisille puolille pulteilla, taikka pitkittäisten lisäorsien varaan taikka vetää runkojen päällä lepäävien XPS-tassujen varaan tai suoraan niskoihin koolaten yksittäisiä poikittaisia tasanteita vaikkapa terassilaudalla. Näistä kohdista voi vaikkapa korvata puhallusvillat XPS-eristein höyrysulkupintaan, mahdollisesti muuta täyttöä sen päälle terassilautojen (tai huopakattoponttilautojen tai tuppeensahatun tavaran) alle. tällöin saadaan tilaa näille kohdin.
Mikäli välikaton yläpohjaeristyksen pinta rajoittuu kattotuolien niskoihin, tällöin välikaton laudoittaminen kauttaaltaan varastotilaksi on melko yksinkertaista.
1. Päätykolmioon kannattaa aluksi avata alareunastaan tai harjan pystylinjasta saranoitu taikka päätyräystään alapintaan kiskotettu tarpeeksi leveä huoltoluukku.
  - Tämä voi tapahtua esimerkiksi pystyponttilaudoitetussa päätykolmiossa vahvistamalla ponttilaudoitusta sisäpinnastaan liima-ruuvi-kiinnitteisin rimoin.
  - huoltoluukun puoleisen naaraspontin välikaton puoleinen huuli sahataan monitoimilaitteella irti, jolloin luukun tämä sivusauma ei näy ulospäin (tarvittaessa ulkomaalikerros leikataan mattoveitsellä ponttisaumalinjasta), huoltoluukun puoleinen urospontti leikataan päätykolmion ulkopuolelta.
  - huoltoluukun lautoja naputellaan välikatolta päin varovasti sen verran irti päätykattotuolin pinnasta, että mahdutaan rosvosahaamaan vaikkapa rautasahanterällä kiinnitysnaulat katki.
  - mahdollisesti käytännöllisin saranointitapa olisi kiskoripustus päätyräystään alapintaan, mikäli räystäslippa ulottuu tarpeeksi putkälle. Kiskorulla saattaa mahdollistaa myös tällaisen otsalautaan asti avatun huoltoluukun tönäämisen vielä vinoasentoon, jolloin kulkuaukko avartuu entisestään. Sivusaranointi kannattaa upottaa luukun ja harjalinjan pystypuskulinjaan piiloon. Alareunan saranointi on toteutettavissa oleva, mutta epäkäytännöllisin ratkaisu. PU-liimavahvistus kaikkiin ruuvinreikiin, sivusaranat aavistuksen yläviistoon.
  - jos taas huoltoluukun päättää sahata päädyn kattotuolin vaakalappeita vasten auki, jolloin ylimääräisiä poikkisaumoja jää näkyviin päätykolmioon, kannattaa alempi sahaussauma tehdä ohjuririman avulla välikatolta päin alaviistoon (jiiri sadeveden valumissuuntaan).
2. saattaa olla järkevää aluksi ottaa päädyn kattotuolista avoimien kävelytasannevälien leveydet ylös, jotta esimerkiksi tuppeensahatusta tehtäessä tavarat voidaan valmistella etukäteen oikeanlevyisiksi ja pujottaa elementteinä päädystä sisään ja siinä se.
  - erityisen ohuesta lautatavarasta (kuten leveän lappeen suuntaisesti halkaistusta terassilaudasta) kävelylattiapinnat tehtäessä, tai kattotuolijaon ollessa harva, kannattaa kattotuolien väliin asetella ensiksi poikittaisia sidosrimoja, jotka ruuvataan vetokantaruuvein kävelylattiapintalautojen alapintoja vasten sitä mukaa kun niitä tuodaan paikoilleen, jolloin lattiapinnoista tulee huomattavasti jäykempiä kävellä. Lautaväli voi olla esimerkiksi tulitikun paksuinen, hiirien kulun estämiseksi. Ponttilaudoitusta (huopakattoponttilauta) ei ole järkeä käyttää, sillä tällöin tarvitsee valmistella erityinen tuuletusrakoväli tarkastusluukkuineen yläpohjalattian alapintaan höyrynsulkupinnan takia.
3. myöhemmässä vaiheessa voidaan miettiä esimerkiksi kondenssivesimuovin vastaista katon lisäeristämistä, jotta tästä varastotilasta saadaan entistä käyttökelpoisempi puolilämmin tila tai jopa kylmiötila. Tätä silmälläpitäen kannattaa kävelytilan lautatavara joka tapauksessa karkeahioa valmiiksi, tikuttomaksi ja paremmin kulutusta kestäväksi ennen asentamista välikatolle, esimerkiksi värisevällä hiomakoneella.
  - etenkin mikäli tässä yläpohjan huoltotilassa aletaan virallisesti varastoida raskaita tarvikkeita kuten purettuja huonekaluja, on paloturvallisuusasiat sekä kattotuolien alaisten kantavien rakenteiden riittävyys/kattotuolien kantavuus syytä selvittää. Virallisesti käyttötiloiksi nimetyissä rakennuksen osissa kantavat runko-osat eli tässä tapauksessa kattotuolien puupinnat, täytyy suojata paneelein.

Pakkoturpeentuotanto[muokkaa]

Turvesuo on järvi, joka on joskus kasvanut umpeen. Mikäli turvetta nostettaisiin ruoppaamalla sitä esimerkiksi laatikoihin kuivamaan, tällöin ruopattu suon osa pyrkii kasvamaan uudelleen umpeen. Toisin sanoen voidaan arvioida jokin uusiutumisaika ja ruopata samaan tahtiin suota, jolloin kyseessä on uusiutuva energianlähde sekä hupenematon hiilinielu.

Pakko-ilmankosteutus[muokkaa]

Mikäli kuivuusjakso on pitkä, pellot ja metsämaat haihtuvat haihtumistaan. Mikäli aurinkoenergiaa riittää, kosteuden haihtumista kasvustosta olisi periaatteessa mahdollisuus hillitä ruiskuttamalla esimerkiksi lumetuskonein vettä kuivaan, seisovaan ulkoilmaan, jolloin ilman suhteellinen kosteus nousee ja näin ollen haihtuminen vähenee ja illan viiletessä pysähtyy ja kääntyy päinvastaiseksi eli yökastetta muodostuu lehdille. Haihdutettavaksi vedeksi kelpaa jopa merivesi, jolloin merisuola jää lumetuskoneen edustalle.

Ulkoilmankostutus siis on toisaalta energiaekstensiivistä, mutta toisaalta sitä kautta pystytään jatkohyödyntämään esimerkiksi esipuhdistettuja talousvesiä hygieenisesti (veden hapettumisen sekä kaasuuntumisen yhteydessä ilman ja auringonvalon desinfioiva vaikutus), ilman latentin jäähtymisen sekä suhteellisen kosteuden nousemisen aiheuttama kosteuden haihtumisen kasvustonsta väheneminen sekä ilmaan haihtuvan veden palautuminen nestemuotoon yökasteena. Periaatteessa menetelmä soveltuu niin peltoviljelmien pelastamiseksi kuin maasto- ja metsäpalojen ennaltaehkäisemiseen kuin pihapiirienkin kostuttamiseen kuin myös kaupunkien keskustojen smogin sekä väylien ja pääteiden maantiepölyn sekä auringonvalon muilta pinnoilta ilmaan nostattamaien partikkelien taltuttamiseen (tomuhiukkaset paakkuuntuvat yhteen ja laskeutuvat maahan).

Pakkosähkönsäästö[muokkaa]

Elintarviketeollisuus käyttää paljon energiaa monissa erilaisissa energiamuodoissa, joista sähköä tarvitaan ainakin mekaanisissa prosesseissa kuten jauhaminen, kuljettimet, sekoitus sekä kylmälaitteissa. Kypsentämisessä, kuten paistoprosessit, sähkötoimisuus tekee laitteista monipuolisesti ohjattavia ka turvallisia. Se on yksinkertainen voimanlähde ja siksi esimerkiksi kaasua tavanomaisempi. Sähköuunien peltikylkien lisäeristäminen on lisäksi toteutettavissa turvallisesti. Joka tapauksessa elintarviketeollisuus tarvitsee ennen kaikkea sähköä.

Suomen sähkönkulutus olisi normaalitrendin mukaisesti vuonna 2022 noin 90 TWh (Motiva).

Vuonna 2022 koko maailman tietoliikenteen (tarkemmin sanottuna datakeskusten) sähköntarve olisi normaalitrendin mukaisesti noin 200 TWh (IEA). Lisäksi virtuaalivaluuttojen louhinnan on arvioitu haukkaavan saman verran lisää (Digiconomist).

Digi-TV:n katselupaketit
Videokokoukset ja videopuhelut
tietokonepelit, videopelit jne. nettipelaaminen; 'e-sport'
suoratoistomusiikki, verkkopohjaiset äänikirjat
älypuhelinten verkkoon automaattisesti tallentama multimedia ja (ennen muuta) sen keinoälyprosessointi
waretus
pilvitallennustila (lisähaittana, että henkilön pilveen tallentamat tiedostot katoavat hänen kuollessaan vaikkapa vanhuuteen, verrattuna esimerkiksi tietoturvallisempiin 256 GB micro-SD -lastuihin, joita säilyttää esimerkiksi avainkaapissa tai lompakossa, kännykässä tai avaimenperän sisässä, SD-lastu kestää periaatteessa myös tiski- ja pyykkikonepesua; ks. Pakko-offlinaus)
Sosiaalisen median multimediasisältö
Nettisivustojen javasisältö ja muut vastaavat elementit
Waretus eli esimerkiksi torrentit eli isojen tiedostopakettien harrastuksenomainen latailu ja jakelu
- huom. TOR-verkkoyhteyksiä käytetään myös anonyymiin nettisurffaamiseen
pilvilaskenta, pilvipalvelut, verkkokäyttöiset ohjelmat
- huom. nettiradion kaltaiset kollektiiviset suoratoistot tarvitsevat verrattaen vähän prosessoritehoa per kuuntelija, koska tietoliikennevirtaa ei prosessoida kullekin erikseen, vaan se vain jaetaan usealle kuuntelijalle.
langattoman netin operaattorien välityspalvelimet sekä ylipäänsä muut kaikki serverit, joihin esimerkiksi yhden nettisivun avaamisen yhteydessä palvelin ottaa uuden yhteyden
etenkin verkkovirralla toimivat päätelaitteet
- huom. akkutoimisten päätelaitteiden datasiirtoon liittyvä sähköntarve kumuloituu myös todella isoksi, sillä näitä päätelaitteita, tabletit sekä älypuhelimet tutuimpina, on käytössä valtavia määriä.
viimeisimpänä, mutta siis ei tokikaan vähäisimpänä, virtuaalivaluutat
- esimerkiksi 15.9.2022 saakka Ethereum-virtuaalivaluutta tarvitsi omien tietojensa mukaan sähköä vuositasolla 112 TWh, Bitcoin 160 TWh (ks. myös Digiconomistin indeksointitapa Ethereum, Bitcoin - joista laskelmista näyttää puuttuvan Ethereumin osalta osatekijöitä, joten todennäköisesti samanlaiset osatekijät puuttuvat myös Bitcoinin osalta)
  - Ethereum 78-112 TWh/vuosi, Bitcoin 129-184 TWh/vuosi olisivat kuluttaneet yhteensä 207-296 TWh/vuosi, sähkönkulutus riippuu mm. tietokoneiden, jotka osallistuvat louhintaan, erilaisista sähkönkulutuksista suhteessa prisessoritehoon.
    - esimerkiksi erään arvion mukaan yhden Bitcoin-maksutapahtuma tarvitsee noin 707 kWh sähköä, joka on kuitenkin kryptovaluuttamaksujen yksikkösähkönkulutukseksi melko paljon.
    - toisen selvityksen mukaan yksi bitcoin-maksutapahtuma tarvitsee jopa yli 1,7 MWh sähköä - yksi kryptomaksu olisi energiankulutukseltaan suuruusluokaltaan siis jopa yhden lapsiperheen koko vuoden suihkussakäynnit ja saunomiset. No peltolannoitteet jos ostaa bitcoineilla, niin sen ehkä pystyy vielä perustella takanojassa.
      - kikka peltolannoitteiden hankkimiseksi lompakkoa avaamatta: sijoitetaan Visa Electron -kortti kolikkotaskuun, minkä myötä hankinnat voidaan maksaa lompakon vilauttamisella maksupäätteelle. Koska kyseiset kortit eivät enää nykyisin sisällä oikeata magneettijuovaa, kortin takapinnan mahdollinen hiertyminen kolikoista ei haittaa mitään.

Kotitaloudessa saattaa olla sellaisia sähkönkuluttajia, kuten sähköpatterit, lattialämmitys (olemassaoleva virransyöttö voidaan ottaa ulos pistorasian kautta, toisaalta termostaattikin voidaan vaihtaa viikko ajastettavaan malliin), boileri, analogisin säätimin varustettu airfryer, kahvinkeitin, suolavesikallein varustettu pakastin, samaan virranjakajaan kytketty viihde-elektroniikka kännykänlatureineen jne. joissa pistorasiaan voidaan kytkeä analoginen (sähkökatkoista häiriintyvä) 24h kelloajastin tai digitaalinen (viikkoajastin minuutin tarkkuudella, jolloin esimerkiksi kahvinkeiton vaiheistamiseen paremmn soveltuva). Tällöin voidaan esimerkiksi osastoida tiettyinä aikoina käyttämättömiä huoneita, (esimerkiksi rakennuksen kulmahuoneet) joissa tuloilmaventtiilit (ei ilmankosteuskuormitusta), väliaikaisesti lämmittämättömiksi sillä ajatuksella, että niiden lämmitysvaiheet jaksotetaan sähköverkon alhaisen kuormituksen tunneille/varteille taikka ainoastaan tauottaa em. laitteiden päälläolo tavanomaisten kuormitustuntien/-vartten ajaksi. Eli lähes huomaamaton muutos. Tällöin kannattaa huomioida, että termostaattilaitteet käyvät aluksi yhtäjaksoisesti hetken aikaa, eli mitä pitempi tauko, sitä paremmin kilowattituntejakin säästyy, eikä ainoastaan painotu vapaammille tunneille.

kannattaa tarkistaa kelloajastimen maksimiteho ja kytkeä sopivankokoinen virranjakaja sen perään, sillä kotitaloudessa varmasti löytyy yhtä ja toista laturia ja vastaavaa, joiden ajamisella ei ole niin kiire, etteikö niitä voisi jättää yön halvoille tunneille kytkemällä kyseiseen virranjakajaan. Akkujen lataamiseen liittyy hieman kohonnut tulipaloriski, mistä syystä nämä kannattaa sijoittaa palohälyttimen läheisyyteen.

Myöskin kannattaa huomioida, että tosiasialliseen tarpeeseen nähden kaksinkertaisen vesimäärän lämmittämiseen kuluu kaksinkertainen määrä sähköenergiaa. Samaten esimerkiksi leivänpaahtimessa, johon tosiasiassa mahtuisi neljä paksua leipäviipaletta (pareittain pystyyn) paahtumaan, yhden ohuemman viipaleen paahtamiseen kuluu periaatteessa kahdeksankertainen määrä sähköä. Ohuita leipäviipaleita pystyy paahtamaan vierekkäinkin, tällöin kannattaa paahdon valmistuttua kääntää leipänipun höyrystyneet sisäpinnat ulkopuolelle ja jättää leipäpaahtimen jälkilämmölle vielä hetkeksi rapeutumaan. Perinteisesti paahtaessakin voidaan lyhentää paahtoaikaa ja hyödyntää jälkilämpö leiville, "jälkipaahto". Jos on pieniä lapsia, voi kokeilla hämätä ja paahtamisen sijaan ainoastaan näyttää leiville mikroa (15 sekuntia).

Toisaalta esimerkiksi lattialämmitys, jolla pyritään pitämään rakenteita kuivina, eli mm. muurahaiset ja juotikkaat loitolla ja laatat kuivina, täyttää tehtävänsä lyhyin lämmityssyklein, joissa lattia lämmitetään kolmisen astetta ylilämpimiksi, kuin jatkuvalla pari astetta koholla olevan peruslämmön ylläpitämisellä. Kysymys on hyvin vähäisestä kondenssiveden tai kapillaarisen veden määrästä, jonka kuivattamiseen kyllä tarvitsee lisälämpöä rakenteisiin, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan paljoa. Jos tarvitsee, eli kapillaarikatko epäonnistunut tai vesieristys puuttuu, niin aika merkittävä rakennusvirhe kyseessä. Huom. Vesieristyksen puuttuminen märkätiloista ei automaattisesti tarkoita, että rakenne olisi virheellinen, se saattaa olla aikanaan suunniteltu kuivamaan kapillaarisesti rakenteen toiselta puolen. Myöskin rakenne saattaa olla suunniteltu vähäisemmälle käytölle, mutta sitten sitä on myöhemmässä vaiheessa alettu ylikuormittaa (esimerkiksi koulut, joissa nykyisin oppilaat viettävät välitunnit sisällä, taikka kylpylät, joissa kaakelointi kostuu jatkuvasti kohdista, joiden on alun alkaen oletettu pysyvän kuivina, esimerkiksi asiakaskunnan tavoista tai käyttötavan muutoksista johtuen).

periaatteessa, mikäli ajastamismahdollisuutta ei ole, niin jos lattialämmityksen lattiatermostaatti reagoi kyllin herkästi taikka esimerkiksi vesikiertoisen lattialämmityksen virtaamaa voidaan rajoittaa, niin lattialämmitys kannatta asettaa pari astetta alhaisemmaksi kuin huoneen peruslämpö (eli termostaatti kytkeä piirun verran alemmalle tasolle kuin kuivan lattian tavanomainen lämpötila on). Tällöin lämpöä alkaa "tuhlaantua" ainoastaan silloin, kun lattia on kostunut (ja kostumisen haitumisesta johtuen viilentynyt, koska kosteuden haihtumisprosessi imee lämpöä, kunnes lattia on taas kuivanut kokonaan, jolloin lattian lämpötila jälleen palautuu normaaliksi ja lattialämmityksen lämmönkulutus "automaattisesti" loppuu.

Lattioiden mukavuuslämmityksen kompensoiminen onnistuu esimerkiksi kaksinkertaisilla matoilla ja kaksinkertaisilla sukilla. rumillekin matoille ja parittomillekin sukille löytyy tällöin käyttöä. Kaksinkertaiset sukat kengissä vähentävät hiertymiäkin.

Sähkökauppa pähkinänkuoressa[muokkaa]

Sähkömarkkinoilla ostetaan ja myydään "sähköntuotantohetkiä" tuottajalta sähkökauppiaalle (sähköyhtiölle vähittäisasiakkailleen) tai suoraan jonkun suurteollisuuden käytettäväksi) ja nämä siirtyvät automaattisesti sähköjohtoja pitkin kohteisiinsa. Sähköntuotantohetket ovat perinteisesti olleet tunnin mittaisia tuotantojaksoja, mutta helmikuun 2022 DataHub -uudistuksen yhteydessä "sähköntuotantohetken" pituus lyhentyi vartin mittaiseksi - tai ainakin näin oli tarkoitus, mutta koska samassa yhteydessä Pohjoismaiden keskinen Nordpool-kauppa yhdistettiin Keski-Euroopan markkinoihin, niin voi olla että sähkökauppaa käydäänkin edelleen tunti kerrallaan.

Sähkökauppiaan haasteena/työn toimenkuvana on yrittää laskelmoiden ennustaa omien asiakkaidensa yhteinen aähkönkulutus hetki hetkeltä. Lähtökohtaisesti sähkökauppias tekee "futuurisopimuksia", jolka tarkoitan, että sovitaan jopa viikkokausia etukäteen sähköntuotantohetkien toteuttamisista. Yleensä mitä aiemmin saadaan sopimus lyötyä lukkoon, sitä edullisemmin sähkö saadaan hankittua. Sähköä on kaikenkaikkiaan siis hankittava eri tuottajilta hiuksenhienolla tarkkuudella täsmälleen sen verran kuin oma asiakaskunta sitä milloinkin käyttää. Sellaiset sähköntuottajat, jotka pystyvät reaaliajassa säätämään tuotannon tehoa (tarpeen mukaan; esimerkiksi kaasuturbiinivoimalaitokset sekä vesivoima), eivät toimi näillä markkinoilla, vaan myyvät omaa sähköntuontaan säätösähkönä, joka on kalliimpaa. Säätösähkö on parhaimmillaan automaattisesti ohjautuvaa (sähköverkon hertsitaajuus hidastuu silloin, kun tuotanto alittaa tarpeen, jolloin automaatio lisää säätösähkön tuotantoaan. Tuotettu kallisarvoinen säätösähkö laskutetaan sitten jälkikäteen asianosaisilta sähkökauppiailta.

Sähkö spot-hinta, pörssihinta, kuvaa ei sähkökauppiaiden ja sähköntuotantolaitosten etukäteen keskenään sopimia sähköntuotantohetkien futuurihintoja, vaan vain kalleimpia sähköntoimitussopimuksia, joita on jouduttu tekemään kaiken sähkönkulutuksen kattamiseksi kunakin hetkenä. jos hinta on etukäteen osattu sopia alhaisemmaksi kuin toteutunut spot-hinta, se on sähkökauppiaan etu, sähköntuottaja olisi tietysti halunnut myydä sen mielummin kalliimmalla, mutta sähköntuotantolaitoksia ei välttämättä ole kustannustehokasta ylösajaa ja alasajaa tämän tästä, mistä kankeudesta johtuen tuotettavan bulkkisähkön hinta ei ole niin korkea, kun se on saatava myytyä tarpeeksi monta tuntia etukäteen ja tarpeeksi pitkinä yhtenäisinä tuotantopötköinä. Sähkömarkkinoilla tehdään viime hetken futuurikaupat edellisen vuorokauden aamupäivällä, minkä jälkeen sähkökauppiaat ottavat takkiin säätösähkön verran..

Valtakunnantasolla tarkastellen, toimialueelta toiselle myytävä sähkö, esimerkiksi Suomesta Eestiin, myydään johonkin hintaan, en muista onko se suoraan spot-hintataso vaiko joku etukäteen sovittu hieman alhaisempi hinta. Puolestaan kun sähkömarkkinat 'yhdistyvät', kuten Nordpool ja K-E, niin ainakin periaatteessa se tarkoittaisi, että joku keski-eurooppalainen sähkökauppias voisi tehdä sähköntuotantohetkistä futuurisopimuksia Suomessa sijaitsevien sähköntuotantolaitosten kanssa, laskien siihen hankintahinnan päälle toimialueen välisistä sähkönsiirroista koituvat oheiskustannukset.

Yksityisasiakkaan tasolla tarkastellen, periaatteessa sähkökauppiaalla on mahdollisuus netota enemmän kiinteähintaisista sähkösopimuksista, koska hänellä on mahdollisuus hankkia isompi osa asuakaskuntansa tarvitsemasta sähköstä edullisina futuurisopimuksina, mutta setelin kääntöpuolena, asiakaskunnan sähköntarvetta kunakin hetkenä on monimutkaisempi/epätarkempi ennustaa. Pörssisähkösopimukset ovat sähköntuottajien kannalta siinä mielessä parempia, että kun loppukäyttäjät edes vähän optimoi minä vuorokaudenaikoina rohmuaa sähköä verkosta, niin sähkökauppiaat ostaa enemmän sähköä alhaiseman kulutuksen hetkinä, jolloin kyseiset sopimushinnat eivät putoa niin alas. Sopimushinnan alhaisuus siis johtuu siitä, että kuten esimerkiksi ydinvoiman osalta, tuotantotehon hienosäätö alhaisemmaksi vaikkapa aamuöisin on kalliimpaa kuin tuotetun sähkön myyminen polkuhinnalla öisin. Tai joskus jopa niin, että sähkön kuluttamisesta maksaminen jonain hetkenä on tuotantolaitokselle edullisempi ratkaisu kuin sähköntuotantotehon alentaminen. Vaikkapa silloin jos yhtäkkiä tulee niin tuuliset kelit, että tuulimyllyjen sähköntuotantotehot "räjähtävät käsiin". Yksityisasiakas hyötyy pörssisähkösopimuksesta silloin, jos hän pystyy toisaalta ajastamaan isoja sähköntarvitsemisaikojaan spot-hinnan tavanomaisen vuorokausivaihtelun mukaan, toisaalta reagoimaan nopeasti suuntaan taikka toiseen, kun sähkön spot-hinnat hetkittäin romahtavat nollille / ampaisevat taivaisiin. Puolestaan jos haluaa "elää hetkessä", tai ei halua "elää ajan hermoilla", eli esimerkiksi haluaa paistaa joulukinkun aattoyönä ja haluaa mennä saunaan uudenvuodenyönä, haluaa kokata lounaan puoliltapäivin ja päivällisen ilta-kuudelta, niin silloin pörssisähkösopimus häiritsee elämää.

Sähköverkon hallinnoijan Fingridin (jolla on nykyisin joku eri nimi, koska ei enää valtio-omisteinen osake-enemmistö) määrättävissä olevat "kiertävät sähkökatkot" ovat siinä mielessä kustannustehokas ratkaisu tuotannon kannalta kriittisinä hetkinä, että silloin sen sijaan, että olisi pakko suorittaa kaalliita varavoimalaitosten ylösajoja, niin voidaankin päinvastoin leikata sähkönkulutusta yhteiskunnassa. Eli sillä tavoin saadaan pelastettua joko sähkön spot-hinnan pomppaaminen esimerkiksi tuhatkertaiseksi tai sitten koko sähköverkon kaatuminen tuotannon alittaessa liikaa sähköntarpeen, jolloin varmaankin tapahtuu "drainage" -ilmiö, että sähkö tavallaan loppuu sähköverkosta, jolloin sähkölaitteet pimenevät herkimmistä ja samalla vähiten kuluttavista laitteista alkaen kunnes sähkökeskusten automatiikat alkavat katkaista automaattisesti paikallisia sähköverkkoja ulos verkosta, jotta sähkön tuotanto nousisi jälleen kulutuksen tasolle ennenkuin sähköntuotantolaitosten laitteet menevät epäkuntoon tai ajavat itsensä automaattisesti alas, jolloin niitä täytyy lähteä manuaalisesti tarkistamaan ja ottamaan uudelleen käyttöön.

Periaatteessa eräs vaihtoehto kiertäville sähkökatkoille voisi olla, että kulutuksen ja tuotannon epätasapainohetkinä paikalliset sähköverkot kytkeytyisivät alemmalle jännitetasolle, mutta säilyttäen sähköverkon vaihtovirran taajuuden. Tällöin pienelektroniikka LED-lamppuineen, joissa käytetään hakkuri-jännitteenmuunnosta, toimisivat normaalisti, mutta jotkin isommat laitteet (kuten tehokkaat sähkömoottorit, lämpövastukset, voimavirtalaitteet) hidastuisivat. Toisaalta jotkut laitteet voivat käyttäytyä myöskin niin, että jännitteen laskiessa virranotto kasvaa ja laite ylikuumenee ja hajoaa tai jopa syttyy tuleen. Näin ollen kiertävät sähkökatkot ovat loppujen lopuksi täällä neljän vuodenajan maassakin (vesiputkien jäätymisriski) kuitenkin erittäin järkevä - so. kätevä ja harmiton - hätäratkaisu kaikenvaralle. Ja siksi sellaisten realisoitumiseen on järkevää valmistautua.

Pakko-inversiopuskurointi[muokkaa]

Norjan yhteiskunnan sähköverkko perustuu 90-prosenttisesti vesivoimaan. Vesivoiman etuina on, että sitä voidaan hyödyntää säätösähkönä sekä suurena energiapuskurina, eli sähköntoimituksen korkealaatuisuus. Tästä syystä Norjan sähköverkkojärjestelmässä pyritään aamuöiden edullisina tunteina hankkimaan sähköä ulkomailta eli mm. muista Pohjoismaista.

Suomessa tilanne on sen sijaan päinvastainen: Suomessa sähköä tuotetaan vuosi vuodelta enenevissä määrin tuuliturbiineilla (toimituksen säätömahdollisuuksiltaan sekä puskuroimattomuudeltaan laaduttominta mahdollista sähköä ja vieläpä takuuhinnalla), ja vesivoimaa ei pystytä merkittävästi hyödyntämään energiapuskurina (jokien varsille perustettuja laitoksia; vesialtaiden pinnantasojen vaihteluvara vähäistä), vaan tuulivoiman maksimituotannolla ja spot-sähkön nollahinnoillakin joudutaan rinnalla ajamaan vesivoimaa yli 600 MW teholla (vesivoimalla käydään verraten paljon futuurikauppaa suhteessa säätösähkökauppaan, jolla kyettäisiin vakauttamaan geostofisessa tuulessa heitteleviä sähkön hintoja).

Tässä inversiopuskurointimenetelmässä "sen sijaan, että rakennettaisiin pumppuasemia, joilla varastoida sähköenergiaa pumppaamalla ilmaistunteina (tuulivoimalla) vettä vesivoimalaitosten yläaltaisiin, "saunojen lauteille", tehdään ehdollisia toimitussopimuksia Norjan vesivoimalaitosten kanssa, joissa Suomen tuulimyllysähköjä myydään heille kun täällä tuulee ja kun ei, ostetaan kyseisiltä norjalaisilta laitoksilta puskurisähköä. Tällaisessa menetrelyssä toisaalta piilee merkittävä riski, joka liittyy siihen, että tuulivoimalaitosteollisuus uudelleentasapainottuu automaattisesti tällaisiin uusiin näennäisesti muuttuneisiin ympäristöolosuhteisiin (jolloin mikäli syystä tai toisesta tulee teknisiä ongelmia, kuten esimerkiksi siirtoyhteydet menevät talvipakkasilla epäkuntoon taikka Norjan vesivoiman puskurikapasiteetti ei riitä sekä Norjan että Suomen sähköverkojen tarpeisiin, täkäläiset sähkönhinnat vellovat silloin vieläkin monkertaisempina kuin vuonna '22). Toisin sanoen tämä menetelmä ei sovellu vakiintuvaksi instrumentiksi Nordpoolissa, koska se pitkässä juoksussa herkistää Norjan sekä Suomen kansallisia sähköverkkojärjestelmiä "säiden armoille", mutta silloin tällöin, tiettyjen ympäristöolosuhteiden (sopimusehtojen) sattuessa kohdalleen (Norjan vesivoimalaitosten yläaltaissa vesipulaa, Suomessa tuulista) tällaisella "virtuaalisella sähkönpuskuroinnilla" sekä Norjan että Suomen sähkömarkkinat hyötyisivät. Tällaisin laitostenvälisin ennakkosopimuksin periaatteessa vältyttäisiin tällöin puolin ja toisin windfall -haittaverostakin, mistä syystä mainittu riski, että tällainen käytäntö vakiintuisi ja siten vinouttaisi tuulivoimalateollisuuden puitteita ja pitemmän päälle epävakauttaisi sähköverkkoja, alkaa olla entistä realistisempi. Myöskin Pohjoismaiden välisten siirtoyhteiyksien kapasiteetin lisääminen lisää sitä riskiä.

tämän edellä selostetun realisoituessaan vakavan riskin välttämiseksi voitaisiin esimerkiksi pyrkiä toisaalta Norjan sähköverkon hyväksi harjoittamaan inversiopuskurointia, mutta samalla pyrkiä parantamaan oman maan vesivoimalaitosten puskurointikykyä esimerkiksi ruoppaamalla ylävesialtaita syvemmiksi (tilavemmiksi, parempi puskurointikapasiteetti, mahdollistaen veden säästelyn nollatunneilta korkeiden hintojen tunneille) sekä patoamalla/siirtolohkaroimalla yläaltaille johtavia jokia ja ylipäänsä valuma-alueita (jolloin vesivoimalaitoksen ylävesialtaat tyhjenisivät hitaammin sellaisissa tilanteissa, että vettä joudutaan vaikkapa sateettomina jaksoina juoksuttamaan pitkäaikaisemmin isommalla voluumilla kuin vettä kertyy ylävesialtaisiin, ts. tällaisella patoamisella ei niinkään vaikutettaisi vesivoimalaitoksen tuotantotehoon, vaan saataisiin tasattua vesien virtaamaa ylävesialtaaseen (vesisähköä ei välttämättä kyettäisi sateisina kausina tuottamaan kovemmalla teholla, mutta poutajaksoina kauemman aikaa). Periaatteessa/yleisesti ajatellen valuma-alueiden kiveäminen olisi patoamista järkevämpi tapa mm. sotilaallisen sabotaasin mahdollisuuden takia. Joka on ollut etenkin Venäjänmaan sodankäyntimalli hallintomuoto hallintomuodolta.

lisäksi sadeveden valumavauhdin kohti merta hidastuminen ilmeisesti tukee luonnon monimuotoistumistakin (ks. http://www.lumi.fi), mikä ei kuitenkaan merkitse, ettei eläimistö luonnostaan sopeutuisi tällaiseen vuoroveden tapaiseen vesiallaspuskuroinnin vedenpinnanvaihteluun, jolloin nämä kaksi aspektia eivät häirinne toisiaan, ja jos, niin eläimistö kyllä mukautuu sillä tavoin toimivaan elinympäristöönsä, eikä luontoarvoja näin ollen tarvitsisi lainkaan miettiä vesivoiman tuotantotehoa säätäessä. Ilmiö on verrattavissa esimerkiksi sellaiseen, että rauhoitettu lintulaji tekee pesän parvekkeelle, jossa tietää ihmisten oleskelevan. Tällaisessa tapauksessa lintu on todennäköisesti tavoitellut jotain synergiaetua, tai joissain yksittäistapauksissa kyse voi olla myös jonkun kokemuksen myötä linnulle muodostuneesta syndroomasta tai johonkin detaljiin perustuvasta johtopäätelmästä. Oli miten oli, linnun resilienssi tällaisen tonttivalinnan tehtyään oletusarvoisesti riittää sopeutumaan ympäristötekijöihin (että ihmiset nauttivat aamuisin kahvia, paahtoleipää ja kananmunaa puolen metrin päässä pesästä ja poikueesta). Resilienssillä tarkoittaen, että eläin on oppinut tunnistamaan ja tottumaan ympäristömuutoksiin sekä ihmisen käyttäytymiseen, jotka ovat sen jälkeen odotettavissaolevia asioita eivätkä laukaise refleksejä enää, toisaalta eivät villieläimetkään mitään ruudinkeksijöitä ole, vaan ihmisen on syytä tietoisesti asettaa nämä reunaehdot ja myöskin noudattaa niitä itse - koska siis eläimen resilienssi ja lukukyky perustuu nimenomaan siihen, että ihminen ei impulsiivisesti riko näitä eläimen havaittavaksi ja tulkittavaksi asettamiaan normeja, vaan ennemminkin päinvastoin: oppii tajuamaan tavan, jolla eläin on tulkinnut ne (aiheesta lisää kohdassa 'ravinteiden vähyys'). Vesivoimalan ylävesialtaiden ylläpidon kannalta edellämainittu ei tarkoita muuta kuin että altailla on jokin maksimi vedenkorkeus, jota ylemmäs vesi ei nouse, sekä että ylävesialtaiden vedenpinnan tasot vaihtelevat jonkin verran normaalistikin (molemmat näistä tekijöistä vaikuttavat mm. siihen, miten kasvillisuus ottaa sijansa tällaisella alueella). Tällainen "intiaanifunktio" olisi toteutettavissa esimerkiksi V-aukkoisella pienpadolla, jossa patoaukon säätö tapahtuisi patoaukon alapuolelle akseloidulla vaakasuunnassa liikuteltavalla vivulla, jolla muutetaan v-aukon kiilamaisuutta eli astekulmaa. Vipumekanismi voi olla myös etäohjattava (vaikkapa aurinkokennotoiminen yksinkertainen laite, jonka virtalähteenä pari 18650-paristoa).

Todettakoon ylävesialtaiden yläpuolisten valuma-alueiden "koskittamiseen" liittyen, että syventämällä niihin tarkoituksellisesti lampia, voidaan välttää maaperän veden kohoaminen kuitenkaan aivan niin ylös, että vesi lappaantuu sateella maanpinnalle ja laajat kentät metsää vaihtuisivat kosteikoiksi, tai pellot eivät enää kanna työkoneita. Tällaisissa hankalissa tilanteissa, joissa soita on aikanaan ojitettu turvepitoisten peltomaiden perustamiseksi niiden tuntumaan, kannattaisi puihin teippautumisen sijaan suunnitella ojiin vaikkapa kävelysiltoja, joissa olisi säädettävä (munalukolla lukittava) pato tai esimerkiksi "tukinuittokouru" sepelipeti ojanpohjassa tai kiviröykkiö viljelijän muokata sopivalle korkeudelle. Tällöin kosteikkoalueen vesiä voidaan juoksuttaa väliaikaisesti poiskin metsänhoitotoimien ajaksi (kuten juurisavotta, kulottaminen, metsäautotien perustaminen; ks. metsäpalo).

Pakko-inertoija[muokkaa]

Artikkeli sähköverkon inertiasta (vedos). Inertialla viitataan tässä yhteydessä em. "sähköverkon drainage" -reaktion kestoon sekunteina. Viisi sekuntia on tavanomainen pituus, jona aikana automaattiset järjestelmät ehtivät reagoimaan ja aloittamaan tilanteen normalisaatioon liittyviä ajoja, mutta ongelmana on, että nykytekniikan lisääntyessä sähköjärjestelmässä tämä inertia on lyhenemään päin, jopa vain sekuntiin, mikä olisi hyvin riskialtis tilanne jo.

Pakkointeroija on (hypoteettinen) sähkökaapin kiskoon asennettava moduuli, joka ohjaa kolmivaihevirransyöttöä (mm. raskaat työkoneet, hella, kiuas, lämpöpumppu, kiinteistön sähköjärjestelmän yksittäiset isot sulakkeet valovirta-seinäpistorasioineen sekä tietysti kolmivaihevirtapistokkeet. Kysymyksessä on perinteinen sähkövirtapiirirarkaisu, jota ei voi kytkeä internettiin, ja jossa ei ole muitakaan helposti radiohäirittävissä olevia eikä salamaniskuista hajoilevia komponentteja. Moduuli seuraa taajuutta reaaliajassa siten, että sähköverkon taajuuden laskiessa kynnystaajuus A:n alapuolelle, yksi kolmesta vaiheesta kytkeytyy pois päältä, sitten taajuuden laskiessa kynnystaajuus B:n alapuolelle, toinenkin kolmesta vaiheesta kytkeytyy pois päältä. Kolmas vaihe (joka on samalla teollisuuskoneen käynnistysvaiheen virta) ei kytkeydy lainkaan pois päältä, jotta toisaalta teollisuuskone saisi osaltaan yläpidettyä sähköverkon inertiaa, toisaalta jotta mahdollinen muutaman sekunnin kestoinen poikkeustila ei häiritsisi prosesseja välttämättä millään lailla, ja mikäli sähköverkko katkeaisikin muutamaksi minuutiksi ja sitten verkko ylösajettaisiin, jolloin epähuomiossa käyntiin jääneet laitteet käynnistyisivät uudelleen (aluksi alentuneella taajuudella, inertiasta johtuen), näiden teollisuuskoneiden käämit eivät kärähtäisi siinä yhteydessä). Kun sähköverkon taajuus on normalisoitunut, toinen kolmesta vaiheesta kytkeytyy takaisin päälle esimerkiksi 10 sekunnin viiveellä ja ensimmäinen 15 sekunnin viiveellä. Kun tämä toinen on kytkeytynyt takaisin, niin silloin mikäli verkon ylösajovaiheen aikainen inertia ei lopulta sittenkään jaksa kannatella sähkönkulutuskuormaa, niin tällainen välitilanne joko katkoo uudelleen toisenkin navan tai sitten sähköverkon taajuus heilahtelee normaalitaajuuden ja kynnystaajuuden B välillä aikansa ja sitten taajuuden normalisoituessa, siitä 15 sekunnin kuluttua ensimmäinenkin vaihe kolmesta kytkeytyy takaisin verkkoon, ja edelleen pois mikäli verkko ei jaksa pysyä kynnystaajuus A:n ja normaalitaajuuden välissä. Tämä, että päällekytkeytyminen tapahtuu muutaman sekunnin viiveellä, muodostaa jonkin verran verkon varavoiman ylösajon aikaista inertiapuskuria, jolloin jos on niin, että varavoiman sähköntuotantoteho riittää normalisoimaan tilanteen, sellaisessa tilanteessa verkko hieman ylikellottuukin ja tällöin tämä ensimmäinenkin napa kytkeytyy takaisin verkkoon jo viiden sekunnin kuluttua edellisen kakkos navan kytkeytymisestä. Toisaalta nämä viiveet suojaavat teollisuuskoneita kärähtämästä tilanteissa, että kaatunut sähköverkko normalisoituisi hyvin nopeasti taikka paikallinen sähkökatkos automaattisine minuutin välein päällekytkentä-yrityksineen aiheuttaisi voimavirtalaitteiden käynnistyssyklejä. On aika realistista olettaa, että kymmenessä sekunnissa, kun loput kaksi napaa kytkeytyvät verkkoon, kone kuin kone on ehtinyt käynnistyä ja kiihtyä työnopeuteensa.

Kysymyksessä on siis sekä teollisuuskoneita että sähköverkkoa suojaavasta moduulista. Periaatteessa nämä kynnystaajuudet A ja B sekä takaisinkytkentäviiveet voivat olla hienosäädettäviäkin taikka toisistaan hiukan satunnaistettuja, mutta ne voivat olla myös vakioita, sillä sähköverkon inertia plus automaattisesti oikein mitoitettu ylösajettu varavoima eliminioi nämä porrasmaiset muutokset valtakunnanverkossa. Puolestaan jos nämä moduulit olisivat satunnaistettuja toisiinsa nähden, niin varkon valvojan voi olla hankala ottaa huomioon, miten iso inertoijien kollektiivinen efekti sähkköverkossa realisoituu. Jos taas inertoijien em. arvot voisi käsin säätää, niitä todennäköisesti säädeltäisiin tappiin asti, jotta "muut kuin minun sähkölaitteeni" kompensoisivat kulutuspiikkejä. Lisäksi vakioidut kynnysarvot mahdollistaisivat sellaisenkin, että vakavissa sähköjörjestelmän epätasapainotilanteissa (esim. talvimyrskyt), voitaisiin pitempiaikaisemmin ajaa verkkoa kynnystaajuuden A taikka B alapuolella, vaihtoehtona kiertäville sähkökatkoille.

Pakko-inertöpseli[muokkaa]

Kyse on pistokkeen ja pistorasian väliin kytkettävästä (irrotettavasta) välikappaleesta, joka pyrkii osallistumaan sähköverkon taajuusreserviin reaaliaikaisesti. Eli siis kyse on siirrettävästä pakko-inertoijasta, mikä on sitä hieman kömpelömpi ratkaisu, mutta toisaalta "portable". Laitteen vahvuuksia on yksikköhinnan edullisuus, helppo käyttöönotto sekä periaatteessa myöskin tuotto-odotukset FFR-markkinoilta. Inertöpseli voidaan myöskin integroida laitteeseen kiinteäksi (esimerkiksi akkulaturin tai pyykkituvan pesukoneen virtajohdon vaihtaminen "inertöpselijohdoksi").

Inertöpselissä on esimerkiksi sadasosavoltin tarkkuudella (esimerkiksi nipukasta) säädettävä kynnysjännitevälillä sekä kaksi vaihtoehtoista käyttötilaa: sammuttava ja käynnistävä.

kynnysjännitevälillä säädetään esimerkiksi sammuttavassa käytössä sitä millä taajuudella laite sammuttaa virrankulun ja millä taajuuden palautumalla kytkee sen uudelleen päälle. Pistokkeen molemmat navat katkeavat/kytkeytyvät. Inertöpselissä voi olla lisäksi muitakin terminaaleja, kuten tasavirtakaapeleille soveltuvat (ruuvikiristeiset) liittimet sekä jopa releiden COM-herätevirtaportti.
kynnysjännitevälin säätimen vaihtoehtona voisi (käyttökohteesta riippuen soveltuvampi, esimerkiksi kylmäkoneissa sekä katuvaloihin integroituna todennäköisesti järkevämpi ratkaisu) olla myöskin toiminta-aika (kymmenesosasekunnin tarkkuudella), jolloin laitteen käyttötarkoitus olisi ainoastaan lisätä sähköverkon inertiaa, jotta tosiasialliset taajuusreservilaitteet teollisuudessa ehtivät reagoida.
- Molemmat vaihtoehdot todennäköisesti käyttäytyvät käytännössä suunnilleen samalla tavoin, paitsi että toiminta-aikaversio ei toimisi oikein laajemmissa/pitkäaikaisemmissa sähköverkon häiriöissä.

Laitetta pystyy hyödyntämään esimerkiksi jos haluaa rakentaa moduuleista laitteiston, joka lataa puskuriakustoa verkon ylituotannolla ja purkaa virtaa verkon alituotannon aikana. Tällöin esimerkiksi aurinkosähköä verkkoon tuottavat kotitaloudet pystyvät helposti osallistumaan FFR-markkinoihin - samalla välttämään sen, että tuulisina kesäpäivinä päätyvät valtakunnanverkkoon tuottamansa sähkön maksumiehiksi. Periaatteessa myöskin kaikki kylmälaitteet voidaan kytkeä inertöpseleihin (sähköverkon inertia kesäisin pienempi, eli tilanne kriittisempi, jolloin toisaalta kylmälaitteet käynnissä).

Ks. myös Pakkovalaisu.

Sähkön hintakatto ym. konstit[muokkaa]

Sähkön tarpeen vaihtelu johtuu mm. säätiloista, juhlapäivistä (sekä tietysti vuorokaudenajoista). Sähkön spot-hinnan, eli "ajallisesti" futuurien ja säätösähkön välisen tarjouskilpailun, intensiivinen vaihtelu johtuu siitä, että kun kokonaiskysyntä sähköverkossa alkaa kolkutella sähkön tuotannon/tarjonnan rajoja, ollaan pakotettuja joko ottamaan käyttöön hätä-sähköntuotantolaitoksia taikka ostamaan ulkomailta kovahintaista sähköä. Suomi on "aina" joutunut talvisin ostamaan osaa perussähköntarpeestaan ulkomailta (pääasiassa muista Pohjoismaista sekä Venäjältä, mistä syystä näiden valtakunnanrajat ylittävien sähköostosten hinnat vaikuttavat erityisen voimakkaasti täkäläisiin sähkön pörssihintoihin. Kun energiasta on potentiaalisesti pulaa, valtiot kuten Eesti, kenties Norja ja Ruotsi sekä nonet Keski-Euroopan maat säätävät omia hintakattojaan, se merkitsee ylikansallisten sähkömarkkinoiden kannalta sitä, että näissä kaikissa maissa energialaitokset vaikka periaatteessa tahtoisivat tarjota sähköä "kuumille markkinoille", niin oikeussäädösten pakottamana joutuvat kuitenkin ensisijaisesti ylläpitämään oman toimialueensa (valtionsa) sähköverkkoa, vastaamaan sen sähkönkysyntään enintään hintakaton yksikköhinnalla. Tämä luonnollisesti aiheuttaa, että sähköntoimitusten painottuessa kotimaihin, sitä on aiempaa vähemmän tarjolla ylikansallisille markkinoille, josta syystä nämä hinnat kohoavat samasta syystä roimasti kuin Suomen omassa sähköntuotannossa. Näin ollen teknisesti ottaen hintakattoa on hyvin hankala realisoida Suomessa paukkupakkasviikkoina, koska riittävää virtamäärää ei ole silloin missään. Paukkupakkasjaksoina kun tuulimyllyt seisovat, se vastaa samaa kuin kaikki spekulatiivisetkin Suomen ydinvoimalaitokset, Loviisa 1, Loviisa 2, Loviisa 3, Olkiluoto 1, Olkiluoto 2 ja Olkiluoto 3, olisivat yhtäaikaa sammuksissa.

Mikäli hintakatto haluttaisiin kaikesta huolimatta pyrkiä ottamaan käyttöön, tällöin käytännössä täytyisi tehdä niin, että aina kun sähkön hinta kurottuu säädettyyn hintakattoon, mm. Googlen palvelinkeskuksen palvelimia sekä joitakuita paikallisempia servereitä pysäytettäisiin sekä matkapuhelinverkko-operaattorien datayhteyksien siirtonopeuksia hidastettaisiin, virtuaalivaluuttamaksutoiminnot lukittaisiin, sähköautojen julkisia sekä yksityisiä lataamisia etäkeskeytettäisiin sekä katuvaloja, likennevaloja, mainostauluja, parkkipaikkojen valoja, etäsammuteltaisiin, ja sitten, sen jälkeen, tietysti on ne kiertävät sähkökatkot vielä käytettävissä. Että miten on? Jos edellä luetelluista sekä muistakin vastaavista ollaan valmiita väliaikaisesti luopumaan, kuten esimerkiksi latailemaan sähköautoja dieselgeneraattorein (tai bensiini-, mutta dieselgeneraattori on bensiinigeneraattoria kaukonäköisempi hankinta), niin silloin Suomen valtakunnallinen sähkön hintakatto on aivan realistinen hanke. Hintakatto-instrumentin avulla pystytään siis tiettyyn rajaan asti jarruttamaan pörssisähkön spot-hintoja Suomessa, leikkaamalla huipputuntien sähkönkulutusta siten, että nämä hetkelliset, osittaiset, sähköntoimitukatkot häiritsisivät hyvin vähän ketään, edes vaikka olisi pörssisähköhinnoiteltu sähkösopimus ja spot-markkinat pyörisivät 10 eur/kWh säätösähkön hinnoissa. Hintakatolle vaihtoehtoinen instrumentti saattaisi olla siis sähkön valtakunnallisen kokonaistarpeen mestarointi: valtakunnallinen kulutuskatto. Kolmantena vaihtoehtona/lisämahdollisuutena säätösähkön tarpeen kompensoiminen, edellä mainittujen Fingridin Datahub-tilannehuoneesta käsin reaaliaikaisesti näplättävien, yksityistalouksia sekä teinien rinnakkaistodellisuuksia sivaltelevien "siimaleikkurien" avulla, jolloin siis pystyttäisiin nykyistäkin isompi osuus sähkön hankinnasta järjestelemään edullisempien futuurisopimusten muodossa, jolloin sähkön spot-kauppaa ei tarvitsisi käydä niin isoin myyntierin, ja sitä kautta sähkön spot-torilla kysyntä ja tarjonta kohtaisivat huomattavasti huokeammin hinnoin. Tässä kolmannessa konstissa on sellainen lieveilmiö, että kuitenkin ajankohtina, jolloin ulkomaillakin on sähköpulaa, ne mielellään hankkisivat Suomesta ylijäämäsähköä, mikä ilmeisestikin näkyisi yhteismarkkinoillamme niin, että täkäläinen spot-sähkö olisi kaikesta huolimatta hinnoissa. Siltikin tällöin, koska suomalaisten sähkökauppiaiden tarvitsisi ostaa sitä määrällisesti aiempaa vähemmän, ei sillä olisi niin isoa vaikutusta sähköyhtiöiden taseisiin. Sähkökaupan dynamiikkaan kolmannella konstilla olisi sellainen sivuvaikutus, että tasahintaiset sähkösopimukset alkaisivat olemaan loppukäyttäjän kannalta huomattavasti järkevämpiä ratkaisuja kuin spot-hintoja mukailevat sopimukset, jolloin periaatteessa palattaisiin perinteisiin stressittömämpiin sähkönkulutustottumuksiin, jolloin toisaalta vähäisempi osuus kansalaisista ja yrityksistä kiinnittäisi aktiivista huomiota sähköverkkojärjestelmän korkean kuormituksen tunteihin ja sitten toisaalta nykyistä isompi osuus nimenomaan saunoisi, kokkaisi, latailisi sähköautojaan ja katselisi digi-TV:n katselupakettejaan juuri korkeiden kuormitustuntien aikana. Puolestaan tämän sivuvaikutuksen voisi lääkitä napsaisemalla ensi tilassa heiltä henkilöön katsomatta kammarit pimeäksi. TV-uutistietojen (19.12.22) mukaan noin puolella kotitalouksista kohonneet sähkön hinnat toistaiseksi eivät ole olleet ongelma.

Monetkin säännölliset etäkatkaisut voitaisiin teoriassa kokonaan korvata käyttäjäkohtaisin ajastimin, mutta jotta sähkömarkkinat pystyisivät ottamaan huomioon laskuissaan tällaiset, niin niiden systemaattinen käyttö täytyisi juridisin säädöksin taata kategorisesti. Esimerkiksi, että ennen puoltayötä eikä aamu viiden jälkeen saa ajaa sähkölämmitteistä lämminvesiboileria eikä ladata kotilatauspisteessä sähköautoa. Näissä latureissa/lataustolpissa on yleensä ajastin sisäänrakennettunakin, joten kyseinen säädös olisi tälläkin hetkellä käytäntöön sovellettavissa. Osassa kotilatauspisteiden ajastimia ei välttämättä voida asettaa useampia kuin yksi latausaikaikkuna vuorokauteen.

Jos lähdetään oletuksesta, että korkea sähkön hinta johtuu siitä, että sähköstä on pulaa, vajausta, niin kyse on valtakunnan sähköverkkojärjestelmän teknisisestä rajallisuudesta ja rajoilla ajettaessa potentiaalisesti suurista epävakausriskeistä. Maalaisjärjellä ajatellen, mikäli lähdettäisiin harjoittamaan pörssinsisäistä hintakattoa, jossa jokin kolmas osapuoli, kuten valtio, alkaisi suoraan taata/kustantaa sähkömarkkinoiden toimijoiden, eli sähköntuottaja sekä sähkökauppias (=vähittäismyyjä), sopimuksia, niin sähkömarkkinajärjestelmä menee oikosulkuun. Vaihtoehtoina joko pyytää avuksi sähkömarkkinoiden osaajia, jotka tunnistavat miten erilaiset kannustinmekanismit yms. viritykset vaikuttavat sähköverkkoon - tai sitten kaukaa viisaasti, mm. Ukrainasta tuttuun tapaan, mutta tässä tapauksessa ainoastaan huipputunteina kierrättää sähkökatkoja, esimerkiksi vain 10 minuutin pituisilla sekvensseillä. Tällöin riesana on ainakin, että joidenkin kellojen ajan nollautuminen sekä kelloajastinten keskeytyminen ja jätättäminen.

Pakko-sähköautoilu[muokkaa]

ähköautoilu poikkeustilan/sodan aikana ei sovellu kovin hyvin käytäntöön, sillä Suomen koko sähköverkko vaikkei ole viime vuosikymmeninä/koskaan kaatunut, niin se saattaa kuitenkin osoittautua erittäinkin herkäksi niiaamaan (paikoin useamman kuukauden ajaksi).

Sodanaikaisten sähköautojen kannattaisi täyttää ainakin seuraavat toiminnallisuudet:

lataus ajastetavissa
- ajastin voi olla pyöreän mekaanisen kellokoneiston lisäksi myös erikoistoiminen jossa latausvartit on helpompi nollata ja napsutella päälle. Tällöin voidaan esimerkiksi laskentataulukon tai automaattisen tekstiviestipalvelun avulla määritellä täyteenlataamisen takarajan sekä auton akuston virtatason prosenttiosuuden sekä spot-varttitietojen perusteella optimaalinen kokonais-latausaika sekä akun lataamiseksi täyteen aikaikkunassa edullisimmat latausvartit, jotka pystytään yksinkertaisesti napsuttelemaan latausaikaikkunan edullisimmille varteille. Vuorokaudessa on 96 varttia, toisaalta kansainvälisiä aakkoskirjaimia on 26, lisäksi napsuttelupaneeli voidaan ilmaista graafisesti hahmottuvina musta-valko ruudukkoina, jolloin kelloajastin on varsin äkkiä ohjelmoitu.
invertointi sähköverkkoon päin (sähköverkon taajuudella)
siirrettävä polttonestetoiminen generaattori, jolla sähköauton pystyy myöskin käytännössä ladata tyhjästä täyteen kätevästi
- lisäksi pure sine wave 230 VDC 50 Hz invertteri, jolla virtaa pystyy purkamaan auton akusta omaan käyttöön (mm. kuormitushuippuina sekä yöaikaan) taloudellisesti

Pakko-nollapäästösähköautoilu[muokkaa]

Teoriassa sähköautoilun nollapäästöisyydestä ei voida puhua, koska sähköautojen valmistamisenaikainen / osien valmistuksen ympäristönkuormitus on sen verran huima, mutta käyttövoiman nollapäästöisyys voidaan periaatteessa kompensoida asentamalla verkkoon kytkettävää aurinkosähkövoimaa sähköauton lataustehon verran, ja sitten poutajaksoina pidättymällä lataamasta sähköautoaan yöaikaan, jolloin lataamisen ajoittuminen nimenomaan päiväsaikaan vie verkosta saman määrän sähkötehoa kuin pienaurinkosähkövoimala sinne syöttää toisaalla.

Pakko-kapasitointimarkkinat[muokkaa]

Koska periaatteessa on todennäköistä, varsinkin talvella ja/tai sota-aikana, että sähköjärjestelmän tuotantokapasiteetti supistuu alle valtakunnallisen sähköntarpeen, niin asuinaluekohtaisten kiertävien sähkökatkojen ohessa teollisuuden sähköntarvitsijoilla on jonkinmoisia valmiuksia toimia kapasiteettimarkkinoilla väliaikaisesti alasajamalla tai uudelleenpainottamalla tuotantoaan taikka tuottamalla väliaikaisesti itse omaa sähköään.

Tällaisten kapasitointimarkkinakilpailutuksen avulla tapahtuu priorisointi, missä järjestyksessä teollisuuden toimintaa lähdetään sähköverkon hätätilanteessa ajamaan alas. Muiden ensiapukeinojen muassa.

Kotitalous-, maatalous- sekä PK-teollisuuden mittakaavassa ajoneuvoihin integroituva CHP-öljylämmitys olisi varsin yksinkertainen tapa osallistua kapasitointimarkkinoihin. Naftapohjaisen CHP-energian tuotantohinta tulisi olemaan varsin kilpailukykyinen noin 13 c/kWh. Mikäli sisätila on yksi- tai kaksisuuntaisesta ilmanvaihtojärjestelmästä johtuen alipaineinen, ajoneuvon tai dieselgeneraattorin (esijäähdytetyn) pakokaasun poisto on syytä integroida siihen, muutoin pakokaasu voidaan ohjata ulos "suoraan" esimerkiksi lattiakaivon väliputken kautta ulkona olevaan imeytyskaivoon. Meluhaittaa voidaan vaimentaa yksinkertaisimmillaan villaeristelevyin.

Periaatteessa millä vain kiinteällä tai nestemäisellä polttoaineresurssilla pystyisi "louhia" kapasitointimarkkinoilla, joten myöskin paikalliset lämmityspannuihin integroituvat CHP-lämpövoimakonemoduulit jne. tuotteistukset voisivat tulla kysymykseen. Esimerkiksi erilaiset Peltier-moduuliratkaisut.

Miten kohonneita sähkönhintoja ei ainaskaan kannata ratkaista?[muokkaa]

Poikkeustilanteiden - kuten laman, katovuosien, Ukrainan sodan sekä koronan - suuri haaste on, että ne lisäkuormittavat yhteiskuntaa kasautuvasti, syövät resursseja, kumuloituvat, aiheuttavat potentiaalisesti uusia lisäongelmia. Ellei osata sanoa miten pitkään kestävästä poikkeuksesta on kyse, sitä valtavamnat riskit sisältyy tuki-, elvytys- ja tekohengityspolitiikkaan yms. Tämän takia poikkeustilanteiden ongelmanratkaisussa lähestytään asiaa aluksi aina kokonaisuuden jatkuvuuden kannalta, eli millaisiksi olosuhteet pystytään saada tasapainottumaan jatkuvuutta/pärjäämistä vaarantamatta.

Pakko-känäytys[muokkaa]

Känäytyksessä säästetään kännykästä johtuvia suorissa sekä välillisissä energiantarpeissa asettamalla siviili-älylaitteistot sammumaan esimerkiksi 5 minuuttia ennen oppituntien alkamista ja käynnistymään 5 minuuttia oppituntien loppumisen jälkeen. Työpaikalla työehtosopimuksien mukaisten taukojen mukaan.

Pakko-ikipärevalaistus[muokkaa]

Joulukynttelikkö (jullåtta), jossa on perinteisennäköiset, mutta tosiasiassa LED-lamput (e10-kanta, noin 40 VAC, 0,33 W) kuluttaa kokonaisuudessaan 3 W sähköä. Kyseisen kynttelikön valmisteleminen kattovaloksi vaakatasoon siten, että ensin asentaa ripustuskoukku, -ruuvi tai -lanka sen sivusuuntaiseen painopisteeseen. Sitten sähköjohdon katkaisu sopivalta kohtaa kynttelikön tyvestä ja tähän sokerinpalaliittimen sijoittaminen. Jolloin kynttelikkö soveltuu sekä ikkunakaudalle että kattovalon kiinnityskohtaan. Kattovalaisimen korvaaminen vaakatasoon ripustetulla 3W joulukyntteliköllä (valaistus ei käytännöllisesti katsoen kuluta energiaa: kattolåtan ollessa läpi vuoden yhtä soittoa päällä, 26 kW, joka kokonaisuudessaan jää huoneen sisälämpöenergiaksi).

Mahdollisesti kodikkaampana toteutuksena voidaan joissain kristallikruunumalkeissa kynttilät korvata e10 -kynttilävaloin, joihin siis asennettaisiin LED-lamput. Käytännöllisesti katsoen häviävän pieni sähkönkulutus ja silti ("perinteinen") kynttilänveroinen valoteho.

Pakko-ikipöytäkynttilä[muokkaa]

Kun paksu, korkeahko, koristeellinen pöytäkynttilä on palanut lähes loppuun, voidaan esimerkiksi jo heti sammuttamisen yhteydessä vetäistä kynttilän alta kynttilänsydän pois (jotta sula steariini tukkisi kynttilänsydämen reiän; sormi eteen tarvittaessa). Seuraavilla kerroilla tähän kynttilän palo-onteloon voidaan tiputtaa kirkaskoteloinen tuikku tai jopa korkeampi sameakoteloinen lämpökynttilä palamaan. Kynttilä palaa turvallisesti ja sammuu periaatteessa itsestään loppuun palettuaan tai ympäröivän pöytäkynttilästeariinin jostain syystä alkaessa sulaa palo-onteloon, esimerkiksi jos tuikkusydämen alumiinikannatinlätkä on kynttilän tärähtämisestä johtuen siirtynyt tuikkukotelon reunaan.

Pakkoikävyys[muokkaa]

Monet muovimaailmaan syntyneet ja kasvaneet nykyihmiset toki kuolevat tylsyyteen ilman nettiä, mutta toisaalta valitettavasti elämisellä kaikenlaisissa tietoliikenneverkoissa saa hassattua kumulatiivisesti sähkökiukaan teholla sähköä. Vaikka onkin niin, ettei langattomien tietoliikenneyhteyksien poistaminen käytöstä oikeasti keskeytä niitä taustaprosesseja aivan täysin, vaan laite esimerkiksi nauhoittelee ääniklippejä, jotka se sitten lähettää eteenpäin, kun yhteys avataan, niin silti tietoliikenneyhteyksien sekä myöskin älylaitteen taustaprosessien ajamisen poistaminen käytöstä vähentää merkittävästi akun tyhjenemistä, älylaitteen säteilemistä (akun energiasta todennäköisesti isohko osa "säteilee pois" (langattoman tietoliikenteen käyttäminä radioaaltoina) sekä erilaisten serverien sähkönkulutusta. Tietoliikenneyhteydet kannattaa näin ollen katkaista yöksi - miksei päiväksikin - ja lisäksi, älylaitetta ei kannata ladata yöpöydällä.

Teleoperaattori Telian laskelman mukaan pelkästään Suomen arvioidut 1,5 miljoonaa reititintä käyttävät pelkissä standby-tiloissaan/idle-tilassa 2300 / 8 / 24 = 6900 sähkölämmitteisen omakototalon verran sähköä vuodessa. Eli kotitalouksien ollessa keskimäärin esimerkiksi 3,5-henkisiä, 24 000 asukkaan kaupungin, jossa kaikki asustavat sähkölämmitteisissä omakototaloissa, asuntojen vuotuisen sähkölämmitystarpeen verran.
- Reitittimellä tarkoitetaan tietoliikenneprotokollien, kuten bluetooth tai Wifi ja 4G tai valokuitu, välistä muunninta kuten mokkulaa tai kotiverkkojen yhteyslaitteita, periaatteessa myöskin älypuhelimia ja tablet-tietokoneita.

Pakkomukavuus[muokkaa]

Asuinrakennustyypistä riippuen sähköisellä lattialämmityksellä saattaa olla oleellinen merkitys oleskelumukavuuteen. Esimerkiksi Lapin lomamökeissä. Tällöin tiiveydeltään ja lämpöeristystavaltaan nykyaikaisissa hirsimökeissä esimerkiksi ilmalämpöpumppujen vaihtaminen ei välttämättä tuokaan mitään säästöä, asukkaiden nostaessa lattialämmityksen termostaattia ilmalämpöpumpun yli estääkseen "jalkojen jäätymisen". Myöskin saunassa käydään jopa joka ilta hikisten kuntoilupäivien päätteeksi.

Tällöin kannattaa ilmalämpöilyn sijaa huoneen mukavuus-lattialämmitys kytkeä rinnan valaistuksen kanssa (ikkunoiden alapuoliset sähköpatterit säädetty ylläpitolämpötilaan tai jopa vain sulanapitolämpötilaan). Valaisuun kuluva energia muuntuu joka tapauksessa lämpöenergiaksi, eikä sinänsä kuluta lainkaan ylimääräistä sähköä lattialämmityksen kanssa (valojen sammuttelu on sähköisen lattialämmitystalossa merkityksetöntä, kotona ollessa edes WC:n valoja ei ole mitään järkeä sammutella sähkölämmitteisessä talossa).

Viileämpi sisäilma on unen kannalta otollisempi. Mikäli talo on päivisin tyhjänä, sisälämpötila laskee automaattisesti, samoin päivinä/viikkoina, jolloin mökki on tyhjillään. Lattialämmitys palauttaa oleskelulämpötilan rakennukseen muutamassa minuutissa.

Riippuen mm. poissaolojaksojen kestoista (loma-asunnoissa saatetaan ulkoilla koko päivä, vrt. arkiasunnoissa käydä töissä tai työskennellä kotona etänä) sekä "tyhjien viikkojen" määrästä niin mukavuuslämmityksen rinnankytkemisellä valaistuksen seinäkytkimiin saatetaan saavuttaa paljon merkittävämpi sähkönsäästö kuin esimerkiksi asentamalla ilmalämpöpumppu.

Periaatteessa mitä loma-asuntoihin tulee (joissa ei välikattoa, jolloin ei ole asennettu kaksisuuntaista ilmanvaihtojärjestelmää, vaan useita erillisiä huippuimureita), niin poistoilmalämpöpumppu on lämpöpumpuista oikeastaan ainut järjellinen ratkaisu.

Saunan lämmön rekuproimiseksi voisi olla järkevää vaihtaa osa huippareista kaksisuuntaiseen ilmanvaihtojärjestelmään, jossa lämmön talteenotto. Kanttikanavat pinta-asennettuna, mikäli ei ole välitilaa mihin sijoittaa kanaalit. Tällöin toisaalta saunan puolelle voidaan korvata poistoilmaventtiili korvausilmaventtiilillä, (suihkuhuoneen puolelle poistoilmanvaihtoventtiili).

Energiataloudelliseksi suunniteltu puukiuas on harkitsemisen arvoinen melko yksinkertainen ratkaisu energiansäästöön saunassa, mikäli ilmanvaihdon kanaaleilla ei ole tilaa asentaa. Mitä pienemmäksi pilkotuilla puilla kiuasta lämmitetään, sitä äkkiemmin sauna on kuuma (lämmitysnopeus esimerkiksi jopa nelinkertaistuu, sillä seinärakenne tarvitsee runsaasti lämpöä tavanomaisessa hitaassa lämmitystavassa), mutta toisaalta esimerkiksi arinaritilä sulaa sitä nopeammin vaihtokuntoon. Kiukaan pikalämmityskestävyyttä kannattaa tarkastella kiuasmyyjän kanssa esimerkiksi spekuloimalla, että saunaa tavattaisiin lämmittää sahanpuru-puupelletein.

Mitä ohuemmat puupaneelit saunan lämpöeristävän höyrysulun edessä, sitä helpommin saunatila lämpiää. Mikäli saunahuone on rakennuksen ulkoseinää vasten tai kulmassa, silloin energiaa säästyy sitä kautta, että saunahuoneen lämpötila pidetään joutoaikoina alhaisena ja saunan ilmanvaihto nollilla, jolloin huone toimii "kaksinkertaisena ulkoseinäeristeenä". Rakennuksen keskiosiin sijoitettu saunahuone säästää energiaa jälkilämmön johtuessa seinämien läpi muuhun huoneistoon. Tämän hyötytekijän louhimiseksi saunan ilmanvaihto on syytä sulkea viipymättä saunomisen jälkeen, ja toisaalta paneloinnin paksuuden (lämpiävän rakennemassan) ohuuden hyöty on vähäisempi. Sisäseinäsaunahione on mielekäs, mikäli rakennuksen huoneita tarkoituksellisesti osastoidaan eri perus-lämpötiloihin. Ulkoseinän vastainen saunahuone on tavallisesti mielekkäämpi ratkaisu siksikin, että saunan kohdalle ulkoseinään "ei tarvitse" suunnitella niin isoja ikkuna-aukkoja (ikkunoissa lähtökohtaisesti suurempi hukkalämpövuo).

Pakko-olutkellari[muokkaa]

Mikäli saunan ylälaude on rakennuksen ulkoseinän vastainen, eikä saunan lauteiden alaista joutotilaa aiota erityisemmin hyödyntää, niin sinne voidaan varsin yksinkertaisin luikauksin tehdä XPS-levystä "arkkukylmiö", sillä saunahuoneen höyrysulku on erityisen huolellisesti tehty - ainakin mikäli se on itse tehty eikä seinäpaneeleihin ole porailtu summittaisesti ruuveja. Istuinlaude on yleensä irrotettavissa, tarpeettomat ankkurointiruuvit purettavissa. Tämä ominaisuus on siksikin kätevä, että nopeasti mustuva istuinlaude voidaan irrottaa puhdistettavaksi vaikka painepesurilla ulkona kesällä, hiottavaksi ja parafiinattavaksi. Tarvitsematta temppuilla saunassa.

Lisähyötynä, että kun lauteen voi kääntää pystyyn, tai vaikka useana palana siirtää sivuun, voidaan sen alla olevaan joutotilaan rakentaa eristetty, ilmatiivis säilytysarkku (jonka pohja voi olla jalkalauteen korkeudella, eli aiheuttamatta välttämättä mitään ulkonäkömuutoksia saunatilaan. Ulkoseinän vastainen kylki jätetään XPS-levyttämättä, jolloin siis ulkolämpötila pitää arkun sisälämpötilan alhaisena. Mikäli ulkoseinän paneloinnissa ei ole ripustuskohtia XPS-levytyksen kannatinrunkorimoille, niin voidaan esimerkiksi kiinnittää metallinauharipustukset lauderunkoon, jotta saadaan poikittaiset vaakarunkopuut akun pohjalevylle asennettua, tai voidaan tietysti vetää pitkittäin niskapuut arkun pohjalevylle.

Kun rungot on asennettu, yksinkertaisesti mitataan ja kasataan XPS-levykyljet (etupinta, kyljet, pohja, kansilevy). Niiden puskusaumoja ei välttämättä tarvitse edes saumata yhteen. Valmis. XPS-levyn käyttölämpötila-alue on pariinsataan celsiusasteeseen asti. Arkun sisäkylkiin voi olla järkevä tehdä folioteippaukset, jotta ne pysyvät puhtaina helpommin. Etenkin arkun ja ulkoseinänvastaisen paneloinnin välinen pusku olisi hyvä olla suht ilmatiivis (vesihöyryn kondensoituminen arkun sisälle). Mikäli kondensoitumista ilmenee löylytellessä (saunajuomia arkusta urakoidessa), voi esimerkiksi "injektoida" jonkun putkenpätkän, kuten saippuapullon pumppuannostimen muovisen imuputken, arkun pohjalevyn alimman nurkkakohdan läpi, jota kautta siis kondenssivesi valuu pois kastelematta arkun seinäpaneelikylkiä erityisemmin (näiden seinäpaneelialueiden takainen pieni ilmarako ennen seinäeristefoliota aiheuttaa, että paneeli lämpiää sen verean, ettei arkun sisäinen höyry kondensoidu seinäpaneeleha vasten, vaan lähinnä arkussa varastoitavien juomien ym. nestepurkkien kylkiin.

Runsaan kylmäsäilytystilan lisäksi arkku muuttaa ilmankonvektioita saunatilassa jonkin verran, tuimentaen löylyjä, jolloin saunan lämpötilaa voidaan laskea ehkä viidestä kymmeneen astetta totutusta.

Pakko-lisäpakkaset[muokkaa]

Myöskin voidaan pakko-olutkellarin alapuolelle sijoittaa matalia, pieniä pystypakastimia (pystypakastimissa lauhduttimet kaapin takapinnassa, toisin kuin arkkupakastimissa), jolloin näiden kaappien sähköntarve on minimaalinen, jopa saunoessa. Sähköjohdon paksuus kannattaa mitoittaa laitteiden yhdistetyn maksimi-tehontarpeen avulla, todennäköisesti ei tarvita paksuakaan kaapelia, vaikkakin maadoitettu johto. Pintavetona kulkemaan näkyville, esimerkiksi seinällä lattianrajassa; ei jatkopistokkeita seinäpistorasian ja pakastimien pistokkeiden välille.

Pakko-saunanovetus[muokkaa]

Ulkoseinien vastaisissa saunoissa on kovilla pakkasilla niin, että saunanoven alta valuu kylmää ilmaa pesuhuoneen puolelle viilentäen sitä merkittävästi. Tämä johtuu toisaalta siitä, ettei saunan imuilmanvaihto riitä imemään lämmintä kylppäri-ilmaa saunan puolelle, toisaalta siitä, ettei saunan puolella ole tarpeeksi tehokkaita lämmityspattereita saunatilan lämmittämiseksi tarpeettomasti. Saunatilan höyrysulut ovat yleisesti ottaen huolellisesti tehdyt (mahdollisia epäkohtia hiirenkolot sekä ulkopuolisten urakoitsijoiden asentamien laudetelineiden summittain tehdyt stabilointiruuvaukset, ja silloinkin uudemmissa saunoissa käytetty foliopintainen XPS-eriste pysyy varsin ilmatiiviinä) ja toisaalta, tila pysyy yleisesti ottaen kuivana (kondenssivesivapaana), kolmaalta, se on lisäeristetty. Näin ollen LVI-teknisesti saunatilan lämpötilaa ei tarvitsekaan ylläpitää kovinkaan korkeana (höyrysulun pinnalla tapahtuvan huoneilmankosteuden kondensoitumisen ehkäisemiseksi). Talvisin sisälman suhteellinen ilmankosteus on muutenkin huomattavan alhainen (10 - 20%), jolloin on niin, että (ks. Mollier-kuvaaja) vaikka saunatilan lämpötila olisi vain 5 - 10 ^oC, haitallista veden kondensoitumista ei tapahdu, rakenne pysyy terveenä (tietysti suihkujen aikana voi vähän vesihöyryä kertyä saunan ikkunaan/ovipintaan hetkellisesti).

No ilmuilmanvaihdosta johtuen huoneiston yhteydessä olevaa saunatilaa ei luultavasti olisi mahdollistakaan jäähdyttää niin kylmäksi. Silti jos saunassa on lämpöpatteri, sitä ei kannata täysin tulpata kiinni, esimerkiksi koska voi olla, että silloin kyseiselle patterille tuleva lämminvesikiertoputkiosuus jäätyisi kovilla pakkasilla (esimerkiksi mahdollisista kylmäsilloista lattialaatassa johtuen).

Oven alaosan aukkokohdan ja lauteiden jalkarallin väliin voi esimerkiksi ralliin folioteipaten sijoittaa jonkun levyn tai laudan supistamaan aukkoa sen verran, että saunatilan poistoilmanvaihto riittää kumoamaan kylmän ilman valumisen kylpyhuoneeseen saunan oven alta. Löylytellessä voidaan potkaista jalkarallia pari senttiä taaemmas korvausilmakonvektion maksimoimiseksi, mikäli ilma kulje tarpeeksi hyvin.

Sivuseikkoina mainittakoon, että saunomisen jälkeen saunan ovea ei kannata jättää auki (korkea kuuman ilman absoluuttinen kosteus, vaikka ilma vaikuttaa kuivalta). Saunan poistoilmanvaihdon ei silti tarvitse olla voimakaskaan sen estämiseksi, ettei saunahuone jäähtyessään kostuisi kndenssivedestä, jäähtyminen on hitaampaa kuin kuivan korvausilman virtaaminen kylpyhuoneen puolelta. Vähäisempi poisto/tuuletus tarkoittaa isomman osan jälkilämmöstä päätymistä seinämien lämmönhukkana huoneiston lämmöksi. Periaatteessa kylpytilojen nopealla tuulettamisella poistetaan kostea ilma, mutta käytännössä jos kylpyhuoneen lastaamista ja kankaalla kuivaamista ei sitä ennen suoriteta, kosteuden poistaminen tuulettamalla pitkittyy ja sen myötä lämmönhukka moninkertaistuu, ja puolestaan jos lastataan ja kankaalla kuivataan ennen tuulettamista, tuulettamisen tarve häviää poistoilmanvaihdon kuivattaessa pesutilat jopa muutamassa minuutissa. Kuivaaminen käy käden käänteessä heittämällä vaate lastatulle lattialaatoitukselle, sitten vetelemällä sitä edestakaisin lastalla siten, että joka vedon jälkeen (kaartavan liikkeen sijaan) nostetaan lasta vaatteesta ja asetetaan se uuteen kohtaan vaatetta ja vedetään uusi veto, jolloin lattiankohta pyyhkiytyy veto vedolta kuivemmaksi ja kuivemmaksi.

Ks. tarkemmin lattialämmityksestä.

Pakko-kiuastus[muokkaa]

Saunan lämpiämisnopeus ei riipu kiukaan kivimäärästä. Näin ollen kiuas kannattaa sen verran ylitäyttää, että saadaan juuri sopivat jälkilöylyt, jolloin osataan sammuttaa kiuas aina optimaalisesti. Saunatila kuivaa ilman kiuastakin vallan mainiosti, kunhan löylytilassa on ilmanvaihto.

Pakkovalaisu[muokkaa]

Yhteiskunnassa merkittävää sähkönsäästöpotentiaalia saattaisi löytyä esimerkiksi taloyhtiöiden ja tehdasalueiden pihavaloista, katuvalaistuksesta ja kuntoilureiteiltä. Esimerkiksi satjakytkemällä kaksi tai kolme samansuuruista katuvalokenttää keskenään, saattaisi olla mahdollista ajaa pienemmillä 100-120 VAC tai 70-80 VAC antamalla alemmalla valotehoilla, mikä lumen tullessa maahan on varmasti riittävän kirkas.

Alhaisempi jännite ei lisää kaapelien sähkövastusta, vaan korkeampi virta, joten jos polttimot reagoivat pienempään vaihtojännitteeseen isommalla virrantarpeella, yksinkertainen sarjakytkeminen ei täytä tavoitetta. Alhaisemman vaihtovirran korkeammalla 200 VAC jännitteellä saisi mahdollisesti muodostettua sarjakytkemällä erisuuruisia valokenttiä sarjaan, joista toinen kenttä hyödyntää eri siniaallon vaihetta kuin toinen hakkurimuuntimen avulla.

Esimerkiksi kiinteistöjen pihavalaistuksessa saattaisi olla mahdollista yksinkertaisella diodimoduulilla puolittaa virta hyödyntämällä pelkästään jompikumpi siniaallon puolikas, johon muutokseen lamppu todennäköisesti reagoisi samankaltaisesti kuin jos vaihtovirran taajuus hidastuisi puoleen. Kunkin valaisintolpan juuressa on tavallisesti oma sulakeluukkunsa, johon tällainen yksisuuntain, hakkuri tai vaikka kondensaattori olisi sarjakytkettävissä.

Pääväylien suuntaiset katuvalaistusosuudet (satunnaiset muutaman sadan metrin valomadot preerialla mukaanlukien T-risteysalueiden etuajo-oikeutetun väylän suuntaiset sekä myös lähiöiden ohituskohdat) saattaisi olla järkevää liikenneturvallisuudenkin parantamiseksi pysyvästi sammuttaa (yleishyödytön pitkien ja lyhkäisien valojen kanssa pämppääminen ajoväylän valaisuolosuhteiden pysyessä samanlaisina) riippumatta sähköverkon kuormituksesta: toisin sanoen siirtää tällaiset katuvalotolpat esimerkiksi levähdyspaikkojen ja karjatilojen pihavaloiksi tahi kujien varsille säästö-sammuteltaviksi.

Ks. myös Pakko-inertöpseli.

Pakkotuikutus ja -kohdevalaisut[muokkaa]

Pakkotuikutus on nykyisin yleisiä 8h käytön vuorokausiajastimin varustetuista patterikäyttöisistä koristevaloista viritettyjä kattovaloja. Voidaan esimerkiksi M3-teipein teipata ylösalaisin kattoon, tai köyttää kattovalainten yhteyteen tai ripustaa vastakkaisten seinien katonrajoihin koukuin. Tai vaikkapa verhopaneelin alasärmään kiinnitetyin koukuin, tai verhokiskonipsuttimin.

Voidaan hyödyntää useampia, jotka ajastetaan kytkeytymään automaattisesti päälle yhtäaikaa, lomittain tai vuoronperään ketjutettuna.

Menettelyn tarkoituksena on vähentää valoshown tarvetta pilkkopimeinä aikoina vain jotta huoneistossa näkisi kävellä. Eli toisin sanoen parantaa mahdollisuuksia käyttää tehoiltaan minimaalisia kohdevaloja kuten työpöytävalon kanssa yhteen tai jalkalampun varteen (lampunvarjostimen sisäpintaa valottamaan) nippusitein kiinnitettyä USB-taskulamppua.

Pakko-CHP-kaukolämpövoimalat[muokkaa]

Luonnostelu.

Periaatteessa minkä hyvänsä energianlähteen saa syntetisoitua bensiinimoottorin tai dieselmoottorin polttoaineeksi melko hyvällä hyötykertoimella (prosessissa syntyvä hukkalämpö saadaan kaukolämpönä hyödynnettyä, joten muuntoprosessien hyötykertoimet voivat lähennellä sataa). Etenkin tilanteissa, joissa energialaitoksiin on törmäilty, ja ne eivät ole käytössä, voi osakkaiden polttomoottoriajoneuvoista autokatoksen parkkiruuduissaan olla hyötyä taloyhtiölle. Auto tuottaa sähköä sekä lämpöä.

Järjestelmä tarvitsee toimiakseen etukäteen toteutetun erikoisratkaisun: taloyhtiön lämminvesikierrolla toimivan moottorilämmitysjärjestelmän. Tällöin siis kaukolämmön lämmönjakohuoneen sekä huoneistojen välisessä lämminvesikierrossa kiertää jäähdytysnestettä, ja kun auton moottori halutaan pakkaspäivänä lämmittää ennen käynnistämistä, kutketään aluksi pikaliittimin (joko lauhdutuskierrosta eli auton syylärin juuresta taikka suoraan jäähdytyskierrosta eli moottorin paluuputkesta, jälkimmäinen moottorille suotuisampi) jäähdytysjärjestelmä rinnan lämminvesikiertojärjestelmään, jolloin kun auton virta kytketään päälle, jäähdytyspumppu syöttää kuuman kiertonesteen moottoriin, lämmittäen sen kauttaaltaan parissa minuutissa. Liitäntäventtiilityyppinä vaikkapa hydrauliletkuista tuttu pikaliitintyyppi (liittimellä hyvä toimintavarmuus roskaisenakin).

Kiertoveden korvaaminen jäähdytysnesteellä todennäköisesti vähentää putkiston korroosiota ja näin ollen periaatteessa pysäyttää lämmitysputkiston korroosio-kulumisen, eli periaatteessa lopettaa kiertovesiputkiston kalliit "linjasaneeraustarpeet". Mutta, syystä että autojen jäähdytysjärjestelmät voivat olla teknisiltä toteutustavoiltaan erilaisia, ja joka tapauksessa suunniteltuja toimimaan suljettuina kiertona, ja lisäksi lämminvesikiertoputkiston paine saattaa vaihdella eri kiinteistöissä, niin auton lauhdutuskierron 'rosvoamiseksi' kiinteistön lämmitysjärjestelmään tarvitaan esimerkiksi kaukolämmön kytkennästä tuttu lämmönvaihdinmoduuli lämminvesikiertoputkiston osaksi, johon auton jäähdytysnestekierto sarjakytketään suljetuksi sekundäärikierroksi. Tämän lämmönvaihtimen ei tarvitse olla General Motorsilta, vaan sen pystyy valmistamaan itsekin lomittamalla kaksi kupariputkikieppiä keskenään, sitten juottamalla putkisto pareittain tai kokonaan yhtenäiseksi sylinterilieriövaipaksi. Fluidien välinen lämmönsiirto tapahtuu lähes sadan prosentin lämpötilaerokertoimella kun kiertosuunnat ovat vastakkaisia (counterflow), jolloin putkiparien välinen fluidien lämpötilaero homogenisoituu koko lämmönvaihdinmoduulin matkalta samaksi (perustuen väliaine kuparin juotoskohtineen lämmönjohtavuuteen, toisin sanoen yhteen juotettavia putkien poskipuntoja kannattanee viilata tasaviilalla tai kaksipuolisella hiomapaperilla samansuuntaisiksi muutaman millinkymmenyksen verran).

Nyt toisaalta kun tarvitaan lämpöä tupiin eikä kaukolämpö ole toiminnassa, voidaan auto(ja) kytkeä lämminvesikiertoon, jättäen tyhjäkäynnille (ovet vara-avaimella tai kaukolukitsimella lukittuna) parkkiruutuihinsa.

Auton laturi tuottaa sopivalla kierrosluvulla jopa 500 W teholla 12 VDC jännitettä. Tätä sähköä voidaan ottaa käyttöön esimerkiksi perävaunupistokkeen 58 -kytkentöjen kautta (parkkivalot päällä) kuormittamatta laturia liikoja. Kyseinen sähkö muunnetaan esimerkiksi lukittavan postilaatikon kokoisessa jakokeskuksessa verkkovirraksi kahden rinnakkaisen invertteriratkaisun avulla. Ensiksi grid-tie-inverter, jonka antojännite mukailee verkkovirran vaihtovirran taajuuden jännitemuutoksia. Tämä järjestelmä toimii mikäli verkkovirtaa on saatavilla, mutta mikäli on sähkökatko, taloyhtiön pääsulakekytkentä irrottaen verkosta saadaan taloyhtiölle oma sisäinen sähköverkko kytkemällä rinnalle pure-sine-wave-invertteri, jota grid-tie-invertteri tarvitsee toimiakseen. Pure-sine-wave invertterin nimellistehon kannattaa olla kyllin iso, jotta sillä pystyttäisiin vastaamaan sähkökatkojen aikaisiin lisääntyneisiin sähköntarpeisiin (suhteessa tarpeeseen silloin, kun sähköä syötetään taloyhtiön käyttöön aikoina, jolloin ei varsinaisesti ole sähkökatkoa). Invertterejä kannattaa siksikin olla useampi erilainen rinnan, että mikäli tehontarve tai virrankäyttö on ylimitoitettua suhteessa autolaturien tehoihin, jolloin akut uhkaavat päästä liian tyhjiksi, invertterit sammuttaisivat itsensä yksi kerrallaan grid-tie invertteristä alkaen, pimentämättä samantien kiinteistön koko sähköjärjestelmää. Kun invertterejä putoaa pois käytöstä, laturit jaksavat jälleen ylläpitää verkkoa ja toisaalta autonakkujaan. Verkkovirran laatu on heikentynyt (esimerkiksi jännite alentunut) kunnes kiinteiston sähkönkulutusta pienennetään käytössä olevien invertterin nimellistehon alapuolelle.

Auton kaasu voidaan lukita, esimerkiksi yksinkertaisella salpalukitteella kaasupolkimen ja taustalaudan välillä, optimaaliselke kierrosluvulle. Auto (jen) pakokaasu(t) voidaan ohjata esimerkiksi kunnalliseen viemäriverkostoon, jolloin putkistossa vallitseva korkea ilman suhteellinen kosteus kondensoi ilmasta pienhiukkaspäästöt pois, ja loput komponentit eli hiilidioksidi voidaan niin halutessa ottaa jätevedenpuhdistamolta käsin jatkokäyttöön.

Mikäli tällaisen pakko-VHP-laitoksen tuotannon hyötykerrointa halutaan kohottaa lähemmäs sataa, voidaan esimerkiksi parkkiruudussaan tuotantokäytössä oleva auto lisäeristekuomuttaa. Pakokaasun viemäriverkostoon hukkuva jälkilämpö voidaan niin halutessa hyödyntää jäteveden jälkilämmön hyödyntämisen yhteydessä.

Pakko-överibetoni[muokkaa]

Betonin raaka-aineiden valmistus on aika energiaeksensiivinen prosessi. Överibetonissa pyritään betoniin ymppäämään niin runsaalti graniittia kuin pystytään, millä päästään murto-osaan betonin tarvetta heikentämättä betonivalun lujuutta.

valmistetaan "kura" normaalein sekoitussuhtein, minkä jälkeen
lisätään seokseen sepelikokoluokan graniittia (raekoko oleellisesti betonin sorakomponenttia isompi) niin paljon kuin raudoitus huomioon ottaen valu saattaisi vetää.
betonia valettaessa massa ajetaan seulan/"perunatalikon" läpi ja muotin täytön välivaiheessa talikoidaan tai suppiloidaan betonisepelit sisään.
betonisepeliä voidaan jättää myöskin betonilaattavalun pintaosiin liipattavaksi.
- mahdollisuus jyrsiä/hioa esille visuaalisesti vaikuttavia pintatekstuureja.
- betonin lujuustekninen jäykkyys paranee (kuormitettavan betonirakenteen neutraaliakseli/neutraalipinta siityy etäämmälle vetojännitysmaksimeista, jolloin 'toimivien' sidosterästen vaikutus (betorirakenteen jäyhyysmomentti) kasvaa.
- pistekuormien kesto paranee.
- pinnan kulutuskestävyys paranee.
- betoniterästen korroosiosuoja paranee.
- betonin kapillaarisuus vähenee.
- betoninpakkaskestävyys paranee.
- betonin ilmanvuotoluku (mm. radioaktiivisen radonin diffuusiot) pienee.
- kovettumisenaikainen kuroutuminen (huonolaatuisten laajojen yhtenäisten betonivalujen halkeilut) vähenee.
- betonirakenteen leikkauslujuus saattaa heiketä (sepelin pinnan karheudesta ja lisäksi betonin sementtiseoskomponentin sidosominaisuuksista riippuen).

Pakko-TGB-laatta liukuvalutekniikalla[muokkaa]

Mikäli tarvitaan paksua laattaa tai muuria, mutta rimpula harjateräsverkotus olevinaan riittää (kuten mm. nykyaikaisten julkisten rakennusten pommisuojien välipohjat Suomessa on tosiasiassa rakenteellisesti toteutettu ja kukaties vastedeskin), niin hyödynnetään esimerkiksi malmikaivosten neliskanttisia graniittikappaleita täyttönä ylä- ja alaverkon välissä, koska niiden rouhittujen pintojen tarttuvuus betoniin on OK ja muodot tarpeeksi homogeenisia. Verrattuna överibetoniin, isommilla lohkareilla parannetaan betonilaatan pistekuormien/impulssien kestävyyttä sekä vähennetään betonin tarvetta entisestään.

Betonin massa (tiheys) 2,4 tn/m³ ja graniitin 2,7 tn/kg.
- 10kg painoinen kappale graniittia olisi kokoluokaltaan 0,15m x 0,15m x 0,15m ja 20 kg painoinen 0,2m x 0,2m x 0,2m.
- teräsgraniittibetonilaatan alaverkon korputusta kannattaa tihentää ja toisaalta muovikorppujen sijaan hyödynnetään vanhoista jämäbetoneista valettuja betoninoppia tai pilkottuja laattoja.
  1. reunojen/laitojen palautukset toteutetaan sellaisella tekniikalla, että alaverkkoon (harjateräsverkkoelementti) kiinnitetään esimerkiksi laidan korkeuden etäisyydelle, lähelle samansuuntaista verkkoterästä toimiva työteräs, paksuudeltaan sama.
  2. tällaisen tihennyksen välistä katkaistaan joka toinen taittolinjaan nähden poikkisuuntainen teräs poikki keskeltä.
  3. taitetaan teräsverkko 90^o Näiden juoksujen välistä (esimerkiksi "polkemalla" tai kävelemällä maasta kohotetun verkon päällä taikka esimerkiksi kiristysliinoin taivuttaen tai porakoneella vinssaten eli metallikoukku, joka pujotetaan esikirustetyn ohuen vaijerin ympärille, jolloin kun koullu pyörii, vaijeri kelautuu molemmilta puolin varren ympäri).
  4. kulmaverkoksi (tai nurkkaverkoksi) pokattu verkko ei välttämättä tarvitse lisäteräksiä taittolinjalle, mutta jos, niin voidaan asetella vinohakasia 45^{o kulmassa}, jollaisella systeemillä pohja- ja kylkiverkkopinnat vetojännitys sidotaan sisempää betonilatassa, mikä on betonilaatan osalta lujuusteknisesti tukevampi toteutustapa (kuin pienellä pyöristyssäteellä pokatut lähelle särmälinjoja ulotetut palautukset / "ällät".
- kun valu on esimerkiksi 1/3 korkeudelta valmis, heitellään noppia valuhäkkiin. Koska graniittilohkareet eivät ime kosteutta betonimassasta, niitä ei tarvitse kastella ennen häkkiin heittelemistä. Ylimmäksi kivikerrokseksi varataan pienempää lohkaretta ylimmäksi kerrokseksi, jotta sen pinta saataisiin suunnilleen pintaverkon suojaetäisyyden korkeudelle tasatuksi.
- sitten "heitellään" valmiiksi pokatut yläverkon reunaelementit sekä valmiiksi mitoitetut keskiverkot paikoilleen graniittipatjan päälle lepäämään ja valetaan laatta lopulliseen korkoonsa.

pakko-stabilointivalu[muokkaa]

Tässä tekniikassa tehdään siirtolohkarekokoiselle perustalle vibrattu sora-/hiekkatäyttö* tällaisen lohkarekerroksen puoliväliin tai jopa sen yli. Heitellään muutama sidosteräs ristikkäin** ja valetaan valittuun korkoon. Sitten jyrsitään/louhitaan tämän koron yläpuolelle jääneet kivenlohkareiden särmät korkotasoon. Huomionarvoista on, että nämä lohkareet voidaan jo esivalmisteluvaiheessa asetella niin, että valun jälkeistä pois viistettävää jää sopivan matalia nyppylöitä, jolloin voidaan hyödyntää esimerkiksi erityistä kaivinkoneen kouraa, jossa on molemmilla puolilla piikkain. * hiekan valuminen pois valun kovetuttua esimerkiksi ojien tulviessa ei haittaa, koska hiekka toimii ainoastaan laatan valumuottina. ** ristikkäisillä sidosteräksillä lohkareiden välissä turvataan näistä lohkareista betonilaatalle välittyvät tukireaktiot, jotka muutoin, lohkareiden väljistyessä batonilaatan lohkeillessa graniittilohkareen ympäriltä saatettaisiin menettää muutoin erittäin jäykässä laatassa. Koska nämä sidosteräkset eivät varsinaisesti toimi rakenteellisesti, ne voivat mutkitella lohkareiden väleissä melko vapaasti. Teräkset korotetaan pienempien kivenlohkareiden avulla valun keskikorkeuksille. Harvan verkon valunaikaisen jäykkyyden (harjaterästen pysyminen näiden pikkulohkareiden päällä) parantamiseksi kannattaa suosia kolmiomaisia verkonsilmäyksiä (tavallisten neljän ristivedon verkonsilmien sijaan).

Stabilointivalulla voidaan saada aikaan esimerkiksi tienpohjaa, joka ei "elä" (esim. roudi) lainkaan, ja tällainen pohja tarjoaa puitteet monenlaisille asvalttia vastaaville erikoisratkaisuille, joiden oma rakenteellinen lujuus/jäykkyys on asvalttiakin kehnompi.

Stabilointivalulla voidaan jopa korvata siltoja (esimerkiksi jokien yli), tällöin valu kannattaa tehdä huputettuna talvisaikaan sillä tällöin muottihiekkakerros saadaan makaamaan jääkerroksen päällä eikä sula kovettuvan betonin lämmöstä hiekan eristäessä betonin jäästä. Muottihiekka voidaan myöskin stabiloida hiekkaveistoksista tutuin periaattein. Hiekan huuhtoutuessa keväällä, joenylityskohta jää sopivan väljäksi veden virrata lomitse.

Pakko-AN-protokolla[muokkaa]

Mikäli koneellinen ilmanvaihto ei toimi kerrostalorakennuksessa, jota ei ole suunniteltu painovoimailmanvaihtoiseksi, ja lämmöstä on pulaa, esimerkiksi talvisin, täytyy asujien muodostamaa kosteuskuormaa poistaa säännöllisesti. Tämän toteuttamiseksi voidaan sopia yhtenäiset tuuletusajat esimerkiksi kolmen tunnin välein, jolloin asuntoa tehotuuletetaan rappukäytävään tai rappukäytävästä päin, sikäli kuin niinä ajankohtina kunkin yksittäisen asunnon tuuletustarvetta ilmenee. Kyseisin välein joko rappukäytävän (ylimmässä kohdassa sijaitseva) savunpoistoluukku (imu rappukäytävään) tai kellaritilan tuuletusluukku (ylipaine rappukäytävään) avataan. Alipaine eli savunpoistoluukun avaaminen on kätevämpi, koska sen automatisointi on helpompaa ja kyseinen virtaussuunta on ikkunoiden ja ovien avautumissuunnan myötäinen (asunnon ikkunat ja ovet voi jättää etukäteen sulki raolleen, jolloin ne avautuvat itsestään tuuletuksen alkamishetkellä, tällöin toisaalta tuuletuksen päätteeksi voidaan avata kellaritilan tuuletuslukku näiden ovien ja ikkunoiden sulkemiseksi "keskitetysti"). Muodostuva ilmavirta on varsin voimakas, mistä syystä minuutin - kahden kertatuuletus riittää. Imutehoa voi parantaa hormittamalla savunpoistoluukku ulkopuolelta (esimerkiksi valokate-hormilla).

AN-protokolla [nimitys erään poliittisista syistä vangitun tärkeän henkilön mukaan) soveltuu yhtälailla kerrostalon rakenteiden viilentämiseen kuumina hellepäivinä.

Pakko-konservatiivinen aamutuuletus[muokkaa]

Tarkoittaen käytännössä sitä, että ellei (pakkaskelien vuoksi taikka syystä että rakennuksen lämmitysjärjestelmä on aktivoituna) ole järkevä nukkua tuuletusikkuna/-luukku suorastaan koko yön raollaan/auki, niin silloin (talvipakkasillakin), riippumatta onko huoneistossa koneellinen ilmanvaihtojärjestelmä vai ei, aina aamuisin kussakin makuuhuoneessa suoritetaan ennen "makuuhuoneiden tuulettamista olohuoneeseen" (sisäoven avaamista / jättämistä auki) hetkellinen, mutta runsas huonetuuletus. Eli josta syystä tuuletusluukut ovat asuntojen makuuhuoneissa standardi.

mikäli tuuletusikkuna on pikkuruinen/vaakatasoinen, voidaan isompi/pystysuuntainen ikkunalasi muuntaa tuuletusikkunaksi esimerkiksi niin, että molempiin, sisempään ha ulompaan ikkunaluukkuun jättää avauskahvat paikoilleen, ulkoilman puoleiseen luukkuun niin, että kahva on auki-asennossa pystysuunnassa ylös-/alaspäin, ja avauskahvan akseli ulottuu (hupatassuoehmustuksineen) sisätilan puoleisen ikkunaluukun pintaan, jolloin ulompaa ikkunaa ei ole tarvetta erikseen lukita (sisemmän ikkunaluukun lukitessa molemmat kiinni). Vaihtoehtoisesti voitaisiin aukottaa toinen vastaavankokoinen tuuletusluukku ylemmälle tai alemmalle tasolle, jotka siis läpituuletettaessa avataan molemmat.
- mikäli tuuletusluukku on kovin pikkuruinen/tiheästi verkotettu ja puusälein näkösuojattu), huonetuuletuksessa ulkoilma ja sisäilma vain sekoittuvat keskenään (likainen sisäilma "laimenee", mikä on hidas ja energiatehoton tuuletustapa.
- tuulettuminen tapahtuu nopeasti, kun ulkoilma pystyy "täyttämään huoneen", patjamaisesti korvaamaan huoneilman, eli sekä viileä ulkoilma valumaan lattian kautta huoneeseen että lämmin sisäilma karkaamaan katonrajan kautta pihalle.
  - suljettaessa tällaisen nopean tuulettamisen jälkeen tuuletusluukut, ulkoilma lämpenee huonepintojen lämpötilaan, jolloin sen yleensä ennestään sisäilmaa alhaisempi suhteellinen kosteus laskee entisestään, mikä on paitsi rakennuksen pinnoille terveellistä (homeen kuten sädesieni ennaltaehkäisy, mikäli sellaista kohonnutta riskiä huoneistossa muuten on), niin luteille, turkiskuoriaisille, kirpuille, muurahaisille jne. humuskosteutta tarvitseville hyönteisille haitallista.
- etenkin mikäli rakennuksen käyttöaste kasvaa yli sen, jolle käytölle rakennus on alunperin auunniteltu - esimerkiksi hotellikäyttöön muunnetut tuvat vanhoissa kulttuuriperintö-rakennuksissa, taikka luokkakokojen kasvatettaessa ja oppilaiden/opiskelijoiden hengaillessa välitunnit sisätiloissa - on odotettavissa, että etenkin paukkupakkasilla kosteutta kondensoituu kivisiin (tiilisiin/betonisiin) rakenteisiin kertyen (voimakkaammin kuin rakenne ehtii kuivattaa sitä pois).
  - kondensoitumisessa rakentisiin tapahtuu, että lämmin huoneilma, joka sisältää absoluuttista kosteutta, jäähtyy, kun se joko ilmana virtaa kokonaan höyrynsuluttoman ulkoseinäraknteen, tai sitten tervapaperi-ulkoseinärakenteen läpi hitaasti mutta varmasti kohti ulkopintaa (mm. katonrajan ylipaineesta sekä osmoottisesta entropiavoimasta johtuen, lisäksi ilmankosteus leviää rakennuksen rakenteiden sisällä humusmateriaalin kapillaarisuudesta johtuen eteenpäin). Tällöin ilman jäähtyminen kohottaa sen suhteellista kosteutta "kosteusprosenttia", kunnes se nyrkkisääntönä noin +16 ^oC alitettuaan, alkaa tiivistää kosteutta pintoihin, kuten eristekuituihin ja humusmateriaaliin eli biologisperäisiin kuituihin kastellen ne. Tällainen kastuminen, romahduttaessaan eristemateriaalin eristyskyvyn, entisestään voimistaa huoneilman kosteuden kertymistä seinärakenteisiin, koska jäähtyminen tapahtuu aina vain lähempänä huoneenpuoleista seinäpintaa. Puolestaan tällaisen höyrynsuluttoman seinän toimiessa 'suunnitellusti' ilmankosteutta siirtyy seinän sisään ja absorboituu humusmateriaaleihin niin vähän, että seinän ulkoilman puolelta tapahtuva seinän sisäkanavaan virtaava taikka pelkästään seinän lkopintaan vaikuttava ulkoilma, joka kosteanakin, koskettaessaan muutaman asteen ulkoilmaa lämpimämpää pintaa, kuivaa sen verran alle sadan prosentin, että se nappaa seinän haihduttamaa kosteutta matkaansa.
    - Jos ilmankosteuden konsoituminen ulkoseinärakenteiden - tai välikattorakenteen eristeisiin - pääsee alkamaan, se em. ketjureaktion takia etenee nopeahkosti ja aiheuttaa epäterveellistä homekasvustoa. Tämä homekasvusto pelkästään kasvulle ominaisesti kerää kosteutta itseensä, eli voimistaen entisestään kostuden kertymistä.
      - periaatteessa homekasvuston muodostumista saattaisi pystyä torja homesuoja-maalinpohjustimin, mutta vastaava vaikutus saadaan huolehtimalla, ettei kosteus ylipäänsäkään aloita kertymistään raknteisiin. Jo alkanut kertyminen voidaan periaatteessa pysäyttää huolehtimalla rakenteen kuivattamisesta. Ennaltaehkäisy onnistuu yleensä sillä, että toimitaan rakennusmääräysten mukaan, mutta kylläkään nekään eivät sitä takaa, koska niissäkin voi olla gäppejä. Esimerkiksi kun rakennusmääräysten mukaan teoriassa olettaa asennetun höyrynsulkumuovin ilmanläpäisevyyden olevan nolla ja käytännössä tämä muovi napsutellaan miljoonin niitein ruoteiden pintaan kinni. Maalaisjärjen käyttämisellä sekä suunnittelu- että toteutuksen yhteydessä voi marginaalisen vähäisellä lisävaivalla säästyä paljolta.
    - Haihtumista vastaava reaktio sublimoituminen tapahtuu aivan vastaavalla tavalla pakkaskeleilläkin.
periaatteessa tuvissa, joissa yöpyy isompi porukka, sänkyjen peitot / täkit kannattaisi nostaa tuolien selkänojille konservatiivisen aamutuuletuksen ajaksi, jolloin tällä tuuletushetkellä tavoiteltavan kosteuskuorman poistamisen tehokkuus paranee entisestään eli tarpeellinen tuuletusaika lyhenee.
- yksi tuuletushetki kerrassaan yleensä on tarpeeksi LVI-teknisen tilanteen normalisoimiseksi, jos halutaan "ultratuulettaa", niin uusi tuuletushetki suoritetaan vasta huonelämpötilan kohottua kunnolla normaalitasolle, tuuletusluukkujen sulkemisen jälkeen, mahdollisten jämäkosteuksien - esimerkiksi täkeistä - ehdittyä jälleen kohottaa uuden huoneilman suhteellisen kosteuden. Periaatteessa tällöin täkit kannattaa kääntää ympäri tuuletushetkien välillä, mikä samalla tuottaa sisäilman pyörteilyä ja homogenisoitumusta, joka auttaa jämäkosteuksien siirtymistä huoneilmaan.

Pakko-progressiivinen jatkuvatuuletus[muokkaa]

Jossain tilanteessa, kuten jos lapsia yöpyy sellaisissa em. painovoimailmanvaihtoisissa tuvissa, joissa tuuletusikkunoiden availu aiheuttaisi korkealtaputoamisen riskin, voidaan konservatiivinen aamutuuletus mahdollisesti korvata tällaisella 12 VDC järjestelmällä.

aluksi tarkistetaan ja määritellään painovoimais(t)en ilmanvaihtokanaviston/-kanavistojen rakenne, ek. ylin sisäänmenoaukko.
seuraavaksi joko otetaan tämän aukon edestä ritilä kehyksineen pois edestä ja mitataan dimensiot, ek tämän vakaasuuntaisen haarankohdan jälkeisen pystykanavan syvyys sekä leveys.
piikataan tarkasti vaakatasossa, varovasti, tiiöiä halki murskaamatra, jommastakummasta hormin kyljestä sisään hormiin em. ylimmän sisäänmenoaukon yläpuolelle, muutama, esimerkiksi neljä, reikää (d<10mm) vieretysten, joihin pujotetaan ohuet metallitapit/-pinnat.
valmistetaan useasta 5-18 VDC- jännitevälillä toimivasta tietokonepuhaltimesta yhdestä tai kahdesta kappaleesta koostuva "puhallinlevyke" samoin päin asennusliimalla tai nippusitein vieri viereen puhallinmoduuleja kiinnittäen.
- pyritään saamaan puhallinlevykkeiden dimensiot lähelle pystyhormin poikkileikkausta (metallitappien kohdalla), voidaan hyödyntää jopa yli tuuman korkuiseksi päätyvää 'laajenevaa tiivistenauhaa'.
joko asennusliimasaumaan upottaen tai ulkoisena johdotuksena kolvataan puhaltimien vähkojohdot rinnan toisiinsa.
asetellaan puhallinlevykkeet ylimmän sisäänmenoaukon kautta näiden metallitappien muodostaman hyllyn päälle ja liitetään virransyöttöön.
- liitospaloina voidaan käyttää normaaleja tai minikokoisia naaras-lattaliittimiä, jolloin ne voidaan liittää virransyöttöön lattasulakkeiden tai mini-lattasulakkeiden avulla.
- virransyöttö voi olla esimerkiksi muuntaja säädettävällä jännitteellä.
kiinnitetään pystyhormin jokaisen sisäänmenoaukon eturitilän eteen esimerkiksi verho tai läppä, tai eturitilän taakse lasivillanpalanen, jossa on kahvalenkki, jolla käsitellä sitä ja kiinnittää se eturitilään, estäen niiden putoilu pystyhormiin vahingossa. Todennäköisesti pikku sivuverho on kätevin.
tuvissa, joissa on majoittautujia, sisäänmenoaukon rajoituksen poistetaan, mutta tyhjissä huoneissa pidetään ilmanotto rajoitettuna (tarpeettoman lämmönhukan välttämiseksi).
- puhallinlevykkeitä on hyvä pitää keskeytyksettä päällä (jollaiseen käyttöön tietokonepuhaltimet on tarkoitettukin), jotta ne eivät esimerkiksi pinttyisi.
- puhallinlevykkeiden pyörittämisteho olisi hyvä säätää toisaalta yöllisen melutason kannalta, toisaalta majoituskäytössä olevien tupien lukumäärän kannalta sopivaksi.
- puhaltimien virrankulutus, yhteensä 1-50 W on merkityksetön verrattuna esimerkiksi kuuman poistoilman lämpötehohäviöön (jopa useita kilowatteja), eikä näin ollen puhaltimien voimakkssuutta tarvitse esimerkiksi virtausvastuksen perusteella säätää (vaikka kaikki sisäänmenoaukot olisivat esimerkiksi keskipäivisin rajoitetut, ei puhallinlevyn tehoa tarvitse väliaikaisesti alentaa siksi vuorokaudenajaksi).

Pakko-pikaeristys[muokkaa]

Kiertovesipatterien takana seinäpinnan lämpötila on kohonnut, kuten myös lämmönhukka / sisälämpötilan ylläpitämisessä vallitseva epäkohta. Pikaeristyksen tavoitteena on "palauttaa lämpötilajakauma ulkoseinärakenteen poikkileikkauksessa/höyrysulun kohdalla normaalitasolle". Toisin sanoen lisäeristys tehdään ulkoseinän sisäpinnalle. Ylilämmöstä johtuen tällainen poikkeus (sisäpinnan puoleinen eristäminen) ei ole LVI-teknisesti ongelmallinen (laskennallinen kastepiste ei siirry höyrysulkupintaan, kosteutta ei kondensoidu huoneenpuoleiseen pintaan höyrysulkumuovia.

Kiteytettynä, umpisolumuovisista telttapatjoista leikataan vesipatterien alakannattimien päälle asettuvia laikkuja, jotka teljetään seinäpintaa vasten pujottamalla telttapatjan ja patterin väliin tasaisin välein umpisolumuoviputkiloita, jollaisia saa esimerkiksi purettua sateenkaarenvärisistä lasten retkeily-istuinalusista. Telttapatja maksaa nelisen, istuinalunen pari euroa. Vesipatterityypistä riippuen telkeäminen voidaan tehdä myös telttapatjasta leikatuin kapein soiroin (ylipitkinä soirot on helpompi pujottaa patterin ja patjan väliin), ja toisaalta umpisolumuoviputkiloita voi halkaista kapeammaksi (elastisemmaksi) tai litteämmäksi.

Laikku kannattaa mitoittaa leveydeltään sellaiseksi, että verhot mahtuu pujottamaan lämpöpatterin taakse eriyttämään ilmakonvektioita ilkunalasipinnasta, toisin sanoen ellei verho mahdu telttapatjan väliin, patjan leveys yläpinnastaan yläkannakkeiden leveys, alapinnastaan alakannakkeiden leveys. Laikun tarvittavat leikkaukset saa tehtyä puhtaasti mittailemalla patterin takaisen alueen ulokkeita (huom asennusten mahdollinen epäsymmetrisyys) ja/taikka sitten vaihe vaiheelta mallailemalla laikkuja paikoilleen. Seuraavassa osviitaksi (asennuskohteeseen sovellettavaksi malliksi) hifi-metodologia tällaisten telttapatjaeristeiden asentamiseksi:

ennen aloittamista kannattaa arvioida patterin yläkiinnikkeiden uudelleenpaikoittamisen tarve (ks. Energiataloudellisuus-artikkelin sähkönsäästövinkki ~14.). Periaatteessa järkevintä olisi uudelleenpaikoittaa yläkiinnikkeet patterin/ikkuna-aukon keskikohtaan vieri-viereen, mikälin tällaisen seinäankkuroinnin patterin taakse vain saa tehtyä tukevasti. Tällöin sivuverhot saa tarvittaessa pujottaen vesipatterin taa vedettyä aivan kiinni asti.
- Yläripustusten tarkoitus on estää patteria "kaatumasta", josta syystä kannattaa laittaa ei vain toista vaan molemmat ripustimet siltä varalta että jompikumpi vahingossa löysähtäisi ja irrottaisi otteensa patterista. Esimerkiksi lasten kurotellessa ikkunaan.
aluksi mitataan vesipatterin alakannattimien ulompien sivujen välinen etäisyys sekä sisempien sivujen välinen etäisyys. Eristelevyn (telttapatja) alareunan leveys mitoitetaan molemmilta puolilta viitisen senttiä yli alakannakkeiden, koska ne lopuksi taitetaan kaksinkerroin.
seuraavaksi asetellaan eristelevyn yläkulma vesipatterin sivukautta sen alakannaketta vasten ja kynällä tai patterin yläsärmää vasten painaen merkataan patterin korkeus patjaan. Tämä mitta kopioidaan eristelevyn toiseenkin alakulmaan.
seuraavaksi merkataan eristelevyn alareunaan keskikohta kynällä ja sen avulla keskittäen merkataan patterin alakannakkeiden sisempien sivujen välinen etäisyys. Leikataan eristelevyn molempiin alakulmiin hahlot/"inversiokulmat", jotta tämä eristelevy "loksahtaisi" paikoilleen.
pujotetaan eristelvy (telttapatjan rullamainen muoto kääntäen niin päin, että se luonnostaan patterin keskivaiheilla kaareutuu seinäpintaa vasten) varovasti patterin sivukautta paikoilleen. Mikäli on liian ahdas pujottaa eli telttapatja on turhan kookas, voidaan alakannakkeiden loveusta madaltaa, tai vaikka kokonaan poistaa ne, leikkaamalla patjaa alareunasta kapeammaksi. Kun patja on paikoillaan vesipatterin takana, varovasti painellaan yläkannakkeiden kohdat patjaan. Poistetaan eristelevy vesipatterin takaa ja leikataan nämä yläkannattimien kohdat auki.
nyt kun nähdään yläloveukset ja alaloveukset, voidaan leikata eristelvyn sivusärmät niiden suuntaisiksi.
lopulsi pujotetaan paikoilleen ja napaloidaan molemmat sivureunat kaksinkerroin (esimerkiksi yläkulmista alkaen jonkun puulastan avulla. Voidaan myös esimerkiksi em. sateenkaarenvärisestä lasten istuinalusesta irrotetuista tötteröistä leikata patterivälin paksuuden pituisia palasia, jotka tönätään paikoilleen pelkästään telttapatjaeristelevyn kulmista. Vedetään pois mahdolliset aaltoumat eristelevystä, minkä jälkeen valmis.

Myöskin voidaan selkaisessa tapauksessa, että tämä eristepatja sujahtaa ongelmitta paikoilleen, niin hifistellä ja patjan muotoonsa leikkaamisen jälkeen päällystää se molemmilta puolin alumiiniteipillä. Tällöin eristepatjasta tulee suoran litteä pinta, jäykkä "kortti", jolloin se on kätevä esimerkiksi sijoittaa syksyisin patterin taa ja poistaa keväisin. Vaikkei eristepatja menisi sujuvasti, voidaan se folioida ja sitten leikata poikki ja ujuttaa puolikkaina paikoilleen.

folioteipatessa (100mmleveällä kiiltävällä alumiiniteipillä) mattoalue tasaiselle pinnalle. Tarvittaessa kiinnittäen teipinpaloin tai kirjapainoin.
Teipattava pinta puhdistetaan.
teippiosuus leikataan ja jotain pöydän särmää vasten toinen pää teipaten poistetaan alapuolinen suojakalvo koko matkalta.
pidetään pinteessä ja laskettaessa kohdilleen maton pintaan tehdään samalla pientä edestakaista sivuttaisliikettä teipin takertumisen estämiseksi, painetaan täsmälleen paikoilleen (noin 10mm lomittaisuus teippikaistaleiden saumoissa), kevyesti painaen vedetään sormella ensin kevyesti kiinnittymislinja päästä päähän, sitten silottaen loput.
lisäksi pehmeällä rätillä painetaan teippikaistale kunnolla umpisolumuovin pintaan.

Levyt viidaan vaikkapa suunnitella teipattavan sijoilleen seinään patterin taa ensin esiteippaamalla kapeiksi soiroiksi leikattua alumiiniteippiä eristelevyn reunasärmiin niin, että kun levy teippeineen on ujutettu paikoilleen, alumiiniteipit saatellaan seinäpintaan kiinni. Onnistuu näiden alumiiniteippisoirojen teippaaminen paikoilleen jälkikäteenkin.

Tämän välin voi myös esimerkiksi sillata, villata tai räsyvaattein eristää umpeen, jolloin kuitenkin lämpöpatterin radiaattoripintojen lomaiset ilmakonvektiot jonkin verran estyvät, jolloin lämpöpatteria - jonka lämpöteho on suunnitteluvaiheessa mitoitettu huonetilalle ominaisen lämmönhukan perusteella - joutuu säätämään tavanomaista kuumemmaksi. Tällaista ylilämpöä ei välttämättä tule tarpeeksi, jos lämminvesikiertojärjestelmässä on ulkolämpötilan perusteella automaattisesti optimoituva sekoitussuntti ("oumanni"), joten siksi litteämpi telttapatja - tai vielä ohuempi joogapatja - on käytännöllisempi ratkaisu.

Pakkoripsauttelut[muokkaa]

Mikäli imurointi ei voi tulla kysymykseen esimerkiksi sähkön säännöstelyn takia, kannattaa asunnon lattioilla olla useampia pienehköjä mattoja isojen persialaismattojen sijaan. Pieni natto on helppo nostaa ilmaan ja varovasti omalla paikallaan ripsauttaa muruset paljaalle lattialle. Jolloin ne voidaan lastata kasaan, rikkalapioida, pyyhkiä kostealla rätillä taikka sitten jättää maton alle esimerkiksi naapurin Rollen tupatarkastusta odottamaan.

Pakko-imusieppari[muokkaa]

Mikäli edellisen sijaan nimenomaan halutaan imuroida kaikkea, voi imurin varren ja suulakkeen väliin kiilata nylon-sukan tai ohuehkon puuvilla-polyester-sukan. Tällaisen vipstaakin funktio on kopata isommat roskat ja vaikkapa lego-palikat sekä lisäksi vähäisiä määriä vettä imuroidessa (esimerkiksi likatahraa vesikostuttamalla poistettaessa) kopata vesipisarat siten, että ne jatkavat sukasta matkaansa höyrystyneenä kaasuna (pölypussin lävitse, kastelematta sitä). Ks. Myös Pirkka-niksi lisälukemiston puolella.

Pakkomääräaikaiset sähkösopimukset[muokkaa]

Sähkönhinnan vaihdellessa voimakkaasti, monikaan sähköyhtiö ei uskalla enää tarjota yksityisasiakaskunnalleen tasahintaista sähköä, edes vaikka sähköyhtiöllä olisi omaa sähköntuotantoa (ei tarvitse ostaa kaikkea sähköä pörssisähkönä). Tähän yleistilanteeseen todennäköisenä selittävänä tekijänä on ison osan kotitalouksista muuttuminen sähkön suurkuluttajaksi sähköautoilun myötä. Toisaalta sähköautoilijatalouksien on yksinkertaisempi sopeuttaa vuorokautista sähkönkulutustaan pörssin hintavaihteluihin.

Toisin sanoen sähköautojen lataaminen kannattaisi eriyttää kokonaan omaksi sähkösopimuksekseen, jolloin kotitalouden muu vuorokautinen sähkönkäyttö palautuu sähkökauppiaiden laskentamallien raameihin, ja autojen lataaminen voidaan hinnoitella tarkoituksenmukaisemmin, esimerkiksi spot-hintaan ja spot hinnan integraaliin (hinnan muutoskerroin tai sotten proggressiivisesti vaihteleva spot-hinta) sitoen. Periaatteessa tällöin sähköautojen latailu painottuisi aggressiivisesti pelkille vuorokausivaihtelun kaikkein kevyimmille varteille ja sähköenergiayhtiön oma tuotanto riittäisi huomattavasti paremmin kattamaan oman asiakaskunnan tosiasiallisen akuutin sähkönkulutustarpeen - jollaisiin puitteisiin omia sähkölaitoksia hyödyntämän sähköyhtiön liiketoiminnat on alunperin perustettukin.

Periaatteessa sähkömarkkinajärjestelmä ei ole valuvikainen, mutta sähköntuotantokapasiteetin ollessa alijäämäinen - puhumattakaan että merkittävästi alijäämäinen - tarpeeseen nähden, sähköautoilijat yrittävät paniikinomaisesti saada edes omat autonsa ladattua täyteen, mikä hankaloittaa valtakunnan sähköverkon palauttamista häiriötilanteista. Tällöin syystä akuutimmin sähköä tarvitsevat tahot, joilla on samantasoisia pörssisopimuksia kuin sähköautojen latauspisteillä, joutuvat kiipeliin.

eräs ratkaisukonsti tähän valtakunnalliseen sähkötaseongelmaan voisi olla sellaisten sähköliittymien, joissa on sähköautojen latausta, systemaattinen viikkorytmittäminen sammutellen niitä tietysti tosiasiallisesti kriittisten kulutushuippujen aikoihin, mutta vakiona pysyvien viikkoaikataulutusten mukaan (jolloin esimerkiksi taloyhtiön saunavuorot olisivat uudelleenjärjesteltävissä).

Kuriositeettina

Tuulivoimala (laajoista tuulivoimapuistoista puhumattakaan) tarvitsevat nimelliskapasiteettinsan verran säätövoimaa, ennenkuin tuulivoimala voidaan laskea valtakunnan sähköntuotantokapasiteettiin. Säätövoimalaitoksen ylösajo sekä alasajo maksavat rahaa. Tästä syystä sähkömarkkinoiden mekanismit saattavat ratkaista tuotannon ja kulutuksen epätasapainotilanteen kustannustehokkaimmin sähkön spottihinnan pudottamisella nollille eli ylituotantosähkön tuhlaamisesta maksamista. Tällöin kyseiset sähkön ylituottajat ottavat takkiin kyseisinä ilmaistunteina

Edellä kuvatun toimintaperiaatteen mukaan mitä tehokkaampi tuulipuisto tai yksittäinen tuulivoimalaitos, sen enemmän tuulen nopeuden muutokset kustantavat laitoksen varavoimalaitoksineen omistajalle. Toisin sanoen mitä tasaisempaa tuulisuus vuorokauden mittaan on, sen kannattavampaa tuulivoima on, muttamitä isompi nimellisteho tuulivoimalaitoksessa/-puistossa sekä mitä ennakoimattomampaatuulen nopeuden muuttuminen, sen poskettomampi riski investoinnissa.

Edelleen yleistettynä valtakunnalliselle tasolle, mitä enemmän tuulivoimaa ja aurinkovoimaa yhteiskunnassa tuotetaan (sekä mitä enemmän sähköautoilijoita suurteho-latausasemineen), sitä vaikeampi sähkökauppiaan on etukäteen mallintaa asiakaskuntansa sähkönkulutusta sekä toisaalta sähköntuottajien spottihinnoitella tuottamaansa sähköä.

Tällöin toisin sanoen sitä riskialttiimpaa on investoida energiatalouteen, kuten simerkiksi laatia jonkun voimalaitoksen kannattavuuslaskelmia. Näin ollen todennäköisesti yleisesti ottaen sitä nihkeämmin uusia sähköntuotantolaitoksia halutaan rakentaa, koska isommat riskit.

Näin ollen sähkön spottihinnan aggressiivinen poukkoileminen jatkuu, kunnes esimerkiksi sähköautoilijat velvoitetaan lataamaan autojaan ainoastaan aurinko- ja tuulivoimalla taikka sitten ilmoittaen muutaman päivän etukäteen minä kellonajan aikavälillä sitoutuu lataamaan sähköautoaan.

vaihtoehto beenä markkinoiden vakauttamiseksi voisi olla ylitarjontasähkön kiehuttaminen kaukolämpövedeksi (vastaava säästö kaukolämpölaitosten polttoaineissa). Vaihtoehto ceenä yhteiskunnan sähköverkon tasetta (so. vaihtovirran taajuutta) tarkkailevat lisälaitteet, joilla esimerkiksi kytkeä kotitalouksien varaavia laitteita kuten lämpimän käyttöveden boileri, päälle ylituotannon aikaan. Sen sijaan tietoliikenneyhteyksin etäohjattavat kodin sähkölaitteiden hallintapäätteet paitsi eksponentiaalisesti lisäävät epäsymmetrisen sodankäynnin uhkia ja vahinkojen laajuutta, myöskin heikentävät sähköjärjestelmien toimintavarmuutta esimerkiksi ukkoskelillä, ja tällaiset ratkaisutavat siksi ovat poissuljettuja tietenkin.

Toisin sanoen kuten ylläolevan linkin artikkelista ilmenee, Suomen tämänhetkisin (2022) avuin valtakunnan sähköntuotannon tase lyhyellä aikavälillä melko suurella todennäköisyydellä ja pitkässä juoksussa väistämättömästi jäädään vakavasti alijäämäiseksi talven paukkupakkasjaksojen aikana (korkeapaine, jatkuva tyyni keli). Kyseisten jaksojen aikoina (tuntihinnalla sähköä hankkiva) teollisuus joutuu säästämään sähköä, mutta yhtä lailla yksityisasiakkaille, kansalaisille, jotka käyttävät sähköä joko tasahintaisin sähkösopimuksin tai sitten tuntihintaisin. Koska sähköyhtiöt sekä yksityiset kuluttajat yleisesti ottaen ovat paitsi teollisuutta vakavarattomampia, niin myöskin yhteiskunnan toiminnan (elinkeinoelämän) kannalta toissijaisia toimijoita, kelluvana sähkön kohoaa rajusti, kunnes sähkön hinnan kohoaminen pudottaa köyhimpiä pelureita pois, kuten valitettavasti meidän yksityisten sähkönkuluttajien lisäksi matalakatteisia alkutuottajia. Ratkaisu on sähkön säännöstely. Tässä artikkelissa sivujuonteena käsiteltävät poikkeusmenettelyt ovat siksi aivan asiallisia siis.

Pakko-perunakaulahuivit ja pakko-maakellarointi[muokkaa]

Perunat jonkin verran hengittävät (hiilidioksidia ja vesihöyryä ja tuottavat omaa lämpöä talvisin. Tästä syystä automaattisen säätöjärjestelmän tueksi voisi olla järkevää asentaa esimerkiksi hallin kulmaan tai tuuletusluukun yhteyteen counterflow-ilmanvaihtojärjestelmä. Lämmönvaihdinkennosto koostuisi esimerkiksi ohuesta aaltopeltilevyistä, joiden väleihin on pujotettu kapeat huopasoirot ylä- ja alapäihin. Kyseisistä kohdista levyt on pultattu nippuun. Kennostojen Kyljet täytetään umpeen uretaanipistoolilla. Kun kaikki reunat on kaikkialta ilmatiiviit, voidaan pakan ylä- ja alapäihin porata molempien ilmanvaihtokanaalien kokoiset läpimenot ja sitten uretaanilla tukkia joka toinen kanaalivälit, vierekkäisissä putkissa eri kanaalit. Kyseinen pakka voidaan ankkuroida pystyyn ulkoseinän sisäpintaan, sitten aukottaa oikeisiin kohtiin venttiilisäleikköjen läpimenot ulos (alareunaan). Pakan etupinta peitetään ohuella XPS-levyllä, johon upotetaan alareunan aukotusten kohtiin vastakkaisiin suuntiin puhaltavat 12VDC puhaltimet (katonrajaan).

Ilmanvaihto ylläpitää sopivan matalaa ja happipitoista ilmastoa perunavarastossa ja vähentää muun luukuttamisen tarvetta. Vaikuttaa todennäköisesti sen verran vähän varastohallin lämpötiloihin, että olemassaoleva automatiikka voidaan antaa toimia taustalla entiseen malliin. Puhaltimien (todennäköisesti rinnankytkeminen on fine) tehonsäätö manuaalisella led-himmenninkytkimellä.

*

Maakellarin perusidea on, että kellaritilan sivuseinämien takainen maamassa johtaa maalämpöä kellariin ja maakellari sijoittuu tällöin routakerroksen alapuolelle. Jolloin periaatteessa erillistä lämpöeristystäkään ei seinissä tarvita.

Maan pinnalla olevan varastohallin kohdalla maakellarointi onnistuu ensin muovittamalla tai sopivasti routaeristämällä seinää, sitten pengertämällä maamassa ulkoseiniä vasten vähintään kivijalka peittoon (jolloin mahdolliset lattian reunojen vehingolliset kylmäsillat muuttuvatkin hyödyllisiksi "lämpösilloiksi", ehkä jopa esimerkiksi parin metrin korkeudelle. Ulkoseinävaipan alareunan ilmaraon tuuletus huomioiden esimerkiksi muovittamisen sijaan tai lisäksi jakamalla tasaisin välein aaltopeltiprofiililevyä umpeenpengerrettäviä ulkoseinäpintoja vasten. Tietysti kannattaa esimerkiksi ruohoistutuksin pyrkiä vakauttamaan maamassa huuhtoutumasta esimerkiksi kevätsateiden mukana Perämerelle. Kun hallin pohja sekä seinien alareunat lämpiävät maaperästä päin, tällöin periaatteessa hallin sisäilma sekoittuu passiivisesti, lämpimän ilman kohotessa keskilattian kohdilta ylöspäin ja valuessa ylkoseinäpintoja myöten takaisin lattianrajaan. Tällöin periaatteessa kannattaa jättää rakoa ulkoseinäpintojen eteen ilmakonvektiolle, joka siis tasaa varastotilan sisälämpötilaa. Alimpia ulkoseinien vastaisia perunalaatikoita saattaa olla järkevä esimerkiksi pressulla suojata kylmältä, mikäli varastoitavien perunalaatikoiden ympäri pääsee kävelemään, edullisin ratkaisu saattaisi olla käydä tukun kautta ja "paalata" tuorekelmulla alalaatikot.

Mikäli perunavarastoon päättäisi hankkia ilmalämpöpumpun, se kannattaisi sijoittaa suunnilleen lattianrajaan, puhaltamaan luonnollisen konvektion suuntaisesti ilmaa laatikoiden alle. Ylipäänsä miten perunavarastotilaa lämmitetäänkään talvipakkasilla, kannattaa huomioida perunoiden sekä lattialaatan kaiken kaikkiaan todella iso ominaislämpökapasiteetti sekä lämpötilan tasauspuskuri, minkä/joiden ansiosta on mahdollista esimerkiksi kelloajastamalla osan puhaltimista lämmittämään keskilattioita (puhallus perunalaatikoiden alle, huom. alalaatikoiden muovitetut kyljet) edullisimmilla klo 00:00-05:00 tunneilla.

varastatotilassa kun meluhaitasta ei ole kuin hyötyä (häiritsee rottia), niin tavallisen hallilämmittimen sijaan voisi olla syytä käyttää hyvän hintalaatusuhteen hiustenkuivaajia. Niillä on helpompi kohdistaa puhallus halutunlämpöisenä kunkin laatikkojonon alle. Oman kenttäkokemuksen (omakotitalon leijupetikattilan puhallin) hiustenkuivaajat jaksavat pyöriä moitteettomasti kuukausia ja senkin jälkeen vain sammahtavat (hiustenkuivaajan sisäänrakennetut suojaominaisuudet) teoriassa hiustenkuivaajan elinkaarta voi pidentää aavistuksen asentamalla se vakaalle alustalle (hyrrävoimat eivät kuormittaisi puhaltimen akselia)
lämpötilapuskurin lisäämiseksi voisi olla järkevää sijoittaa välittömästi puhaltimen edustalle tai mahdollisesti keskemmälle perunalaatikoita (lattiakerrokseen) kuution vesisäiliöitä. Veden ominaislämpökapasiteetti 4186 J/kg*K tarkoittaa, että viiden kelvinin lämpötilaero vesikuutiossa sisältää 21 MJ lämpösisällön (5,8 kWh).

Huom. hallirakennuksen yläpohjan lisäeristämismahdollisuudet sekä mahdollisuus asentaa ilmalämpöpumpun ulkoilman puoleinen yksikkö ilmatieyhteyteen välikaton kanssa. Periaatteessa voidaan myös orsittaa ja läpinäkyvällä rakennusmuovilla tai XPS-koteloiden kanavoida ilmayhteys välikatolta maanpinnan tasalle jo-asennetun ulkoyksikön taa (lauhdutusilman imupuoli). Jollaisella ratkaisulla periaatteessa saadaan koottua sekä seinien ilmavälien että välikaton hukkalämpövuot talteen.

Pakko-muumipappapatteri[muokkaa]

Alun alkaen herttaisille pikkulapsille suunnatut muumihahmot löivät läpi ek. sellaisella ominaispiirteellään, että nämä olivat ankaria viininläträäjiä/dokaajia.

Lasiset viinipullot kannattaa täyttää vedellä ja asettaa esimerkiksi leivinuunin pankolle tai keskuslämmityspatterien päälle ikkunoiden alla. Periaatteessa kannattaa hyödyntää kertaalleen kiehautettua vettä (hapetonta), tai lorauttaa vaikkapa lasinpesunestettä, etikkaa tai suolaa sekaan (mahdollinen lattialle loiskahtanut pullo (esim. kotieläimen jäljiltä) olisi helpompi todeta (haju) ja kuivata (ei niin akuutti kriisi, koska kostunut kohta ei homehdu niin nopeasti, välttämättä ollenkaan) periaatteessa voi myös hankkia korkkaamattomia viinipulloja varkaille vietäväksi. Muumipappapatterista on hyötyä lähinnä lämpötilan puskurointiin eli pistemäisesti ylilämpimät kohteet eivät tuhlaa lämpöenergiaansa entropiaan sekoittuessaan viileän huoneilman kanssa, vaan ensiksi lämmittävät lämpöpuskurin, jolloin kyseinen pistemäinen lämpötilaero pienenee ja lämmönluovutus pitenee. Lisäksi lämpimiä pottuja on yksinkertainen siirtää lämmön lataamiseksi (esimerkiksi sisäsaunan, puukiukaan, varaavan takan kiertoilmakanavien, savuhormin yläosien tai keittiön sähköuunin jälkilämmöstä) ja vapauttamiseksi (esimerkiksi sängyn jalkopäähän, iltaisin jääkylmien jalkojen esilämmittämiseksi).

Pakko-kahvitermarilämmitysjärjestelmä[muokkaa]

Menetelmä perustuu tukussa tai inyernetissä tarjolla olevaan edulliseen ohueen silikoniputkeen, jota on pitkä yhtenäinen pätkä, useita kymmeniä metrejä. Periaatteessa voidaan haaroittaa useampaan rinnakkaiseenkin, jos halutaan lisätä lämmitystehoa (nopeuttaa kuuman veden imuvirtausta termarista), mutta loogisempaa olisi mielummin käyttää useampaa erillistä silikoniputkea.

Huoneiston jonkun huoneen pöydälle asetetaan esimerkiksi termospullo tai kattila eristekuupassaan turvallisesti pöytätasolle, jossa lämpöeristetyssä astiassa vettä, jonka annoksen sisältämä lämpöenergia (lämpötilaeron perusteella) tiedossa.
levitellään silikoniputki huoneistoon siten, että sen alkupää ulottuu lämminvesiastiaan ja loppupää kylpyhuoneen lattiakaivoon (tai lavuaarin pystyviemäriputken alapäähän saakka).
silikoniputken päihin voidaan tarvittaessa pujotella/pyöritellä muttereita (tai 'jatkomutteri') painoksi sekä esimerkiksi magneettiankkurointia varten.
työnnetään silikoniputkea noin metrin verran lämminvesiastian pinnan alapuolelle, painetaan sen jälkeisestä osasta putki littuun sormella, vedetään vedenalaiset lämpsät kattilan ulkopuolelle ja vapautetaan putken virtaus. Lappo käynnistyy.
lappo siirtää veden astiasta viemäriin jäähdyttäen sen täysin huonelämpötilaan eli vapauttaen lämmön tasaisesti huoneistoon.
määritetään veden hupenemisvauhti eli lämminvesiastian vedenpinnan laskemisnopeus esimerkiksi rullamitalla - taikka lattiakaivon puolelta tyhjällä litran maitopurkilla.

Pakko-lämpöilmapumppu (LIP)[muokkaa]

Tilanteessa (kuten saunamökki tai retkeilykämppä), jossa saatavilla on kuumaa vettä, mutta ei sähköä, voidaan rakentaa 'lippi': asetetaan kaksi esimerkiksi kannellista sankoa lattialle vierekkäin, esimerkiksi 5cm etäisyydelle toisistaan ja niiden taakse pieni ja hiljainen USB-pöytätuuletin. Puhallus voidaan suunnata sängyn/sänkyjen alle tai esimerkiksi puhaltamaan pöydän alta nukkujia kohti.

kun pöytätuuletin puhaltaa tämän raon läpi (kohti huoneen käyttäjiä, samalla sekoittaen huoneilmaa sinänsä) ilma lämpiää, ja täten toisaalta jäähdyttäessään vesiä sangoissa, sankojen vesi pyörii pystysuunnassa ympyrää sankojen sisällä (tasaten vesien lämpötiloja sangoissa.

Lipin karvalakkiversio olisi ämpärin, jossa kuumaa vettä asettaminen tuolin päälle keskelle huonetilaa. Tällöin toisaalta huoneilma rupeaa kiertämään, mutta ilma kohoaa suoraan kattoon, lämmittäen kattopaneeleja ja siten säteilylämmittäen nukkujia miedosti ennen jäähtymisen yhteydessä valumistaan ulkoseinien myötäisesti takaisin lattiatasolle mahdollisesti lisäten vedon tunnetta.

Pakko-tassutäkki[muokkaa]

Iltaisin maata mennessä kylmien jalkojen lämmittämiseksi voi peiton jalkopäähän, peiton alle, laskostaa viltin (tai päiväpeiton). Sängyssä pujottaa alaraajat tämän viltin alle/laskosten väliin, ja jalkojen lämmettyä tulee unissaan potkittua kyseinen lisäviltti sivuun/lattialle.

Pakko-selänlämmitin[muokkaa]

Selän saa lämpimäksi istahtamalla verhotetun ikkunan alapuolelle (esimerkiksi matolle) hyödyntäen lämpöpatteria selkänojana. Tällainen tapa ei heikennä huoneiston lämmityksen hyötykerrointa periaatteessa lainkaan, sillä sisälämpötilan ylläpitämisen tavoitteena on lopulta huoneessaolijoiden kohtuullisen ruumiinlämmön pysyminen yllä.

Pakko-autofryer[muokkaa]

Taipuisan alumiiniputken asentaminen (esimerkiksi nippusitein) auton moottoritilaan: putkensuulle tai sisälle mahdutettavissa pikkufööni tai isompi hiustenkuivain. Putken puhalluspään vieminen sytytys- tai hehkutulppien edustalle. Periaatteessa voi myös mattoveitsellä alumiiniputkeen kylkiviilto, jonka peukalolla painaa sisäänpäin, puhalluksen jakamiseksi useisiin pistemäisiin osiin moottoria.

Hiustenkuivaaja lämmittää moottoritilaa laajemmin kuin lohkolämmitin (moottoriöljyä), jolloin moottoritilan esilämmitys hiustenkuivaajalla merkitsee vähemmällä sähkön kokonaiskulutuksella parempaan lopputulokseen pääsemiseen. Lähtökohtaisesti tavoitteena on sylinterien palopesien esilämpiäminen moottorin kylmäkäynnistymisen parantamiseksi, toissijaisina tavoitteina moottorin muiden liikkuvien osien esilämmittäminen niiden kulumisen kylmäkäynnistämisessä ehkäisemiseksi sekä autonakun antotehon parantamiseksi. Kylmä eli hieman jähmeämpi öljy (jota "lämmitysroikalla" lämmitetään ei varsinaisesti kuluta moottoria eikä jarruta moottorin käynnistymistä yhtään, eikä öljyn lämmittäminen ole siksi mikään "silver bullet".

Hiustenkuivaajan kanssa lisävaivana on, että se on asennettava manuaalisesti moottoritilan sisälle, eli siten, että föönin tarvitsema tuloilma on moottoritilan esilämpiävää ilmaa, lisäksi konepelli on lämmittämisen ajaksi suljettava kokonaan (moottoritilan yläosien ilmatiiveys). Ja tämä hiustenkuivaaja on pölyyntymisen estämiseksi otettava manuaalisesti pois moottoritilasta ennen auton starttaamista.

Lämpötila-anturin avulla pystytään mm. määrittämään moottoritilan ideaalinen lämmitysaika (lyhin lämmitysaika moottorin esilämmittämiseksi tietylle vakioesilämpötilatasolle kussakin ulkolämpötilaasa). Moottoritilaan voidaan esimerkiksi viileämpiin alaosiin tahi hiustenkuivaajan imupuolen läheisyyteen tai vaikka moottorin paloilman muoviseen syöttöputkeen sijoittaa langaton ulkolämpömittarisensori, moottorin lämpenemisen seuraamiseksi asunnon sisältä käsin. Tällä tavoin siis pystytään optimoimaan moottorin esilämmittämiseen tarvittava sähkönkulutus minimiksi. Mikäli puhaltimen lämmittäessä moottoria todetaan konepellin ulkopinnassa lämpimiä alueita (kylmäsillat), voi niitä kohtia lisäeristää moottoritilan puolelta tarkoituksenmukaisilla sekä moottoriääniä että kuumuutta eristämään tarkoitetuilla elastisilla liimapintaisilla äänieristelevyillä. auton edustan voi myös huputtaa lämmittämisen ajaksi, jolloin samalla tuulilasin kuura pehmenee tai sulaa.

Pakkovirtapankit[muokkaa]

Huom. latausvirran rajoittamiseksi tarvitaan erillinen lisämoduuli . Esimerkiksi MOSFET-transistoriin perustuva virranrajoitin, joka on todennäköisesti kätevin, turvallisin, käyttövarmin ja edullisin ratkaisu tähän tarpeeseen. Niiden yhteydessä suositellaan nimellistä maksimivirtaa hieman suurempaa sulaketta tulopuolelle, laitteiston muiden osien suojaksi. Toisin sanoen valitaan nelipaikkainen sulakerasia, joista kaksi kytketään rinnankytkettynä tähän väliin (esim. 16A) ja kahta verkkovirtainvertteriä ennen (joiden ampeerimäärä puolestaan jonkin verran invertterin nimellisteoa pienempi). Vaihtoehtoisesti on olemassa piirikomponentti nimeltään virranrajoitindiodi, jossa virran vaihtelu ei vaikuta syöttöjännitteeseen, eli sellainen current regulating diode rinnankytkien olisi periaatteessa soveltuva komponentti tähän järjestelmään, paitsi että niitä tarvitsisi liittää aika monta sarjaan, koska läpipäästövirrat ovat ≤ 1A. Kolmantena vaihtoehtona step-down converter, jossa on sekä "voltage regulator" että "current regulator" (elektroninen moduuli, joka rajoittaa sekä syöttöjännitettä että syöttövirtaa sekä mahdollisen step-up -ominaisuuden lisäoptiona on toista tekijää rajoittaessaan samalla kohottaa toista lähemmäs maksimitasoa. Toisaalta latausjännite saattaa tällöin laskea liian alhaiseksi (vanhentaen akkua ennenaikaisesti) liian alhaisella lähtöjännitteellä kikkailtaessa. Optimaalinen latausjännite AGM-akuille on 14,8 V ja normaaleille autonakuille 14,4 V, toisin sanoen step-down -moduulissa aluksi säädetään kuormittamaton maksimijännite akulle optimaaliseksi, sitten esimerkiksi uhri-sulakkeen avulla säädetään maksimivirta halutuksi

Kannettava 230 VAC varavirtalähde. Varavirtalähteelle oletusarvoinen piirre on, että lataaminen ja purkaminen tapahtuvat vuorotellen, eikä siis samanaikaisesti kuten mm. autoissa. Tästä syystä valitaan syväpurkausta kestävä akku.

Akun kapasiteetti kannattaa valita optimaalisen latausvirran mukaan, jotta akun käyttöikä olisi pisin. Yleisesti ottaen tämä optimaalinen latausvirta on 10-20-25% akun kapasiteetin suuruudesta, esimerkiksi 40 Ah akun optimaalinen latausvirta on 4-8-10 ampeeria. Akun specseissä voi myös olla määritetty maksimi latausvirta ("initial current"). Toinen tekijä on invertteriin haluttu akun maksimi purkuteho ("cold crank amperes"). Kolmas akun valintakriteeri on fyysinen koko ja paino.
Seuraavaksi valitaan akun latauksen ohjausyksikkö, jollaisia on kahta eri päätyyppiä, MPPT ja PWM (isommille akkukapasiteeteille eli latausvirroille kannattavin maximum power point tracking ja pienemmille akustoille kätevämpi pulse width modulation). Tässä pakkovirtapankissa jokaiselle akulle tarvitsisi hankkia oma ohjausyksikkönsä, asentaen ensimerkiksi silikonilla akun kylkeen (huomioi akun sekä laitteen jäähdytystavat). PWM- ohjain on pitkäikäisempi ja edullisempi, mutta MPPT-ohjain energiatehokkaampi sekä soveltuvampi kylmiin ilmastoihin. PWM-ohjain kontrolloi akun latausvirtaa hakkurilla, mutta ei kuitenkaan jarruta sitä (esimerkiksi RCL-piirein): ohjainyksikön syöttövirran ampeerimäärän on siis sovelluttava ladattavalle akulle, siis ollen suuruudeltaan esimerkiksi nelinkertainen suhteessa akun kapasiteetin suuruuteen, ja toisaalta kestäen akun "initial current" -lataamista, (isomman nimellisvirran laite on suunnilleen samanhintainen kuin pienempi).
Ohjainyksikölle tuleva maksimi-latausvirta kannattaa olla auton tupakinsytytinliitännän sulaketta pienempi, jotta tätä varavirtapankkia voidaan turvallisesti ladata minkä vain auton tupakinsytyttimestä. Maksimivirta asetetaan esimerkiksi MOSFET-rajoittimen avulla. Näin siksi, että se on yksinkertainen piiri ja suhteellisen käyttövarma ratkaisu.
aurinkopaneelin / rinnankytkettävän paneeliston nimellisteho (maksimivirta) kannattaa valita virranrajoittimelle sopivaksi, hieman yli, jotta täyttä lataustehoa saataisiin paneeleista systemaattisemmin.
invertteri (12VDC ⇒ 230 VAC) kytketään lähtökohtaisesti akun juureen, ohjainyksikön ohi, koska laitteessa on oma alijännitesuojaus akulle, tämä katkaisujännite jonkin verran riippuu akkutyypistä, ollen silti varmastikin tarpeeksi korkea päästämättä mitään akkutyyppiä syväpurkautumistilaan. Huomioitavaa oheisessa taulukossa, että syväpurkautumisen rajamaille tyhjentynyt akku saattaa vaurioitua akun lämpötilan muuttuessa tämäkin toleranssi on todennäköisesti huomioitu invertterissä. Ohjainyksikön läpi voidaan syöttää virta esimerkiksi tupakinsytytinpistorasiapaikkaan, josta saada tasavirtaa sellaisille pienkojeille.
sulakerasia tarvitaan periaatteessa ainoastaan invertterin juureen, koska ohjainyksikkö säätelee omien napojensa virrankulkuja automaattisesti. Valovirtajännitteeseen tarvitsee esimerkiksi sähköiskujen varalta laitteen nimellistehoa vastaavaa virtaa alhaisemman sulakkeen. MOSFET-virranrajoittimen yhteyteen on suositeltu maksimivirtaa hieman isompaa sulaketta, koska oikosulkutila saattaisi vaurioittaa tätä rajoitinta siten, että se päästäisi virtaa rajoittamatta sitä, vaurioittaen muita komponentteja.

Tällainen kannettava valovirta-akkujärjestelmä soveltuu akun lataamiseen monenmoisista eri virtalähteistä, lähestulkoon mistä tahansa. Virranrajoitin sekä PWM-ohjain optimoivat varsin laajalta jännitealueelta sähkövirran käytettävän akkutyypin lataamiselle optimaaliseksi. Optimaalisen latauksen minimivirta on 10% akun virtakapasiteetista, jolloin millään kännykänmuuntajilla tai powerbank-aurinkokennoilla ei ole järkevää pakkovirtapankkia latailla. 20-25% akun kapasiteetista on optimaalinen tehokkaan lataamisen virta.

Esimerkkilaskelma: oletetaan, että auton tupakinsytyttimen sulake on yleensä 20A, näin ollen voidaan turvallisesti säätää virranrajoitin enintään 14 A:lle sekä valita PWM-ohjausyksikkö, jonka nimellisvirta 20A, jolloin sitä pystyy tarvittaessa lataamaan missä vain autossa turvallisesti (vanhemmissa autoissa pitkäaikainen virranotto lähellä sulakekokoa saattaa lämmittää johtojen kytkentöjä, 14 A on kyllin kaukana, mutta kuitenkin suhteellisen tehokas). Tällöin akun/rinnankytkettävien samanlaisten akkujen optimaalinen kapasiteetti olisi hyvä olla vähintään 14*4 = 56 Ah. Optimaalisen latausvirran annon olisi hyvä olla välillä 5,6 - 14 A. Lataukseen soveltuva jännitealue (minimi- ja maksimijännite) riippuu ohjainyksiköstä. 14 ampeerin virranrajoitus liitetään periaatteessa ohjainyksikön juureen tulopuolelle, jolloin siis mahdollistetaan latausjärjestelmän liittäminen sellaisiinkin jännitelähteisiin, joissa olisi isokin antovirta, kuten muihin paneelijärjestelmiin. Kuitenkin periaatteessa on oikosulkuvaara tupakinsytytinpistokkeesta, jos se on irrallaan aurinkopaneeleista akun lataamisen aikana, ja muualta ladatessa aurinkopaneelisto hukkaa lataustehoa. Näin ollen järkevintä on joko asentaa kaikkiin tuloterminaaleihin omat virranrajoittimensa taikka sitten syöttää aurinkopaneeliston tulovirta yhden ja saman tupakinsytytinliitännän kautta ohjausyksikölle (eli 12V tupakinsytytinpistorasiasta paneelien puolella). Johon syöttöpuolelle 20 ampeerin sulake yhdenmukaisuuden vuoksi. Eli optimaalinen paneelisto 14A latausjärjestelmälle kannattaisi olla nimellisvirraltaan enintään 140% (jolloin on todennäköistä, että laturi saa siitä täyttä tehoa pilvisinäkin päivinä). Pääasia että käytettävissä olevan varavirran määrä per vuorokausi on säännönmukainen (ennakoitavissa): siksi ei kannata rohmuta akun, joka on tämän pakkovirtapankkijärjestelmän lyhytikäisin, arvokkain ja raskain elementti, kapasiteetissa. Kuitenkin esimerkiksi työkoneita kuten rälläkkää käytettäessä kannattaa akkua samalla ladata, jolloin tarvitaan isompitehoinen invertteri, jolloin käytännössä akkukin, käytännöllisesti katsoen työkoneita pyörittäessä kannattaa invertteri kytkeä auton akkuun suoraan, eli tämän kannettavan pakkovirtapankin akkukapasiteettia ei kannata työkoneita varten määrittää. muuten työpäivän sujuvuus helposti alkaa riippua tupakinsytyttimestä. Verkkovirtainvertterin tyyppi ja nimellisteho kannattaa valita sen mukaan, missä sähköä käytetään, akun CCP-virranvoimakkuudesta se ei helposti jää riippumaan, kun esimerkiksi joku ruohonleikkurin pikku starttimoottorikin saattaa täyteen ladattuna jaksaa pyörittää 700 W mikroaaltouunia puolisen tuntia täydellä teholla. Antovirta laskee logaritmisen kuvaajan mukaisesti, mutta toisaalta laadukkaan invertterin sähkötekniikka kätevästi paikkaa akun antovirran ja syöttöjännitteen muutoksia. Sähkölaitteissa on nykyisin pelkkiä hakkuritoimisia muuntajia, mistä syystä ne tarvitsevat puhdasta siniaaltoa, modifioitu siniaalto kuitenkin pyörittää tavallisia moottoreita kuten imuria, pakastinta ja sähkövatkainta hyvin, muttei esimerkiksi 230 VAC ledilamppuja eikä edes työkoneiden akkujen latureita. Todennäköisesti eniten sähkötehoja tarvitsevat kodinkoneet ovat imuri, joka käy modifioidulla sinilläkin, sekä pyykkikone, joka jo tarvitsisi puhdasta siniaaltoa."

Pakkojouluvalot ynnä valovirtapankit pakko-pikaliittimin plus pakko-rosvous[muokkaa]

Nykyasunnoissa hyödynnetään paljon 12 VDC tai 24 VDC ledivalaisua, kuten sellaisia jouluvalojakin ja kausivaloja. Sähkökatkojen varalle voidaan siis varata helposti siireltäviä 12V (ja 12+12=24V) akkuja.

ensiksi kiinteän valaisun osalta tehdään tasavirtalähteen ja himmentimen väliselle osuudelle esimerkiksi n. 15mm välikuorinta, jotka taitetaan keskeltä ja pyöritellään rosvokarvoiksi, joihin liitetään sähkölitospalat: sähköeristevuoratut naaras-lattaliittimet. Merkitään esimerkiksi tussilla positiivinen ja/tai negatiivinen liitin.
seuraavaksi kunkin akun navat johdotetaan, joihin johtojen päihin liitetään samanlaiset eristetyt naaras-lattaliittimet. Merkitään esimerkiksi tussilla positiivinen ja/tai negatiivinen liitin.
lattaliittimet kytketään toisiinsa hillityn suuruusluokan ampeeriluvun sulakkeiden välityksellä (joissa lattasulakkeissa on siis uros-lattaliitinkarvat). Liian ison ampeerimäärän attasulakkeita ei (turvallisuussyistä) kannata hankkia lainkaan laatikoihin pyörimään.
- tällä periaatteella saadaan kätevästi liitettyä paikalle tuotu akku tasavirta-valojärjestelmään niin yhden akun rinnankytkentänä kuin kahden akun sarjakytkentänäkin.
periaatteessa jos akkua/akkuja ei käytetä kuin tällaiseen valaisuun, niin niiden laturiin/latausratkaisuihin kannattaa myöskin järjestää vastaavat naaras-lattaliittimet. Kyseinen yksinkertainen ja edullinen pikaliitosmenetelmä on toisaalta paloturvallinen, toisaalta myöskin lapsi- ja nuirisoturvallinen (kytkentöjä ei pysty tehdä ilman sulakkeita, jolloin myöskin mahdollinen oikosulkukytkentä vain polttaa kyseisen sulakkeen, nuori puolestaan saattaa olla kiinnostunut virittämään sähkölaitteita, kuten esimerkiksi ämyreitä, mutta tällöin takuuvarmasti ei laita sulakerasiaa väliin).
erikoistilanteessa voidaan teoriassa tehdä jopakolmivaihevirtakytkyjä katkaisematta virransyöttöä (hätätilassa, kuten esimerkiksi jonkun tärkeän tuotantokoneen taikka sairaanoitolaitteiston kytkeminen lennosta varavirtalähteeseen sähköverkosta)
- eli spekulatiivisesti (huom suuri sähköiskun vaara), aluksi kuoritaan kahden sähköpistokkeen keltavihreää maadoitusjohtoa, jotka kieritetään molempiin ranteisiin ja kytketään samaan virranjakanaan (keskenään oikosulkuun sekä lisäksi maadoitukseen. Käsiin tarvitaan vähintäänkin kirurgin kaksinkertaiset nitriilikäsineet.
- Tehdään virtakaapelin uloimman kumivaipan välikuorinta mattoveitsen terällä niin, että ensin esimerkiksi teipillä merkitään, sitten terällä viiltohelmataan kuorittavan alueen päät (kyllin pitkältä matkalta), sitten varovasti taitellaan kumivaipan helmaukset poikki asti. Sitten vuolemalla ohennetaan paikallisesti tätä ulointa kumivaippaa ja revitään halki taikka kynsisaksilla leikataan kumi pitkittäin ja poistetaan.
- Tehdään tässä vaiheessa kaapeliin vedonpoisto kietaisemalla lenkki välikuorintakohdan yli, joka stabiloidaan nippusiteellä lenkin tyvestä kaapelit niputtaen. Tähän vedonpostonippuun kannattaa lisäksi kolmantena kaapelina sisällyttää varavirran syöttöjohto.
- Sitten teipataan mattoveitsen terä (sähköeristämiseksi) ja viiltohelmaten (tai kuten osa autosähköammattilaisista tekee, kalastussetistä löytyvin pikku katkaisupihdein) kuoritaan yksi kerrallaan kukin napa paljaaksi, joka sitten saman tien pyöritetään rosvokarvaksi ja tähän asennetaan suojaeristetty naaras-lattaliitin.
- kytketään kolmivaihevirtakone hetkeksi "yhden navan käynnistysmoodiin". Selvitetään sulakekynällä mikä kolmesta virtajohdosta on toiminnassa.
- liitetään kyseinen napa varavirtaan samalla kun kone poistetaan valtakunnanverkosta (sulakekaapista toinen irrottaa kaikki kolme sulaketta samalla hetkellä kun toinen kytkee tämän aktiivisen navan.
- seuraavaksi uhrisulakkeiden avulla kokeillaan mahdollisimman minimaalisilla sulakeko'oilla (toinen napa taikka kaikki kolme napaa paikoilleen kytkien), että kummin päin kone jatkaa toimintaansa ja kummin polttaa sulakkeen kun käynnistysmoodin kytkee kolmivaiheiseen työmoodiin. Periaatteessa vaikka ensimmäisellä kerralla näyttäisi arvanneen oikein, on syytä testata myös oletettu takaperinkytkentä (johtopäätöksen oikeellisuuden varmistamiseksi. Kun virtakytkentöjen suunta on selvillä, vaihdetaan kokeilusulakkeiden tilalle oikeankokoiset sulakkeet. Käyttövalmis.
- periaatteessa vedonpoistolenkin lattasulakkeet toimivat samalla laitteen varavirran "hätäseis" -kytkimenä, joten lattasulakkeet voidaan esimerkiksi kaksipuoliselka M3 -teipillä teipata nippuun niin, että näiden samaan yhteyteet teipataan vetolenkki. Varavirran syöttöjohdon ollessa vedonpoistoniputettuna, tästä vetolenkistä vetäisten kolmivaihevirran syöttö eliminoituu sähköturvallisesti. Paitsi tietysti elkei käy niin, että lattaliitinpalojen puristusliitokset ovat jääneet löysiksi tai ne on tehty liian tynkien karvojen kärkiin.

Pakko-kaksoisvirranmaa[muokkaa]

Menettelyssä rakennukseen asennetaan kaksi rinnakkaista sähköverkkoa, joista toinen toimii omalla paikallisella virtalähteellä (kuten aurinkopaneelisto tai generaattori puskurivirtapankkeineen). Tämä paikallinen, toissijainen pistorasiasto johtoineen pinta-asennetaan kulkemaan esimerkiksi jalkalistan yläpuolella. Kaapeli voidaan läpivetää ulos esimerkiksi oviaukotuksen ja ovenkarmin välistä.

Menetelmän toteuttaminen edellyttää olemassaolevaan sähköverkkokaapelointeihin lähinnä, että valaistuksen sulakkeidenjälkeisille syöttöjohdoille valmistellaan pistorasia-pistoke-ulostulot.

Menetelmän tarkoitus on mm. yksinkertaistaa omien sähkönlähteiden hyödyntämistä sekä helpottaa arkielämää sähköverkon kaatumistilanteessa. Virtaverkot ovat siis mekaanisesti erillisiä, pinta-asennettu periaatteessa pelkkä seinään naputeltu jatkoroikkalinja (ilman kiinteää virtalähdettä).

Pakko-kaukosäätöliekit[muokkaa]

Johdollisten joulukuusenkynttilöiden lisäksi on olemassa myöskin johdottomia, paristotoimisia, joita hallitaan (valosävy, kirkkaustaso, päälläoloajastus, mahdolliset liekkiefektit ym.) kaukosäätimellä sekä manuaalisesti LED-kynttilän pohjasta/patteriloteloa pyöräyttämällä. Tällaiset valosarjat ovat verrattsin edullisia poikkeustilanneratkaisuja huoneistoihin sekä esimerkiksi mökille (oksanipsuttimin esimerkiksi kuppiin pöydällä kiinnittäminen sekä mukana kuljettaminen). Tällöin kaikkein keskeisin ominaisuus on montako tuntia LED-kynttilän valaistusaika on ennen paristojen vaihto-/lataamistarvetta. Kynttilän jatkuvatoiminen kaukosäätösignaalin vastaanotin vie virtaa, lisäksi mikäli kynttilässä ei ole ajastusmahdollisuutta, se saattaa olla epäkäytännöllinen esimerkiksi WC:n/huussin yövalona.

Pakko-sähköautotus ja -sähköautonakutus[muokkaa]

Polttomoottoriauton akun hyödyntämiseksi varavirtapankki-generaattorina tarvitsee autoon asentaa aurinkosähköpaneelin ohjainlaite (MPPR- tai PWR-toimintaperiaate), jossa siis on ensiksikin säädettävä alhaisen akkuvirrantason katkaisin, jolla turvataan akun suorituskyky etenkin paukkupakkasilla kylmäkäynnistäessä. Kyseinen terminaali, jota ei kannata ohituskytkeä, antaa jonkun rajallisen sähkötehon, mutta kaapeleiden pituuksista johtuen kovin ampeerimääriä tehoja ei autotallista/-katoksesta kannata siirtääkkään.

periaatteessa järkevintä olisi kytkeä 220 VAC -invertteri suoraan autoon, jolloin vältytään isommilta siirtohäviöiltä. Inverttereissä harvemmin kuitenkaan on alhaisen lataustason (syöttöjännitteen) manuaalista säätömahdollisuutta, jolloin on riski, että akku ei riitä auton kylmäkäynnistämiseen, siksi aurinkopaneelin ohjainyksikkö siltikin tarvitaan.
aurinkopaneelin ohjainyksikön sijoittaminen autoon mahdollistaa lisäoptiona auton akun/akuston turvallisen lataamisen aurinkopaneeliterminaalin kautta. Kyseisen paneelin tosiasiallinen antovirta kannattaa optimoida akun kapasiteetin kanssa, koska esimerkiksi taskulaskimen kennoilla autonakun lataaminen kuluttaa akkua.
- paneelin voi asentaa esimerkiksi autotallin katolle, auton suksiboksikiskoihin tai vaikka pakkassuojaksi syylärin eteen.
periaatteessa koska auto osaa käsitellä 12 VDC -virtaa, siihen kannattaa kiinnittää varavirtaan liittyvää tekniikkaa ompahan sitten telttaillessa ja mökkeillessäkin käsillä.
- jos ei käytä auton pääakkua varavirtalähteenä, vaan aikoo käyttää vain ulkoisia lisäakkuja, joita ladattaisiin auton tupakinsytytinpistorasioiden kautta, tällöin kannatta tehdä esimerkiksi lisäakkukohtaisesti niin, että tupakinsytytinpistokkeen perässä on säädettävä jännitteenalennin, jonka jälkeen aurinkopaneelin ohjainyksikkö, josta siis liitetään akkuun terminaalinsa sekä invertteriin terminaalinsa. Jännitteenalentimesta säädetään syöttöjännite sellaiseksi, että lisäakun ollessa 'tyhjä', latausvirta auton moottorin käydessä alittaa tupakinsytytinpistokkeiden sulakekoon. Aurinkopaneelin ohjainyksikkö puolestaan optimoi lataustehon akun lataustason kannalta.
  - mikäli lisäakun kapasiteetti sekä sen kanssa järkevästi mitoitetun ohjainyksikön nimellisteho rajoittaa maksimi-virranoton tupakinsytytinpistorasian sulakekoon alapuolelle - eikä ladata useampia lisäakkuja tai käytetä muita sähkösyöppöjä kuten 12 VDC -kylmälaukkua yhtäaikaa - niin jännitteenalenninmoduulia ei tarvita väliin.

Pakkotuutti[muokkaa]

Poikkeustilassa selviytymiseksi on suositeltu hankkimaan patteritoiminen radio. Mutta ketkä tapaavat katspa televisiota, pystyy varautua myöskin patterikäyttöisellä töllöttimellä (mm. lasten iloksi). Televisioita ja vastaavia, jotka mahdollisesti tarvitsevat katkeamatonta sähkönsyöttöä (esimerkiksi jottei kanava-asetukset nollaudu), jotka laitteet toimivat standardilla 19 VDC jännitteellä, voidaan varsin yksinkertaisesti kytkeä 18V akkuadapteriin (käytännössä 16...20 V jännitealue). Kyseinen vakiintunut jännitestandardi on nimenomaan litiumionikennojen jännitteen monikerran takia 19 voltta, vaikkei laitetta alunperin suunniteltaisikaan akkukäyttöiseksi, vaan muuntajan päähän.

Tällaisen laitteen akku-virransyötössä on siis kaksi akkuistukkaa, jotka kytketään keinukytkimellä vaihdeltaviksi virtalähteiksi laitteen 19 VDC muuntajajohtoon. Tarvittava johto voidaan katkaista alkuperäisestä muuntajasta lisäämällä katkaisukohdan molemmin päin sähköeristesukitetut lattaliittimet. Positiivisten sekä negatiivisten tulo- ja meno liittimet laitetaan kaikki naarasliittimiksi. Nämä liittimet kytketään auton lattasulakkeiden välityksellä (lattasulakkeiden sekä mini-lattasulakkeiden kynnet ovat sama lattaliitinstandardi).

Toisin sanoen yksi tällainen yksinkertainen irtoakku-istukka mahdollistaa katkeamattoman sähkönsyötön talouden jokaiselle 19 VDC laitteelle. Periaatteessa miksei myös 40V laitteille. Käytettävässä akkutyypissä saattaa olla alijännitesuojaus, joka katkaisee virransyötön akun tyhjentyessä liikaa eli jännitteen laskiessa tarpeeksi alas. Mikäli näin ei ole, akun jännitettä voi tarkkailla esimerkiksi liittämällä pakkotuuttiin alijännitteestä varoittavan hälytinmoduulin tai muistettava tarkkailla akun tasoa esimerkiksi akun kylkeen integroidusta lataustason ilmaisimesta tai munakellottamalla käyttöä. Osaksi moduulia voi myös sarjakytkeä led-diodeja siten, että niiden herätejännite on alajännitteen taso, jolloin ledien sammuminen ilmaisee käytössä olevan akun tyhjenemisen. Tällaisia korkean herätejännitteen ledejä ovat esimerkiksi LED-polttimokäyttöön valmistettavat non-dimmable -ledit. Voi myös hankkia sellaisen irtoreleen, jonka säätönapojen herätejännite on sama kuin alajännite, ja jonka kytkeä pakkotuutin lattaliittimiin ulkoisesti. Li-ioniakun tyhjentyminen liikaa huonontaa sen suorituskykyä tai jopa rikkoo sen.

Pakkosumppisuihku[muokkaa]

Mikäli lämmintä suihkuvettä ei ole tarjolla, mutta sähköä kilowatin teholla, voidaan halutunlämpöistä suihkuvettä valmistaa kahvipannullinen kerrallaan siten, että täysinäisestä kahvinkeittimen pannullisesta kylmää vettä kaadetaan haluttu määrä "kuppeja" kahvinkeittimeen, jättäen loput kylmät vedet pannuun, johon kuuma vesi valuu takaisin. Kahvipannun kaatonokka soveltuu itse asiassa peseytymisnappoa paremmin peseytymiseen. Lasten pesemisessä aikuinen voi annostella vettä toisella kädellä ja toisella pestä lasta. Varapannu kannattaa hankkia toisaalta pakkosumppisuihkun jouhevoittamiseksi, toisaalta varmuuden vuoksi, jos toinen pannu esimerkiksi putoaa maahan ja menee rikki.

Pakkoretkisuihkut sekä sisävesitornit[muokkaa]

Retkisuihku on oksaan ripustettavaksi suunniteltu noin kymmenen litran kangaspussi, joka täytetään peseytymisvedellä ja avataan pussin pohjan suihkuhana. Kotitalouskäytössä tällaista järjestelyä varten voidaan kylpyhuoneen suihkupisteen eteen taikka lattiakaivon kohtaan kiinnittää madalletun katun puuniskan kohtaan metallikoukku tällaista tarkoitusta varten.

Sisävesitornin toteuttamista varten tarvitaan ämpäri/saavi, jonka kiinnittää suihkupisteen yläpuolelle katonrajaan. kattoon ripustamisen sijaan voidaan myös käyttää A-tikkaita "vesitornina". Vesihanan suihkukahva tipautetaan vesisaavin laidan yli saaviin ja sitten suihkukahvan vedentulo avataan (esimerkiksi suhkuletkulähdön vetotappi teipataan yläasentoonsa). Suihkuletku ei yleensä tyhjene joutoaikana, joten lapporeaktion pitäisi käynnistyä itsestään. Mikäli ei, suihkuhana sulki, irrotetaan suihkuletku suihkuhanasta sekä suihkukahvasta, upotetaan vesisaaviin, tukitaan sormella toinen pää, ruuvataan toinen pää suihkuhanaan, ruuvataan suihkukahva takaisin paikoilleen taikka kiinnitetään jonkinlainen paino pitämään avoin pää saavin pohjalla, esimerkiksi saavin pohjalle tiiliskivi, jonka alta letkun imupää kulkee. Avataan suihkuhanan vedentulo suhkuletkun suuntaan.

Saavia kannattaa täyttää "etukäteen", jottei sitä tarvitsisi kokoajan ilmata. Tällainen sisävesitorni toimii huoneiston käyttövesiputkiston lähimmän takaiskuventtiiliin (vesimittarit) laajuudelle asti, eli periaatteessa jakotukin kautta huoneiston kaikille vesipisteille, jotka ovat saavin korkeutta alempana. Veden olisi oltava juomakelpoisen puhdasta. Kaikkein paras olisi kaivovesi, lähdevesi taikka esisuodatettu ja kiehautettu hulevesi, sulavesi, jäästä sulatettu vesi, järvivesi tms. pibtavesi (jollaisissa vesilaaduissa ei juurikaan diffusoitunutta happea), jolloin vesiputkiston liitokset eivät juurikaan kuluisi (hapettuisi) käytössä. Etukäteen varastoitu hanavesi sisältää happea, mikäli se on valutettu tavanomaisen poresuuttimen kautta, mutta toisaalta voihan sen valuttaa samaisen suihkuletkujärjestelyn kautta hitaalla virtaamalla saaviin päinkin, jollainen etukäteen varastoitu saavivesi on jokseenkin hapetonta.

käyttövesisaavin sijaan voi esimerkiksi asettaa "valkoisen jätesäkin" puulaatikkoon, jonka asettaa saunan lauteille. Sitten hankkii 1/2" jatkosnippoja sekä suihkuletkuja ulottumaan suihkulta saunanlauteille saakka. Jollaista sovellusta on helppo huoltaa käytönaikaisesti, ja sisävesitornin vetoisuutta voi huoletta lisätä yli sadan litran. Tarkoituksenmukaisen puulaatikon saattaa saada rakennettua itse esimerkiksi kääntämällä puinen tuoli ylösalaisin ja sitten vetäen tuolinjalan sisimmän särmän pitkittäin peittävä kaksipuolinen teippi, sitten vuorotellen puurimoittamalla tuolinjalkojen sisemmät kyljet ("heinäladon seinän näköinen seinämä"). Rimanpäiden sahaaminen lopuksi tasan tuolinjalkojen pintaa vasten antaa siistimmän lopputuloksen kuin rimojen pituuksien etukäteen mittaileminen, sahan vastainen tuolinjalan maalipinta kannattaa suojata maalarinteipillä tai ohuella pahvisoirolla.

mikäli pyykkikoneen vedentulo on kytkettynä lavuaarihanan juureen / mikäli kylpyhuoneen lavuaarin juuressa on avoin (tulpattu) KV-lähtö (yleensä 1/2" urosliitin), siinä ei yleensä ole sisäänrakennettua takaiskuventtiiliä. Tällöin kyseiseen lähtöön voidaan suoraan liittää tavanomainen suihkuletku, mikä on mahdollisesti käytännöllisin ratkaisu. Tällöin täytyy esimerkiksi jakoavaimella pitää urosliitospala vakaasti paikoillaan samalla kun letkua pyörittää paikoilleen! Jotta putkilähdön pään ja urosliitospalan ankkurointi ei löystyisi käyttökelvottomaksi.

Pakko-palomiesbidee -konsepti[muokkaa]

Etenkin tilanteissa, joissa suihkutilat/WC sijaitsee ulkoseinää vasten avattava ikkuna tuulettamista sekä hätäpoistumistietä varten), voidaan bidee-letkua jatkaa useiden metrien pituiseksi, jolloin huoneistopalotilanteessa sillä pystytään melko turvallisesti, suhteellisen tehokkaasti ja omia vaatteitaan vedellä jäähdytellen tekemään esisammutusta (hajottavalla painevesisuihkulla). Tällöin WC/KH:n ikkuna täytyy ensiksi avata ainakin raolleen, jolloin ilmastointijärjestelmä alkaa imeä raitista ulkoilmaa sinne, huoneiston palokaasujen huonetilaan imemisen sijaan. Tällöin raitista ilmaa samalla valuu lattiantasolla huoneistopalon tilaan hengitettäväksi, mutta toisaalta paloa lietsoen. Kuitenkin isoltakin/laajaltakin näyttävä palo saattaa olla esisammutettavissa ja korvaamattomat palotuhot vältettävissä esisammuttamalla, ja esisammutuksen onnistuessa eli säikähdyksellä selvittäessä kokemus jää positiiviseksi. Puolestaan esisammutuksen epäonnistuessa täytyy letku vetää takaisin ja WC/KH:n ovi vetää kiinni (huom. ilmanpaine-eron takia täytyy käyttää hieman enemmän voimaa, jotta oven saa kiinni.

Vaikkei pesutiloja olisi palo-osastoitu erilleen, niin kuitenkin "keskimäärin" kylppäriä vasten on enemmän kiviseinää ja muuten hitaammin palavaa jäykempää seinärunkoa kuin huoneiston muissa väliseinissä (jotta kaakelit pysyisivät seinällä), joten WC/KH on lähtökohtaisesti paloturvallisempi tila kuin muut huoneet. Periaatteessa on myös niin, että (kantamattomien) väliseinien pystyruoteiden kohdat kun joka tapauksessa palavat paljon hitaammin, niin seinäkaakelit pysyvät paikoillaan ja hidastavat palo-osastoinnin kaltaisesti kipsilevyn puhki palamista ja palon etenemistä WC/KH tilaan. WC/KH-tilan säilymisessä palovaurioitta saattaa olla sellainenkin etu, että saattaa olla mahdollista järjestää asukkaiden hätämajoittuminen sinne, kunnes korvaava asuinpaikka järjestyy.

Palavia 230 VDC sähkölaitteitakin uskaltaa yrittää sammuttaa bidee-suihkulla (mahdollinen oikosulku kulkee joka tapauksessa vesiputkistoon päin, eikä ylipäänsä vaihtovirta pysty muodostamaan pisaroiden kautta kulkeutuvaa valokaarta). Asukkaiden kotonaollessa ilmeisiä huoneistopalon alkuja on sähkölaitteet, ek. sähkökojeiden akut. Kuten makuuhuoneessa latautuvasta älypuhelimesta.

Tällainen ylipitkä bidee soveltuu myös erikoistilanteisiin kuten sisäkukkien sekä toisaalta tilusten kasteluun sekä lasten pihaleikkeihin ja kuravaatteiden pesuun pihalla. Ulkosuihkuttelutarpeita varten kannattaa maata vasten levittää puutarharalleja tai esimerkiksi siirtolava. Metallijousirsatkaisulla päällystetty bideeletku on tällaiseen käyttötarkoitukseen huonompi ratkaisu kuin yksiosainen (mahdollisesti kromijousikoristeinen) muoviletku, koska metallijousiratkaisussa paineenvaihtelu kun hanan avaa aiheuttaa letkun liikuskelua lattialla. Puolestaan metsäpaloista löytyy oma Wikikko-artikkelinsakin.

Ultrakonkka-akku[muokkaa]

Kondensaattorin valmistaminen pensselillä, spraymaaleilla tai esimerkiksi printterillä onnistuu periaatteessa kätevästi maalaamalla vuorotellen sähköäjohtavia kalvoja ja sähköeristekalvoja päällekkäin kahden navan väliselle alueelle, kalvoja ei perinteiseen tyyliin tarvitse rullata. Tällaiseen ultrakonkkaan saadaan periaatteessa hyvin iso ampeerimäärä matalajännitteistä sähköä ladattua hyvin pienellä sisäiseklä jännitteellä siten, että maksimivirta, joka laitteesta saataisiin ulos, voisi olla todella iso (jännitteen ollessa kuitenkin sangen pieni ja näin ollen sähköturallisuuden sangen hyvä). Ongelmia syntyisi lähinnä mikäli laite varataan liian isolla jännitteellä, mikä kondensaattorin varautuessa aiheuttaisi ennen pitkää läpilyönnin, ja oikosulku kuumentaisi "maalimöhkäleen" polttavan kuumaksi.

Wrap-konkka[muokkaa]

Leikataan esimerkiksi mattoveitsellä alumiinifoliorulla kahtia. Sitten kääritään A4-arkin ympärille kahta foliota sekä alumiinikelmua. Kapeampi folio sekä leveämpi kelmu voidaan kääriä toisiinsa nähden 90-asteen kulmassa eli s=20 cm foliot vuoroin lyhyemmän särmän kautta, ja yhtä s=30 cm kelmua pidemmän särmän kautta. Kohtisuorien rullausten ansiosta lopputuloksesta tulee timmi levypaketti.

Hydro-ours -pienvesivoimala[muokkaa]

Kantosiipialuksista tuttuun hydrauliseen nosteeseen perustuva turbiinityyppi, joka on Aeromine -yrityksen soveltaman siipirofiilinostetta hyödyntävän turbiinin hydrofoil-sovellus. Hydro-oursi voidaan asentaa esimerkiksi jokivarsilaiturin alapuolelle. Tällöin kannattaa joen pohjaa laiturin kohdalla ruopata ja soratäyttää sekä/taikka levyttää koholle, virtauksen supistamiseksi (nopeuttamiseksi). Pitkänomainen hydro-ours -siipi on asemoitu ylösalaisin em. supistus-levytyksen yläpuolelle, kellukkeiden varassa kellumaan lähellä joen pinnan korkeutta. Tämä kelluke kannattaa olla levymäinen lämpöeristelevy, jolloin se talvisaikaan pitää hydro-ours -voimalan kohdan sulana talvisin.

Hydro-ours -voimalan turbiini on rakenteeltaan pitkänomainen hydrauliöljyn kiertopumpuista tuttu rataspumppu. Tämä hydro-ours -siipivälin myötäinen rataspumppu on sijoitettu siipiprofiilin vastaisen levytyspinnan taakse (alapuolelle; koneiston roskaantumisen sekä talvisen jäätymisen estämiseksi). Rataspumppu voi olla pienikokoinen tai isokokoinen, umpinainen, valettu, ontto, veistetty jne, ja se voi olla myös samoille vetoakseleille sijoitettuja useita erillisiä rattaisto + veden poistovälpät moduuleja. Rattaisto voi olla alaosistaan avoin, kunhan se on suojattu esimerkiksi pitkittäisin välpin kaloilta ja irtoroskilta: pumpun toimintaperiaatteen kannalta sylinterivaippaa ei tarvita kuin reilun yhden ratasvälin syvyydeltä eli hyvin kapealti, ja tämä mahdollistaa samalla helpon kokoamisen sekä (esimerkiksi jousitoimisen) ratasmännän ja sylinterivaipan välyksen säätämisen. Jousitoiminen välyksen säätyminen samalla ennaltaehkäisee rakenteellisia vaurioita yksittäisistä rattaan ja vaipan väliin osuvista irtoroskista johtuen.

Hydro-ours -laitteisto ei muodosta turvallisuusriskiä kaloille, äyriäisille eikä esimerkiksi lapsille. Vaikka hydraulinen hydrofoil-efekti/-noste onkin tyypillisesti varsin voimakas (muodostaen verrattaen hitaan mutta erittäin voimmakkaan vääntömomentin vetoakseleille), niin alapuolisten välppien sekä joen nopeahkon virtauksen aiheuttamana niin roskat kuin sukeltelijatkin kulkeutuvat imuaukkojen ohitse alavirtaan, juuttumatta niihin kohtiin kiinni veden alle. Turbiinigeneraattoriksi soveltuu nykyajan tuulivoimatekniikasta tuttu suoravetogeneraattori. Voimakkaamman virtaaman kohassa olevien lämpöeriste-kellukkeiden ansiosta paksu jääpeite oletusarvoisesti ulottuu eristeen reunoihin asti puskuun, jolloin avovettä ei välttämättä ole talvisin näkyvissä eikä edes huomattavasti muuta kenttää heikompaa jääpeitettä (hydro-oursin toiminnan siitä kärsimättä), jolloin esimerkiksi Suomessa talvehtivat linnut eivät vahingossa päädy jään alle alavirtaan sukellellessaan hydro-ours -laitoksen edustalla.

Pakko-offlinaus[muokkaa]

Tietokoneiden käyttöjärjestelmien uudelleenasentamiseen liittyvät toinet saattavat vaatia mahdottomasti aikaa ja vaivaa. Puhumattakaan, että kriittiset työkoneet tai serverit kaatuisivat nettiyhteyksien ja aputietokoneiden ulottumattomissa kuten hakkereiden melskeessä ja/tai palvelunestohyökkäysten keskellä. Lisä-miestyövuosilta ja tarpeettomalta servereiden grillaamiselta säästymiseksi seuraavassa kuvattu yksinkertainen tietoturvallinen perusmalli servereiden ja käyttöjärjestelmien ylläpitämiseksi ajantasaisesti päivitettyinä, tietoturvassa ja nopeasti minimivaivalla uudelleenpystytettävissä ilman nettiyhteyksien kriittistä tarvetta. Menetelmä perustuu keep-it-simple -peruaatteeseen, jolloin mahdolliset häiriötkin ovat melko helposti paikannettavissa ja korjattavissa.

tarvitaan kolme erillistä USB-muistitikkua (fyysisesti erillistä tallennusasemaa, ei siis saman taltion eri partitiointeja). Tietysti nopeampi USB-muistin v 3.0 lukunopeus on parempi kuin hitaampi, koska kyseinen tekijä on ohjelmistojen ajonopeuksien pullonkaulana, mutta loppujen lopuksi hitaampikaan lukunopeus ei häiritse päivittäistä tietokoneenkäyttöä (jäljempänä tarkennusta), yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa on prioriteetti ainakin muistitikussa 1). Erilliset tikut ovat myös "tamperproof", koska etenkin uudelleenasennusten yhteydessä on mahdollista itse vahingossa formatoida varmuuskopiot lukukelvottomiksi sekä tietysti hakkerit ja virukset voivat vaivatta osallistua uudellenasennuksiin sekä ylipäänsä järjestelmän ylläpitoon, mutta erillisinä asemina ei käytännössä pidetä netin kanssa tietokoneeseen kytkettynä kuin yhtä tikkua.
1. ensimmäinen muistitikku on kooltaan tarkoituksenmukainen, että siihen voidaan tallentaa nk. Live-käyttöjärjestelmä (ei mitään muuta).
  - Tällaisen live-käyttiksen käyttäminen ei periaatteessa tarvitse tavuakaan enempää tilaa muistitikulta kuin mikä kyseisen tallenteen koko levyllä jo on (vastaava live-käyttöjärjestelmä voitaisiin periaatteessa polttaa esimerkiksi CD-levylle), mutta kannattaa ottaa huomioon ensiksikin, että erilaisia live-distroja, käyttöjärjestelmäjakeluita, on saatavilla kymmenittäin erilaisia ja kustakin eri julkaisuversioita: tämän tikun live-käyttiksen pystyy esimerkiksi kokeilun vuoksi korvaamaan jollain toisella mahdollisesti käyttökelpoisemmalla käyttöjärjestelmällä (muistitikulta 3 käsin) turvallisesti. Toisekseen, tavanomaisen ISO-tiedostopaketin sijaan live-käyttöjärjestelmän saattaa osoittautua kätevämmäksi asentaa OVA-pakettina, joka saattaa olla hieman kookkaampi. Näin ollen tämän tikun koko kannattaa olla vaikkapa vain kaksinkertainen suhteessa live-käyttöjärjestelmävedoksen tarvitsemaan muistitilaan. Useita vaihtoehtoisia live-käyttöjärjestelmiä ei kannata asentaa rinnakkain samalle tikulle.
  - tämän live-käyttöjärjestelmän prioriteettina on yhteensopivuus erilaisten 'rautojen' kanssa. Sen ei tarvitse olla kovin nopeakaan, sillä periaatteessa (mikäli kone on pelkästään omassa hallinnassa) live-käyttöjärjestelmää on mahdollista hyödyntää 'persistence' -järjestelmän kaltaisesti asettamalla shutdown -toiminnon/-painikkeen tilalle hibernate, eli käyttöjärjestelmän sammuttamisen sijaan adettaa se aina pelkkään horrostilaan. Näyttö/näytönsäästäjä kannattaa lukita salasanalla siksi, että horrostilan aikana muistitikun 1 voi irrottaa asemasta käyttökertojen välillä, kunhan muistaa laittaa sen samaan USB-tikkupaikkaan ennen käyttöjärjestelmän herättämistä horrostilasta. Jos tietokonetta yrittää herättää ilman kyseistä muistitikkua, käyttöjärjestelmä jää halvaantuneeksi joko viimeisimmälle auki jääneelle näytön näkymälle tai sitten em. näytönsäästäjään, ja kyseisen istunnon kaikki asetukset, tiedostolataukset, ohjelmistojen asennukset jne. muutokset menetetään samassa hetkessä.
    - hibernate-tekniikka on toisaalta paljon tietoturvallisempikin kuin vaikkapa tietokoneen omalta muistiasemalta ajettava käyttöjärjestelmä, mutta toisaalta käyttöjärjestelmän saaminen takaisin käyttöön on myös nopeampaa, vaikka olisi kuinka hidas tikku, kone herää välittömästi, kun taas sen käynnistäminen vie aina tovin, vaikka rauta olisi kuinka nopea.
2. toisessa muistitikussa on mm. monien käyttöjärjestelmien asennusvaiheessa mahdollista ulkoisten ohjelmalähteiden / suljettujen ohjelmistojen tausta-asentamista varten tallennetut/varmuuskopioidut paketit. Lisäksi sinne talkennetaan erilaisia muistivedoksia, kuten nettiselaimen Bookmarks sekä selaushistorian, lisäosien yms. varmuuskopiovedokset, verkkopohjaisista ohjelmustokirjastoista ladattujen asennuspakettien varmuuskopiot sekä käyttäjän omia henkilökohtaisten tiedostojen varmuuskopioita (arkistointia varten). Tämän tikun dataa ei välttämättä kannata salata, jotta esimerkiksi kun pääkäyttäjästä aika jättää, niin nämä tiedostot olisivat muidenkin tarkasteltavissa. Toisaalta tietysti osan varmuuskopioista voi olla järkevä salata esimerkiksi jos tikku varastetaan.
  - Koska periaatteessa näitä tietoja ei alati muutella, tiedostojärjestelmän formaatiksi soveltuisi FAT32 parhaiten, sillä tällöin tältä tikulta 2 voidaan myös silloin tällöin esimerkiksi katsella valokuvia televisiosta ja kuunnella musiikkia autoradiosta. Tällaisissa ulkoisissa lukijoissa saattaa kuitenkin olla yhteensopivuusongelmia esimerkiksi USB 3.0:n kanssa ja liian isojen levykokojen kanssa. Arvovalinta tyytyykö USB 2.0:aan ja 32 GB:iin vai tarvitseeko omasta mielestään 3.0 ja 256 GB.
  - tälle toiselle tikulle sopii myös tallennella varastoon ISO-vedoksia muista live-käyttöjärjestelmistä, esimerkiksi jos välillä tarvitsee asentaa tikulle 1 ja sitten ajaa livenä jotain eri käyttöjärjestelmää, koska jokin perusominaisuus puuttuu vakituisessa käytössä olevasta käyttiksestä.
3. kolmannessa muistikussa on joko nk. 'persistence' -osa käyttöjärjestelmää (jos haluaa hifistellä ja ajaa kahdelta tikulta, sekä 1 että 3, omaa käyttöjärjestelmäänsä) tai sitten 'persistent' -asennus eli live-käyttöjärjestelmän tavanomainen kiinteä asennus, jota käyttäjän säätämine asetuksineen pystyy muuttelemaan, päivittämään ja muuten ylläpitämään pysyvästi.
  - Myöskin tätä kiinteän asennuksen tikkua voidaan live-tikun tapaan käyttää hibernate -periaatteella, mikä on hyvin käyttäjäystävällistä.
    - yleensä kaikissa käyttöjärjestelmissä on melkeimpä Windows 95:stä alkaen oletuksena olemassa tai lisättävissä nk. 'nuke' nappi ('tuhoa'), jota esimerkiksi vahingossa kokeilemalla kyseisen muistitkun kaikki tiedot tuhoutuvat palautuskelvottomaksi silmänräpäyksessä. Tästäkin syystä kiinteä käyttöjärjestelmä kannattaa asentaa erilliselle asemalleen, eikä tikkuja kannata - eikä tarvitsekaan - pitää yhtäaikaisesti koneeseen kytkettynä kuin tarvittaessa eli silloin tällöin, ja tuolloin fyysisen nettipiuhan voi väliaikaisesti irrottaa. Periaatteessa vain yhtä tikkua tarvitsee "grillata" kerralla, mutta koska nämä kolme muistitikkua muodostavat akrobaattisen proseduurin, niin niitä kannattaa säilyttää toistensa yhteydessä, jotta em. yksinkertaiset taktiset temput olisivat missä ja milloin vain suoritettavissa, eli siis ajankäytöllisesti ja vaivannäöllisesti kriittisissä olosuhteissakin ilmenevien ongelmatilanteiden pitämiseksi hallinnassa, esimerkiksi jos tekee lääkärinä Kilpisjärvellä etätöitä.
  - esimerkiksi Linux-pohjaisissa käyttöjärjestelmissä käyttöjärjestelmän peruskäyttö pääkäyttäjän oikeuksilla, 'super-userina', altistaa järjestelmän hakkereille ja vastaaville häiriöille, joten kannattaa miettiä pituudeltaan överiksi menevä pääkäyttäjän salasana, jolloin sitä ei tule rutiininomaisesti käyttämään. Eikä välttämättä sitten ongelmatilanteissa muistamaankaan.

tarkisteilla, eli esimerkiksi varsin luotettava SHA-256 -hash, voidaan näppärästi ja varmuudella todeta esimerkiksi tiedostopakettien, kuten vaikkapa sen live-käyttöjärjestelmän ISO-latauspaketin taikka tikulle 1 asennetun käyttövalmiin partitioinnin tietojen alkuperäisyys.
- Tarkisteen laskemiseen jostain tiedostosta tarvitaan erillinen apuohjelma. Toki kyseinen apuohjelma voi itsessään olla hakkeroitu, esimerkiksi jos sen alkuperä on epämääräinen, mutta tuskin. Voihan sitä laskea tarkisteen monella eri apuohjelmalla varmuuden vuoksi.
- mikäli datassa on bitinkin ero, yhdellä vilkaisullakin näkee, että tarkisteet eivät ole samoja. Siksi ei ole välttämätöntä samalla laitteella sekä laskea tarkistetta että tutkia esimerkiksi tiedostolähteen tarjoamaa vertailutarkistetta, vaan vertailutarkiste voi olla esimerkiksi jo ennen tiedoston lataamista muistivihkoon kirjoitettuna. Etenkään omista henkilökohtaisten tiedostojensa paketeista ei voi tallentaa tarkisteita luotettavasti "tiedoston viereen", vaan manuaalisesti paperille kirjoittaen. Periaatteessa parinkin merkin koko tarkisteesta kirjoittaminen muistiin riittää, mutta käytännössä nykytietokoneille ei ole mikään vaiva judota juuri kyseisiä "käyttäjän sattumanvaraisesti valitsemaa otetta" (tarkisteen viittä viimeistä merkkiä) identtisiksi (false-positive), joten eikö tarkisteen voi kokonaisuudessaan kirjata ylös, jos ylipäänsä päättää kirjata mitään. Ja voipa sitä siltikin kirjoittaa ylös tarkisteen, vaikka jälkikäteen, tiedostokorruptioiden toteamisista huolimatta, taipuisikin menemään niillä?

Pakko-sandboxaus[muokkaa]

Edellä mainittuun live-järjestelmän permanent-asennuksessa USB:lle sisältyy sellainen tietosuojaongelma, että tällainen järjestelmä tosiasiassa tallentelee myöskin tietokoneelle käyttötietoja/tilannevedoksia (mikä saattaa olla kansainvälinen viranomaismääräys, mutta altistaa esimerkiksi yrityksiä tietoturvahyökkäyksille). Mikäli haluaa toteuttaa henkilökohtaista tietosuojaa mahdollisimman hyvin, voi tehdä niin, että ajaa aina pelkkänä live-käyttöjärjestelmänä, ja asentaa uudet ohjelmat ja päivityspaketit (kuten office-ohjelmiston kielituki), niin lataa ja tallentaa nämä paketit latauspaketteina arkistoon erikseen. Sitten vastedes kun uudelleenkäynnistää live-käyttöjärjestelmänsä, niin manuaalisesti asentaa näistä valmiista paketeista kunakin kertana tarvitsemansa ohjelmat. Tällöin periaatteessa täysverinen käyttöjärjestelmä on käytettävissä live-versionaan silkassa offline-ympäristössäkin.

Jossain vaiheessa elämää saattaa tulla ahaa-elämys, että nyt nenän edessä on täydellinen käyttöjärjestelmä huippuunsa viritettynä: sellaisesta kustomoitu live-boot-käyttöjärjestelmän tekeminen (esimerkki) saattaa olla hyvinkin ketterä ja aikaasäästävä ratkaisu varsinkin mikäli käyttöjärjestelmää ajetaan kokoajan samalta koneelta. Nimittäin kun jonkun käyttöjärjestelmän uusia ja toisinaan downgreudautuvia versioita pulpahtelee saataville, vanhojen versioiden saatavuus heikkenee ja loppuu, kuten ennenpitkää päivitystukikin. Vanhat versiot eivät siis välttämättä ole uusia kehnompia, vaan ne ovat vain eri tavalla viilattuja. "Täydellisen käyttöjärjestelmän" menettämisen jälkeinen uudelleenasennus saattaa vaatia vuoden ankaran jaakobin, tai pyrrhoksen, painin. Sama problematiikka on esimerkiksi keskussairaaloiden potilastietojärjestelmissä, että palvelusopimukseen kuuluva upgreidaus osoittautuu peruuttamattomaksi downgreidaukseksi. Mahdollisesti tietoturvankaan kannalta uusi ja edistyksellisempi ei ole vanhaa parempi, vaan pahempi, kukaties jopa varsinainen pandoran lipas.

Tietoturvan takia live-boot-distroihin ei kannata jättää salaamattomia henkilökohtaisia tiedostoja, tietoturvasyistä järjestelmä kannattaa asentaa joko CD-R -levylle tai SD-kortille, jossa on mekaaninen lock-vipu (vain luku-tila). Kun tällaisen kustomoidun live-käyttöjärjestelmän luominen onnistuu, kannattaa luoda useampia kopioita siitä, jolloin tarvittaessa pystytään turvallisesti tekemään päivityksiä siihen, kuitenkin kannattaa säästää vähintään yksi kopio, johon ei ole tehty mitään muutoksia.

Käyttöjärjestelmän päivitys uuteen versioon ja ohjelmien, ajurien ym päivitykset ovat eri asia: käyttöjärjestelmän päivitys liittyy lähinnä kismetiikkaan/arkkitehtuuriin eikä se välttämättä ole missään määrin hyödyllinen. Jonkun käyttöjärjestelmän version ylläpidon loppuminen ei tarkoita, että se olisi mitenkään käyttökelvoton sen myötä, ennemminkin 'valmis' (ajurien ja ohjelmien päivittämisten jatkuessa, puolestaan niiden ylläpito mm. tietoturva-aukkojen osalta jatkuu tavalliseen tapaan, vaikka käyttöjärjestelmän, josta päin niitä käytetään, ylläpitoa ei enää jatkettaisi), ja näin ollen kustakin käyttöjärjestelmistä kannattaa jättää yksi tai useampi raaka asennuslevyke sillensä eikä suinkaan ylikirjoittaa uudemmalla versiolla tai heittää vanhaa menemään.

Puolestaan mikäli kymmeniä vuosia sitten loppuneen käyttöjärjestelmän ylläpidon jälkeen käyttöliittymässä pomppaa 'uusi käyttöjärjestelmäpäivitys ladattu, asenna painamalla OK" -ilmoitus, tällainen on 1% varmuudella turha, 99% varmuudella hakkerointi, ja mikäli teknisesti ottaen mahdollista, poista kyseinen automaattinen päivityslataus. Jos ei ja järjestelmällä useita käyttäjiä, voi olla kipeästi tarpeen esimerkiksi lisätä teippaus näytön reunaan, jossa kielletään päivittämisen hyväksyminen (sillä saman päivityksen hyväksymiskysymys voi ilmestyä myös muissa muodoissa, kuten "päivitys ladattu ja asennetaan automaattisesti ensi yönä, OK?" jne, jolloin kiireisen ja/tai impulsiivisen käyttäjän keskittymiskyky muuten helposti herpaantuu: "OK"). Ylipäänsäkin, tunnetusti, jos kolmeen kertaan kysytään/mainostetaan/agitoidaan samaa käsitystä eri suunnista, 'rokottamaton'/höveli käyttäjä/asiakas/enemmistö taipuu.

Pakko-välmäys[muokkaa]

Tämä ei liene tietoturvallisin vaihtoehto, mutta vaivattomuudessaan kenties lasten, koululaisten ja opiskelijoiden käyttöön soveltuva (tietokoneiden graafisten käyttöjärjestelmien alkaessa yleistyä, yksityisyyden ja tietoturvan taso sekä hakkeroimisen kynnys oli korkea, mm. koska modeemiyhteydet olivat väliaikaisia, kun nykyisellä keinoälykaudella laitteet automaattisestikin toimittavat runsain määrin henkilökohtaisia tietoja kolmansien osapuolien käyttöön paitsi nettisivujen evästeiden, niin älylaitteiden taustaprosessien välityksellä ääninauhoitteita sekä esimerkiksi Google tallentaa oletusarvona henkilön joka hetken sijaintitiedot periaatteessa hänen koko elämänsä ajalta, jotka omat sekä kaverien vastaavat samoilut nähtävissä mm. netistä omissa google-asetuksissaan). Lasten ja nuorten kuten ei aikuistenkaan tietoturvan tasoa ei ole syytä madaltaa. Kokonaisvaltaiseen ihmisiksi elämiseen kannattaa kannustaa kyllä.

Pakko-välmäys muistuttaa sandboxausta, siihen tarvitsee valita sellainen live-käyttöjärjestelmä, jossa on oletuksena taikka johon asennetaan myöhemmin kustomoidun livekäyttöjärjestelmän asennin, kuten Linuxin kohdalla Linux Live Kit tai vastaava, jolla konfigurointeineen voidaan kopioida/kloonata nykyinen käyttöjärjestelmä uudelle tikulle ilman viruksia ym. haittatiedostoja. Lisäksi tarvitaan kaksi periaatteessa identtistä ulkoista tallenninta (kuten USB-tikut tai SD-kortit). Toinen merkitään esimerkiksi 'A' ja toinen 'B'. Näihin molempiin tikkuihin voidaan esimerkiksi osioida identtiset salatut asemat omille tiedostoille tai sitten luoda tavallinen kansio juurikansioon.

Aina kun on tehty oleellisia muutoksia käyttöjärjestelmän ominaisuuksiin, niin kloonataan uusi live-käyttöjärjestelmä toiseen tikkuun 'tyhjennä koko levy' -esiasetuksella. Ennen asennuksenjälkeistä uudelleenkäynnistämistä voidaan jo kopioida mainitun salatun aseman sisältö tuoreen käyttöjärjestelmän kylkeen joko uudelle partitioinnille tai esimerkiksi aseman juurikansioon (ehtii tehdä myöhemminkin. Toissijaiseksi jäävä tallennusväline (esimerkiksi samassa avainrenkaassa) voidaan esimerkiksi merkata teipillä: sen takia, että tuoreeltaanhan molemmat versiot ovat identtisiä, jolloin tähän toissijaiseen käyttöjärjestelmään kaikkine tiedostoineen voidaan palata ensisijaisen kaatuessa, tai todettaessa kloonauksen epäonnistuneen; puolestaan jos toista tikkua käytetään pelkkänä varmuuskopiointiasemana, niin inhimillisistä virheistä johtuen molemmat tikut korkataan eli hakkeroidaan ennen pitkää ja lisäksi molempiin päätyy haittatiedostoja.

Aina kun oleellisia muutoksia käyttöjärjestelmään ei tehdä, käyttöjärjestelmää ajetaan livenä, josta ei periaatteessa jää mitään jälkiä, paitsi mahdolliset omat tiedostot asemaansa tai kansioonsa. Tällöin vaikka käyttöjärjestelmään olisi surffailun yhteydessä sujahtanut cookieseja, viruksia, seurantaohjelmia ja vastaavia, jotka katoavat heti käyttöjärjestelmän sammuttamisen yhteydessä. Toisin sanoen kun muuttelee asetuksia ja uudelleenasentaa live-käyttiksen, ei kannata samalla käyttökerralla hortoilla netissä.

Pakko-neliapila[muokkaa]

Neljän USB-aseman kimppu, joista ensimmäinen USB-käyttöjärjestelmä (live-käynnistin permanent-levyosioinnein taikka sitten USB-levylle tehty käyttöjärjestelmän tavanomainen permanent-asennus (huom. tällöin käynnistyslataaja asentuu itse tietokoneeseen, jolloinka tämä "permanent-USB" käynnistyy ainoastaan kyseisessä tietokoneessa), toinen USB-tikku olisi äskeisen käyttöjärjestelmän live-klooni (uudelleenasennusten varalle sekä kun käyttöjärjestelmää käytetään muilla tietokoneilla, kolmas USB on käyttäjän tarvitsemille tiedostoille, neljäs USB harvemmin tarvittujen tiedostojen arkisto.

Menettelyn vahvuuksia ovat "sandboxit" eri tiedostoille, mahdollisuus "pelastaa" tiedostoja ja uudelleenasentaa käyttöjärjestelmää lennosta, lisäksi turvallisuus, ettei vahingossa itse enterinpainalluksella, lapsi supermagneettileluineen tai hakkerimohikaani Oxycontininpuutteessaan formatoi "elämää" bittitaivaaseen. Mahdollisuus hyödyntää pieniä ja edullisia USB-tikkuja, koska yksittäisen tikun tilantarve ei välttämättä ylitä 8 GB. Menetelmän heikkouksia ovat todennäköisesti hieman hitaammat lukunopeudet sekä mahdollinen tietoturvattomuus, että tietokoneeseen päätyy tallentumaan esimerkiksi lokitietoja 'istunnoista'.

Kaikenlaiset automaattiset päivitykset (Software & Update) kannattaa kytkeä pois päältä mm. koska varoittamatta käynnistyvä päivitys (unattended update) voi jumittaa koneen tuntikausiksi, ja käyttöjärjestelmäpäivityksen keskeyttäminen luonnollisesti tuhoaa sen), Lisäksi koska vilpilliset päivitykset vapauttavat koneen käyttöjärjestelmän hakkereille, sellaisten automaattisuus toki sitä suuremmalla syyllä. Kolmanneksi, kun automaattisten päivitysten salliminen on pois päältä, sellaisten ilmaantuminen siitä huolimatta indikoi hakkereista.

Tärkeää muistaa, että flash-muistit, CD-romit ja DVD:t ovat onnettomia pitkäaikaisiin arkistointeihin, mistä syystä esimerkiksi omat potilastiedot, talouskirjanpidot, tiliotteet, ansioluettelot, osa valokuvista jne. Dokumentit on syytä tulostaa paperimuotoon (kansioihin). Siksi, että datan kanssa on aina yli nollan prosentin todennäköisyys tietojen selittämättömälle ja selvittämättömälle katoamiselle, vaikka data olisi ajettu VHS-kasetille.

Kuitenkin esimerkiksi tärkeiden vaiheiden jälkeiset varmuuskopioinnit CD-R-levylle (finalisoiden levyt) vähentää mahdollisuutta, että hakkeri tai haittaohjelma pääsisi salaamaan kriittiset tiedot yrityksen tai organisaation ulottumattomiin. Hyvin säilyttäen levyt todennäköisesti säilyvät lukukelpoisina aivan tarpeeksi pitkään. CD-levyjen fyysisen varastamisen varalta tällaiset tiedot kannattaa puolestaan itse salata kyllin vahvalla salausalgoritmilla (tarkistussummineen tai CD:npolton jälkitarkistuksineen). Nyrkkisääntönä, avoimen lähdekoodin eli Linuxin ympäristössä salaukset todennäköisesti ovat sitä mitä väittävät ja suljetun koodin puolella pienellä onnenkantamoisella.

Linux Mint -editio, josta "lähteä liikkeelle"

todennäköisesti kohtalaisen luotettava, mutta ei erityisen tietoturvallinen jakelu, minkä ansiosta käyttäjälle ei myöskään muodostu illuusiota sen tietoturvallisuudesta. Mahdollisesti pystyy, omalla vastuulla, täydentämään ohjelmistokirjastosta järjestelmän tietoturvaa.
mahdollisessa käyttökelpoisuudessaan siinä mielessä tutustumisen arvoinen jakelu, että tällaisen perustalle saatetaan lähteä rakentamaan monenlaisia eri järjestelmiä, kuten vaikkapa monipuolisesti toiminnallinen (esimerkiksi puolustusvoimien ja siviilin eri TH-sektorien, perusterveydenhoidon- ja erikoissairaanhoidon välillä sekä julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä) yhteensopiva (ylläpitokustannuksiltaan edes kohtuullinen) virallinen potilastietojärjestelmä. Lisäksi vaikkapa monien teollisuuden mallintamisohjelmien alustat.
- järjestelmien suunnitteluissa nimenomaan käyttäjäkunta osaa parhaiten selittää mitä tarvitaan ja optimoida käyttölittymän ulkoasun, paremmaksi kuin nykyiset (tosiaan kalliit ja erittäin kankeatkin) erikoissairaanhoidon järjestelmät pistäminen vaatii jonkin verran, mutta ei paljoa, vaivaa.
- työaikaa säästyy, ylläpito-optimointi yksinkertaistuu ja noupeutuu, määrärahaa saadaan ohjattua potilastyöhön lisää (vuositasolla satoja miljoonia euroja), adaptiibiset sodanaikaiset potilastietojärjestelmät osana maan huoltovarmuutta (esimerkiksi potilaan diagnoosi ja metatiedot voidaan tarratulostaa QR-koodina tai METAR-säätiedotteen kaltaisena avoimena tai XOR-salattuna lähetettävänä morse-koodina).
avoimen lähdekoodin kanssa teoriassa mahdollista suojautua erilaisilta viruksilta, takaporteilta yms. viralliselta sekä epäviralliselta urkkimiselta [systeemiseltä keinoälyurkinnalta].
- mahdollisuus ratkaista maalaisjärjellä näennäisen monimutkaisia haasteita, joihin nykyisin tyrkytetään ainoana ratkaisumahdollisuutena keinoälyä.
- järjestelmän mahdollinen turvallisuus rakenteen säilymisen ihmisen inhimillisen ymmärryksen rajojen sisäpuolella myötä.

Suomalaisia pilottitestailuja yksityisesti kehitetyillä järjestelmillä.

Pakko-blankkaus[muokkaa]

Joitakuita kannettavan tietokoneen käyttäjiä saattaa häiritä varsin tarpeeton videokamera näytön yläreunassa. Sen saa peitettyä esimerkiksi kuulakärkikynän ripustusklipsillä kätevästi. Tietysti myöskin pikku-laastarilla pysyväisemmin. Tabletin ja älypuhelimen naamakamerat esimerkiksi pitelykäden peukalolla. Kameran linssin voi myös teipata täysin pimeäksi, laitteen akunkeston parantamiseksi jopa radikaalisti.

Pakko-hotspotti[muokkaa]

Sähkömagneettisen säteilyn eri taajuuksilla on erilaisia vaikutuksia kudokseen. Esimerkiksi mikroaaltotaajuudet lämmittävät säteilylähteen lähellä olevia kudoksia (esimerkiksi Wikipediassa mainitaan aiheesta, huom nykyaikana Wikipedia-artikkelien luotettavuuden keinoälyvaraus). Mikäli preferoi esimerkiksi bluetooth-taajuuksia tai wifi-taajuuksia tai laitteita, jotka eivät tue 4g:tä ja uudempia, niin voi sijoittaa kannettavan "mokkulan" (tai sopivan uudenaikaisen kännykän hotspotteineen) esimerkiksi auton peräkontin savukkeensytytinpistokkeeseen (tai jatkuvaan akkukytkentään), jolloin kehoa vasten olevat päätelaitteet käyttävät vain toivottua allonpituusaluetta. Myöskin saattaa olla olemassa "generation decreaser" -konverttereita oman lokaalin P2P matkapuhelinverkon muodostamiseksi, taikka mokkuloita, jotka toimivat bluetoothin kautta hallinnoitavina matkapuhelimina, eli ylläpitävät paikallista yhteyttä suoraan handsfree-korvanappilaitteelle, rannepuhelimelle tai bluetooth-kännykälle.

Lähetin, eli mokkula tai älypuhelin, pysyy autossa omistajan läheisyydessä ja latautuu säännöllisesti (tahi pysyy alati kytkettynä).

Pakko-EMR-grillaus[muokkaa]

Sähkömagneettisen säteilyn mahdollista haitallisuutta biologisille eläin- ja kasvikudoksille on puntaroitu pitkään, periaatteessa jo ensimmäisistä lennättimistä lähtien ja enenevästi. Sähkömagneettisen säteilyn ongelmatiikka liittyy sellaiseen, että eri taajuiset (yhtäläisellä valonnopeudella etenevän säteilyn taajuudesta riippuu sen aallonpituus, mutta taajuus on tässä tapauksessa merkityksellisempi ominaisuus) säteilyt resonoivat (energian absorboituminen), heijastuvat ja/tai läpäisevät erilaisia materiaaleja (molekyylejä) eri tavoin. Lisäksi esimerkiksi biologisten toimijoiden (mm. kasvit ja eläimet) pintasuojaukset (kuten nahkealehtisten kasvien pinta, iho, solukalvo) ei suojaa eliötä kudosta osittain läpäisevää sähkömagneettista säteilyä vastaan, jolloin teoriassa on mahdollista, että säteily läpäisee normaaleja kudostyyppejä, tavoittaen sellaisia toisenlaisia elimistön sisäisiä kudoksia, joihin se absorboituu (tai joista heijastuu). Tällaisia kudoksia voisivat olla esimerkiksi luu (mm. röntgensäteily) sekä solujen DNA (ml. sukusolut sekä sukuelimet yleensä; mm. ydinsäteily eli korkeataajuuksinen röntgensäteily). Sähkömagneettisen mikroaaltosäteilyn, joka ei ionisoi, vaan oikeastaan vain lämmittää kudosta sisältä (toisin kuin tavallinen lämpösäteily, joka lämmittää materiaalipintoja tai heijastuu niistä), problematiikka liittyy siis siihen, että lämpötilanmuutos (ylikuumeneminen) joko saattaa kohdistua erityisesti joihinkin tiettyihin kudostyyppeihin tai sitten jotkin tietyt kudostyypit saattavat olla muita herkempiä lämpötilanmuutoksille. Tämä eroavaisuus voi liittyä myöskin esimerkiksi eri kudosten erilaisiin sähkönjohtavuusominaisuuksiin. Tällainen herkkyyttä ilmenee arvatenkin nimenomaan solutason prosesseissa, jotka tapahtuvat molekyylimittakaavassa (sähkömagneettisen säteilypulssin eräänlainen yksittäisen säteen valokeila vaikuttaa, mitä korkeataajuuksisemmasta aallosta kyse, sen lyhyempi aallonpituus ja geometrisesti ohuempi aalto se on, ja sitä pistemäisemmin se lämmittää kudosmolekyylejä). Näin ollen kyseiset molekyylit saattavat pistemäisesti ylikuumentua ja lakata toimimasta oikein esimerkiksi solukalvossa. Syy miksi nykyisin huomio on kiinnittynyt ennen kaikkea mikroaaltoihin on se, että käytännössä kaikki langaton dataliikenne FM-radiokanavien metatietoja lukuunottamatta menee mikroaalloilla.

Ilmeisesti NASA:n julkaisema havainnollistus sähkömagneettisesta säteilystä

Säteilyn kansalliset rajat koskevat toisaalta sähkömagneettisen säteilyn intensiteettiä, toisaalta henkilön/eliön altistumisaikaa sille, mikä siis suomeksi sanottuna merkitsee, että tällaisen säteilyn haitalliset vaikutukset kudoksille tiedostetaan ja tunnustetaan, mutta se, miten iso tämä niistä aiheutuva konkreettinen haitta on, on jokseenkin epäselvä asia, jolloin kompromissiratkaisuna on pyritty siihen, että säteilyrajoituksilla ei ainakaan tyystin estettäisi niihin perustuvan teollisuuden kehittymistä, mutta pyrittäisiin vaikuttamaan niiden markkinaympäristöön niin, että laitteiden säteilytasovaatimukset pysyisivät sopivan matalina, mikä vaikuttaa samalla positiivisesti säteilytekniikan eteenpäin kehittymiseen.

Säteilyn potentiaaliseen haitallisuuteen kiinnitetään nyttemmin entistä enempi huomiota syystä että mitä enemmän mikroaaltojen taajuusalueita fasilitoidaan käyttöön (esimerkiksi 5G ja 6G verkkojen perustaminen, sitä monikertaisemmaksi langattoman tietoliikenteen resurssit käyvät ja sitä potentiaalisemmaksi niiden markkinat, jolloin sitä enemmän yritystoimintaa, markkinakilpailua ja periaatteessa mahdollisimman runsaasti dataa lähettävien aitteiden käyttö käy. Suomeksi sanottuna siis kun jokin uusi mikroaaltojen taajuusalue fasilitoidaan saataville, se alkaa täyttyä, ja tukkeutumiseen asti täyttyykin lopulta, datavirrasta. Miksi: luonnostaan siksi, että uudet markkinapotentiaalit pyritään ottamaan käyttöön, ja toisaalta tällaista kehityskulkua/taajuusalueen elinkaarta pyritään yhteiskunnallisin ohjauskeinoin myöskin keinotekoisesti edistämään (eli luomalla mm. lainsäädännöin, suosituksin ja markkinoinnin eli yleisen kulutuskäyttäytymisen voimin) syystä että tätä kautta saadaan pedattua edelleen seuraavan sukupolven taajuusalueiden fasilitoimista yhteiskuntaan sekä yritysten kiinnostusta lähteä myöskin näille markkinoille kilpailemaan. Yleisesti ottaen tämä merkitsee erilaisten mikroaaltotaajuuksisten säteilyjen lisääntymistä yhteiskuntien arjessa hiljalleen, mikä käytännöllisesti katsoen merkitsee esimerkiksi säteilyn haitallisuuden pitkäaikaisten tarkastelumahdollisuuksien hankaloitumista sekä toleranssin asioihin puuttumiseksi kohoamista (teknisen kehityksen aikaansaaman yhteiskunnallisen pöhön takia).

Pakko-EMR-grillauksessa upotetaan joko istutettavia siemeniä taikka valmiita kasveja kuten kukkia astiaan (tai minigrip-pussiin), jossa on kylmää vettä. Sitten poistetaan puolet näistä upotetuista kukista tai siemenistä (placeboryhmät). Jäljelläolevalle veteen upotetulle annokselle sitten näytetään vain sen verran mikroa (pyöräytetään mikrossa täydellä teholla hetkinen), että vesi lämpenee haaleaksi (parin taikka korkeintaan muutaman asteen verran). Sitten palautetaan kukat pöydälle tai istutetaan siemenet maahan. Verrataan placeboryhmään.

Pakko-EMR-splittaus[muokkaa]

Hotspottauksen sijaan tai lisäksi voidaan myös järjestellä niin, että langatonta verkkoa tarvitseva työpöydältä päin käytettävä laite kytkeytyy langalliselle tietoliikenneyhteydelle silloin, kun älypuhelin tai Mifi-laite kytketään esimerkiksi lataukseen. Tällöin koneen USB-porttiin kytketään joko suoraan tai USB-jatkoksella splitter-yksikkö, jossa on oma erillinen virransyöttönsä. Edelleen, langattoman yhteyden lähetin/mokkula/reititin kytketään jälkeen suoraan tai USB-jatkoksella yhteen splitterin USB-pistokkeista.

Tällä tavoin EMR-lähetin ja käyttäjä voivat sijaita etäämpänä toisistaan. Tällä saavutetaan merkittävää mikroaaltosäteilyn intensiteetin alenemaa, sillä säteilyn määrä on suoraan verrannollinen EMR-laitteesta / sen lähetinantennin ympärille piirretyn kuvitteellisen pallon pinta-alaan, eli toisin sanoen etäisyyden neliöön:

jos D=0,1m säteilyn intensiteetti on 100%,
D=0,5m säteilyn intensiteetti on 4%
D=1m se on 1%
D=3m se on 0,1%
D=5m se on 0,04%
puolestaan kun D=0,05m niin säteily on 400%
ja kun D=1" niin säteily on 1600%
lämmittääkö EMR-lähettimen taustatiedonsiirroilla mm. sukuelimiään päivisin ja toisaalta sijoittaako sen huoneen toiseen päähän yöksi, ero säteilyn intensiteetissä on 40 000 -kertainen eli "neljä miljoonaa prosenttia".

Pakko-nettisuppailu[muokkaa]

Tilanteissa, joissa päätelaitekohtaista netin kaistaa joudutaan kaventamaan - kuten vaikkapa sotatilasta johtuen - esimerkiksi ≤ 0,1 MB/s tahtiin, niin tällöin nykyiset nettisivut latautuvat kyllä, mutta aika madellen. Tällaista nettisuppailua varten voidaan järjestää online-välityspalvelimen kaltainen sekä esimerkiksi perinteisten näppäimistöpuhelinten Web-selaimesta tuttu nettisivujen emulointi. Emuloinnin kautta onnistuu myöskin log-in kirjautumiset kuten henkilövarmennuksetkin (ainakin tunnuslukukortti -menettelyllä). Nettisuppailu-välityspalvelin avautuisi esimerkiksi automaattisesti aina kun yritettäisiin avata nettisivua, joka sisältää ulkomaille johtavia elementtejä, kuten cookiesien ottamat yhteydet tietopakettien siirtämiseksi puolin ja toisin, tai sivuston palvelin itsessään sijaitsee ulkomailla. Tällainen järjestelmä ulkomaisille servereille kannattaa siis ottaa etupainotteisesti käyttöön eli jo ennen vedenalaisten siirtoyhteyksien katkeamisia, jotta pystyttäisiin resurssien käyttöasteen ja minäkin hetkenä käytettävissä olevan kapasiteetin mukaan virtaviivaistaa netiä, minimoiden kriittisten yhteyksien halvaantumisen aiheuttamat tosiasialliset haitat ja riskit. Periaatteessa myöskin ≤ 0,01 MB/s voisi tulla kysymykseen olosuhteiden pakosta, ja olla aivan joviaali siirtonopeus (nykyaikaiset eli pakkaamattomat nettisivut latautuvat kuvineen ≤0,2 MB/s nopeuksilla varsin nopeasti). Ks. internet-yhteyden online-nopeustesti.

Nettisuppailu-välityspalvelin -systeemi voi olla käytännössä esimerkiksi tunneloitu (salattu) verkkoyhteys suppailupalvelinten (eri toimialueilla maailmassa) välillä.

emuloinnin idea on siis, että nettipalvelimien ei tarvitse tarjota sivustostaan "WAP-versiota", vaan sellainen rakennetaan niin, että anonyyminen välitypalvelin osaa poimia fiksusti pelkästään keskeiset elementit tiedonsiirtoon. Ks. myös XML:n periaate. Modulaattori voisi myös esimerkiksi pilkkoa sivun elementit erillisiksi tiedostoiksi (joilla on tietyt riippuvuudet toisiinsa, eli muistuttaen jossain määrin linux-käyttöjärjestelmien ohjelmistokirjaston paketteja). Paketteihin jakamisen hyötyjä olisi esimerkiksi sivustojen esilatautuminen proggressiivisesti sekä se, että esimerkiksi sivuston ulkoasut sekä stabiili tekstisisältö (mm. java painikkeiden opastetekstit) voivat olla esiladatut selaimessa (tai jopa manuaalisesti USB-tikulta esiasennettuna päätelaitteen "ultralite-nettiselaimessa"), jolloin monimutkaisenkin nettisivuston reaaliaikaisesti muuttuva sisältö, kuten uutisportaalin klikkiotsikot uutisartikkeleineen, päivittyvät muutaman hassun kilobitin kokoisin tiedonsiirtopaketein, (jopa SMS-viestin pituisin koodinpätkin).

Vertailun vuoksi, 90-luvulla modeemin tavanomainen toteutuva tiedonsiirtonopeus oli erittäin hyvä, kun se oli 5 kB/sek, yhden mp3-tiedoston lataamisen omalle koneelle keston odotusarvo noin 10 minuuttia (rikos vanhentunut).

Pakko-postuuminetti[muokkaa]

Joissain olosuhteissa saattaisi olla käytännöllisintä toimittaa supattu verkkosivu (salattuna) kooditulosteena (pieni tekstikoko), joka avataan esimerkiksi verkkoselaimen laajennuksella, joka lukee verkkosivun koodin skannauksesta tai valokuvasta. Ja vastaavasti tulostaakin nettisivun koodina paperille. Näin eksoottinen tarve saattaisi ilmaantua esimerkiksi jos kaikki langaton ja langallinen tietoliikenne olisi pitempiaikaisesti kaatunut. Koodisivuja voisi julkaista esimerkiksi fyysisten sanomalehtien ja aukakausilehtien lisäsivuilla.

Ks. myös wikikkoartikkeli Salaus.

Pakko-lälläriasiointi[muokkaa]

Sellaiseen, että henkilötunnistusta vaativa nettiasiointi sekä langaton maksuliikenne käy mahdottomaksi, ei periaatteessa paljoa vaadita. Esimerkiksi keinoäly pystyy nykyisin jo jammaamaan ne, kuten myös imitoimaan sähköisiä varmennuksia. Kuten ilman keinoälyäkin on jo moneen kertaan tehty. Puolestaan osittaisilla kirjautumistiedoilla voidaan sabotointimielessä lukita kohteen kirjautumismahdollisuus omalle verkkopankkitililleen (lukituksen avaaminen onnistuu vain käymällä paikan päällä pankkikonsernin konttorissa tai palvelupisteellä, joita ei ole).

Hypoteettisena esimerkkiskenaariona, että geostationaarisen kiertoradan käyttöoikeuksista syntyisi kiistaa taikka esimerkiksi syystä, että sinne on ilman lupaa hivutettu kokeellisia sateelliitteja, jotka esimerkiksi toimi/lennä täsmällisesti ja siksi/lisäksi pirstoutuvat omia aikojaan avaruuspölyksi/-romuksi, jota muut sateelliitit eivät pysty väistellä, vaan muodostuu geostationaaristen sateelliittien rikkoutumisten dominoefekti. Periaatteessa tällöin voi tapahtua, että kaikki traditionaalinen lautasantennein toimiva sateelliittivälitteinen tietoliikenne poistuu käytettävistä vuosikausiksi ellei jopa lopullisesti.

Avaruusromua saatetaan saada siivottua kiertoradalta ratkaisulla, jossa kaksi suunnilleen samanmassaista avaruusromun kappaletta tai avaruusromunippua ensiksi kytketään muutaman metrin pituisella vaijerilla toisiinsa, sitten asennetaan toiseen kappaleeseen/lastiin yksinkertainen rakettipoltin, kaasupullo tai vastaava kiihdytin. Kytketään poltin päälle niin, että se kiihdyttää kiertorataan nähden poikkisuutaisessa tasossa näitä kahta massakappaletta pyörimään toistensa ympäri, kunnes vaijeri pettää ja molemmat kappaleet sinkoavat vastakkaisiin suuntiin ulos kiertoradalta (todennäköisesti jompikumpi massakappale maan vetovoiman suuntaan ja toinen ulkoavaruuteen päin, mutta joka tapauksessa erittäin pienellä todennäköisyydellä sinkoutuen uudelle kiertoradoille, ja jos, niin mahdollisesti törmäävät toisiinsa ennen pitkää; tietysti optimaalinen tangenttikulma voidaan myös ohjelmoida kuten ajastaa vaijerinvapauttimeen ja voidaan se kaukolaukaistakin, niput voidaan myös kiihdyttää ulkopuolisella laitteustolla, jossa on esimerkiksi kaksi karuselliparia (yhteensä neljä massakappaletta), jolloin myöskin neljän vaijerin yhtäaikainen vapautus olisi oltava kiihdytinmoottorilaitteistoon integroituja mekanismeja ja tällöin massakappaleet olisi myöskin helppo lingota nimenomaan painovoimasuoralle, kaikkien vaijerien täytyisi kuitenkin kestää laukaisuhetkeen saakka katkeamatta ja laitteistossa olla hätävapautin katkeamisten varalta).

Seuraavalla loppujen lopuksi varsin tietoturvallisella proseduurilla eliminoituu myöskin viime vuosina myllyyn ilmestynyt lisätunnistus varmennuskoodi-tekstiviestillä.

Lälläriasioinnissa viranomaistahon kanssa tarvitaan puheyhteys, jonka osapuolista voidaan olla jokseenkin varmoja (että toimeksiantaja on sama kuin soittaja ja puheluun vastaaja on tosiasiallinen viranomainen eikä esimerkiksi jokin virtuaalinen välimies). Lälläriasioinnissa yhteydenottaja on aina se osapuoli, jonka on määrä varmentaa henkilöllisyytensä. Mikäli yhteys on jokseenkin hyvin salattu (ei kuulu esimerkiksi lasten radiopuhelimella), niin toimeksiantaja voi puhua viranomaiselle omat "nettipankin kirjautumistunnuksensa" (jonkin käyttäjänimen ja salasanan). Tämän jälkeen viranomaistaho pystyy kysyä jotain (kertakäyttöistä) tunnuslukua henkilön fyysiseltä tunnuslukukortilta. Tunnuslukukortti on siis fyysinen kortti, jossa on yleensä toista sataa kertakäyttöistä "salasanaa" virallisille toimeksiannoille.

Mikäli sabotointia/huijausyrityksiä epäillään tapahtuneen / tunnuslukukortti kadonnut tai joku kopioinut sen, viranomainen voi henkilön toimeksiannosta / suostumuksella keskeyttää henkilötilin käytön.

Mikäli halutaan entisestään lisätä tunnistuksen luotettavuutta, voidaan määrittää, että henkilövarmennukseen tarvitaan myös toisen henkilön samassa yhteydessä omalta osaltaan varmentama henkilöllisyys, jolloin kyseinen henkilö samalla toimii ensisijaisen henkilön todentajana. Tämä toinen henkilö voi olla periaatteessa kuka hyvänsä (saman operaattorin asiakas toimeksiantajan lähipiiristä).

Menetelmä soveltuu periaatteessa kaikkeen luottamukselliseen viestintään, periaatteessa jopa kaupan kassatietojen välittämiseen pankille LA-puhelimella. Asia saattaa ajankohtaistua mm. Auringon toiminnan alkaessa poukkoilla.

Tietysti on pakko ottaa huomioon myös mm. huumemaailman sekä keinoälyhakkeroinnin vahvistumisen Suomessa mukanaan tuomat haitat järjestelmien toimivuuteen ja luotettavuuteen, eli esimerkiksi korruptio tavallisten ihmisten keskuudessa ja vaikkapa yksityisen ja julkisen sektorin toimintojen lomittuessa, lisäksi kalasteluhuijausyritysten oveluus ja pelkällä erittäin etevän intensiivisen mainostamisen rahoituspohjalla pyörivät yhteiskunnan toiminnot. Mainittakoon vielä keikarointi poliittisella kentällä sekä joukkopsykologia sodankäynnin ulottuvuutena.

Sanonta >>rehellisyys maan perii>> viittaa todennäköisesti siihen ilmiöön, että totuuteen ja vilpittömyyteen pyrkivät kansalaiset tahtovat ja tavoittelevat elää toimivassa ja oikeudenmukaisessa oikeusjärjestyksessä ja omalta osaltaan rakentamaan sellaista yhteiskuntaa, ei manipuloimaan ja keikaroimaan sitä ja siinä.

Ks. myös artikkelit morsettamisesta sekä sähkösanoman salaamisesta: Mikäli henkilövarmennettavia sanomia aikoo välittää nanotietokoneille avoimissa ympäristöissä, on asianmukaista suojata ne kertakäyttöisellä XOR-avaimella, esimerkiksi päiväkirjasalauksella. Lisäksi kannattaa harkita varmenteiden eli tarkistussummien hyödyntämistä (salaamista ja tarkisteita ei tarvitse laskea ensisijaisesti käsin, vaan kunhan tekninen periaate on itse tajuttu ja manuaalikäyttö hallitaan, niin voi esimerkiksi koodata sellaisen apuohjelman graafiseen laskimeen ja käyttää sitä).

Verkkovarmennusten ongelmallinen rajapinta ja akilleenkantapää lienee, että miten sallia viranomaisille vapaa pääsy kansalaisen tietoihin, mutta estää näihin tietoihin penetroituminen kaikilta kolmansilta osapuolilta ja samalla tarjota käyttövarma henkilövarmennus kansalaiselle. Periaatteessa koska oman henkilövarmennustavan lukittuminen on aivan arkipäiväinen skenaario, ja kun kaikki arkiset viranomaisasiat pyörivät nykyisin netissä henkilövarmentein, niin tästä syystä jokaisella kansalaisella on järkevää ja perusteltua olla järjesteltynä vaihtoehtoisia tapoja henkilövarmennukselle, mutta mikäli tämä samalla tarkoittaa, että kansalainen aktivoi itselleen mahdollisimman erityyppisiä tapoja varmentaa henkilöllisyytensä, tällöin hänen henkilövarmennuksensa on yhtä vahva kuin paletin heikoin lenkki. Ja voisi pitää melkeimpä selviönä, että nykyajan virtuaaliviidakossa monikin tarjolla olevista henkilövarmennusmenetelmistä kosahtaa keinoälyllä hakkeroiden. - Tästä syystä järkevin olisi pitää ainoastaan harvaa erityyppistä, mutta usean eri palveluntarjoajan, henkilövarmennusprotokollaa aktiivisena. Esimerkiksi tilanteessa, että älylaitteeseen on asennettu ns. takaportti sähköisen varmennuksen manipuloimiseksi, niin kyllä myös ultraluotettava sähköinen varmennus naruttuu 100% luotettavasti. Langaton tietoliikenne naruttuu sekin yllättävän helposti, sillä tietoliikennesateelliitit kiertävät maapalloa kuin jonglöörauspallot, ja mikäli väisteltävää romua kertyy sateelliitin kiertoradalle liikaa, satelliitiin omien rakettien suorituskyky ei riitä esteiden jatkuvaan väistelemiseen. Sateelliitteihin perustuvan tietoliikenteen säilyminen vastaisuudessakin käyttökelpoisena ei ole kiveen hakattua.

Pakko-teksti-TV[muokkaa]

Varsin monet nettisivustot, joihin ei kirjauduta voidaan netin puuttuessa periaatteessa tarjota teksti-TV -muodossakin, mikäli televisiosignaali kuten sateelliitti-TV edelleen näkyisi (esim. keinoälyllä toteutetussa kokonaisvaltaisessa kyberhyökkäyksessä tai sen uhkassa tai jossakin yleisessä tuetoliikenneyhteyksien häiriötilassa, kuten valokuituyhteyksien reitittimien rikkoutuessa). Spekulatiivisesti niin digitaalista kuin myöskin perinteistä analogilähetystä voitaisiin tarjota suunnatun lautasantennin kautta sateelliitista.

klassisen teksti-TV -standardin sivumäärän ollessa 899-100=799,
- joista kullakin voi olla 99 revolverisivua' ja
  - televisiokanavia voi olla esimerkiksi 100, niin
    - yleinen teksti-TV nykylaittein - ja vähän vanhemminkin - saattaisi tarjota jopa noin 8 miljoonaa teksti-TV-sivun surffailut. Periaatteessa kokonaan internetittä kaikille.
      - kirjautumiset tai muun asioinnin (kuten joissain "nettikaupoissa" shoppailut) saattaisi olla mahdollista jossain määrin linkittää teksti-TV:n ohjesivuihin esimerkiksi puhelinliittymän tai tunnuslukukortin kautta.

Pakko-sadan pisaran mustekasettien porkkanahakkerointimenetelmä[muokkaa]

Katovuosina mustekasettien tyhjennyttyä uusia mustekasetteja ei välttämättä ole saatavilla kohtuuhintaan. Ratkaisu on tällöin mustekasettien täyttäminen itse elintarvikevärein. Joihinkin laserprinttereihin/painokoneisiin menetelmä ei välttämättä sovellu, mutta tavanomaisiin mustesuihkutulostimiin oletettavasti kyllä.

Mustekasetin printtauspää (josta muste tulostuu paperiin) on herkkä, joten älä koske siihen suojahansikkainkaan. Alkuperäisetkin musteet ovat vesiliukoisia, joten erittäin sotkuista kasettia voi esimerkiksi suihkepullolla koittaa siistiä.
- mikäli mustekasetti on kuivanut, ohjeita kasetin syväpuhdistamiseksi
Mustekaseteissa (esim. Hewlett-Packard) saattaa etiketin alla olla valmiit täyttöaukot asia selviää lämmittämällä teippipintaa muutama sekunti esimerkiksi leivänpaahtimen päällä, sitten veitsenterällä irrottaen etiketti.
- Mikäli näin ei ole, esimerkiksi tältä nettisivustolta saattaa löytyä täyttöreikien porausohjeet. Poraa (väliaikaisesti poistetun) etiketin kohdalta kahdet pienet reiät juuri ja juuri läpi kasetin kotelomuovin, esimerkiksi d=2mm. Toinen reikä on ilmausteikä.
- Mikäli mustekasetissa ei ole eikä siihen ole porattavissa kuin yksi reikä, poraa se kyllin leveäksi, esimerkiksi d=4mm.
- mustesäiliö on täynnä vaahtomuovia, joten mahdolliset mustesäiliöön päätyvät porauskarstat eivät haittaa mitään.
työskentele keittiössä, esimerkiksi leivinpaperoidun uuninpellin päällä varaa talouspsperiarkki sekä kostutettu rasvasta puhdas mikrokuiturätti.
- silikonihanskoja kannattaa käyttää, vaikkei homma kovin sotkuista ole.
poista mustekasetti printteristä vasta täyttöoperaation alussa, jolloin printtauspäät eivät ehdi kuivahtaa.
- kolmivärikasetissa tarvittaessa identifioi oikea väri per täyttöreikä esimerkiksi hammastikulla.
- ota ensiksi musta kasetti käsittelyyn, sillä sen piripintaan täyttämisestä ei koidu haittaa, kun taas joissain kolmivärikaseteissa värit sekoittuvat kasetin sisällä keskenään, mikäli mustesäiliöt täytetään piripintaan.
arvioi mustan mustekasetin säiliön tilavuus suhteessa värimustepatruunan/-noiden säiliöiden tilavuuteen. Tiputa mustetta kasetin täyttöaukkoon suoraan elintarvikeväripullon suuttimesta pisara kerrallaan laskien pisarat.
- mustesäiliön täyttyessä, kahden reiän tapauksessa mustetta alkaa kohota ilmausreiästä, yhden reiän tapauksessa reikä yksinkertaisesti täyttyy.
Pyyhi ja imeytä ylimääräinen väriaine paperiin, puhdista pinta mikrokuituliinalla ja teippaa etiketti alkuperäiselle paikalleen huolellisesti.
täytä moniväripatruunan kuhunkin väriainesäiliöön mustetta/elintarvikeväriä sen verran vähän, että mikään säiliöistä ei varmasti ylitäyty.
- mustekasetin täyttäminen pisaratekniikalla on sen verran yksinkertaista, että vaikka kasetit eivät tulisi kuin esimerkiksi puolitäyteen, sillä ei ole merkitystä.
- esimerkiksi sadalla mustepisaralla saa jo aika monta tekstisivua printattua. Printterimustepisaran koko on "lähes täsmälleen" sama kuin pisaran "erittäin laimeasta" saippuavedestä: jolla periaatteella arvioida musteen määriä millilitroissa.
- mustesäiliön pinnantasoa saattaa pystyä arvioimaan esimerkiksi hammastikulla.

Pakko-minisammakkoesteet[muokkaa]

Asunnoissa on tavallisesti ilmanvaihtojärjestelmä, joka muodostaa sisätilaan lievän alipaineen. Rakennuksiin on vedetty monenlaista fasiliteettikaapelia, kuten kaapeli-TV, uutena valokuitu, LAN, lankapuhelin, sähköpiuhaa, kiertovesiputkea, käyttövesiputkisto, viemäröinti. Näistä osa on vedetty suojaputkien sisässä (kuten valokuitu), asennusputkien (kuten kiertovesiputket), eristesukkien (kuten IV-kanavat), putkikanaalien (kuten viemärit) kautta mikä mistäkin keskukselta. Asunnot ovat tällä tavoin vähäisessä ilmayhteydessä toisiinsa.

Normaalioloissa tämä on merkityksetöntä, mutta toisinaan tällaisia putkiyhteyksiä pitkin asuntoon siirtyy toisesta asunnosta tai keskuksesta mm. pikkusammakoita, muurahaisia, eläimenraadon hajua, pakokaasua,, häkää, pierua, viinanhuurua, booria (esim. sähköputkijatkokset ekovillan seassa) muita kemiallisia kaasuja (kuten PVC-muovin reagointi veden kanssa), sisäilman kondensoitumista (esimerkiksi seinäpistorasiaan) aiheuttavaa ja/tai vesikaapelien jäätymistä aikaansaavaa pakkasilmaa.

Asennusvaiheessa tällaisten havaittavasti ilmaa puhaltavien ilmayhteyksien tukkiminen käy helposti keskeyttämällä ilmanvaihto tai avaamalla ikkuna muutamaksi minuutiksi, sitten syöttämällä ulkoputken päähän nokare esimerkiksi pistooliuretaania tai sikafleksiä. Kaiken korjaava ilmanvaihtoteippi, eli jesse, se ei itse asiassa toimi tässä tapauksessa (alkaa vuotaa muutaman kuukauden sisällä). Toisaalta kannattaa huomioida, että jotkut menetelmät, kuten "jäätyneen vesiputken imurisulatus", ei onnistu, jos putken pään tukkii pysyvästi (huom. sulatuskaapelia ei tarvita koko vesikaapelin pituudelle, vaan vain sille osuudelle, jossa kaapeli kulkee routakerroksen läpi). Väliaikaisempi tuke syntyy esimerkiksi korvatulpasta tai tuorekelmusta. Kun ulkoputken pää on tukittu, ilman kulkeutuminen koko ulkoputken pituudelta pysähtyy, suojaten asunnon lisäksi koko kyseistä putkiosuutta.

- mikäli nimenomaan haluaa keräillä ulkoputkesta luikkivia minisammakoita vihreää sydämellisyyttään, voi laittaa esimerkiksi peltisen kurkkupurkin ulostulokohdan alapuolelle. Tyhjentäen esimerkiksi viikon välein ne esimerkiksi jonkun koulureppuun.

Pakko-takaisinsoitto[muokkaa]

Etenkin nykyisellä keinoälyaikakaudella ei välttämättä ole syytä vastailla joka puheluun - varsinkaan nälänhädän aikana - vaan uusiin suomalaisiinkin numeroihin, joita soiton kohdehenkilön kännykkä ei ennestään tunne, voi paremmalla ajalla soittaa takaisin taikka lähettää tekstiviestin (tekstiviestin toimituskuittaus päälle). Mikäli jompikumpi ei onnistu tai päätyy ulkomaiseen vastaajaan, soitto on todennäköisesti ollut huijausyritys ja kyseinen numero kannattaa asettaa estolistalle, jolloin jatkossa tavoittaakseen henkilön, hänen tarvitsee tekstata.

Ulkomaisesta suuntanumerosta ja ennestään tuntemattomasta numerosta saapuva puhelu on 50% todennäköisyydellä tuleva puolisosi, jolla on valtava perintö, eikä onneksi tässä vaiheessa päivää tarvitsisi kuin satasen lainan. Ja 50% todennäköisyydellä erittäin hyvin tuottavaa osaketta tai sijoitusrahastoa tiskin alta kauppaava pankkiiri, joka naureskelee kaikille alle kymppitonnin kavereille.

Pakko-kosminen L&T[muokkaa]

Mikäli / sitten kun käy niin, että maapallon kiertoradat lähiavaruudessa käyvät romusta johtuen käyttökelvottomiksi, ratkaisu saattaisi olla ruiskuttaa makeaa taikka merivettä lähiavaruuteen geostationaariselle korkeudelle geostationäärisellä nopeudella (satunnainen ruiskutussuunta): vesi höyrystyy vesihöyryksi muodostaen ohuen kaasupilven, mikä hidastaa maapalloa kiertävän avaruusromun lentonopeuksia vähitellen, jolloin ne lähtevät vajoamaan kohti maata lopulta palaen yläilmakehässä.

Kaasumuotoiset vesimolekyylit joko sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksesta hajoavat vähitellen vety- ja happimolekyykeiksi periaatteessa nostaen maapallon ilmanpainetta sekä happipitoisuutta, sekä toisaalta vesihöyry mahdollisesti vajoaa maata kohtikin ja sataa alas normaalina vesisateena. Irtonaiset vety- ja happiatomit korkeampina pitoisuuksina saattavat myös esimerkiksi salamoinnin vaikutuksesta syttyä palamaan ja aiheuttaa eeppisen tulvan (hypoteettinen katsaus em. aiheeseen).

Pakko-käteismaksaminen[muokkaa]

Langattoman tietoliikenteen ollessa down toistaiseksi eli kuukausia tai useita vuosia, korttiautomaatit, , etämaksut, nykyaikaiset kassakoneet (iltaisin tulostuva raportti yms.), MobilePayt jne eivät toimi. Maksuliikenneongelmat ovat todennäköisesti keskeisin ongelma siviilielämässä. Kauppiaat eivät uskalla päässälaskea/antaa myyjien päässäaskea vaihtorahoja asiakkailleen. Käteislippaat on etupainotteisesti pantu poistoon ja romutettu.

Tällaisessa tilanteessa mahdollisuutena on, että (langalliseen tietoliikenteeseen perustuviin) ottoautomaatteihin ladataan pienempiä seteleitä eli mm. vitosia ja kymppejä, ja kauppias tasahinnoittelee tuotteensa tai pyöristää loppusummat tarjoushinnoiksi sekä kivijalkaliikkeissä varaa järkeviä tasarahatuotteita/kaupanpäällisiä kassan tuntumaan; asiakas puolestaan tavoittelee ostoksensa loppusummaksi alaspäin pyöristyvää tasarahaa.

Kauppa voi uudelleenperustaa käteiskassansa esimerkiksi turvallisesti lukittavaan kaappiin, johon sijoitetaan vyöketjulla kiinnitettäviä (munalukolla kaapin sisään) lompakkoja, joissa setelit ja mahdollisesti muut tositteet kuten shekit. Tällaisen menettelyn 'kätevyys' liittyy siihen, että myyjä voi pidellä kassaa kädessään ja kauppias täydentää sekä poistaa varoja lennosta.

Ks. myös Wikikkon kirjanpito-artikkelin kohta kahdenkertaisella kirjanpidolla tinkaaminen, käteismaksamisen ja vaihtokaupan yhdistelmämaksamismenettely.

Mummonmökit, aittatakennukset sekä muut funkkisrakennukset[muokkaa]

Ks. Mummonmökit, aittatakennukset ja muut funkkisrakennukset

Pakko-kulkutaudeilta suojautuminen[muokkaa]

Katovuosiin ja aliravitsemukseen usein liittyy myöskin alentunut immuniteetti sekä sitä kautta flunssat ja muut kulkutaudit. Etenkin ilmavälitteisiltä tartunnoilta voi koittaa välttyä opettelemalla toisaalta estämään (kielellä ja kitalaella) omat aivastusteaktiot, toisaalta olemaan sisäänhengittämättä - pikemminkin uloshengittämään hitaasti - toista henkilöä läheltä ohittaessaan. Koska kyseiset yleispätevät menetelmät ovat varsin helppoja oppia ja täysin ilmaisia, ovat ne heti älyttömän käytännöllisiä ja kustannustehokkaita, jos niistä edes jotain hyötyä on.

Pakko-syyhypunkkihoito[muokkaa]

Syyhyä hoidetaan reseptilääkkein, kuten Ivermektiini (Scatol, Stromectol), mutta mm. tämän ehkä tehokkaankin loislääkkeen kunnollinen hoitovaste edellyttää nopeaa reagointia, tabletin ottamista ennen parasiitin kehittymistä täysikasvuiseksi. Näin ollen reseptivapailla tinktuuroilla ei kannattane aloitella, kunnes kansallinen kela-korvattavuus saadaan leivottua, vaan viipymättä hankkia kunnollisen loislääkkeen resepti.

Eläimille saattaa lisäksi olla laillista tilata huomattavan tehokkaiksi tunnettuja parasiittilääkkeitä ulkomailta, mutta toimitusajat Yhdysvalloista ovat valitettavasti pitkiä ja hinnat kalliita, joten vastaavasti kuin ihmisen on syytä toimia kotieläimenkin kohdalla.

Pakko-passiivikiuas[muokkaa]

Kulkutauteihin liittyen, tunnetusti ja tutkitusti kuumuuus deaktivoi monia taudinaiheuttajia jopa välittömästi eli sekunnin murto-osassa.

Passiivikiuas on rakenteeltaan ulkovaippojen sisäpinnoistaan eristetty (esimerkiksi kivivillalla, näin ollen ulkokyljet voivat olla jopa puuta) laatikko tai tynnyri täynnä sopivankokoisia kiviä, päällimmäisenä kerroksena kiyaskiviä eli jotain syväkivilajia kuten vaikkapa dioriittia tai oliviiniä, tai vaikka sitten vuolukiveä tai tiiltä. Kansi sekin lämpöeristetty, pois nostettava levy, joka on ilmatiivis, mutta jonka voi myös jättää raolleen. Kansi voi olla myös eristämätön levy, joka asetetaan kukkuraisesti ulkonevien kiuaskivien päälle, jääden reunaliepeiltään avoimeksi ilmaväyläksi.

Kiviastian pohjakin on lämpöeristetty, ja kylkivaipan alareunassa on sisäkyljen tangentin suuntainen putkitulo kuumalle puhallusilmalle, alimpana kivikerros tai tiilikerros on aseteltu irti sisäkyljestä, jotta kuuman puhallusilman sykloni pääsee vapaasti kaartamaan sisäkylkeä pitkin koko pohjan alalle. Keskiakselille muodostuu kuplamainen alipaine, minkä ansiosta kuuma ilma virtaa kiukaan sydämessä alaspäin

Kiukaan kivien lämpeäminen perustuu, kuten itse asiassa kaikissa muissakin kiuastyypeissä, kuumaan ilmavirtaan (ei lämmön johtumiseen kivestä toiseen, mikä on häviävän merkityksetön ilmiö kivien välisten kosketuspintojen ollessa 0,01-1 mm² kivimateriaalin pehmeydestä riippuen...). Kiuas voidaan esilämmittää esimerkiksi kuumailmapuhaltimella (300 - 500 ^oC) taikka erillisen kamiinan savuhormin lämmöllä (counterflow) lämmitetyllä ilmalla, joka puhalletaan joko saunahuoneen ulkopuolelta tai sitten saunatilasta kierrättäen. Ulkopuolelta ottaen ilma toimisi samalla saunahuoneen ilmanvaihtona sekä kuivatusilmana kuten myös esimerkiksi jos saunassa palvataan riistaa tai haudutetaan muuta ruokaa.

Savuhormin alatyvessä voi olla esimerkiksi savukaasun kierrätyskanavahaara tarkoituksenmukaiseen lämmönvaihdinmoduuliin. Jossa voi olla myös esimerkiksi poltin polttonestelämmitystä varten. Ylipäänsä passiivikiukaan ajatuksena on konsepti, jossa voidaan käyttää saunan lämmitykseen monia vaihtoehtoisia energialähteitä energiaaloudellisesti. Voidaan myös esimerkiksi esilämmittää ja loppulämmittää kiuas eri energianlähteillä, ja lämmittämistä voidaan tarvittaessa turvallisesti jatkaa saunomisen aikanakin. Kuuman puhallusilman tilavuusvirta ei lähtökohtaisesti ole mikään erityisen iso.

Turkkilaisen saunan versiossa olisi puolestaan kahvinkeittimen tapainen yksinkertainen järjestelmä, joka annostelee tai valuttaa vettä höyrystimeen, kuten putkeen, jatkaen siitä tulistettavaksi ja passiivikiukaaseen ohjattavaksi. Tarvittava ilman taikka veden virtausnopeus on laskettavissa kuuman saunatilan seinämien kokonais-hukkalämpövuon avulla. Toisin sanoen mitä paremmin saunahuone eristetään, sen pienemmällä lämmitysfluidin virtaamalla pärjätään, ja tällöin sitä kuumempana fluidi voidaan syöttää passiivikiukaaseen, jolloin sitä suorituskykyisempi eli kuumempi kiuas tulisi olemaan.

Pakko-energiakatsastus[muokkaa]

Esimerkiksi tässä artikkelissa kohdasta Sähkölämmitetty omakoti- tai rivitalokoti, tavallinen varustelutaso näemme paljonko mikäkin asia kotona tarvitsee energiaa, ja mihin niistä voidaan realistisesti vaikuttaa.

Esimerkiksi todetaan, että rakennuksen lämmitys vie yleensä noin puolet asuinrakennuksen vuotuisesta energiantarpeesta ja siihen on hankalin vaikuttaa. Mutta miten mitata rakennuksen lämmönhukka? Se on periaatteessa erittäin helppo operaatio:

Mittaamisen onnistumiseksi tarvitaan tuuleton ja sateeton sää, ja kuvaaminen kannattaa suorittaa auringon laskettua.
Pysäytetään rakennuksen ilmanvaihtokone, annetaan rakennuksen muuten olla tavallisessa käyttötilassaan.
- ellei kysymys ole rakennuksen hukkalämpövuohon suoraan vaikuttavasta ratkaisusta (kuten esimerkiksi ulkoilman laminaarinen imeminen ulkovaippojen läpi, jota ratkaisua sovellettiin tai ainakin tutkittiin rintamamiestaloissa jo 80-luvulla; allekirjoittanut arvelee, että nimenomaan tämän läpivirtausmekanismin vuojsi sellaisiinkin rakennuksiin, joihin olisi voitu jo valita höyrysulkumuovi, rakennusvaiheessa kuitenkin päädyttiin tervapaperiin, jolloin poistoilmanvaihtojärjestelmä muodosti laminaarisen läpivirtauksen huoneiston ulkovaippojen läpi).
- periaatteessa läpivirtauksella voidaan kumota ulkoseinämien läpi siirtyvät hukkalämpövuot sataprosenttisestikin.
- rakennuksessa saattaa myös olla ilmanvaihdosta erillinen läpivirtaus-lämmöntalteenottoratkaisu, jota siis ei sammuteta mittaamisen ajaksi.
Otetaan ylös ulkoilman lämpötila sekä suhteellinen kisteus.
Valokuvataan rakennuksen joka ulkopinta lämpökameralla. Lämpötilaspektriksi voidaan laitteen asetuksista valita vaikkapa mustavalko-havaintokuva. Myös katonlappeet. Kuvaussuunnan ei tarvitse olla kohtisuora ja lämpötilaltaan tasaisilta poskilta, kuten katonlape, tarvitaan pelkkä pintalämpötilaesimerkkiotos.
- Lämpökamerakuvasta nähdään tekstimerkintänä kuvan korkeimman ja matalimman pintalämpötilan sekä spektrin avulla kuvan lämpötilajakauma muilta osin.
Yksinkertaisella kuvankäsittelyohjelman (kuten Gnu Image Manipulation Program) lisäosalla pystytään määrittämään kuvasta tehdyn 'valinnan' (selection tool) keskilämpötila. Toisin sanoen määritetään kuvista rakennuksen kunkin ulkoseinäpinnan keskimääräinen lämpötila. Tähän kuvankäsittelyohjelman lisäosaan kannattaa samalla sisällyttää joitain lisäsarakkeita:
- 1. käsiteltävän valinnan pinta-ala,
  2. ulkolämpötila
  3. ulkoilman suhteellinen ilmankosteus
  4. oletettu ulkoilmarajapinnan lämmönvastus
  5. lisäksi lisäosaan voidaan koodata estimaatio sille, miten pintalämpötila ja esimerkiksi lämpimän pinnan, kuten ikkunalasi, korkeusasema muuttaa minkäkin seinäpaikan rajapinnan lämmönvastusta. Eli tämän estimoinnin ollessa kytketty aktiiviseksi, tarvitaan säädin, jolla määrittää rajapinnan lämmönvastuksen vaihtelun voimakkuus.
  6. lisäksi tässä lisäosassa kannattaisi olla asunnon sisälämpötila sarake, jotta tämän muuttujan avulla (mm. eri ulkolämpötiloissa) saadaan kalibroitua laskufunktiota tarkemmaksi.
- periaatteessa kun kertoimet ovat suunnilleen kohdallaan ja painetaan entteriä, niin lisäosa antaisi tuloksena paitsi sen, että montako wattia kyseisen seinämän kautta kului kyseisissä ynpäristöolosuhteissa hukkalämpönä, niin kunkin ulkoseinän keskimääräisen lämmönläpäisykertoimen.
tällaisella katsastamisella voidaan esimerkiksi arvioida onko rakennuksen energiataloudelliset ominaisuudet suunnilleen kunnossa, ja ellei, niin paikantaa kuvista, millaisia muutostoimenpiteitä mahdollisesti voisi ja millaisia ei missään tapauksessa ole mitään mieltä ajatella. Painotus jälkimmäisessä, sillä remonteissa kulutetaan mm. varallisuus-, aika-, turnauskestävyys-, remontointipotentiaaliresursseja Ja arvonlisäresurssia:
- Säästöjen hassaaminen järjenvastaisiin kohteisiin evää mahdollisuudet säästöjen sijoittamiseen järkeviin kohteisiin. Esimerkiksi jos juoksevien kulujen jälkeen kuukaudessa käteen jäävä rahamäärä on 400 eur, niin 400 euron polttaminen merkitsee kuukauden työskentelyn valumista hikkaan.
- vapaa-aikaresurssin hassaaminen merkityksettömiin tekoihin on periaatteessa moninkertainen vahinko, koska jos arkipäivinä on keskimäärin esimerkiksi tunnin verran hengähdysaikaa, niin tämän resurssin käyttäminen aikaekstensiiviseen huuhaaseen, tarkoittaa helpostikin taas kuukauden lepotaukojen heittämistä hukkaan ja kamelin selän katkeamisriskiä.
- turnauskestävyys-resurssin päätyminen penkin alle merkitsee, että kynnys ryhtyä seuraavan kerran toimeen on kohonnut, mikä tarkoittaa muutamasta viikosta muutamaan vuoteen huilaamista.
- remontointia kaipaavan kohteen remontoiminen kuntoon meemiratkaisulla X estää sen remontoimisen kuntoon muilla vaihtoehtoisilla ja kukaties huomattavasti fiksummilla ratkaisuilla.
- mahdollinen ostajien kohderyhmä eivät välttämättä jaa ajattelemattomissa remonteissa muodostuneita hyötyarvoja, vaan ostavat pelkän tontin purkaakseen käyttöönottoonsa liittyviltä remontointitarpeiltaan liian raskaan rakennuksen pois tieltä.

Pakko-hiilineutraalius[muokkaa]

Maailman geologinen/biologinen ongelma, miksi hiilidioksidin määrän lisääntyminen ilmakehässä fossiloituneita kasveja polttaen on mahdollisesti ongelmallinen asia, johtunee siis sellaisesta, että aikana, jolloin nämä nykyiset mm. öljyksi ja kivihiileksi fossiloituneet biologiset eliöt ovat eläneet, maailman ekosysteemit ovat toimineet huomattavasti tehokkaammin kuin nykyisin, ylläpitäen huomattavasti isomman määrän biosfääriä. Maapallon nykyiset ekosysteemit eivät kykene joistain teknisistä esteistä johtuen enää ylläpitämään vastaavankaltaista biologista järjestelmää. Puolestaan hiilen aktiivinen pumppaaminen maaperään, esimerkiksi puuparruina tai grillihiilinä, edellyttäisi nopeampaa tempoa kuin tätä hiiltä vastaavasti kaivetaan toisaalla käyttöön. Sikäli kuin nykyistä, teollistumiskaudesta eteenpäin huomattavasti lisääntynyttä hiilen pitoisuutta pidetään ongelmallisena, hiilen palauttaminen takaisin pois kierrosta on toistaiseksi täysin tekemätön paikka. Sen sijaan / kompromissiratkaisuksi tähän on päädytty tavoittelemaan nk. hiilineutraaliutta, eli sellaista valtiokohtaisesti laskentakaavoin määriteltävää hiilen ilmakehään vapautumisen tasetta (fossiilisten päästöjen ja hiiltä pois ilmakehästä sitovien toimien erotusta), joka olisi enintään nolla, mieluusti jopa hivenen negatiivinen.

Melko suurella todennäköisyydellä on niin, että nämä käytettävät kaskentakaavat perustuvat osittain "hatusta heitettyihin" arvioihin, eivätkä näinollen vastaa todellisia ilmakehään vapautuvan fossiilisen hiilen päästötasoja, mutta laskentakaavoihin pohjautuvalla regulaatiolla (sateelliittimittauksiin pohjautuvien maksujen sijaan) haetaan sellaista, että teollisuus eli suuryritystoiminta pystyisi suunnittelemaan ja optimoimaan omaa liiketoimintaansa systemaattisemmin, jolloin tällaisen "ilmastonsuojeluäkseerauksen" on mahdollista muodostua osaksi yritysten markkinasektorien ympäristötekijöitä (lainsäädännöllä muotoillut puitteet eri yrityksille harjoittaa liiketoimintaa ja yrityskilpailua keskenään).

Oheisessa tietokannassa (referenssinä Nasan sateelliittimittauksia) on diagrammeja, joista likipitäen kaikissa nähdään aivan selvänä asiana, että ilman Kiinan sekä Intian apua ei maapallon ilmastoon mahdollisesti tavalla ja/tai toisella liittyviä fossiilisen hiilen vapautumista hiilidioksidina ilmakehään ole mahdollista saada hallintaan. Asetelma on siinä mielessä ongelmallinen, että Kiinan ja Intian tuottaessa enenevän osan kaikkien muiden maailman maiden tarvikehyödykkeistä, niin muiden maiden maailmassa rajoittaessa omaa teollisuuttaan, tuotanto painottuu entistä enempi nimenomaan Kiinaan sekä Intiaan, joissa tuotannon hiilijalanjälkeen kiinnitetään lähinnä muodollisesti huomiota. Tällöin ilmastonsuojelutoimenpiteet vaikuttavat käänteisesti, itsessään entisestään lisäten ilmastopäästöjä maailmassa.

Näiden valtioiden, Kiinan ja Intian, osallistumisen "ilmastotalkoisiin" eräs pullonkaula on, että näiden maiden kansalaisten elintasoerot ovat suuria, eikä näin ollen kansalaisten osallistaminen kyseisiin "talkoisiin" vaikuttaisi juurikaan näiden maiden 'ilmastopäästöihin'. Myöskään ei ole nähtävissä, että ylikansallisen teollisuuden tuotantovoluumit (muista maailman maista Kiinaan ja Intiaan siirtynyt tarvikkeidentuotanto) olisivat vähenemässä näistä maista, päinvastoin. Todennäköisesti järkevin (yksi harvoista tosiasiallisesti efektiivisistä) lähestymistapa ongelmatiikkaan olisi pyrkiä selvittämään, kartoittamaan ja suunnittelemaan soveltamiskelpoisia ratkausuja nimenomaisesti näiden maiden ilmastopäästöjen vähentämiseen yritystasolla yhteisesti asianosaisten kanssa. Käytännöllisesti katsoen ek. energiateollisuuteen liittyviä ratkaisuja.

sekoitevelvoiteproblematiikka[muokkaa]

Eräitä esimerkkejä teoreettisten laskelmien ja käytännön välisestä ristiriidasta ovat tietysti jo kätelty täyssähköautojen elinkaaren ympäristönkuormitus, mutta myöskin sekoitevelvoite, eli fossiilisiin liikennepolttoaineisiin nykyisin vaadittujen palmuöljypohjaisten biopolttoaineiden elinkaaren vastaavasti korkea ympäristönkuormitus. Tällaisen järjestelyn tähtäimessä on ollut toisaalta fossiilisilla polttinestejakeilla ajelun kallistumisen myötä motivoida ihmisiä siirtymään muihin markkinoilla oleviin liikkumisratkaisuihin, toisaalta määrällisesti vähentää fossiilisten polttonesteiden kulutusta korvaamalla osa siitä biologisella palmuöljyllä, joita öljypalmuja viljellään mm. plantaaseilla, joiden tieltä on mm. kaskettu laajoja sademetsäalueita. Eli tässäkin asiassa ilmastoa suojelevien toimien kokonaisvaikutukset ovat mahdollisesti olleet taas päinvastaiset. Sen lisäksi, että menettelyllä rikotaan yleistä länsimaista periaatetta, että ruokatarvikkeita (mm. rapsi- ja rypsiöljyä) ei käytettäisi polttoaineena. Toisin sanoen tämä ongelmatiikka saattaisi olla ratkaistavissa niin, että sademetsiin jo raivattujen plantaasien viljelyä jatkettaisiin ravintokasvein ja jakeluvelvoite kompensoitaisiin kukin valtio kansallisin ratkaisuin, kuten verotuksella ja/tai synteettisin polttoainein. Tällainen ratkaisu siis periaatteessa saattaisi lisätä 'päästöoikeuksien tarvetta', mutta siis siitä syystä, että nämä teoreettiset mallit eivät pidä paikkansa, ja tästä syystä olisi hypoteettisesti mahdollista kokonaan epätä perusteettomana (oikeusteknisesti ottaen rauettaa) kyseinen päästöoikeuksiin liittyvä velvoite.

Tällaiseen ratkaisuun päätyminen sisältäisi samalla sellaisen oikeusteknisen periaatteen kuin fossiilisten ja biologisten primäärienergianlähteiden erilainen verotus: vaikka tämä ero "verorasituksessa" säilytettäisiinkin muodollisen vähäisenä. Tällä puolestaan olisi sellainen vaikutus energiateollisuuteen, että primäärienergian hankinnoissa huomioitaisiin skenaario, että eroa verotuksessa kasvatettaisiin, jolloin liiketoimintaa alettaisiin mukauttaa esimerkiksi päivittämällä olemassaolevia polttovoimalaitoksia joustavammiksi eli esimerkiksi hybridipoltolle (seospolttoaineille soveltuvammaksi. Olemassaolevia laitoksiahan mieluummin päivitetään kuin rakennetaan kokonaan uusiksi, sillä voimalaitosten uudisrakentamisessa teknisten ratkaisujen on täytettävä state-of-the-art tekniset laatuvaatimukset mm. savukaasujen puhdistuksen osalta, kun taas modulaarisissa päivityksissä ei.

State-of-the-art -moduuliratkaisut[muokkaa]

Kiinan ja muiden Aasian valtioiden ohessa USA on merkittävä hiilidioksin tuottaja. Luultavasti eräs selity tälle on se, että koska uusien voimalaitosten on täytettävä state-of-the-art tekniset laatuvaatimukset, mutta olemassaolevien laitosten vain käyttönnottoajankohdan aikaiset tekniset laatuvaatimukset, niin on järkevämpää ns. ajaa loppuun vanhat voimalaitokset, ja tämä saattaa selittää osaa maan fossiilisperäisen hiilidioksidin päästöistä. Toisin sanoen modulaarisilla teknisillä konsepteilla, kuten esimerkiksi savukaasujen sähkösuodatus jne jälkikäsittelyt, joilla pystyttäisiin tuomaan lisäksi taloudellista lisäarvoa prosessiin, kuten parempi polton hyötysuhde (vaikkapa turbottamalla paloilmansyöttöä tai optimoimalla polttolämpötilaa erilaisten polttoainejakeiden sekoittelun avulla) saattaisi olla hyvät kansainväliset markkinat sekä lisäksi tosiasiallisestikin vaikutusta valtioiden primäärienergian kokonaistarpeeseen. Ja mitä hillitympi primäärienergian tarve on, sitä paremmat mahdollisuudet on tehdä laadullisia valintoja hankinnoissa, varsinkin kun olemassaolevia laitoksia ei tarvitse purkaa. Ja laitoksen tullessa tiensä päähän, moduuliratkaisut voidaan esimerkiksi myydä eteenpäin. Lisäksi moduuliratkaisut "palvelupaketilla" periaatteessa mahdollistaisivat huoltoseisokkien ketterän moduulien vaihtamisen uusiin hankalien korjaus-, hulto- tai ylläpitoseisokkien sijasta.

Tuotteiden elinkaari, elinkaarianalyysit, luontoystävällisyys[muokkaa]

Katovuosiin, nälkävuosiin, ylipäänsä tavalla tai toisella hankaliin vuosiin soveltuvat parhaiten tuotteet ja tarvikkeet, joiden elinkaari on pisin. Yleensä tällöin tuote kestää käyttöä parhaiten eli tuote on käyttövarma. Yleensä tällöin tarkoitetaan kestäviä materiaalivalintoja, mutta toisaalta myös hyviä teknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi retkeilyvaate voidaan valmistaa huonommin tai paremmin kulutusta kestävistä materiaaleista ja kankaan kude voi olla rakenteeltaan kestävää (esimerkiksi ripstop-rakenteet) tai kehnompaa (itsepurkautuvaa sorttia). Nyrkkisääntönä, lähes kaikki tuotteet ja tarvikkeet valmistetaan teollisesti, ja teollisuudessa pyritään maksimoimaan myyntimäärät. Tämä tarkoittaa yleensä tuotteen elinkaaren pituuden optimointia ei liian lyhyeksi, muttei myöskään liian pitkäksi. Tuotetta valitessa kannattaa siis ymmärtää miten pitkään kestävän tuotteen tarvitsee. Nyrkkisääntönä, mitä enemmän biologisia komponentteja tuote sisältää, sen nopeammin se maatuu. Toisaalta, muistisääntö "kivi-paperi-sakset": eli että tuote, joka ei maadu lainkaan, saattaa aivan hyvin ollakin yhtä ympäristöystävällinen tai paljon ympäristöystävällisempikin valinta kuin osittain tai kokonaan maatuva tuote. Koska markkinointipuolen päätavoite on aina myydä markkinoitava tuote/hyödyke / edistää yrityksen tuotteiden myyntiä, eikä koskaan arvioida/arvostella tuotetta, niin ostajan pitää arvioida ja vertailla omin avuin tuote- ja käyttötarkoituskohtaisesti tuotteen kelvollisuus.