Pakkopaastot osa 3

Johdanto

Katovuodet

Pakkopaastot osa 1

Pakkopaastot osa 2

Pakkovarastointi

Katovuosina turvalliselle varastotilalle on tarvetta. Harjakattoisessa omakotitalossa on mahdollisuus ottaa käyttöön välikatto, kattotuolien välitilat, varsinkin mikäli välikattoa ei ole ehditty tukkia puhallusvillalla.

• puhallusvillatussa, muuten tilavassa välikatossa voidaan kävelytelineiden ulottuville asentaa esimerkiksi seinäripusteisia astiakaappeja vaikkapa kattotuolin vastakkaisille puolille pulteilla, taikka pitkittäisten lisäorsien varaan taikka vetää runkojen päällä lepäävien XPS-tassujen varaan tai suoraan niskoihin koolaten yksittäisiä poikittaisia tasanteita vaikkapa terassilaudalla. Näistä kohdista voi vaikkapa korvata puhallusvillat XPS-eristein höyrysulkupintaan, mahdollisesti muuta täyttöä sen päälle terassilautojen (tai huopakattoponttilautojen tai tuppeensahatun tavaran) alle. tällöin saadaan tilaa näille kohdin.
• Mikäli välikaton yläpohjaeristyksen pinta rajoittuu kattotuolien niskoihin, tällöin välikaton laudoittaminen kauttaaltaan varastotilaksi on melko yksinkertaista.
  1. Päätykolmioon kannattaa aluksi avata alareunastaan tai harjan pystylinjasta saranoitu taikka päätyräystään alapintaan kiskotettu tarpeeksi leveä huoltoluukku.
     • Tämä voi tapahtua esimerkiksi pystyponttilaudoitetussa päätykolmiossa vahvistamalla ponttilaudoitusta sisäpinnastaan liima-ruuvi-kiinnitteisin rimoin.
     • huoltoluukun puoleisen naaraspontin välikaton puoleinen huuli sahataan monitoimilaitteella irti, jolloin luukun tämä sivusauma ei näy ulospäin (tarvittaessa ulkomaalikerros leikataan mattoveitsellä ponttisaumalinjasta), huoltoluukun puoleinen urospontti leikataan päätykolmion ulkopuolelta.
     • huoltoluukun lautoja naputellaan välikatolta päin varovasti sen verran irti päätykattotuolin pinnasta, että mahdutaan rosvosahaamaan vaikkapa rautasahanterällä kiinnitysnaulat katki.
     • mahdollisesti käytännöllisin saranointitapa olisi kiskoripustus päätyräystään alapintaan, mikäli räystäslippa ulottuu tarpeeksi putkälle. Kiskorulla saattaa mahdollistaa myös tällaisen otsalautaan asti avatun huoltoluukun tönäämisen vielä vinoasentoon, jolloin kulkuaukko avartuu entisestään. Sivusaranointi kannattaa upottaa luukun ja harjalinjan pystypuskulinjaan piiloon. Alareunan saranointi on toteutettavissa oleva, mutta epäkäytännöllisin ratkaisu. PU-liimavahvistus kaikkiin ruuvinreikiin, sivusaranat aavistuksen yläviistoon.
     • jos taas huoltoluukun päättää sahata päädyn kattotuolin vaakalappeita vasten auki, jolloin ylimääräisiä poikkisaumoja jää näkyviin päätykolmioon, kannattaa alempi sahaussauma tehdä ohjuririman avulla välikatolta päin alaviistoon (jiiri sadeveden valumissuuntaan).
  2. saattaa olla järkevää aluksi ottaa päädyn kattotuolista avoimien kävelytasannevälien leveydet ylös, jotta esimerkiksi tuppeensahatusta tehtäessä tavarat voidaan valmistella etukäteen oikeanlevyisiksi ja pujottaa elementteinä päädystä sisään ja siinä se.
     • erityisen ohuesta lautatavarasta (kuten leveän lappeen suuntaisesti halkaistusta terassilaudasta) kävelylattiapinnat tehtäessä, tai kattotuolijaon ollessa harva, kannattaa kattotuolien väliin asetella ensiksi poikittaisia sidosrimoja, jotka ruuvataan vetokantaruuvein kävelylattiapintalautojen alapintoja vasten sitä mukaa kun niitä tuodaan paikoilleen, jolloin lattiapinnoista tulee huomattavasti jäykempiä kävellä. Lautaväli voi olla esimerkiksi tulitikun paksuinen, hiirien kulun estämiseksi. Ponttilaudoitusta (huopakattoponttilauta) ei ole järkeä käyttää, sillä tällöin tarvitsee valmistella erityinen tuuletusrakoväli tarkastusluukkuineen yläpohjalattian alapintaan höyrynsulkupinnan takia.
  3. myöhemmässä vaiheessa voidaan miettiä esimerkiksi kondenssivesimuovin vastaista katon lisäeristämistä, jotta tästä varastotilasta saadaan entistä käyttökelpoisempi puolilämmin tila tai jopa kylmiötila. Tätä silmälläpitäen kannattaa kävelytilan lautatavara joka tapauksessa karkeahioa valmiiksi, tikuttomaksi ja paremmin kulutusta kestäväksi ennen asentamista välikatolle, esimerkiksi värisevällä hiomakoneella.
     • etenkin mikäli tässä yläpohjan huoltotilassa aletaan virallisesti varastoida raskaita tarvikkeita kuten purettuja huonekaluja, on paloturvallisuusasiat sekä kattotuolien alaisten kantavien rakenteiden riittävyys/kattotuolien kantavuus syytä selvittää. Virallisesti käyttötiloiksi nimetyissä rakennuksen osissa kantavat runko-osat eli tässä tapauksessa kattotuolien puupinnat, täytyy suojata paneelein.

Pakkoturpeentuotanto

Turvesuo on järvi, joka on joskus kasvanut umpeen. Mikäli turvetta nostettaisiin ruoppaamalla sitä esimerkiksi laatikoihin kuivamaan, tällöin ruopattu suon osa pyrkii kasvamaan uudelleen umpeen. Toisin sanoen voidaan arvioida jokin uusiutumisaika ja ruopata samaan tahtiin suota, jolloin kyseessä on uusiutuva energianlähde sekä hupenematon hiilinielu.

Pakko-ilmankosteutus

Mikäli kuivuusjakso on pitkä, pellot ja metsämaat haihtuvat haihtumistaan. Mikäli aurinkoenergiaa riittää, kosteuden haihtumista kasvustosta olisi periaatteessa mahdollisuus hillitä ruiskuttamalla esimerkiksi lumetuskonein vettä kuivaan, seisovaan ulkoilmaan, jolloin ilman suhteellinen kosteus nousee ja näin ollen haihtuminen vähenee ja illan viiletessä pysähtyy ja kääntyy päinvastaiseksi eli yökastetta muodostuu lehdille. Haihdutettavaksi vedeksi kelpaa jopa merivesi, jolloin merisuola jää lumetuskoneen edustalle.

Ulkoilmankostutus siis on toisaalta energiaekstensiivistä, mutta toisaalta sitä kautta pystytään jatkohyödyntämään esimerkiksi esipuhdistettuja talousvesiä hygieenisesti (veden hapettumisen sekä kaasuuntumisen yhteydessä ilman ja auringonvalon desinfioiva vaikutus), ilman latentin jäähtymisen sekä suhteellisen kosteuden nousemisen aiheuttama kosteuden haihtumisen kasvustonsta väheneminen sekä ilmaan haihtuvan veden palautuminen nestemuotoon yökasteena. Periaatteessa menetelmä soveltuu niin peltoviljelmien pelastamiseksi kuin maasto- ja metsäpalojen ennaltaehkäisemiseen kuin pihapiirienkin kostuttamiseen kuin myös kaupunkien keskustojen smogin sekä väylien ja pääteiden maantiepölyn sekä auringonvalon muilta pinnoilta ilmaan nostattamaien partikkelien taltuttamiseen (tomuhiukkaset paakkuuntuvat yhteen ja laskeutuvat maahan).

Pakkosähkönsäästö

Elintarviketeollisuus käyttää paljon energiaa monissa erilaisissa energiamuodoissa, joista sähköä tarvitaan ainakin mekaanisissa prosesseissa kuten jauhaminen, kuljettimet, sekoitus sekä kylmälaitteissa. Kypsentämisessä, kuten paistoprosessit, sähkötoimisuus tekee laitteista monipuolisesti ohjattavia ka turvallisia. Se on yksinkertainen voimanlähde ja siksi esimerkiksi kaasua tavanomaisempi. Sähköuunien peltikylkien lisäeristäminen on lisäksi toteutettavissa turvallisesti. Joka tapauksessa elintarviketeollisuus tarvitsee ennen kaikkea sähköä.

Suomen sähkönkulutus olisi normaalitrendin mukaisesti vuonna 2022 noin 90 TWh (Motiva).

Vuonna 2022 koko maailman tietoliikenteen (tarkemmin sanottuna datakeskusten) sähköntarve olisi normaalitrendin mukaisesti noin 200 TWh (IEA). Lisäksi virtuaalivaluuttojen louhinnan on arvioitu haukkaavan saman verran lisää (Digiconomist).

• Digi-TV:n katselupaketit
• Videokokoukset ja videopuhelut
• tietokonepelit, videopelit jne. nettipelaaminen; 'e-sport'
• suoratoistomusiikki, verkkopohjaiset äänikirjat
• älypuhelinten verkkoon automaattisesti tallentama multimedia ja (ennen muuta) sen keinoälyprosessointi
• waretus
• pilvitallennustila (lisähaittana, että henkilön pilveen tallentamat tiedostot katoavat hänen kuollessaan vaikkapa vanhuuteen, verrattuna esimerkiksi tietoturvallisempiin 256 GB micro-SD -lastuihin, joita säilyttää esimerkiksi avainkaapissa tai lompakossa, kännykässä tai avaimenperän sisässä, SD-lastu kestää periaatteessa myös tiski- ja pyykkikonepesua; ks. Pakko-offlinaus)
• Sosiaalisen median multimediasisältö
• Nettisivustojen javasisältö ja muut vastaavat elementit
• Waretus eli esimerkiksi torrentit eli isojen tiedostopakettien harrastuksenomainen latailu ja jakelu
  • huom. TOR-verkkoyhteyksiä käytetään myös anonyymiin nettisurffaamiseen
• pilvilaskenta, pilvipalvelut, verkkokäyttöiset ohjelmat
  • huom. nettiradion kaltaiset kollektiiviset suoratoistot tarvitsevat verrattaen vähän prosessoritehoa per kuuntelija, koska tietoliikennevirtaa ei prosessoida kullekin erikseen, vaan se vain jaetaan usealle kuuntelijalle.
• langattoman netin operaattorien välityspalvelimet sekä ylipäänsä muut kaikki serverit, joihin esimerkiksi yhden nettisivun avaamisen yhteydessä palvelin ottaa uuden yhteyden
• etenkin verkkovirralla toimivat päätelaitteet
  • huom. akkutoimisten päätelaitteiden datasiirtoon liittyvä sähköntarve kumuloituu myös todella isoksi, sillä näitä päätelaitteita, tabletit sekä älypuhelimet tutuimpina, on käytössä valtavia määriä.
• viimeisimpänä, mutta siis ei tokikaan vähäisimpänä, virtuaalivaluutat
  • esimerkiksi 15.9.2022 saakka Ethereum-virtuaalivaluutta tarvitsi omien tietojensa mukaan sähköä vuositasolla 112 TWh, Bitcoin 160 TWh (ks. myös Digiconomistin indeksointitapa Ethereum, Bitcoin - joista laskelmista näyttää puuttuvan Ethereumin osalta osatekijöitä, joten todennäköisesti samanlaiset osatekijät puuttuvat myös Bitcoinin osalta)
    • Ethereum 78-112 TWh/vuosi, Bitcoin 129-184 TWh/vuosi olisivat kuluttaneet yhteensä 207-296 TWh/vuosi, sähkönkulutus riippuu mm. tietokoneiden, jotka osallistuvat louhintaan, erilaisista sähkönkulutuksista suhteessa prisessoritehoon.
      • esimerkiksi erään arvion mukaan yhden Bitcoin-maksutapahtuma tarvitsee noin 707 kWh sähköä, joka on kuitenkin kryptovaluuttamaksujen yksikkösähkönkulutukseksi melko paljon.
      • toisen selvityksen mukaan yksi bitcoin-maksutapahtuma tarvitsee jopa yli 1,7 MWh sähköä - yksi kryptomaksu olisi energiankulutukseltaan suuruusluokaltaan siis jopa yhden lapsiperheen koko vuoden suihkussakäynnit ja saunomiset. No peltolannoitteet jos ostaa bitcoineilla, niin sen ehkä pystyy vielä perustella takanojassa.
        • kikka peltolannoitteiden hankkimiseksi lompakkoa avaamatta: sijoitetaan Visa Electron -kortti kolikkotaskuun, minkä myötä hankinnat voidaan maksaa lompakon vilauttamisella maksupäätteelle. Koska kyseiset kortit eivät enää nykyisin sisällä oikeata magneettijuovaa, kortin takapinnan mahdollinen hiertyminen kolikoista ei haittaa mitään.

Kotitaloudessa saattaa olla sellaisia sähkönkuluttajia, kuten sähköpatterit, lattialämmitys (olemassaoleva virransyöttö voidaan ottaa ulos pistorasian kautta, toisaalta termostaattikin voidaan vaihtaa viikko ajastettavaan malliin), boileri, analogisin säätimin varustettu airfryer, kahvinkeitin, suolavesikallein varustettu pakastin, samaan virranjakajaan kytketty viihde-elektroniikka kännykänlatureineen jne. joissa pistorasiaan voidaan kytkeä analoginen (sähkökatkoista häiriintyvä) 24h kelloajastin tai digitaalinen (viikkoajastin minuutin tarkkuudella, jolloin esimerkiksi kahvinkeiton vaiheistamiseen paremmn soveltuva). Tällöin voidaan esimerkiksi osastoida tiettyinä aikoina käyttämättömiä huoneita, (esimerkiksi rakennuksen kulmahuoneet) joissa tuloilmaventtiilit (ei ilmankosteuskuormitusta), väliaikaisesti lämmittämättömiksi sillä ajatuksella, että niiden lämmitysvaiheet jaksotetaan sähköverkon alhaisen kuormituksen tunneille/varteille taikka ainoastaan tauottaa em. laitteiden päälläolo tavanomaisten kuormitustuntien/-vartten ajaksi. Eli lähes huomaamaton muutos. Tällöin kannattaa huomioida, että termostaattilaitteet käyvät aluksi yhtäjaksoisesti hetken aikaa, eli mitä pitempi tauko, sitä paremmin kilowattituntejakin säästyy, eikä ainoastaan painotu vapaammille tunneille.

kannattaa tarkistaa kelloajastimen maksimiteho ja kytkeä sopivankokoinen virranjakaja sen perään, sillä kotitaloudessa varmasti löytyy yhtä ja toista laturia ja vastaavaa, joiden ajamisella ei ole niin kiire, etteikö niitä voisi jättää yön halvoille tunneille kytkemällä kyseiseen virranjakajaan. Akkujen lataamiseen liittyy hieman kohonnut tulipaloriski, mistä syystä nämä kannattaa sijoittaa palohälyttimen läheisyyteen.

Myöskin kannattaa huomioida, että tosiasialliseen tarpeeseen nähden kaksinkertaisen vesimäärän lämmittämiseen kuluu kaksinkertainen määrä sähköenergiaa. Samaten esimerkiksi leivänpaahtimessa, johon tosiasiassa mahtuisi neljä paksua leipäviipaletta (pareittain pystyyn) paahtumaan, yhden ohuemman viipaleen paahtamiseen kuluu periaatteessa kahdeksankertainen määrä sähköä. Ohuita leipäviipaleita pystyy paahtamaan vierekkäinkin, tällöin kannattaa paahdon valmistuttua kääntää leipänipun höyrystyneet sisäpinnat ulkopuolelle ja jättää leipäpaahtimen jälkilämmölle vielä hetkeksi rapeutumaan. Perinteisesti paahtaessakin voidaan lyhentää paahtoaikaa ja hyödyntää jälkilämpö leiville, "jälkipaahto". Jos on pieniä lapsia, voi kokeilla hämätä ja paahtamisen sijaan ainoastaan näyttää leiville mikroa (15 sekuntia).

Toisaalta esimerkiksi lattialämmitys, jolla pyritään pitämään rakenteita kuivina, eli mm. muurahaiset ja juotikkaat loitolla ja laatat kuivina, täyttää tehtävänsä lyhyin lämmityssyklein, joissa lattia lämmitetään kolmisen astetta ylilämpimiksi, kuin jatkuvalla pari astetta koholla olevan peruslämmön ylläpitämisellä. Kysymys on hyvin vähäisestä kondenssiveden tai kapillaarisen veden määrästä, jonka kuivattamiseen kyllä tarvitsee lisälämpöä rakenteisiin, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan paljoa. Jos tarvitsee, eli kapillaarikatko epäonnistunut tai vesieristys puuttuu, niin aika merkittävä rakennusvirhe kyseessä. Huom. Vesieristyksen puuttuminen märkätiloista ei automaattisesti tarkoita, että rakenne olisi virheellinen, se saattaa olla aikanaan suunniteltu kuivamaan kapillaarisesti rakenteen toiselta puolen. Myöskin rakenne saattaa olla suunniteltu vähäisemmälle käytölle, mutta sitten sitä on myöhemmässä vaiheessa alettu ylikuormittaa (esimerkiksi koulut, joissa nykyisin oppilaat viettävät välitunnit sisällä, taikka kylpylät, joissa kaakelointi kostuu jatkuvasti kohdista, joiden on alun alkaen oletettu pysyvän kuivina, esimerkiksi asiakaskunnan tavoista tai käyttötavan muutoksista johtuen).

periaatteessa, mikäli ajastamismahdollisuutta ei ole, niin jos lattialämmityksen lattiatermostaatti reagoi kyllin herkästi taikka esimerkiksi vesikiertoisen lattialämmityksen virtaamaa voidaan rajoittaa, niin lattialämmitys kannatta asettaa pari astetta alhaisemmaksi kuin huoneen peruslämpö (eli termostaatti kytkeä piirun verran alemmalle tasolle kuin kuivan lattian tavanomainen lämpötila on). Tällöin lämpöä alkaa "tuhlaantua" ainoastaan silloin, kun lattia on kostunut (ja kostumisen haitumisesta johtuen viilentynyt, koska kosteuden haihtumisprosessi imee lämpöä, kunnes lattia on taas kuivanut kokonaan, jolloin lattian lämpötila jälleen palautuu normaaliksi ja lattialämmityksen lämmönkulutus "automaattisesti" loppuu.

Lattioiden mukavuuslämmityksen kompensoiminen onnistuu esimerkiksi kaksinkertaisilla matoilla ja kaksinkertaisilla sukilla. rumillekin matoille ja parittomillekin sukille löytyy tällöin käyttöä. Kaksinkertaiset sukat kengissä vähentävät hiertymiäkin.

Sähkökauppa pähkinänkuoressa

Sähkömarkkinoilla ostetaan ja myydään "sähköntuotantohetkiä" tuottajalta sähkökauppiaalle (sähköyhtiölle vähittäisasiakkailleen) tai suoraan jonkun suurteollisuuden käytettäväksi) ja nämä siirtyvät automaattisesti sähköjohtoja pitkin kohteisiinsa. Sähköntuotantohetket ovat perinteisesti olleet tunnin mittaisia tuotantojaksoja, mutta helmikuun 2022 DataHub -uudistuksen yhteydessä "sähköntuotantohetken" pituus lyhentyi vartin mittaiseksi - tai ainakin näin oli tarkoitus, mutta koska samassa yhteydessä Pohjoismaiden keskinen Nordpool-kauppa yhdistettiin Keski-Euroopan markkinoihin, niin voi olla että sähkökauppaa käydäänkin edelleen tunti kerrallaan.

Sähkökauppiaan haasteena/työn toimenkuvana on yrittää laskelmoiden ennustaa omien asiakkaidensa yhteinen aähkönkulutus hetki hetkeltä. Lähtökohtaisesti sähkökauppias tekee "futuurisopimuksia", jolka tarkoitan, että sovitaan jopa viikkokausia etukäteen sähköntuotantohetkien toteuttamisista. Yleensä mitä aiemmin saadaan sopimus lyötyä lukkoon, sitä edullisemmin sähkö saadaan hankittua. Sähköä on kaikenkaikkiaan siis hankittava eri tuottajilta hiuksenhienolla tarkkuudella täsmälleen sen verran kuin oma asiakaskunta sitä milloinkin käyttää. Sellaiset sähköntuottajat, jotka pystyvät reaaliajassa säätämään tuotannon tehoa (tarpeen mukaan; esimerkiksi kaasuturbiinivoimalaitokset sekä vesivoima), eivät toimi näillä markkinoilla, vaan myyvät omaa sähköntuontaan säätösähkönä, joka on kalliimpaa. Säätösähkö on parhaimmillaan automaattisesti ohjautuvaa (sähköverkon hertsitaajuus hidastuu silloin, kun tuotanto alittaa tarpeen, jolloin automaatio lisää säätösähkön tuotantoaan. Tuotettu kallisarvoinen säätösähkö laskutetaan sitten jälkikäteen asianosaisilta sähkökauppiailta.

Sähkö spot-hinta, pörssihinta, kuvaa ei sähkökauppiaiden ja sähköntuotantolaitosten etukäteen keskenään sopimia sähköntuotantohetkien futuurihintoja, vaan vain kalleimpia sähköntoimitussopimuksia, joita on jouduttu tekemään kaiken sähkönkulutuksen kattamiseksi kunakin hetkenä. jos hinta on etukäteen osattu sopia alhaisemmaksi kuin toteutunut spot-hinta, se on sähkökauppiaan etu, sähköntuottaja olisi tietysti halunnut myydä sen mielummin kalliimmalla, mutta sähköntuotantolaitoksia ei välttämättä ole kustannustehokasta ylösajaa ja alasajaa tämän tästä, mistä kankeudesta johtuen tuotettavan bulkkisähkön hinta ei ole niin korkea, kun se on saatava myytyä tarpeeksi monta tuntia etukäteen ja tarpeeksi pitkinä yhtenäisinä tuotantopötköinä. Sähkömarkkinoilla tehdään viime hetken futuurikaupat edellisen vuorokauden aamupäivällä, minkä jälkeen sähkökauppiaat ottavat takkiin säätösähkön verran..

Valtakunnantasolla tarkastellen, toimialueelta toiselle myytävä sähkö, esimerkiksi Suomesta Eestiin, myydään johonkin hintaan, en muista onko se suoraan spot-hintataso vaiko joku etukäteen sovittu hieman alhaisempi hinta. Puolestaan kun sähkömarkkinat 'yhdistyvät', kuten Nordpool ja K-E, niin ainakin periaatteessa se tarkoittaisi, että joku keski-eurooppalainen sähkökauppias voisi tehdä sähköntuotantohetkistä futuurisopimuksia Suomessa sijaitsevien sähköntuotantolaitosten kanssa, laskien siihen hankintahinnan päälle toimialueen välisistä sähkönsiirroista koituvat oheiskustannukset.

Yksityisasiakkaan tasolla tarkastellen, periaatteessa sähkökauppiaalla on mahdollisuus netota enemmän kiinteähintaisista sähkösopimuksista, koska hänellä on mahdollisuus hankkia isompi osa asuakaskuntansa tarvitsemasta sähköstä edullisina futuurisopimuksina, mutta setelin kääntöpuolena, asiakaskunnan sähköntarvetta kunakin hetkenä on monimutkaisempi/epätarkempi ennustaa. Pörssisähkösopimukset ovat sähköntuottajien kannalta siinä mielessä parempia, että kun loppukäyttäjät edes vähän optimoi minä vuorokaudenaikoina rohmuaa sähköä verkosta, niin sähkökauppiaat ostaa enemmän sähköä alhaiseman kulutuksen hetkinä, jolloin kyseiset sopimushinnat eivät putoa niin alas. Sopimushinnan alhaisuus siis johtuu siitä, että kuten esimerkiksi ydinvoiman osalta, tuotantotehon hienosäätö alhaisemmaksi vaikkapa aamuöisin on kalliimpaa kuin tuotetun sähkön myyminen polkuhinnalla öisin. Tai joskus jopa niin, että sähkön kuluttamisesta maksaminen jonain hetkenä on tuotantolaitokselle edullisempi ratkaisu kuin sähköntuotantotehon alentaminen. Vaikkapa silloin jos yhtäkkiä tulee niin tuuliset kelit, että tuulimyllyjen sähköntuotantotehot "räjähtävät käsiin". Yksityisasiakas hyötyy pörssisähkösopimuksesta silloin, jos hän pystyy toisaalta ajastamaan isoja sähköntarvitsemisaikojaan spot-hinnan tavanomaisen vuorokausivaihtelun mukaan, toisaalta reagoimaan nopeasti suuntaan taikka toiseen, kun sähkön spot-hinnat hetkittäin romahtavat nollille / ampaisevat taivaisiin. Puolestaan jos haluaa "elää hetkessä", tai ei halua "elää ajan hermoilla", eli esimerkiksi haluaa paistaa joulukinkun aattoyönä ja haluaa mennä saunaan uudenvuodenyönä, haluaa kokata lounaan puoliltapäivin ja päivällisen ilta-kuudelta, niin silloin pörssisähkösopimus häiritsee elämää.

Sähköverkon hallinnoijan Fingridin (jolla on nykyisin joku eri nimi, koska ei enää valtio-omisteinen osake-enemmistö) määrättävissä olevat "kiertävät sähkökatkot" ovat siinä mielessä kustannustehokas ratkaisu tuotannon kannalta kriittisinä hetkinä, että silloin sen sijaan, että olisi pakko suorittaa kaalliita varavoimalaitosten ylösajoja, niin voidaankin päinvastoin leikata sähkönkulutusta yhteiskunnassa. Eli sillä tavoin saadaan pelastettua joko sähkön spot-hinnan pomppaaminen esimerkiksi tuhatkertaiseksi tai sitten koko sähköverkon kaatuminen tuotannon alittaessa liikaa sähköntarpeen, jolloin varmaankin tapahtuu "drainage" -ilmiö, että sähkö tavallaan loppuu sähköverkosta, jolloin sähkölaitteet pimenevät herkimmistä ja samalla vähiten kuluttavista laitteista alkaen kunnes sähkökeskusten automatiikat alkavat katkaista automaattisesti paikallisia sähköverkkoja ulos verkosta, jotta sähkön tuotanto nousisi jälleen kulutuksen tasolle ennenkuin sähköntuotantolaitosten laitteet menevät epäkuntoon tai ajavat itsensä automaattisesti alas, jolloin niitä täytyy lähteä manuaalisesti tarkistamaan ja ottamaan uudelleen käyttöön.

Periaatteessa eräs vaihtoehto kiertäville sähkökatkoille voisi olla, että kulutuksen ja tuotannon epätasapainohetkinä paikalliset sähköverkot kytkeytyisivät alemmalle jännitetasolle, mutta säilyttäen sähköverkon vaihtovirran taajuuden. Tällöin pienelektroniikka LED-lamppuineen, joissa käytetään hakkuri-jännitteenmuunnosta, toimisivat normaalisti, mutta jotkin isommat laitteet (kuten tehokkaat sähkömoottorit, lämpövastukset, voimavirtalaitteet) hidastuisivat. Toisaalta jotkut laitteet voivat käyttäytyä myöskin niin, että jännitteen laskiessa virranotto kasvaa ja laite ylikuumenee ja hajoaa tai jopa syttyy tuleen. Näin ollen kiertävät sähkökatkot ovat loppujen lopuksi täällä neljän vuodenajan maassakin (vesiputkien jäätymisriski) kuitenkin erittäin järkevä - so. kätevä ja harmiton - hätäratkaisu kaikenvaralle. Ja siksi sellaisten realisoitumiseen on järkevää valmistautua.

Pakko-inversiopuskurointi

Norjan yhteiskunnan sähköverkko perustuu 90-prosenttisesti vesivoimaan. Vesivoiman etuina on, että sitä voidaan hyödyntää säätösähkönä sekä suurena energiapuskurina, eli sähköntoimituksen korkealaatuisuus. Tästä syystä Norjan sähköverkkojärjestelmässä pyritään aamuöiden edullisina tunteina hankkimaan sähköä ulkomailta eli mm. muista Pohjoismaista.

Suomessa tilanne on sen sijaan päinvastainen: Suomessa sähköä tuotetaan vuosi vuodelta enenevissä määrin tuuliturbiineilla (toimituksen säätömahdollisuuksiltaan sekä puskuroimattomuudeltaan laaduttominta mahdollista sähköä ja vieläpä takuuhinnalla), ja vesivoimaa ei pystytä merkittävästi hyödyntämään energiapuskurina (jokien varsille perustettuja laitoksia; vesialtaiden pinnantasojen vaihteluvara vähäistä), vaan tuulivoiman maksimituotannolla ja spot-sähkön nollahinnoillakin joudutaan rinnalla ajamaan vesivoimaa yli 600 MW teholla (vesivoimalla käydään verraten paljon futuurikauppaa suhteessa säätösähkökauppaan, jolla kyettäisiin vakauttamaan geostofisessa tuulessa heitteleviä sähkön hintoja).

Tässä inversiopuskurointimenetelmässä "sen sijaan, että rakennettaisiin pumppuasemia, joilla varastoida sähköenergiaa pumppaamalla ilmaistunteina (tuulivoimalla) vettä vesivoimalaitosten yläaltaisiin, "saunojen lauteille", tehdään ehdollisia toimitussopimuksia Norjan vesivoimalaitosten kanssa, joissa Suomen tuulimyllysähköjä myydään heille kun täällä tuulee ja kun ei, ostetaan kyseisiltä norjalaisilta laitoksilta puskurisähköä. Tällaisessa menetrelyssä toisaalta piilee merkittävä riski, joka liittyy siihen, että tuulivoimalaitosteollisuus uudelleentasapainottuu automaattisesti tällaisiin uusiin näennäisesti muuttuneisiin ympäristöolosuhteisiin (jolloin mikäli syystä tai toisesta tulee teknisiä ongelmia, kuten esimerkiksi siirtoyhteydet menevät talvipakkasilla epäkuntoon taikka Norjan vesivoiman puskurikapasiteetti ei riitä sekä Norjan että Suomen sähköverkojen tarpeisiin, täkäläiset sähkönhinnat vellovat silloin vieläkin monkertaisempina kuin vuonna '22). Toisin sanoen tämä menetelmä ei sovellu vakiintuvaksi instrumentiksi Nordpoolissa, koska se pitkässä juoksussa herkistää Norjan sekä Suomen kansallisia sähköverkkojärjestelmiä "säiden armoille", mutta silloin tällöin, tiettyjen ympäristöolosuhteiden (sopimusehtojen) sattuessa kohdalleen (Norjan vesivoimalaitosten yläaltaissa vesipulaa, Suomessa tuulista) tällaisella "virtuaalisella sähkönpuskuroinnilla" sekä Norjan että Suomen sähkömarkkinat hyötyisivät. Tällaisin laitostenvälisin ennakkosopimuksin periaatteessa vältyttäisiin tällöin puolin ja toisin windfall -haittaverostakin, mistä syystä mainittu riski, että tällainen käytäntö vakiintuisi ja siten vinouttaisi tuulivoimalateollisuuden puitteita ja pitemmän päälle epävakauttaisi sähköverkkoja, alkaa olla entistä realistisempi. Myöskin Pohjoismaiden välisten siirtoyhteiyksien kapasiteetin lisääminen lisää sitä riskiä.

tämän edellä selostetun realisoituessaan vakavan riskin välttämiseksi voitaisiin esimerkiksi pyrkiä toisaalta Norjan sähköverkon hyväksi harjoittamaan inversiopuskurointia, mutta samalla pyrkiä parantamaan oman maan vesivoimalaitosten puskurointikykyä esimerkiksi ruoppaamalla ylävesialtaita syvemmiksi (tilavemmiksi, parempi puskurointikapasiteetti, mahdollistaen veden säästelyn nollatunneilta korkeiden hintojen tunneille) sekä patoamalla/siirtolohkaroimalla yläaltaille johtavia jokia ja ylipäänsä valuma-alueita (jolloin vesivoimalaitoksen ylävesialtaat tyhjenisivät hitaammin sellaisissa tilanteissa, että vettä joudutaan vaikkapa sateettomina jaksoina juoksuttamaan pitkäaikaisemmin isommalla voluumilla kuin vettä kertyy ylävesialtaisiin, ts. tällaisella patoamisella ei niinkään vaikutettaisi vesivoimalaitoksen tuotantotehoon, vaan saataisiin tasattua vesien virtaamaa ylävesialtaaseen (vesisähköä ei välttämättä kyettäisi sateisina kausina tuottamaan kovemmalla teholla, mutta poutajaksoina kauemman aikaa). Periaatteessa/yleisesti ajatellen valuma-alueiden kiveäminen olisi patoamista järkevämpi tapa mm. sotilaallisen sabotaasin mahdollisuuden takia. Joka on ollut etenkin Venäjänmaan sodankäyntimalli hallintomuoto hallintomuodolta.

lisäksi sadeveden valumavauhdin kohti merta hidastuminen ilmeisesti tukee luonnon monimuotoistumistakin (ks. http://www.lumi.fi), mikä ei kuitenkaan merkitse, ettei eläimistö luonnostaan sopeutuisi tällaiseen vuoroveden tapaiseen vesiallaspuskuroinnin vedenpinnanvaihteluun, jolloin nämä kaksi aspektia eivät häirinne toisiaan, ja jos, niin eläimistö kyllä mukautuu sillä tavoin toimivaan elinympäristöönsä, eikä luontoarvoja näin ollen tarvitsisi lainkaan miettiä vesivoiman tuotantotehoa säätäessä. Ilmiö on verrattavissa esimerkiksi sellaiseen, että rauhoitettu lintulaji tekee pesän parvekkeelle, jossa tietää ihmisten oleskelevan. Tällaisessa tapauksessa lintu on todennäköisesti tavoitellut jotain synergiaetua, tai joissain yksittäistapauksissa kyse voi olla myös jonkun kokemuksen myötä linnulle muodostuneesta syndroomasta tai johonkin detaljiin perustuvasta johtopäätelmästä. Oli miten oli, linnun resilienssi tällaisen tonttivalinnan tehtyään oletusarvoisesti riittää sopeutumaan ympäristötekijöihin (että ihmiset nauttivat aamuisin kahvia, paahtoleipää ja kananmunaa puolen metrin päässä pesästä ja poikueesta). Resilienssillä tarkoittaen, että eläin on oppinut tunnistamaan ja tottumaan ympäristömuutoksiin sekä ihmisen käyttäytymiseen, jotka ovat sen jälkeen odotettavissaolevia asioita eivätkä laukaise refleksejä enää, toisaalta eivät villieläimetkään mitään ruudinkeksijöitä ole, vaan ihmisen on syytä tietoisesti asettaa nämä reunaehdot ja myöskin noudattaa niitä itse - koska siis eläimen resilienssi ja lukukyky perustuu nimenomaan siihen, että ihminen ei impulsiivisesti riko näitä eläimen havaittavaksi ja tulkittavaksi asettamiaan normeja, vaan ennemminkin päinvastoin: oppii tajuamaan tavan, jolla eläin on tulkinnut ne (aiheesta lisää kohdassa 'ravinteiden vähyys'). Vesivoimalan ylävesialtaiden ylläpidon kannalta edellämainittu ei tarkoita muuta kuin että altailla on jokin maksimi vedenkorkeus, jota ylemmäs vesi ei nouse, sekä että ylävesialtaiden vedenpinnan tasot vaihtelevat jonkin verran normaalistikin (molemmat näistä tekijöistä vaikuttavat mm. siihen, miten kasvillisuus ottaa sijansa tällaisella alueella). Tällainen "intiaanifunktio" olisi toteutettavissa esimerkiksi V-aukkoisella pienpadolla, jossa patoaukon säätö tapahtuisi patoaukon alapuolelle akseloidulla vaakasuunnassa liikuteltavalla vivulla, jolla muutetaan v-aukon kiilamaisuutta eli astekulmaa. Vipumekanismi voi olla myös etäohjattava (vaikkapa aurinkokennotoiminen yksinkertainen laite, jonka virtalähteenä pari 18650-paristoa).

Todettakoon ylävesialtaiden yläpuolisten valuma-alueiden "koskittamiseen" liittyen, että syventämällä niihin tarkoituksellisesti lampia, voidaan välttää maaperän veden kohoaminen kuitenkaan aivan niin ylös, että vesi lappaantuu sateella maanpinnalle ja laajat kentät metsää vaihtuisivat kosteikoiksi, tai pellot eivät enää kanna työkoneita. Tällaisissa hankalissa tilanteissa, joissa soita on aikanaan ojitettu turvepitoisten peltomaiden perustamiseksi niiden tuntumaan, kannattaisi puihin teippautumisen sijaan suunnitella ojiin vaikkapa kävelysiltoja, joissa olisi säädettävä (munalukolla lukittava) pato tai esimerkiksi "tukinuittokouru" sepelipeti ojanpohjassa tai kiviröykkiö viljelijän muokata sopivalle korkeudelle. Tällöin kosteikkoalueen vesiä voidaan juoksuttaa väliaikaisesti poiskin metsänhoitotoimien ajaksi (kuten juurisavotta, kulottaminen, metsäautotien perustaminen; ks. metsäpalo).

Pakko-inertoija

Artikkeli sähköverkon inertiasta (vedos). Inertialla viitataan tässä yhteydessä em. "sähköverkon drainage" -reaktion kestoon sekunteina. Viisi sekuntia on tavanomainen pituus, jona aikana automaattiset järjestelmät ehtivät reagoimaan ja aloittamaan tilanteen normalisaatioon liittyviä ajoja, mutta ongelmana on, että nykytekniikan lisääntyessä sähköjärjestelmässä tämä inertia on lyhenemään päin, jopa vain sekuntiin, mikä olisi hyvin riskialtis tilanne jo.

Pakkointeroija on (hypoteettinen) sähkökaapin kiskoon asennettava moduuli, joka ohjaa kolmivaihevirransyöttöä (mm. raskaat työkoneet, hella, kiuas, lämpöpumppu, kiinteistön sähköjärjestelmän yksittäiset isot sulakkeet valovirta-seinäpistorasioineen sekä tietysti kolmivaihevirtapistokkeet. Kysymyksessä on perinteinen sähkövirtapiirirarkaisu, jota ei voi kytkeä internettiin, ja jossa ei ole muitakaan helposti radiohäirittävissä olevia eikä salamaniskuista hajoilevia komponentteja. Moduuli seuraa taajuutta reaaliajassa siten, että sähköverkon taajuuden laskiessa kynnystaajuus A:n alapuolelle, yksi kolmesta vaiheesta kytkeytyy pois päältä, sitten taajuuden laskiessa kynnystaajuus B:n alapuolelle, toinenkin kolmesta vaiheesta kytkeytyy pois päältä. Kolmas vaihe (joka on samalla teollisuuskoneen käynnistysvaiheen virta) ei kytkeydy lainkaan pois päältä, jotta toisaalta teollisuuskone saisi osaltaan yläpidettyä sähköverkon inertiaa, toisaalta jotta mahdollinen muutaman sekunnin kestoinen poikkeustila ei häiritsisi prosesseja välttämättä millään lailla, ja mikäli sähköverkko katkeaisikin muutamaksi minuutiksi ja sitten verkko ylösajettaisiin, jolloin epähuomiossa käyntiin jääneet laitteet käynnistyisivät uudelleen (aluksi alentuneella taajuudella, inertiasta johtuen), näiden teollisuuskoneiden käämit eivät kärähtäisi siinä yhteydessä). Kun sähköverkon taajuus on normalisoitunut, toinen kolmesta vaiheesta kytkeytyy takaisin päälle esimerkiksi 10 sekunnin viiveellä ja ensimmäinen 15 sekunnin viiveellä. Kun tämä toinen on kytkeytynyt takaisin, niin silloin mikäli verkon ylösajovaiheen aikainen inertia ei lopulta sittenkään jaksa kannatella sähkönkulutuskuormaa, niin tällainen välitilanne joko katkoo uudelleen toisenkin navan tai sitten sähköverkon taajuus heilahtelee normaalitaajuuden ja kynnystaajuuden B välillä aikansa ja sitten taajuuden normalisoituessa, siitä 15 sekunnin kuluttua ensimmäinenkin vaihe kolmesta kytkeytyy takaisin verkkoon, ja edelleen pois mikäli verkko ei jaksa pysyä kynnystaajuus A:n ja normaalitaajuuden välissä. Tämä, että päällekytkeytyminen tapahtuu muutaman sekunnin viiveellä, muodostaa jonkin verran verkon varavoiman ylösajon aikaista inertiapuskuria, jolloin jos on niin, että varavoiman sähköntuotantoteho riittää normalisoimaan tilanteen, sellaisessa tilanteessa verkko hieman ylikellottuukin ja tällöin tämä ensimmäinenkin napa kytkeytyy takaisin verkkoon jo viiden sekunnin kuluttua edellisen kakkos navan kytkeytymisestä. Toisaalta nämä viiveet suojaavat teollisuuskoneita kärähtämästä tilanteissa, että kaatunut sähköverkko normalisoituisi hyvin nopeasti taikka paikallinen sähkökatkos automaattisine minuutin välein päällekytkentä-yrityksineen aiheuttaisi voimavirtalaitteiden käynnistyssyklejä. On aika realistista olettaa, että kymmenessä sekunnissa, kun loput kaksi napaa kytkeytyvät verkkoon, kone kuin kone on ehtinyt käynnistyä ja kiihtyä työnopeuteensa.

Kysymyksessä on siis sekä teollisuuskoneita että sähköverkkoa suojaavasta moduulista. Periaatteessa nämä kynnystaajuudet A ja B sekä takaisinkytkentäviiveet voivat olla hienosäädettäviäkin taikka toisistaan hiukan satunnaistettuja, mutta ne voivat olla myös vakioita, sillä sähköverkon inertia plus automaattisesti oikein mitoitettu ylösajettu varavoima eliminioi nämä porrasmaiset muutokset valtakunnanverkossa. Puolestaan jos nämä moduulit olisivat satunnaistettuja toisiinsa nähden, niin varkon valvojan voi olla hankala ottaa huomioon, miten iso inertoijien kollektiivinen efekti sähkköverkossa realisoituu. Jos taas inertoijien em. arvot voisi käsin säätää, niitä todennäköisesti säädeltäisiin tappiin asti, jotta "muut kuin minun sähkölaitteeni" kompensoisivat kulutuspiikkejä. Lisäksi vakioidut kynnysarvot mahdollistaisivat sellaisenkin, että vakavissa sähköjörjestelmän epätasapainotilanteissa (esim. talvimyrskyt), voitaisiin pitempiaikaisemmin ajaa verkkoa kynnystaajuuden A taikka B alapuolella, vaihtoehtona kiertäville sähkökatkoille.

Pakko-inertöpseli

Kyse on pistokkeen ja pistorasian väliin kytkettävästä (irrotettavasta) välikappaleesta, joka pyrkii osallistumaan sähköverkon taajuusreserviin reaaliaikaisesti. Eli siis kyse on siirrettävästä pakko-inertoijasta, mikä on sitä hieman kömpelömpi ratkaisu, mutta toisaalta "portable". Laitteen vahvuuksia on yksikköhinnan edullisuus, helppo käyttöönotto sekä periaatteessa myöskin tuotto-odotukset FFR-markkinoilta. Inertöpseli voidaan myöskin integroida laitteeseen kiinteäksi (esimerkiksi akkulaturin tai pyykkituvan pesukoneen virtajohdon vaihtaminen "inertöpselijohdoksi").

Inertöpselissä on esimerkiksi sadasosavoltin tarkkuudella (esimerkiksi nipukasta) säädettävä kynnysjännitevälillä sekä kaksi vaihtoehtoista käyttötilaa: sammuttava ja käynnistävä.

• kynnysjännitevälillä säädetään esimerkiksi sammuttavassa käytössä sitä millä taajuudella laite sammuttaa virrankulun ja millä taajuuden palautumalla kytkee sen uudelleen päälle. Pistokkeen molemmat navat katkeavat/kytkeytyvät. Inertöpselissä voi olla lisäksi muitakin terminaaleja, kuten tasavirtakaapeleille soveltuvat (ruuvikiristeiset) liittimet sekä jopa releiden COM-herätevirtaportti.
• kynnysjännitevälin säätimen vaihtoehtona voisi (käyttökohteesta riippuen soveltuvampi, esimerkiksi kylmäkoneissa sekä katuvaloihin integroituna todennäköisesti järkevämpi ratkaisu) olla myöskin toiminta-aika (kymmenesosasekunnin tarkkuudella), jolloin laitteen käyttötarkoitus olisi ainoastaan lisätä sähköverkon inertiaa, jotta tosiasialliset taajuusreservilaitteet teollisuudessa ehtivät reagoida.
  • Molemmat vaihtoehdot todennäköisesti käyttäytyvät käytännössä suunnilleen samalla tavoin, paitsi että toiminta-aikaversio ei toimisi oikein laajemmissa/pitkäaikaisemmissa sähköverkon häiriöissä.

Laitetta pystyy hyödyntämään esimerkiksi jos haluaa rakentaa moduuleista laitteiston, joka lataa puskuriakustoa verkon ylituotannolla ja purkaa virtaa verkon alituotannon aikana. Tällöin esimerkiksi aurinkosähköä verkkoon tuottavat kotitaloudet pystyvät helposti osallistumaan FFR-markkinoihin - samalla välttämään sen, että tuulisina kesäpäivinä päätyvät valtakunnanverkkoon tuottamansa sähkön maksumiehiksi. Periaatteessa myöskin kaikki kylmälaitteet voidaan kytkeä inertöpseleihin (sähköverkon inertia kesäisin pienempi, eli tilanne kriittisempi, jolloin toisaalta kylmälaitteet käynnissä).

Ks. myös Pakkovalaisu.

Sähkön hintakatto ym. konstit

Sähkön tarpeen vaihtelu johtuu mm. säätiloista, juhlapäivistä (sekä tietysti vuorokaudenajoista). Sähkön spot-hinnan, eli "ajallisesti" futuurien ja säätösähkön välisen tarjouskilpailun, intensiivinen vaihtelu johtuu siitä, että kun kokonaiskysyntä sähköverkossa alkaa kolkutella sähkön tuotannon/tarjonnan rajoja, ollaan pakotettuja joko ottamaan käyttöön hätä-sähköntuotantolaitoksia taikka ostamaan ulkomailta kovahintaista sähköä. Suomi on "aina" joutunut talvisin ostamaan osaa perussähköntarpeestaan ulkomailta (pääasiassa muista Pohjoismaista sekä Venäjältä, mistä syystä näiden valtakunnanrajat ylittävien sähköostosten hinnat vaikuttavat erityisen voimakkaasti täkäläisiin sähkön pörssihintoihin. Kun energiasta on potentiaalisesti pulaa, valtiot kuten Eesti, kenties Norja ja Ruotsi sekä nonet Keski-Euroopan maat säätävät omia hintakattojaan, se merkitsee ylikansallisten sähkömarkkinoiden kannalta sitä, että näissä kaikissa maissa energialaitokset vaikka periaatteessa tahtoisivat tarjota sähköä "kuumille markkinoille", niin oikeussäädösten pakottamana joutuvat kuitenkin ensisijaisesti ylläpitämään oman toimialueensa (valtionsa) sähköverkkoa, vastaamaan sen sähkönkysyntään enintään hintakaton yksikköhinnalla. Tämä luonnollisesti aiheuttaa, että sähköntoimitusten painottuessa kotimaihin, sitä on aiempaa vähemmän tarjolla ylikansallisille markkinoille, josta syystä nämä hinnat kohoavat samasta syystä roimasti kuin Suomen omassa sähköntuotannossa. Näin ollen teknisesti ottaen hintakattoa on hyvin hankala realisoida Suomessa paukkupakkasviikkoina, koska riittävää virtamäärää ei ole silloin missään. Paukkupakkasjaksoina kun tuulimyllyt seisovat, se vastaa samaa kuin kaikki spekulatiivisetkin Suomen ydinvoimalaitokset, Loviisa 1, Loviisa 2, Loviisa 3, Olkiluoto 1, Olkiluoto 2 ja Olkiluoto 3, olisivat yhtäaikaa sammuksissa.

Mikäli hintakatto haluttaisiin kaikesta huolimatta pyrkiä ottamaan käyttöön, tällöin käytännössä täytyisi tehdä niin, että aina kun sähkön hinta kurottuu säädettyyn hintakattoon, mm. Googlen palvelinkeskuksen palvelimia sekä joitakuita paikallisempia servereitä pysäytettäisiin sekä matkapuhelinverkko-operaattorien datayhteyksien siirtonopeuksia hidastettaisiin, virtuaalivaluuttamaksutoiminnot lukittaisiin, sähköautojen julkisia sekä yksityisiä lataamisia etäkeskeytettäisiin sekä katuvaloja, likennevaloja, mainostauluja, parkkipaikkojen valoja, etäsammuteltaisiin, ja sitten, sen jälkeen, tietysti on ne kiertävät sähkökatkot vielä käytettävissä. Että miten on? Jos edellä luetelluista sekä muistakin vastaavista ollaan valmiita väliaikaisesti luopumaan, kuten esimerkiksi latailemaan sähköautoja dieselgeneraattorein (tai bensiini-, mutta dieselgeneraattori on bensiinigeneraattoria kaukonäköisempi hankinta), niin silloin Suomen valtakunnallinen sähkön hintakatto on aivan realistinen hanke. Hintakatto-instrumentin avulla pystytään siis tiettyyn rajaan asti jarruttamaan pörssisähkön spot-hintoja Suomessa, leikkaamalla huipputuntien sähkönkulutusta siten, että nämä hetkelliset, osittaiset, sähköntoimitukatkot häiritsisivät hyvin vähän ketään, edes vaikka olisi pörssisähköhinnoiteltu sähkösopimus ja spot-markkinat pyörisivät 10 eur/kWh säätösähkön hinnoissa. Hintakatolle vaihtoehtoinen instrumentti saattaisi olla siis sähkön valtakunnallisen kokonaistarpeen mestarointi: valtakunnallinen kulutuskatto. Kolmantena vaihtoehtona/lisämahdollisuutena säätösähkön tarpeen kompensoiminen, edellä mainittujen Fingridin Datahub-tilannehuoneesta käsin reaaliaikaisesti näplättävien, yksityistalouksia sekä teinien rinnakkaistodellisuuksia sivaltelevien "siimaleikkurien" avulla, jolloin siis pystyttäisiin nykyistäkin isompi osuus sähkön hankinnasta järjestelemään edullisempien futuurisopimusten muodossa, jolloin sähkön spot-kauppaa ei tarvitsisi käydä niin isoin myyntierin, ja sitä kautta sähkön spot-torilla kysyntä ja tarjonta kohtaisivat huomattavasti huokeammin hinnoin. Tässä kolmannessa konstissa on sellainen lieveilmiö, että kuitenkin ajankohtina, jolloin ulkomaillakin on sähköpulaa, ne mielellään hankkisivat Suomesta ylijäämäsähköä, mikä ilmeisestikin näkyisi yhteismarkkinoillamme niin, että täkäläinen spot-sähkö olisi kaikesta huolimatta hinnoissa. Siltikin tällöin, koska suomalaisten sähkökauppiaiden tarvitsisi ostaa sitä määrällisesti aiempaa vähemmän, ei sillä olisi niin isoa vaikutusta sähköyhtiöiden taseisiin. Sähkökaupan dynamiikkaan kolmannella konstilla olisi sellainen sivuvaikutus, että tasahintaiset sähkösopimukset alkaisivat olemaan loppukäyttäjän kannalta huomattavasti järkevämpiä ratkaisuja kuin spot-hintoja mukailevat sopimukset, jolloin periaatteessa palattaisiin perinteisiin stressittömämpiin sähkönkulutustottumuksiin, jolloin toisaalta vähäisempi osuus kansalaisista ja yrityksistä kiinnittäisi aktiivista huomiota sähköverkkojärjestelmän korkean kuormituksen tunteihin ja sitten toisaalta nykyistä isompi osuus nimenomaan saunoisi, kokkaisi, latailisi sähköautojaan ja katselisi digi-TV:n katselupakettejaan juuri korkeiden kuormitustuntien aikana. Puolestaan tämän sivuvaikutuksen voisi lääkitä napsaisemalla ensi tilassa heiltä henkilöön katsomatta kammarit pimeäksi. TV-uutistietojen (19.12.22) mukaan noin puolella kotitalouksista kohonneet sähkön hinnat toistaiseksi eivät ole olleet ongelma.

Monetkin säännölliset etäkatkaisut voitaisiin teoriassa kokonaan korvata käyttäjäkohtaisin ajastimin, mutta jotta sähkömarkkinat pystyisivät ottamaan huomioon laskuissaan tällaiset, niin niiden systemaattinen käyttö täytyisi juridisin säädöksin taata kategorisesti. Esimerkiksi, että ennen puoltayötä eikä aamu viiden jälkeen saa ajaa sähkölämmitteistä lämminvesiboileria eikä ladata kotilatauspisteessä sähköautoa. Näissä latureissa/lataustolpissa on yleensä ajastin sisäänrakennettunakin, joten kyseinen säädös olisi tälläkin hetkellä käytäntöön sovellettavissa. Osassa kotilatauspisteiden ajastimia ei välttämättä voida asettaa useampia kuin yksi latausaikaikkuna vuorokauteen.

Jos lähdetään oletuksesta, että korkea sähkön hinta johtuu siitä, että sähköstä on pulaa, vajausta, niin kyse on valtakunnan sähköverkkojärjestelmän teknisisestä rajallisuudesta ja rajoilla ajettaessa potentiaalisesti suurista epävakausriskeistä. Maalaisjärjellä ajatellen, mikäli lähdettäisiin harjoittamaan pörssinsisäistä hintakattoa, jossa jokin kolmas osapuoli, kuten valtio, alkaisi suoraan taata/kustantaa sähkömarkkinoiden toimijoiden, eli sähköntuottaja sekä sähkökauppias (=vähittäismyyjä), sopimuksia, niin sähkömarkkinajärjestelmä menee oikosulkuun. Vaihtoehtoina joko pyytää avuksi sähkömarkkinoiden osaajia, jotka tunnistavat miten erilaiset kannustinmekanismit yms. viritykset vaikuttavat sähköverkkoon - tai sitten kaukaa viisaasti, mm. Ukrainasta tuttuun tapaan, mutta tässä tapauksessa ainoastaan huipputunteina kierrättää sähkökatkoja, esimerkiksi vain 10 minuutin pituisilla sekvensseillä. Tällöin riesana on ainakin, että joidenkin kellojen ajan nollautuminen sekä kelloajastinten keskeytyminen ja jätättäminen.