HUOM! Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla

 Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.

Leikit

Kohteesta Wikikko - kansan taitopankki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistä[muokkaa]

Tälle sivulle kerätään leikkejä, ajanvietettä ja nk. takataskuohjelmaa, joita voi käyttää opastustilanteissa ja muissa missä vain. Ohjeissa on suoritusaikoja ja apuvälineitä joita tarvitaan. Lisäksi englanninkielisiä sanoja muistin virkistyksesi ulkomaalaisia ryhmiä vedettäessä. Sivun leikit ovat mahdollisimman pitkälle sellaisia, jotka eivät tuhlaa luontoa tai ruokaa, esimerkiksi paperipussien puhaltaminen rikki tms. tai eivät aseta leikkijöitä eriarvoiseen asemaan. Leikki on tärkeämpää kuin voittaminen.

Ryhmiin jako[muokkaa]

  • Luvulla 1,2,1,2 tai parittomat, parilliset.
  • Halaamalla. Halataan kaveria, halataan 3..4..tarvittavien ryhmien mukaan. Ottavat luvun ryhmässä syntymäpäivän mukaan. Samat luvut muodostavat joukkueita.
  • Palapelin palasten avulla
  • Parijono, josta molemmat jonot muodostavat uudelleen parijonot (jonot voivat edelleen muodostaa uuden parijonon, kunnes lopulta jonossa on sopiva määrä ihmisiä)

Varmat takataskussa[muokkaa]

Ilman apuvälineitä[muokkaa]

  • HYMYN HEITTO. Hymyillään, heitetään kädellä piirissä hymy toiselle ja ollaan pokkana. Kuka ensiksi nauraa.
  • KATSE. Ringissä jokainen kierrättää katsetta, yksi keskellä, kun kahden katse osuu toisiinsa heidän on vaihdettava paikkaa ja tällöin keskellä oleva voi yrittää saada paikan. Vaihtoja voi tapahtua monta samanaikaisesti.
  • SUSIRINKI. Piirissä yksi keskellä peiliä.
  • IHMISSOLMU
  • NUMEROT. Lasketaan yhdestä eteenpäin yhdessä. Kukaan ei saa sanoa samaan aikaan lukua.
  • SANANLASKU. Joukkue esittää toiselle arvattavaksi ilman puhumista. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, Puhuminen on hopeaa vaikeneminen kultaa, Istu nu kiireemmäks aikaa jos kova kiiru pa pitkäkses, Aikansa kutaki sanoi pässi kun päätä vietiin.
  • LUOTTAMUSTUNNELI Hyvä olla noin 20 henkilöä. Riittävästi vauhtia juoksijalla. Aika n. 5 min / 10 hlö.
  • LUOTTAMUSPIIRI Istutaan piirissä yhtä aikaa kun ollaan aivan perätysten ja tasaisesti piirissä. Aika n. 5 min.
  • NÄYTELMÄ
  • AJANKULKU. Käytävä kiertämässä tötterö ja palattava takaisin tietyssä ajassa, esimerkiksi noin minuutissa ja pystyttävä toistamaan mahdollisimman lähelle sama aika seuraavalla kerralla.

Vaatii apuvälineitä[muokkaa]

  • TAIKAMATOLLA MATKUSTAMINEN. Matto, avaruushuopa tai pressu. Avaruushuovalle mahtuu noin 10 asiakasta. Asiakkaat asettuvat maton päälle, käännä liika matto niin että sitä jää hiukan vapaaksi. Kääntävät sen koskettamatta maata. Tiivistää joukkoa kun pakko tarttua kiinni toisista. Aika 10 min.
  • TARANTELLAVERKKO. Vaatii narua tai köyttä. Verkko jossa eri suuruisia aukkoja, yksi per ryhmän jäsen. Talvella tee huomattavasti isommat reiät. Mainitse että on pidettävä hyvin kiinni ja alusta voi olla epätasainen. 10-20 min. Roolijako, suunnittelu, luottamus, kommunikointi.
  • MIINAKENTTÄ. Sokkonauhoja, halkoja. Rajaa alue ja laita kaatuvia merkkejä alueelle sekavaan järjestykseen. Yksi ohjaa yhtä tai yksi ohjaa kahta sokkoa halki miinakentän huutelemalla ohjeita. Voi myös kokeilla kaikki kerralla kilpailuna.
  • JUOKSUHIEKKA. Maitokori 10 kpl, lankku 3 kpl. 1) Laita korit niin että alkuosassa pitää laittaa lankku kulkusuuntaan poikittain kahden korin päälle ja kyseisen lankun keskeltä lankku seuraavan korin päälle. Viimeiselle korille ei pysty kulkemaan yhdellä lankulla vaan kahdella lankulla osittain päällekkäin, joista toinen on toiseksi viimeisen korin yli ja siellä asiakas painona lankun päällä. Pudotuksesta haavoittuu eli käsiä on pidettävä selän takana/ei saa auttaa. Aika 15 – 30 min. Palautteessa roolijako, suunnittelu, yhteistoiminta, erilaiset tiedot ja taidot, hierarkia. 2) Toinen vaihtoehto: Rajaa alueen sisään kiellettyjä kohtia jotta ei voi kulkea suoraan. Kuljettava koko ryhmä alueen läpi vain muutamalla korilla, joille kuitenkin kaikki mahtuvat.
  • SOKKOKÄVELY. Liinoja. Asiakkaiden silmät sidotaan, liikutaan jonossa kädet seuraavan olkapäillä, jota takimmainen näkevä ohjaa antamalla komentoja ääneti käsillä olkapäiden välityksellä. Aika, jossa kuljettu matka tai rata. Tietä pitkin kulkevat aika nopeaan
  • TAIKANESTE. Naruja 2 kpl, ämpäri (bucket) 2 kpl, Aika 5-15 min.
  • TAIKAKÖYSI
  • KAHLEET. Narunpätkiä, joissa juoksusolmulla lenkit. Ranteet sidotaan yhteen naruilla ja koko joukkue toisissaan kiinni, siten että jokaisella menee kummankin vierustoverin narut oman narun kautta keskeltä. Kiristä niin että sormi mahtuu ranteen ja narun välistä. Asiakkaiden tulee irrottautua kahleista ilman solmujen avaamista tai rannelenkkien löysäämistä. Aika 10 min.
  • SOLMUT. Mallisolmunaru sisältää 10 eri solmua. Narunpätkiä esimerkiksi kiipeilynarusta. Aika 10 min. Solmittava narunpätkistä samanlaisia solmuja kuin narussa. Otetaan aikaa ja lasketaan oikein tehdyt solmut. Merimiessolmu tms.
  • KÖYSI. Pyydä asiakkaita tarttumaan riittävän pitkästä köydestä kiinni rystyset ylöspäin. Köyttä saa liikuttaa käsien läpi kämmenissä, mutta otetta ei saa irrottaa köydestä. On muodostettava halutunlainen solmu. Merimiessolmuun menee noin 3-10 minuuttia.
  • TULITIKUN HEITTO Edellisen heittäjän jalanjäljistä seuraava. Katso että suorat tikut. 10 min.
  • HERNEPUSSIVIESTI. Kuljetetaan esimerkiksi pään päällä, otsien välissä yms.
  • OMA PUU. Sokkona talutetaan puulle, tunnusteltava, talutetaan muualle. Etsittävä oma puu silmät auki.
  • LUOTTAMUSKAATUMINEN
  • SOKKONELIÖ. Ryhmä sokkona, tehtävänä muodostaa narun avulla mahdollisimman tasasivuinen neliö ja jokaisen ryhmän jäsenen on oltavana osallisena neliössä.
  • TUOHISORMUS, VISPILÄ, HIERIN, VITTAKSEN VÄÄNTÖ, VASTAN TEKO
  • PAJUPILLI. Pajua, pihlajaa, leppää, sormen paksuista, oksatonta, suoraa, tuoretta, 20-30 cm., puukko. Suuosa viistoksi. Särmäaukko ulottuu muutaman mm puuhun. Kuoren ympäri viilto sormen pituuden päähän suupäästä. Kostuta syljellä, lämmitä kädessä, naputtele puukon varrella ja hoe "Soi, soi pajupilli, jos et soi niin soraja". Tartu lujasti, vedä ja kierrä hiukan. Ääniontelo, mitä suurempi ja pitempi, sitä matalampi. Suuosaan päin pillipuu litteäksi 2 mm syvyinen.

Hupikisailut[muokkaa]

  • Tandem-hiihto/-ampumahiihtona (biathlon) ritsoilla (sling, catapult) tennis pallokoteloihin. Käännös vaikea. Varo vesilätäköitä, joihin ensimmäinen voi kaatua. 15-20 min.
  • Frisbee viestit. Frisbee jalkojen välissä ja pään päälä ja kahden kilpailijan päiden välissä sivulla, kahden kilpailijan takapuolten välissä jne.
  • Joukkuepituushyppy=tasajalkapituus. Both feet together long jump. Esimerkiksi 30 tasahyppyä, siten että seuraava jatkaa aina edellisen jalanjäljistä. Mittauksessa laske lähtöviivasta etäisyydet että ei tule heittoa. 15 min.
  • Sokkorata. Esteradan läpi sokkona, puolet neuvomassa radan toisessa päässä. Esteinä tötteröt, frisbeet. 10 min.
  • Juoksuhiekka. Drift sand / quick sand. Maitokorit ja lankut. 15 min. Olutkori = crate, lankku = deal
  • Ajankulku. Käytävä kiertämässä tötterö ja palattava takaisin tietyssä ajassa, esimerkiksi noin minuutissa ja pystyttävä toistamaan mahdollisimman lähelle sama aika seuraavalla kerralla.
  • Hula-hulavanne. Rinkiin ja kuljetettava mahdollisimman nopeasti hula-hulavanne ringin läpi.
  • Kottikärrykuljetus
  • Lankun ylitys. Helppo teloa nilkkoja! Lankku kiinnitettynä kahden puun väliin noin 2,5 m korkeuteen tasaiselle alustalle köysillä. Koko asiakasryhmä ylittää lankun yhteistoimin, pitämättä kiinni puista sivuilla. Ehdottomasti oltava alla varmistamassa alastulijoita. Neuvo että ensimmäisenä vahva, joka jaksaa ottaa vastaan heikompikäsivoimaisia. Aika n. 5 min / 10 hlö.
  • Haitaripaperi. Varmaa naurua aiheuttava. Taita paperi niin, että toisten kirjoittaessa siihen, he eivät näe edellisen kirjoitusta.

Kirjoitetaan aiheittain: minkälainen, mikä tai kuka, teki mitä, missä, saadakseen aikaan mitä. Sitten annetaan jonkun kovahermoisen luettavaksi.

Mittelöitä[muokkaa]

  • Asetutaan maahan polvilleen kontalleen, päät vastakkain. Pannaan nahkalenkki kummankin niskojen taitse. Sitten kumpikin kiskoo puolelleen, junnaten takaperin.
  • Käydään polvilleen toinen polvi maassa vastakkain, tartutaan kummallakin kädellä toisen hiusten tyvestä kiinni ja vedetään kumpi enen hellittää.
  • Otetaan kapula tai joku muu esine, jota kiskotaan yhdellä kädellä vastakkain istuen jalanpohjat toisen jalkapohjia vasten. Kenen kouraan jää.
  • Yksi käy makaamaan suorana maahan kädet pään alla, toinen tarttuu reisien alapuolelta ja nostaa toisen suorana ilmaan. Nostettavan jalat ovat nostajan kainaloiden tai takamuksen alla.

Leikkejä[muokkaa]

  • Jokainen leikkijä saa eläimen tai linnun nimen. Leikinohjaaja kertoo tarinaa ja kun kyseinen eläin mainitaan täytyy tätä omistajan matkia. Jos unohtaa siirtyy tarinan kertojan paikalle.
  • Vasemmat nilkat yhteen, hypellään oikeiden jalkojen varassa yrittäen saada toisen vasen jalka maahan. Määräaika.
  • Leikinjohtaja antaa huhun kahdelle joukkueelle, jotka kierrättävät sen joukkueensa läpi. Kummassa muuttuu vähemmän.
  • Kaksi asettuu keskelle lattiaa rinnakkain vasemmat kyljet vastakkain, katseet vastakkaisiin suuntiin. Vasemmat jalat yhteen. Jalkapallo, jota kumpikin yrittää saada omaan maaliinsa.
  • Piirissä. Yksi aloittaa esim. nipistämällä viereistään nenästä, kutittamalla leuan alta, tarkastamalla korvan tms. Jatketaan eteenpäin. Keneltä pettää pokka.
  • Kertoja kertoo tarinaa pysähtyen ja hakien sanaa, jonka saa muilta ja jatkaa taas tästä.
  • Neljä ulos. Ensimmäinen sisälle, jolle luetaan teksti, jonka hän kertoo seuraavalle jne.
  • Ryhmissä yksi aloittaa kertomaan tarinaa jota seuraava jatkaa.
  • Piirissä. Yksi sanoo kolme samalla alkukirjaimella alkavaa sanaa, joista seuraavan on välittömästi muodostettava lause.
  • Toinen ryhmä muodostaa toiselle ryhmälle esteradan. Haara-asennoissa. Yksi henkilö, kaksi henkilöä perätysten. Limittäin. Toisen ryhmän jäsenet vuorollaan selvittävät radan. Ryömien haarojen välistä.
  • Kaksi asettuu kyykkyyn lattialle vastapäin polvet yhdessä leuan alla ja kietoo kätensä polvien ympäri. Keppi polvitaipaleiden ali ja kyynärtaipeiden yli. Vastapeluri pyritään kaatamaan kumoon.
  • Ulos osallistujia. Tyttö ja poika muodostavat keväisen kuvapatsaan. Pyydetään ensimmäinen sisälle ja tuoretta kipsiä muovaamaan. Muovauksen jälkeen asettuu itse kyseisen sukupuolen tilalle.
  • Leikkijät pareittain kentälle 2 metrin päähän toisistaan tarttuen käsikoukusta ja vapaa käsi lantiolle. Yksi pareista jää juoksemaan, joista toinen yrittää saada toisen kiinni. Jos takaa-ajettu kerkeää saamaan kiinni jostain vapaasta käsivarresta, joutuu tämän parin ylimääräinen takaa-ajettavaksi. Jos takaa-ajaja saa kiinni takaa-ajetusta tulee hänestä takaa-ajettu eli osat vaihtuvat.
  • Piirissä. Pallo kiertää musiikin mukaan. Kun musiikki lakkaa pallon pitäjän on mainittava kuusi tällä kirjaimella alkavaa sanaa ennen kuin pallo on kiertänyt uudestaan hänelle.
  • Leikkijälle tehdään kysymyksiä, joihin hän vastaa makkara. Pokka tulee pitää.
  • Pari asettuu vastakkain palavat kynttilät kädessään edessä. Kävelevät toisiaan vastaan kunnes kasvotusten. Toinen sanoo "Marokon sulttaani on kuollut" Toinen vastaa "Siksi pukeutukaamme suruvaatteisiin" Kävelevät takaperin poispäin ja uusivat vaihtaen osia. Kumpi hymyilee ensin.
  • Toinen joukkue yrittää tunkeutua yksi kerrallaan toisen joukkueen tekemän ketjun läpi. Onnistuneesta saa mukaansa toisen joukkueen jäsenen, epäonnistuneesta joutuu vaihtamaan joukkuetta.
  • Muna siirretään lusikasta toiseen joka on suussa.
  • Nenäviesti tulitikkuaskeilla tms.
  • Lasketaan yhdessä numeroita, mutta samaa numeroa ei saa sanoa samanaikaisesti.
  • Näytellään jotain tekemistä, muut arvaavat.
  • Ensimmäinen kuorii omenan, toinen halkaisee, kolmas halkaisee puolikkaat, neljäs poistaa siemenkotelot ja viides syö.
  • Palloa kuljetetaan ryhmissä vierekkäin istuen jalkojen päällä, kaulassa, polvienpäällä jne. Jos putoaa saa nostaa ylös. Ryhmät vastakkain toisiaan.
  • Kaksi ryhmää. Yksi toisesta ryhmästä saapuu huoneeseen huovassa ryömien, äännellen. Toinen ryhmän arvatta yhteisellä mielipiteellään kuka. Määräaika. Kumpi ryhmä kerännyt enemmän pisteitä.
  • Lattialta perunoja lusikalla lautaselle poimien. Kuka poimii eniten.
  • Piirissä sanotaan jotain hassua tai ilvehditään naapurille, kenen pokka pysyy kauiten.
  • Jonoissa metrin etäisyyksin. Viimeinen pujottelee ja käy kääntymässä jonon edessä noin 5 metrin päässä ja takaisin paikalleen, koskettaa edessä olevaa ja juoksee jonon ensimmäiseksi, kun kosketettu pujottelee samanaikaisesti jne.
  • Leikkijät piirissä. Kaikki lyö tahtia polvet-kädet-polvet ja heti sen jälkeen oikealla puoleisen on sanottava sana joka alkaa edellisen sanan viimeisellä kirjaimella. Kiellettyjä henkilön ja paikannimet. Kolmesta virheestä pois pelistä.
  • Ryhmän johtajille annetaan 10-15 sananen viesti. Johtajat hakevat ensimmäisen ryhmästään kauemmas ja kertovat viestin. Toinen hakee seuraavan jne. Viimeinen kertoo viestin ohjaajalle.
  • Tartutaan ryhmän edellistä nilkoista muodostaen satajalkainen. Jonon ensimmäiset kädet maassa. Kumpi ryhmä ensimmäisenä kulkenut matkan.
  • Selkäparijuoksu
  • Piirissä noin 10 hlö. Eteen vasen käsi, tartutaan jonkun toisen käteen, ei vierustoverien. Oikeat kädet eteen ja samoin.
  • Peili ringin muodossa.
  • Ryhmän ensimmäinen piirtää paperin yläkulmaan jotain ja kääntää sen niin että vain osa näkyy, näin jatketaan paperin loppuun asti ja lopulta avataan koko taideteos.
  • Vastakkain. Molemman lyövät oikeat kämmenet vastakkain - omat kädet yhteen - vasemmat kämmenet vastakkain - omat kädet yhteen - molemmat kämmenensä toisen kämmeniä vastaan - omat kädet yhteen - lyönti polviin. Kumpi tekee virheen. Myös ryhmänä vieretysten vastakkain toisen ryhmän kanssa.
  • Lautasta pyöritetään piirin keskellä, kun alkaa pyörimään pyörittäjä osoittaa jotain jonka on ehdittävä saamaan lautasesta kiinni ennen kuin pyörittäjä on ehtinyt istua hänen paikalleen.
  • Esitetään kysymyksiä joihin vastaamatta jättäminen aiheuttaa pantin menetyksen.
  • Naiset riisuvat oikean jalan kenkänsä keskelle lattiaa ja siirtyvät huoneen toiseen päätyyn. Miehet juoksevat pinolle ja valitsevat kengän jonka pukevat ja saavat tanssiparin.
  • Parit tanssivat. Yhtäkkiä musiikin loppuessa ohjaaja pyytää tuomaan esimerkiksi 100 mk setelin. Ketä ensimmäisenä toteuttaa toiveen saa karamellit. Näin pitkin iltaa.
  • 9 tuolia riviin kolmeen riviin. Toiselle seinustalle 6-10 poikaa ja toiselle tyttöä. Kukin pelaaja numeroidaan. Ohjaaja sanoo numeron, jonka jälkeen joukkueet sijoittavat kyseiset pelaajansa tuoleihin yrittäen muodostaa 3 rivin. Pelataan 10 erää.
  • Parit tanssivat lattialla kummallakin polvien välissä käpy. Mikä pari tanssii kauiten.
  • Pareittain vastakkain. Esitetään kysymys miehelle, mutta vastaa nainen ja vielä oltava väärin. Esitetään kysymys naiselle, mutta vastaa mies ja oltava oikein. Vastattava vitkastelematta. Edetään seuraavaan pariin.
  • Leikkijät tekevät kysymyksiä yhdelle jatkuvasti, joihin vastaa järjestyksessä. Kysymykset ja vastaukset menevät limittäin ja muuttuvat nurinkuriseksi tekstiksi.
  • Yksi ulos, muut keksivät asian tai esineen. Esittää kysymyksiä, joihin vastataan kiertäen mutta asiaa liipaten. Kuka selvittää vähimmällä kysymysmäärällä.
  • Valitaan mies-nais parit. Asetutaan kahteen piiriin miehet sisäpiiriin. Musiikin kuluessa piirit liikkuvat eri suuntiin ja sen loppuessa etsittävä oma pari ja mentävä kyykkyyn. Viimeinen pari aina pois pelistä.
  • Muodostetaan sanoja 10 s miettimisajalla edellisen sanan loppuosa on seuraavan alkuosa.
  • Ohjaaja ajattelee jotain. Muut yrittävät arvata. Kaikkien arvattua ohjaaja pyytää selitystä mitä omalla sanalla ja leikkijän arvaamalla sanalla on yhteistä. Huonosta selityksestä annettava pantti.

Nopeus ja taito[muokkaa]

  • Kävynheitto maahan piirrettyyn ympyrään.
  • Kuinka nopeasti ryhmä katoaa näkyvistä.
  • Paljonko narulla hyppyjä minuutissa.
  • Opetetaan laulun sanoja. Rastien lopuksi yhdistetään ja opetellaan laulu kokonaisuudessaan.

Kasvit[muokkaa]

  • SYREENISEPPELE – Pistä lehden kanta lehden läpi muodostaen rulla. Tästä eteenpäin aina lehden kanta edellisen rullan läpi.
  • PUUN KORKEUDEN MITTAAMINEN – Toveri seisoo puun edessä tyvellä. Tikku käsivarren päässä, merkitään sormella siihen toverin pituus. Montako kertaa toverisi mahtuu puun tyvestä latvaan. Kerro todellisella pituudella.
  • KUORIJÄLJENNÖS – Paperi puun runkoa vasten, väriliidulla edestakaisin värittäen kohoumat.
  • RATAMO – 1) Haavoihin. 2) Miekkailussa kukkavarsilla hakataan toisen varsia, kunnes toisen kukat loppuvat. 3) Taita kukkavarsi kahtia, toveri tekee samoin, pujotetaan lenkit toisten läpi ja vedetään. 4) Katkaise varsi ja laske "langat", kysy jotain esim. montako lasta tai kosijaa tai hevosta talliisi saat. 5) Poimi kukkavarsi joka on juuri alkanut varista, irrota kellanvaaleat heteet, aseta ikkunalle illalla ja kysy jotain, jos aamulla on noussut uusia heteitä, vastaus on kyllä.
  • KOIRANPUTKI – Yritä laske pienien kukkien määrä.
  • NIITTYLEINIKKI – Kutita toverin leukaa ja kysy pidätkö voista. Jos leuka kellastuu hän on perso voille.
  • KÄENKUKKA – Syljestä voi löytää kädessä hieromalla toukan.
  • PÄIVÄNKAKKARALLA TAI SAUNIOLLA ENNUSTAMINEN – Neiti, rouva vai leski. Missä vaatteissa, silkissä, sametissa, rievuissa, lumpuissa? Talossa, mökissä, linnassa, palatsissa., pappi, lukkari, talonpoika, kuppari.
  • NELIAPILAN ETSINTÄÄ - Paras löytöpäivä juhannusaatto. Täytyy löytyä sattumalta, ei etsimällä tehotakseen. Pystyy näkemään keijuja, kertomaan mihin kadonneet lapset joutuneet, noituus ei tehoa niihin, jotka kantavat neliapilaa mukanaan.
  • RUOKOLAIVA – Laita lehden kärki lehden tyven läheltä sen läpi tai työnnä kärki lehden varsiputkeen.
  • TOIVOMUSKIMPPU – Ota viisi heinää, pidä nyrkissä ja anna toverin sitoa päät yhteen eli kaksi päätä aina toisiinsa. Kun onnistuu solmimaan kaikki renkaiksi saa toivoa jotain ja se toteutuu
  • TIKKARI – Pihlajan, tuomen tms. laitetaan vähäksi aikaa muurahaispesän päälle.
  • PYYKKIPOIKA – Kuminauhasta ja pienistä vuolluista kepeistä.

Darts[muokkaa]

  • Taulun keskipiste 1,74 cm korkeudella. Heittorajat 2,4m 2,55m ja 2,7m.
  • Peruskilpatikka Pistelasku alkaa kun pelaaja saa tikan tuplausrenkaaseen. Lasketaan kyseisen tikan piste ja sen jälkeiset.. Pisteet vähennetään alkupisteistä 301, 501 tai 1001. Sisänavasta 50p, ulkonavasta 25p. Peli päättyy kun pelaaja saa tuplarengasosumallaan pisteet nollaan. Nollan alle menosta menettää loput samankierroksen heitot ja pisteet palautuu heittovuoroaan edeltäneeseen.
  • Kellotikka Aluksi osuttava tuplausrenkaaseen, sitten kuhunkin sektoriin 1-20.
  • Shanghai Aloitetaan heittämällä sektoriin 1. Lasketaan pisteet. Seuraavalla kierroksella kaikki sektoriin 2 jne. Eniten pisteitä kerännyt voittaa. Voitto myös "Shanghailla" eli osumalla määrättyyn sektoriin, sen tuplaus- ja kolminkertaistusrenkaaseen.
  • Sulkutikka Kahden peli. Kun jompikumpi on osunut kolmesti johonkin sektoriin se sulkeutuu. Kummalla suurempi pistemäärä kun kaikki sektorit sulkeutuneet. Käytetään esimerkiksi sektoreita 10-20.

Heitä sikaa[muokkaa]

Jo yli 1000 vs. metsäsuomalaisten pelaama. Metsästä pyydystettyä sikaa heitettiin ilmaan ja pisteitä tuli asennosta, jossa sika tömähti maahan. Yleensä sika juoksi karkuun. Myöhemmin veistetyt siansorkista ja kutsuttiin ”tuurisioiksi”, jotka toivat onnea kantajalleen. Pyrkimys 100 p. Yksi pelaajista sikaniska eli pistelaskija. Vuorollaan saa heittää niin kauan kuin haluaa kerätäkseen pisteitä. Vuoro menee jos heittää läskikortin eli 0 tai pelkkää pekonia eli menettää kaikki pisteet.

Yatzy[muokkaa]

Viisi arpakuutioita. Kolme heittoa max. Korkein yhteispisteluku voittaa. Aina merkittävä johonkin kohtaan, jos sopivaa ei löydy merkitään johonkin nolla. Jos kuuden ensimmäisen kohdan piste tasan tai yli 63 niin 50 bonusta. Yatzy kun kaikissa nopissa sama pisteluku, josta saa kiinteän pisteluvun 50.

Noppapelit[muokkaa]

  • MARTINETTI (OHIO, KILPAJUOKSUNOPPA) Ei rajaa pelaajien lukumäärässä. Kolme noppaa, pelinappulat (esim. erilaisia kolikoita), pelilauta jossa kaksi saraketta, ensimmäisessä sarakkeessa ylhäältä alaspäin luvut 1-6 ja seuraavassa 7-12. Suurimman silmäluvun saanut aloittaa, seuraavat luvun mukaisessa järjestyksessä. Saatava järjestyksessä luvut 1-12 ja takaisin. Voittaja kuka ensimmäisenä takaisin ykkösessä. Saa käyttää noppien silmälukuja ja laskea niitä yhteen. Niin kauan voi heittää kun pystyy hyödyntämään tuloksen ja siirtymään seuraavaan. Jos jättää käyttämättä arpaluvun sen voi kuka tahansa itselleen heti käytettäväksi, jos useampi halukas niin seuraava myötäpäivään heittäjästä saa arpaluvun itselleen.
  • NAAPURIAPU Pelinappuloita 10 per pelaaja. Heitetään kolmea noppaa, suurimman saanut aloittaa, seuraavat luvun mukaisessa järjestyksessä. Jokaisella oma silmäluku heittojärjestyksen mukaan 1-6, jos pelaajia esim. kaksi toinen saa 1-2-3 ja toinen 4-5-6. Kukin heittää vuorollaan ja kukin jonka luku on heitetyissä nopissa laittaa nappulan pelikassaan. Laitetaan siis jokaisen heitosta jos sattuu oma luku. Pelin voittaa se jolta ensimmäisenä loppuu nappulat. Aloitusvuoro kiertää myötäpäivään.

Korttipelit[muokkaa]

  • VIIMEINEN TIKKI 32 kortin pakka 7,8,9,10,11,12,13,ässät. Mahtuu max. 4. Jokaiselle yhtä monta korttia. Jakajan vasemmalla puolella oleva aloittaa lyömällä tikin eli haluamansa kortin. Toinen jatkaa samalla maalla, ellei ole käy mikä tahansa kortti. Tikin saa pelaaja joka on lyönyt tikkiin korkeimman kortin. Tikin saaja aloittaa seuraavan tikin. Viimeisen tikin saaja voittaa ja pääsee pois. Ässä =11, kunkku 4, akka 3, sotamies 2, muut lukunsa mukaisia.
  • KATKO (SUOMALAINEN VIIMEINEN TIKKI) 52 korttia. Jokaiselle 5 korttia. Vain viimeinen tikki ratkaisee ja sen saanut voittaa ja saa yhden pisteen. Ensimmäisenä 3 pistettä saanut on voittanut erän.

Nappulapelit[muokkaa]

  • MU TORE Kahdeksan sakarainen tähti, kummallakin pelaajalla 4 nappulaa vierekkäin sakaran päissä. Keskellä putahi, sakaran päät kewai Musta aloittaa. Siirrot 1) kewaista putahiin vain silloin kun oman nappulan vieressä vastustajan nappula tai nappulat. 2) kewaista tyhjään viereiseen kewaihin. 3) putahista tyhjään kewaihin. Vain yksi nappula kerrallaan sakarassa tai keskellä. Ei saa hypätä oman eikä vastustajan yli. Pelaaja joka tukkii vastustajan nappuloilta tien ettei tämä pysty siirtämään on voittaja.

Sanasto[muokkaa]

  • muodostaa pareja pair
  • muodostaa ryhmiä sort
  • keila ja tötterö cone
  • joukkuekilpailu team race