Kaura

Perustietoa:

Kauran (Avena Sativa) kukinto on muista viljakasveista poiketen röyhy. Röyhyjä on erilaisia: sulka-, pysty-, haja- ja riippuröyhy. Se, millaiseksi röyhytyypiksi kyseinen röyhy luokitellaan, riippuu tähkylän varren asennosta sekä pituudesta.

Kauraa viljellään elintarvike- ja rehukäyttöön, ja kaura onkin yksi Suomen tärkeimmistä rehuviljoista. Kaura sisältää runsaasti hyvälaatuista rasvaa, jonka rasvahappokoostumus on poikkeuksellinen runsaan öljyhappo pitoisuutensa vuoksi. Kauran sisältämistä vitamiineista etenkin B1-vitamiinia on runsaasti. Elintarvikkeena kaura on erikoislaatuinen, koska se ei sisällä gluteiinia ja sen kuidut ovat hyväksi ihmisen suolistontoiminnalle.

Kauralla on suuri kuoripitoisuus (22–26 %), mikä heikentää hieman kauran rehuarvoa eläinrehuna käytettäessä. . Sen vuoksi on tärkeää pyrkiä tuottamaan mahdollisimman suuri jyväistä viljaa, koska tällöin kuoren osuus jyvässä on pienempi. Rehuteollisuudessa käytetään runsaasti kuorittua kauraa.. Kauralla on myös joitakin paljasjyväisiä, kuorettomia lajikkeita, mutta ne eivät ole niin viljelyvarmoja kuin kuorelliset kaurat ovat. Kuorettomat kauralajikkeet vahingoittuvat herkästi puinnin, kuivatuksen ja varastoinnin yhteydessä.

Viljelyvyöhykkeet

Kauraa on alun perin viljelty lähinnä vain viljelyvyöhykealueilla 1-3, mutta markkinoille tulleiden uusien lajikkeiden ansiosta kauran viljelyalue yltää jo miltei koko 4-viljelyvyöhykkeelle asti. Viljelyvyöhykkeellä 4 menestyviä lajikkeita ovat mm. Aslak, Eemeli ja Sofiina.

Kasvupaikkavaatimukset

Kaura on vaatimaton vilja ja erityisesti rehukaura sopii viljeltäväksi lähes kaikilla maalajeilla. Elintarvikekauralle sopii parhaiten kivennäismaat. Eloperäisillä mailla voi olla lakoontumisen riski, jos pyritään suureen jyväkokoon ja hehtolitrapainoon. Turvemailla tuleentuminen voi myös myöhästyä. Kaura ei ole vaativa maan pH:n suhteen, vaan menestyy myös hieman happamemmilla mailla. Suositukset ovat eloperäisillä mailla pH yli 6, kivennäismailla 6,4 ja savimailla 6,7.

Kasvin vaikutus maan kasvukuntoon

Kauran viljely heikentää jonkin verran maan kasvukuntoa. Kauran juuristomassa on melko pieni, vain 1-2 tonnia hehtaarilla, joten orgaanisen aineksen määrä maassa ei juuri lisäänny kauraa viljeltäessä. Jos oljet ja puintijätteet kynnetään maahan, tilanne on hiukan parempi. Kauran ohuet ja melko pinnassa sijaitsevat juuret eivät juuri lisää maan ilmavuutta kuten esimerkiksi monivuotisten nurmikasvien juuristot. Kauran vaikutus maan viljavuuteen: Kaura kuluttaa maan ravinnevaroista erityisesti typpeä, fosforia, rikkiä, booria ja mangaania. Kulutetuista ravinteista osa palautuu maahan, jos olkia ei korjata pois pellolta. Olkien kyntäminen peltoon vähentää etenkin kaliumlannoituksen tarvetta.

Kauran kehitysvaiheet

Kauran kasvuaika on lajikkeesta riippuen 94-105 vrk. Kehitysvaiheet itämisen jälkeen ovat orastuminen (0-12 vrk), pensominen (noin 21-30 vrk), korrenkasvuvaihe (30-37 vrk), lippulehtivaihe37-49 vrk), tähkän esilletulovaihe (50-59 vrk) ja kukintavaihe (noin 65 vrk orastumisen alkamisesta). Kaura ei kuitenkaan ole valmista puitavaksi vielä kukintavaiheessa, vaan se tarvitsee aikaa tuleentuakseen.

Kauran kasvinsuojelu

Kasvinsuojelullisten toimenpiteiden ajankohta riippuu torjuttavasta kasvintuhoojasta. Esimerkiksi kauralehtilaikkua voidaan torjua orasasteelta aina lippulehtivaiheeseen saakka. Kauranavonoen torjunnan ajankohta on röyhylletulon jälkeen. Kahukärpäset ja kirppat tulee torjua orasasteella olevasta kasvustosta. Tuomikirvojen torjunta-aika on pidempi, orasasteelta korrenkasvuvaiheeseen. Rikkakasvit tulisi torjua mielellään orastumis- tai pensomisvaiheessa. Hukkakauran torjunta suoritetaan myöhemmin, röyhylletulovaiheessa. Hukkakauraa vastaan ei tosin ole kaurakasvustossa käytettäväksi sopivia kasvinsuojeluaineita, vaan torjunta on suoritettava käsin kitkemällä.

Lajikkeet

Lajikeluettelossa on vuonna 2012-2013 hyväksyttyjä kauralajikkeita 36 kpl, joiden lisäksi on olemassa vielä kuorettomat lajikkeet Lisbeth ja Avenuda. Vuonna 2011 eniten viljeltiin lajiketta Fiia, jonka viljelyala oli 16 % kauran viljelyalasta Suomessa (324 000 hehtaaria). Belinda-lajikkeen viljelyala oli 14 % ja Veli-lajikkeen 10 % viljelyalasta.

Lajikkeet kasvuajan mukaisessa järjestyksessä aikaisimmasta myöhäisimpään ovat: Eemeli, Aslak, Sofiina, Veli, Aarre, Akseli, SW Vaasa, Venla, Leila, Peppi, Svala, Kolbu, Marika, Fiia, Wilhelmiina*, Ringsaker, Roope, Haga*, Suomi, Effektiv, Steinar, Julius, Bessin, Viviana, Salo, Mirella, Bettina, Iiris, Freja, SW Ingeborg, Ivory, Vinger* Flocke*, Belinda, Charly* ja Rocky*. Tähdellä merkityt lajikkeet on hyväksytty lajikeluetteloon vuonna 2012. Kuorettomista kauroista Lisbethin kasvuaika on samaa luokkaa kuin Veli-lajikkeen, Avenuda on kaikista lajikkeista myöhäisin.

Lannoitus

Typpilannoituksen enimmäismäärät Keski-Suomessa (sekä Etelä-Suomessa), kun kauran satotaso on 4000 kg/ha, ovat savi- ja hiesumailla 100 kg/ha/vuosi, karkeilla kivennäismailla 90 kg/ha/vuosi ja eloperäisillä mailla 60 kg/ha/vuosi. Pohjois-Suomessa sallittu typpimäärä on 10 kg vähemmän hehtaaria kohden, paitsi eloperäisillä mailla saman verran kuin muuallakin Suomessa. Keväällä tehtävän kylvölannoituksen tarkoitus on antaa riittävästi kaikkia kauran kasvuun tarvittavia ravinteita. Kasvukauden aikana voidaan tarvittaessa antaa lisätyppeä, etenkin jos kevätlannoitus on jäänyt suunniteltua vähäisemmäksi ja lajikkeet ovat myöhäisiä ja satoisia. Lisätyppeä antamalla voidaan suotuisana kasvukautena tavoitella suurempaa satoa tai parempaa sadon valkuaispitoisuutta. Korrenkasvuvaiheessa annettava täydennyslannoitus vaikuttaa sadon määrään; jos halutaan lisätä valkuaispitoisuutta, lannoitetaan tähkälle tulon ja maitotuleentumisvaiheen välillä.

Lannoituksessa on kuitenkin otettava huomioon, että jotkut kauralajikkeet voivat olla herkkiä lakoutumaan. Liiallinen typpilannoitus saattaa lakoutumisriskin lisäksi lisätä jälkiversontaa ja viivästyttää tuleentumista. Eloperäisillä mailla viljeltäessä tulee ottaa huomioon, että kasvi saa typpeä käyttöönsä myös maan orgaanisesta aineksesta.

Fosforin ja kaliumin tarve riippuu viljavuusluokasta. Fosforilannoituksessa on lisäksi otettava huomioon ympäristötuen ehdot, joiden mukaan lannoituksen enimmäismäärä on 28 kg/ha/v viljavuusluokassa huono. Kaliumin tarve vaihtelee viljavuusluokasta riippuen 10 kg:sta 90 kiloon hehtaarille. Kaliumin tarpeeseen vaikuttaa myös se, korjataanko oljet vai kynnetäänkö ne peltoon.

Paksukuorinen kauran jyvä sisältää kalsiumia noin kaksi kiloa hehtaarisatoa kohden, ja kasvukauden aikana kaurakasvusto ottaa kalsiumia yli 10 kiloa hehtaarilta. Jotta kasvien juuret toimisivat normaalisti, kalsiumia tulisi olla maassa runsaasti. Kalsiumin puutosoireet ilmenevät ensimmäiseksi nuorissa kasvinosissa; lehtien kärjet koukistuvat ja lehtiin voi tulla kellertäviä laikkuja.

Magnesiumia kasvi tarvitsee yhteyttämiseen sekä hiilihydraattien, valkuaisaineiden ja rasvojen muodostumiseen. Lievällä puutoksella ei ole vaikutusta sadon määrään tai laatuun, mutta vakavammat puutosoireet ilmenevät helminauhamaisena kuviona vaaleanvihreissä lehdissä.

Hyvää satoa tuottaakseen kaura tarvitsee riittävästi kaikkia ravinteita. Kaura on herkkä erityisesti mangaanin puutokselle; jos maan pH on 6,5 tai enemmän, kannattaa kasvustoa tarkkailla mahdollisten puutosoireiden varalta. Puute näkyy ensimmäisenä nuorissa lehdissä. Lievissä tapauksissa kasvusto näyttää vain normaalia vaaleammalta, vakavampi puutos aiheuttaa kauralle harmaalaikkutaudin.

Mangaanin lisäksi muita kasvuun tarvittavia hivenravinteita ovat boori, kupari, sinkki, rauta, kloori ja molybdeeni. Näistä kloorin ja boorin puutokset ovat melko harvinaisia. Raudan ja molybdeenin puutosta saattaa esiintyä vahvasti happamilla mailla, jolloin kalkitus auttaa.

Soveltuvuus eri viljelykiertoihin

Kauralla ei ole juurikaan yhteisiä kasvitauteja muiden viljelykasvien kanssa, joten se sopii viljelykiertoon muun muassa rypsin, rapsin, herneen, perunan sekä nurmikasvien kanssa.