HUOM! Voit itse lisätä ja korjata tekstiä vapaasti muokkaa -painikkeiden avulla.

Runolaulu

Wikikko - koko kansan taitopankki
Ohjattu sivulta Runonlaulu
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleistä[muokkaa]

Tervetuloa runolaulun kiehtovaan ja mukaansatempaavaan maailmaan! Runon ladulle lähtemällä, opettelemalla itse luomaan virsiä ja laulamaan niitä lukemisen sijasta löydät suomalaisia juuriasi ja saat elämääsi aivan uutta ja täyteläistä sisältöä! Tälle sivulle on kerätty perusasioita.

"Synneistähän reähkä tulee, vaan ei näistä runoista"

Taustaa[muokkaa]

Runolaulu on tapa siirtää asioita suullisesti, sanallisesti sukupolvilta toisille. Perinne on säilynyt etenkin Itä-Suomessa. Nykypäivänä virsiä lauletaan ja uusia tehdään. Runolaulu ei ole pelkästään vanhan toistamista vaan myös nykyhetken kuvailua. On kuitenkin myös hyvä osata perinteisiä myytti- ja kertovia virsiä tai ainakin ymmärtää niiden muodostamaa suomalaista maailmankuvaa. Katso tarkemmin sivulta Runolaulun yleistietoa.

Runojen rustaamisen puolesta puhuu esimerkiksi Kalevalaisen runokielen seura. Laulajia löytyy myös esimerkiksi jäsenistä, jotka kuuluvat Rihmastoon.

Runonlaulu, runonlaulajat, virret[muokkaa]

Aiheista on omat sivunsa:

Runomitta (kalevalamitta)[muokkaa]

Ohessa on esitetty perussääntöjä runomitasta, joita erityisesti esimerkiksi Kalevalassa on käytetty mutta runsaassa virsiperinteessä on paljon poikkeamia tästä ajan ja paikan mukaan.

Perussäännöt[muokkaa]

Katso ja opiskele säännöt KaRuSen kotisivuilta Aulis Rintalan opettamana: Kalevalamitan perussäännöt

Runomitta lyhyesti[muokkaa]

SEURAAVAT OHJEET OVAT KESKEN JA OSITTAIN HARHAANJOHTAVIA! (OPISKELE ENSISIJAISESTI ylläolevasta KaRuSen linkistä) Säännöt oppii lukemalla ne rauhallisesti ja ymmärtämällä ne, sekä tietysti omia kirjoittamalla ja laulamalla vanhoja virsiä.

Avuksi voit tulostaa esimerkiksi paperille tästä pohjan. Ehkä rustaamista auttaa kun merkitset sormiin aluksi muutaman merkin, ennenkuin opit asiat "hahmottamaan" ilman apukeinoja.

  • yksi säe on nelipolvinen eli koostuu yleensä neljästä perättäisestä trokeisesta runojalasta ja kahdeksasta tavusta:

tuo-nen / tyt-töi / mus-ta/tuk-ka (nousu-lasku / nousu-lasku / nousu-lasku / nousu-lasku)

  • sanojen määrä voi vaihdella yhden ja seitsemän välillä (au-to-ma-ti-soi-tu-nei-ta=1 sana) (kai se on jo sit nyt val-mis= 7 sanaa)
  • vaihtele luovasti peräkkäisissä säkeissä sanojen määrää ja niiden pituutta.
  • trokee tarkoittaa kahta tavua (/tuo-nen/), joista ensimmäinen tavu nousee (/tuo-) ja toinen laskee (-nen/).
  • tasasäkeessä sanan tavupaino ja runopaino ovat samat (/tuo-). Ensitavu on siis nousussa.
  • murtosäkeessä nousu ja lasku voivat olla eri sanoissa (kan-gas / kul-tai-nen ku/mi-si). Ensitavu voi siis olla laskussa (ku/).
  • lyhyt tavu on vokaali (o-te) tai tässä järjesteyksessä: konsonantti + vokaali (ko-va) (vokaalit: a e i o u y ä ö)
  • pitkiä tavuja ovat kaikki muut kuin em. lyhyet tavut. Pitkiä myös vokaali + vokaali (aa-mu) ja vokaali+konsonantti (al-mu)


  • huomaa että säännöissä huomio keskittyy vain sanan ensimmäiseen tavuun ja siihen onko se lyhyt- vai pitkä tavu.
  • pääsääntö: nousussa olevan ensitavun on oltava pitkä
    • Pitkiä tavuja ovat kolme tai enemmän kirjaimia, vokaali+vokaali, vokaali + konsonantti
    • astui/tyttö/tun-nel/masta säkeessä nousussa oleva tun on pitkä tavu (kolme kirjainta)
    • astui/tyttö/ai-tas/tasi säkeessä nousussa oleva ai on pitkä tavu, koska se koostuu vokaali+vokaali.
    • astui/tyttö/ar-kus/tasi säkeessä nousussa oleva ar on pitkä tavu, koska se koostuu vokaali+konsonantti
    • astui/tyttö/ta-los/tasi säkeessä nousussa oleva ta on lyhyt tavu, koska se koostuu konsonantti+vokaali ja näinollen EI ole säännön mukainen.
  • pääsääntö: laskussa olevan ensitavun on oltava lyhyt
  • Lyhyitä tavuja ovat yksitavuiset sanat ja konsonantti+vokaali
    • e/ro
    • aitas/sa saa/pohdis/kella säkeessä laskussa oleva saa hyväksytään koska se on yksitavuinen sana.
    • aitas/sa on/nistui/siko säkeessä ole on on pitkä tavu eli vokaali+konsonantti ja näinollen EI ole säännön mukainen.
/vok+kons   kons+vok/
  • pääsääntö koskee vain ensitavuja (/nen) ja selvien yhdyssanojen ensitavuja (mus-ta/tuk-ka)
  • pääsääntö ei koske ensimmäistä runojalkaa (e-moi /// )
  • säkeen viimeisen runojalan ensitavu voi olla myös lyhyt (//nen ku/mi-si)
  • yksitavuinen sana ei saa olla säkeen lopussa, mutta se voi olla nousussa tai laskussa.
  • nelitavuinen sana ei saa olla tasasäkeen keskellä (van-ha / lap-pa/lai-nen / uk-ko)
  • viimeisessä tavussa ei saa olla pitkää vokaalia (///luontoon). Muutenkaan niitä ei juuri käytetä.
  • pitemmät sanat pääasiassa säkeen loppuun (//mustatukka)
  • yhdeksäntavuisuus tyylikeinona sallittu, mutta ei yleisesti. Ensimmäisessä runojalassa. (sai auto / turman / valmihiksi)
  • yhdyssanojen toisen sanan ensitavu käyttäytyy kuin yksittäisen sanan ensitavu.
  • vältä liian usein samoja alkusointuja (saapui saatana sairastava)
  • kertaa säkeen aihe välillä kuvaillen toisin sanoin
  • käytä alkusointuja, kertoa, tasasäkeitä ja murtosäkeitä epäsäännöllisesti
  • kulkee --> kulkevi, sataa --> satoa, saunaan --> saunahan
  • kerronta imperfektissä
  • yksittäin säkein tai säepareittain edeten, suurin kokonaisuuksin. Ei säkeistöjä.
  • käytä nykyaikaisia aiheita että vanhoja, mielikuvitusta, myyttejä, huumoria, nykyaikaa, estetiikkaa, kuvailua, luontoa, arkielämääsi ja mitä vain. Vanhat runokirjat ovat täynnä mahtavia suomalaisia sanoja.
  • harjoitellessa jaa säe lopusta päin tavuihin.

Trokeemankeli[muokkaa]

Trokeemankelissa voi tarkistaa virsiesi runomittojen oikeellisuutta.

Laulaminen[muokkaa]

"Laulan niitä, joita tiijän, joit' ennen isoni laulo. Avoan sanaisen arkun, virsilippahan viritän" (Jyrki Malinen 5.8.1872)

Jos Kalevalaa on koulussa laulamisen sijaan luettu ja lausuttu, kannattaa kokeilla myös laulaa niitä. Muutamien satojen rivien jälkeen huomaa kuinka mieli alkaa rauhoittumaan ja laulu alkaa vaikuttamaan. Muutaman tuhannen lauletun säkeen jälkeen on oppinut elämässään aivan varmasti uutta, josta ei tule luopumaan. Elämään on yksinkertaisesti tullut uutta sisältöä, ja se on ollut koko ajan lähempänä kuin mikään Halloween kurpitsa.

Miten lauletaan[muokkaa]

Runolaulu on siitä mielenkiintoista että sitä ovat ennen lasketelleet kaikki ja sitä voi yhä laulaa kaikki ja mainittakoon nyt erityisesti että myös miehet, joita koulussa 1980-luvulla kiellettiin laulamasta koko loppuelämänään. Siinä kehittyy nopeasti. Käytössä on ikioma ääni, jonka eri vivahteita, painotuksia, venytyksiä, kiihdytyksiä käytetään kuten normaalistikin puhuessa eri tilanteissa. Laulamiseen ei liity mitään monimutkaista laulunteoriaa - ainoastaan rohkeata laulamista. Ajan saatossa "aivot" muuntuvat niin että uudet säkeet jäävät helposti mieleen, virret ovat myös usein "kertomuksia", joissa seuraavat säkeet muistuvat mieleen edellisistä. Se että laulaa etukäteen kirjoitettuja ja opeteltuja virsiä on tärkeää ja perinteiden eteenpäin viemistä, mutta sen lisäksi laulua voi myös kehittää niin että omaksuu runomitan niin hyvin että voi laulaa oikeaoppisella runomitalla omalla synnyinmurteellaan "suoraan" luoden laulaessa samanaikaisesti aivan uutta virttä. Tätä voi myös harjoitella niin että opettelee puhumaan sujuvasti runomitassa.

Virsistä on niin monia toisintoja vuosisatojen varsilta, että runonlaulajan ei kannata harmitella jos luo omia versioitaan myös vanhoista sanojen unohduttua. Ei runolaulu ole mitään tarkkaa atomikelloaikaa vaan jalo osa Elämää ja elämäntapaa.

Yksinkertaisin lienee tasajakoinen "kalevala-sävelmä". Se on vain jäävuoren huippu, suomalainen runolauluperinne on kokonaisuudessan täydellinen, kaunis ja yllättävä ilman että tarvitsee omaksua Suomeen myöhemmin tullutta eurooppalaista lauluperinnettä. Sinä laulajana tulkitset virttä vaihdellen tunnelman ja tuntemuksiesi mukaan rytmiä kietoen kuulijan mukaasi matkalle. Muistathan että sinä ja kuulija olette yhtä. Sovita virtesi kuulijoiden "tason" mukaan! Virren tulkintaa ja sen "sisään" pääsyä voi helpottaa silmien sulkeminen, mutta voi olla hyvä pitää silmät kuitenkin vähän raollaan. Lähes kaikki virret ovat hyvin koskettavia, joten kannattaa laulaa vain niitä, jotka tuntuvat hyviltä. Voimakkaampiin virsiin kerkeää siirtyä myöhemminkin, eikä virsien laulamiseen kannata lähteä "näyttämisenhalulla". Jos virsi tuntuu laulutilanteeseen liian voimakkaalta, joudut haltioihin ja siitä tuntuu vaikealta herätä, se kannattaa lopettaa riittävän ajoissa ja jatkaa toisella virrellä sillä kertaa. Tulkinta ja tunnelma syntyy varmasti monesta, mutta eräitä ovat virsien luomat mielikuvat, sanojen ja säkeiden tarkat valinnat aikoinaan, koko virren tunnelma ja aihe, yksinkertainen sävel, toistot, laulajan rauhoittuminen, laulajan siirtyminen "tilaan" jossa ulkopuolinen maailma hiljenee ja ajatukset katoavat, kuulijoiden hiljentyminen ja liittyminen mukaan jne.

Usein kaksi peräkkäistä säettä (esi- ja jälkisäe) kuuluvat "yhteen", jolloin niiden välille voi olla sopivaa luoda toimiva yhteys. Käytä monipuolisesti ääntäsi, sen kaikkia vivahteita. Runolaulu ei tunne kaavoja, se muuntelee!

Sävel[muokkaa]

  • Saman sävelen korkeus saa vaihdella laulamisen aikana ja sitä kautta lauluun tuodaan uusia ulottuvuuksia. Eurooppalaisessa lauluperinteessä tämä on ilmeisesti harvinaisempaa.
  • Perinteisesti viisi säveltä, mutta myös vain kolme tai neljä säveltä (nuottia). Uudemmissa virsissä on jopa paljon enemmän säveliä.
  • Usein kuulee laulettavan 5 sävelisesti säkeet pareittain laulaen, jolloin ensimmäistä esisäettä laulettaessa koko ajan sävel (ääni) nousee ja viimeiset 2 tavua hiukan alempaa hitaammin. Tämän jälkeen toinen jälkisäe lauletaan koko ajan sävel (ääni) laskien ja taas viimeiset 2 tavua hitaammin alempaa.
  • Kuuntele esimerkki (tulossa)

Säerytmejä[muokkaa]

Vaihtelevajakoinen[muokkaa]

  • Esityksessä voi vaihdella rytmejä tarpeen ja tuntemusten mukaan. Laulaa iloiten, surullisesti, itkien ja kaikkea niiden väliltä.
  • Lauluun tulee vasta "syvyyttä" kun tasajakoisuus hajoitetaan ja vaihdellaan jakoisuutta aktiivisesti. Lähdetään virren "sisään".
  • Kansantajuisesti musiikkitermistöä tuntemattomalle voisi ehkä kuvailla tätä niin että samaa säettä laulaessaan venyttää sanoja tai laulaa niitä nopeammin ja yhdistelee sanoja toisiinsa "laulunopeudessa" mielivaltaisesti tunteidensa ja tulkintansa mukaan.
  • Kuuntele esimerkki (tulossa)

Viisi-iskuinen, tasajakoinen[muokkaa]

  • Kolme ensimmäistä iskua ovat tasamittaisia (Va-ka van-ha Väi-nä-)
  • Tämän jälkeen kaksi viimeisintä tavua (-möi-nen) ovat kumpikin yhden iskun mittaisia. Eli ne "hidastetaan, venytetään"
  • Kuuntele esimerkki (tulossa)

Neli-iskuinen, tasajakoinen[muokkaa]

  • Jokainen isku on tasamittainen (Va-ka van-ha Väi-nä-möi-nen)
  • Kuuntele esimerkki (tulossa)

Musiikkinäytteitä[muokkaa]

  • The Kalevala Heritage: Archive Recordings of Ancient Finnish Songs. Tämä CD löytyy mm. monesta kirjastosta ja siitä kuulee miltä laulu kuulostaa eri ihmisten laulamana. Puolen minuutin näytteitä voi kuunnella esimerkiksi:
    • Tästä linkistä www.amazon.com ja valitsemalla kuvan alta Listen to Samples.
    • iTunes Store:ssa, kirjoittamalla hakuruutuun kalevala heritage ja haun jälkeen klikkaamalla kappaleiden nimiä kahdesti.

Laulutavat[muokkaa]

Yksinään[muokkaa]

Itsekseen omaksi iloksi päivän askareissa ja mietiskelyissä tai muiden iloksi jos säestäjää ei ole tai ei haluta laulaa yhdessä. Runoa laulaessa istuminen ja samalla rauhallinen keinuminen eteenpäin voi helpottaa laulamista. Vanhojen virsien laulamista voi helpottaa myös vanha perinnetupa.

Vuorolaulu[muokkaa]

Vanhat kirjat kertovat runonlaulajien laulaneen vierekkäin oikeat kädet toisistaan kiinni pitäen. Keinuen, kuin toisen aina puolelleen vetäen.

  • Esilaulaja laulaa säkeen, johon toinen laulaja (säestäjä) yhtyy säkeen viimeisessä runojalassa (tuo-nen / tyt-töi / mus-ta/TUK-KA) ja kertaa yksinään koko säkeen. Tällä aikaa esilaulaja valmistelee mielessään seuraavan säkeen ja aloittaa laulamaan uutta säettä samalla kun säestäjä hiukan jättää "soimaan" viimeisen sävelen edellisestä säkeestä.
  • Larin Parasken muistelosta 4.7.1889 on kirjattu: "Ennen oltiin aina vuorotellen eeslaulajana, ja jos joku liian kauvan oli eeslaulajanna, niin toiset lauloit:
Mie kun katson kaiken yötä
yhä yhtä laulattaat,
yhä yhtä, aina kahta,
miun ei vuoro milloinkaa.
  • Jos käy niin että säestäjä onkin parempi kuin esilaulaja tai esilaulajan runosuoni pettää, säestäjä voi vaatia itselleen pääosaa:
[En tunnek edellä käyvä,]
ennen käymätöin ejillä,
ennen maan matelemata.
Sull' on kengät paikkaisemmat
paikkaisemmat, tallaisemmat.

Johon esilaulaja voi myös vastata: Lähde (SKVR XV 97.)

Koskes tunnek tuhma käyväk,
epätieto [tien osaita,
laulolkomme, soitelkomme,
tekkömme ijän ilolla]
joka työxemme pätövi,
työxemme kelpoaapi.
Kunnek lyömme lyykyämme,
sysäjämme syykyämme?

Esilaulaen joukolle[muokkaa]

  • Esilaulaja voi laulaa esimerkiksi säkeen kolme ensimmäistä runojalkaa (TUONEN / TYTTÖI / MUSTA/tukka), ja muut aloittavat neljännestä runojalasta laulamalla sen loppuun ja tämän jälkeen toistamalla koko säkeen. Tällä aikaa esilaulaja valmistelee mielessään seuraavan säkeen ja aloittaa laulamaan uutta säettä samalla kun muut hiukan jättävät "soimaan" viimeisen sävelen edellisestä säkeestä.
  • Jos muut yhtyvät lauluun jo viimeisessä runojalassa, ei esilaulajan kannata juurikaan muunnella sen säveltä, että siihen osataan yhtyä.
  • Esilaulajia voi olla myös kaksi, jotka vuorottelevat.
  • Neovius kertoo: "Laulettii sill viisii häiss, jott kaikk vieraat, varsinki kuokkamiehet asettuit käs'kättee suuree rinkii; ussei olliit miehet eriksee ja naiset eriksee, välist toaas kumpaistki yhess. Ken käi eeslaulajaksi alott yksinnää niinku: Nyt on ystävät yhessä, toiset lauloit jälest kaksi viimeistä tavvuu -hessä ja uuestaa Nyt on ystävät yhessä; eeslaulaja: yhessä, sekä tuttavat tukussa, jne. Eeslaulaja ol' ringi kesess, käänteleis ja väänteleis kiertäin ruumistaase ylpuolta molloin puoli ja jiskoil käs'varsiaase ilmassa, sekä kierteleis ringiss olijoi vastapäin ja löi kopisutti apsattiaase (=kengänkanta) siltaa vaste. Näin laulettii häissä ainakin neljä sutkii (=vuorokautta) perätyksen sunnuntaista tortakkii asti. Eeslaulaja yhä olotti (=johti), siksi kui heä tul'nii väsyneeksi jott ol hiuksetki hiees."

Yhteislaulu[muokkaa]

  • Kaikki laulavat yhdessä, yksittäiset laulajat voivat värittää laulua rytmi ja melodiapoikkeamin.
  • Laulu vaihtelee sen mukaan miten osataan eri säkeitä.

Kilpalaulanta[muokkaa]

Useiden laulajien kohdatessa voivat he käydä kilpasilleen, jossa ei välttämättä voittaja selviä. Parempi on se joka laulaa kauimmin, osaa enemmän säkeitä. Arhippa Perttunen kertoo Lönnrotin muistiinpanojen mukaan vuodelta 1902 kilpailun kulkeneen näin:

  • Toinen laulajista laulaan jonkun virren
  • Toinen vastaa siihen jotenkin yhtä pitkällä virrellä
  • Tätä jatketaan vuoroitellen.
  • Parempi on se keneltä löytyy pitempään virsiä.
  • Jos uni tulee laulajille, kumpikaan ei voita tai kummatkin voittavat.

Kilpalaulannassa aivan upouusia säkeitä samanaikaisesti muodostamaan pystyvä voi näppärästi luoda vaikka päivänpolttavista aiheista kuinka pitkiä virsiä tahansa.

Loitsuaminen[muokkaa]

Luetaan "kiivaasti". Varo turhaan loitsuamasta, niissä on todella tehoa! Loitsuja myös voi laulaa.

Itkuvirsi[muokkaa]

  • virren itkeminen.
  • Teoksessa Viimeiset runonlaulajat kuvaillaan seuraavasti: "Puoliksi improvisoiva, joskin perinteellisiä kuvia, vertauksia, huudahduksia ja hellittelysanoja viljelevä itkijä joutui käyttämään noina pitkinä itkun tunteina suunnattomia hengen voimia: jotta sanat hersyilisivät luontevina ja yhtäjaksoisina, jotta myös esitystapa olisi todella surua ilmaiseva, hänen oli kiihdytettävä itsensä ekstaasiin, intouduttava sanoistaan, eläydyttävä murheeseen."

Virsiä ja laulajia[muokkaa]

Kalavale (Kalevala) on vain yksi näkemys, yhteenveto suomalaisesta kansanrunoudesta. Laajemman kuvan saa tutustumalla esimerkiksi laajaan yli 30-osaiseen teossarjaan, jota kutsutaan nimellä Suomen kansan vanhat runot.

Virsiä jotka voisi osata yleissivistyksenä[muokkaa]

Kirjallisuus[muokkaa]

  • Anu Kaipainen: Poimisin heliät hiekat. Kertoo runonlaulaja Larin Parasken elämästä.

Kantele[muokkaa]

Kantele ei välttämättä sovi runolaulun säestykseen, mutta yksinäiselle laulajalle sen näppäily sopivassa ympäristössä voi syventää virttä, hetkeä ja laulua. Usein kyse on viisikielisestä kanteleesta. Katso aiheesta oma sivu Kantele.

Sanasto[muokkaa]

Runolaulu yleensä ja myös tämä sivu vilisee vanhoja sanoja ja termejä, jotka eivät välttämättä aukea heti. Katso sanasto sivulta Runolaulun yleistietoa.

Lähteet[muokkaa]

  • Omat ja yhteiset lauluhetket
  • Kalevalaisia lauluja, SKS
  • Kalevalaisen Runokielen Seura