Karhunvattu

Karhunvatukka (Rubus fruticosus) on vatukoihin kuuluva kasvi. Se tuottaa mustia marjan tapaisia hedelmystöjä, jotka koostuvat monesta pienestä yhteen kasvaneesta luumarjasta.

Karhunvatukoita on monia eri lajikkeita ja lukuisia eri lajeja, jotka muistuttavat toisiaan. Useimmat lajikkeet menestyvät vain eteläisessä Suomessa, ja niitä kasvatetaan usein muovihuoneissa. Siperialainen karhunvadelma löydettiin Venäjältä 1980-luvulla, ja se on otettu lisäykseen ja sitä on saatavilla. Siperialainen karhunvadelma menestyy jopa V-vyöhykkeellä taimistojen mukaan. Karhunvadelma on erittäin piikkinen, ja kasvaa korkeammaksi kuin tavallinen vadelma (Rubus idaeus). Se muistuttaa köynnöstä, ja se tuetaankin usein esimerkiksi säleikköön.

Pitkät ja tasapaksut versot soveltuvat hyvin punontaan.

Karhunvatukat ovat arvostettuja, sillä niiden suuret ja makeat marjat sopivat useisiin käyttötarkoituksiin, ja esimerkiksi karhunvatukkahilloa pidetään erittäin maukkaana. Karhunvatukan lehdistä tehdään usein teetä, jota arvostetaan sen aromaattisuuden ja vatsaa rauhoittavien ominaisuuksien ansiosta.

Kasvatus

Karhunvatukka ei ole vaatelias maalajin tai happamuuden suhteen. Parhaiten se viihtyy, kun alusta on pH-arvoltaan 4,5 -7,5 eli happamahkosta hieman emäksiseen, ja ravinteikas ja vettä hyvin läpäisevä. Se kaipaa runsaasti vettä, mutta ei menesty mikäli kasvualusta pysyy jatkuvasti märkänä. Viihtyy lämpimässä, kasvualueen ääriosissa tarvitsee suojaisen kasvupaikan. Kasvualustan ei tarvitse olla syvä—30-40 cm riittää—joten lämmittävä ja veden seisomista vähentävä matala istutuslaatikko tai kohopenkki voi olla hyvä valinta karhunvatukalle. Sitä voi toki kasvattaa myös läpikuultavalla muovilla katetussa puoliputkihallissa.

Lannoitus on yksinkertaista, karhunvatukka tarvitsee tyypillisesti vain typpilisää juuri kasvukauden alussa ja sadonkorjuun jälkeen. Se arvostaa myös kompostimultaa ja hevosenlantaa. Karhunvatukka ei tarvitse erillistä hedeyksilöä tai ristipölytystä vaan tekee hyvän sadon yksinäänkin.

Istutettu yksivuotias taimi tekee satoa jo seuraavana vuonna, sadon määrä tietenkin kasvaa kun kasvi parin kesän myötä kehittää itselleen kunnon juuriston. Satoisuus on parhaimmillaan 3-8 -vuotiailla yksilöillä ja yksilö voi elää jopa 15 vuoden ikään. Karhunvatukka ei siis ole "istuta ja unohda" -kasvi, istutuksia joutuu täydentämään uusilla taimilla aika ajoin. Useimmat lajikkeet marjovat vatukan tapaan ainoastaan toisen vuoden versoihin.

Kasvitautien ja tuholaisten torjumiseksi on kuolleet lehdet hyvä poistaa karhunvatukan juurilta niin tarkkaan kuin jaksaa. Katteena voi käyttää materiaalia, joka ei ole peräisin ruusukasvista (Rosaceae; useimmat hedelmäpuut, pensasangervot...). Juurustan voi jättää myös paljaaksi.

Tukeminen ja leikkuu

Etenkin piikikästä karhunvattua on helpointa käsitellä säleikköön tuettuna. Säleikkö voi olla hyvin yksinkertainen, esimerkiksi joitakin kahden pystypuun väliin pingotettuja ohuita vaijereita. Asettelu säleikköön lajikkeen kasvutavasta riippuen, kuitenkin niin että kaikki versot saavat valoa ja ilma pääsee kulkemaan lehvästön läpi. Usein toisen vuoden versot taivutetaan sivuille ja alas ja uusien versojen annetaan kasvaa keskellä löyhälti sidottuna. Näin sato syntyy poimintakorkeudella ja marjoneiden versojen leikkaus yksinkertaistuu.

Karhunvatukan leikkauksessa on kaksi päätapahtumaa: vanhojen (sadon tehneiden) versojen poistaminen ja uusien versojen harvennus ja typistäminen.

Satoa tehneet versot leikataan maan rajassa kokonaan pois viimeistään ennen kasvukauden alkua. Ennen kasvukautta tai aivan sen alussa leikataan myös kaksivuotiaiksi kääntyvien versojen sivuhaarat noin 30 cm mittaisiksi. Tämä edistää nuppujen kehittymistä ja parantaa satoa. Jos kasvit ovat hyvässä kunnossa, toisvuotiset versot voi poistaa jo kesällä, mikä helpottaa uusien versojen käsittelyä.

Sadon optimointi eli kesäleikkuu

Useimmat lajikkeet tarvitsevat kesäleikkuun, jotta tulevana vuonna saadaan hyvä sato. Versot voivat kasvaa ensimmäisenä vuonnaan monimetrisiksi haarattomiksi luikeroiksi. Tällainen verso on hankala tukea ja tuottaa heikosti satoa. Kesäleikkuun tavoite on vähentää versojen määrää parhaat kasvamaan jättäen ja typistää versot, jotta ne haaroisivat runsaasti.

Liian useat versot vaikeuttavat kasvin asettelua eivätkä paranna satoa. Voisi kuvitella, että useampi verso -> enemmän marjoja, mikä onkin totta, mutta marjat myös jäävät silloin pienemmiksi ja sadonkorjuu on vaivalloisempi. Kun kasvamaan jätetään vain muutama vahvinta, heikommat versot eivät vie niiltä energiaa. Riippumatta versojen määrästä selvästi hintelät tai vioittuneet versot kannattaa aina poistaa. Parhaiten sopiva versomäärä löytynee kokeilemalla.

Nyrkkisäännöksi käy yksi verso per säleikön vaakatuki. Tällöin pisin verso tuetaan korkeimpaan tasoon ja siitä lyhyemmät järjestyksessä seuraaviin tasoihin niin, että versot asettuvat haralleen noin kämmenenleveyden etäisyydelle toisistaan. Versot katkasistaan juuri tukitasonsa yläpuolelta parin sentin päästä. Jos versoja tukiessa osa ei vielä yllä tasoonsa asti, se tulee katkaista myöhemmin kesällä. Versojen haarautuessa parhaat kaksi haaraa ohjataan kasvamaan langalla sivusuunnassa, loput voi kokonaan poistaa tai sopivan ilmavissa kohdissa typistää.

Jos käytössä on ristikkosäleikkö, samaa periaatetta voi toteuttaa siten, että jokaiselle jätettävälle versolle on tiedossa oma alue, johon sivuversoille on tilaa kasvaa.

Leveämpi aidannetyyppinen kasvatustapa edellyttää kasvattajalta enemmän ajatustyötä, periaatteet ovat kuitenkin samat: hintelät tai vaurioituneet versot pois, versoja jätetään se määrä jolle tilaa on, versot tuetaan erilleen toisistaan (jos tuetaan), ja versojen pituuskasvu rajoitetaan paikasta ja lajikkeesta riippuen puolestatoista kolmeen metriin.

Kasvitautien ja tuholaisten torjumisessa on suuri apu siitä, että uusien versojen karsinnan yhteydessä niistä leikataan pois noin 30-50 cm korkeudelle saakka kaikki haarat ja lehdet, sekä juurakon kruunusta mahdollisesti nousevat tyvihaarat. Tämä jättää vatukan lehdet ja versonkärjet eli heikoimmat ja tihulaisille makoisimmat osat mahdollisimman erilleen maankamarasta, ja maksimoi ilman vapaan vaihtumisen, mikä rajoittaa tehokkaasti homeiden, ruosteiden ja muiden sienitautien kasvua.

Leikkuujätteet tulee kuljettaa matkan päähän vatukkaviljelmästä.

Lisääminen

Karhunvatukka lisääntyy helposti taivukkaista. Ensimmäisen vuoden versoista voi valita yksi tai kaksi, jotka taivutetaan lähelle maata esimerkiksi koukkupiikkien avulla, jolloin verso muodostaa juuria kohtiin, joissa se on kosketuksissa maahan. Oikein pitkästä versosta voi näin saada useita taivukaspistokkaita. Huom! Tämän taipumuksen vuoksi hoitamatta jätetty karhunvatukka voi muodostaa jo parissa vuodessa laajan piikkisen tiheikön!

Lajikkeet

Karhunvatukasta on nykyään jalostettu piikittömiäkin lajikkeita, joita on helpompi käsitellä. Toisaalta eläimetkin pääsevät helpommin marjoihin käsiksi. Piikittömät lajikkeet tapaavat myös tehdä jonkin verran vähemmän satoa.

• 'Sonja'

- Maatiainen Savitaipaleelta, IV-vyöhykkeellä asti.[1]

• 'Siperialainen'

- Jopa V-vyöhyke! [2]

• 'Taalainmaa'

- Ruotsista peräisin oleva pitkäpiikkinen maatiaislajike. Menestyy ainakin III-vyöhykkeellä, ehkä jopa IV. Ei saatavilla kaupallisesti, hankittava harrastajilta.

Kokemuksia

• En tiedä, menestyisikö piikkinen karhunvattuni ('Taalainmaa') siellä Pohjois-Karjalassa. Aika hallanarka se on, eikä sato aina ehdi kypsyä, jos syksy on aikainen ja kylmä. On niinkin käynyt, että kukkimisaikaan sattuneet hallat ovat tuhonneet suuren osan kukista. Meillä se kasvaa ulkorakennuksen eteläseinustalla, suojaisella paikalla. Kokeilen tänä vuonna, menestyisikö se avoimella paikalla. Se leviää melko kiukkuisesti, täytyy pitää huolta, ettei karkaa varsinaiselta paikaltaan. Voisihan sitä kokeilla tietysti, jos on sopiva paikka. Se kasvaa huomattavasti korkeammaksi kuin kotimainen vähäpiikkinen.
• Joensuun Enon kylässä naapurit kertoivat seuraavaa: Karhunvattua oli kokeiltu, ja oli ilmeisesti kasvanut ihan hyvin, mutta marjat eivät ehtineet kypsyä. Lajikkeesta ei ole tietoa.

Linkkejä

• http://www.pfaf.org/database/plants.php?Rubus+fruticosus , http://www.pfaf.org/database/plants.php?Rubus+laciniatus

Lähteet

• Toivo Rautavaara ja Pekka Knuuttila, Mihin marjamme kelpaavat, WSOY 1981
• http://fi.wikipedia.org/wiki/Karhunvattu