Voit itse lisätä ja muuttaa sisältöä muokkaa-painikkeiden avulla
Ennen tallennusta suositellaan ottamaan kopio muokkausruudusta (ctrl-a -> ctrl-c)
Olet itse vastuussa tämän teoksen käytöstä aiheutuvista vahingoista Lue lisää.
Luokka:Eläimet
Eläimet asuvat maapallolla meidän ihmisten kanssa. Ne aistivat, kokevat ja ymmärtävät maailman eri tavalla kuin me, kuitenkin ne ovat enemmän tai vähemmän tietoisia itsestään sekä maailmasta.
Ihminen tarvitsee eläimiä etenkin selvitäkseen täällä pohjoisessa. Ne voivat auttaa meitä eri asioissa kuten maanmuokkaus, metsätyöt, matkustaminen ja metsästys. Niistä voidaan myös saada vaatteita, rasvaa, syötävää, luuta ja monenlaisia käyttöesineitä esim. virtsarakosta.
Eläimillä on aivan yhtäläinen oikeus elää täällä kuten meillä. Ne ovat osa maapallon ekosysteemiä, jonka osa myös me olemme. Kuitenkin vaikka näennäisesti kohtelemme eläimiä hyvin, tosiasiassa kohtelemme niitä erittäin erittäin huonosti. Myös me Suomessa teemme näin.
Eläimet eivät ole esineitä vaan ystäviämme, joista meillä on velvollisuus pitää huolta. Voimme käyttää niitä selviytyäksemme mutta vain kun meillä on siihen todellinen tarve. Ja meidän tulee kunnioittaa eläintä tämän uhrauksen vuoksi.
- Earthlings (GoogleVideo)
- Video joka hahmottaa eläinten hyväksikäytön koko laajuuden. Eläimien kohtelu on paikoin hyvinkin verrattavissa esim. keskitysleireihin. Näyttää myös positiivisen suhtautumisen eläimiin.
Sivut, jotka ovat luokassa ”Eläimet”
Seuraavat 21 sivua kuuluvat tähän luokkaan. Sivujen kokonaismäärä luokassa on 21.